VALOKUVAN ARVO?

Puuduttavan sairaslomailun keskeltä päätin hetkeksi ilmaantua blogini muodossa olemaan olemassa. Voisin kertoa teille ärsyttäviä kauhutarinoita Kelasta, seinien kaatumisesta päälle, tai puoskarista, jota en toivoisi vihamiehellenikään, mutta eipä ryvetäkkään näissä lainkaan, vaan pohditaan hetki ammattivalokuvaajien erikoista ammattiryhmää ja palataan kaikkeen muuhun toisella kertaa. Tämä aihe kun näyttää taas ajankohtaiselta…

Valokuvaus on laji, jota nykyään harrastavat kaikki. Tämä saa aikaan tilanteen, jolloin kaikilla on myös asiasta oma mielipide tai useampikin. Olen aina määritellyt sanaparin ”hyvä kuva” siten, että hyvä kuva täyttää tarpeensa. Jos matkalta kuvaa puhelimella selfieitä, ovat ne juuri oikeanlaisia kuvia siihen käyttöön ja jos jonkun yritys tarvitsee mainoskuvia maailman valloitukseen, niin silloin kannattaa palkata asialle mainoskuvauksen ammattilainen. Itse haluan nähdä asian siten, että tämä on sekä hyvä harrastus, että hyvä ammatti. Ja on hyvä, että löytyy erilaisia ammattilaisia, jotka tarjoavat erilaisia ja eri hintaisia tuotteita ja palveluita. Voidaanhan vaikkapa matkustaakin monella eri hintaisella välineellä Oulusta Helsinkiin, kaikki tavat kun eivät sovi kaikille.

Se, että valokuva ja valokuvaajan työ on monien mielestä arvotonta, ei ole enää uutinen. Vast’ikään eräs taho taas tarjosi tiettyinä päivinä tehdystä tietystä työstä 30 euron lahjakortin, joidenkin lehtien tietty kuvitus joka hoitui aiemmin ammattilaisten toimesta hoituu nykyään paikalle sattuneiden kännykän omistajien tekeminä, sekä heikkopalkintoisessa kilpailussa saattaa kuvien käyttöoikeudet mennä sääntöjen mukaan järjestäjille.

Se, että näin tapahtuu ei oikeastaan jaksa edes kunnolla enää kiinnostaa, lähinnä tulee vilkaistua sitä, KUKA on milloinkin vuorossa valokuvaajan työn arvostuksen nakertajana. Jotenkin maalaisjärjellä ajattelisi, että ammattikuvaajien välineistöä valmistama suuri yritys haluaisi kulkea tässä vastavirtaan keksimällä asiaa tukevia projekteja, mutta eipä näinkään ole välttämättä asian laita. Canon nimittäin julkaisi nettisivuillaan ja lehdistötiedotteessaan yhteistyöprojektin Google Local Guidesin kanssa. Yhteistyön tavoitetta kuvaillaan lehdistötiedotteessa näin:

“Support Your Neighborhood” -kampanja rohkaisee nuoria, arkipäivän kuvaajia auttamaan paikallista suosikkipaikkaansa laadukkaalla kuvalla. Kampanjan aikana jokainen Google Mapsiin jaettu kuva antaa mahdollisuuden voittaa Canon EOS M10 -kamera. Ja kuvat tuovat arvoa palveluun, kun ihmiset etsivät lähistöltä kampaajaa, pizzeriaa tai kahvilaa Google Mapsin avulla. Samoin kuin Canonin muissa viimeaikaisissa kampanjoissa, tässäkin esitellään käyttäjien luomaa sisältöä ja konsepti haastaa mukaan miljoonat ihmiset, jotka haluavat tukea paikallisten yritysten menestystä.”

”Paikallisten yrittäjien menestystä tuetaan” siis siten, että opetetaan nuoria kuvaajia keräämään ilmaiseksi tietyn yrityksen kuvapankkiin kuvia. Tai tokihan Canon arpoo osallistuneiden kesken yhden kameran, jonka arvo on reilusti enemmän kuin vaikkapa 30 euroa. Toivon lukeneeni ja ymmärtäneeni oheisen tekstin ihan väärin…

Haluaisin törmätä enemmän tahoihin, jotka nimen omaan opettaisivat nuoria kuvaajia vaalimaan laatua, kehittämään sitä ja toimimaan alan käytännön esikuvina siinä asiassa, että pitkäaikainen menestys syntyy oikein hinnoitellusta ja huippuunsa kehitetystä palvelusta sekä tuotteesta, eikä ilmaistyöstä. Itse uskon siihen, että löytyy aina ”asiakkaita”, joille ilmainen kuva on oikea tuote, mutta myös niitä asiakkaita, jotka haluavat laadukkaan tuotteen maksaen siitä käyvän hinnan.

Tulevaisuus näyttäköön, onko naiville suhtautumiselleni katetta vai ei.

Yksi muu asia, missä monet meistä omaavat voimakkaita mielipiteitä vaikkei lajia olisikaan itse harrastanut, on jääkiekko. Valmistaudun tässä hiljalleen Suomen välierään Ruotsia vastaan ja olkoon tuloksena mikä tahansa sijoista 1-4, niin tämäkin MM-turnaus on menestys. Noin niinku minun mielestäni…

AperDude

JA ELÄINSADUN OPETUS OLI?!?

MQEP-arvonimiprojekti kaipaa tässä vaiheessa pientä yhteenvetoa, ettei kaikki toissaviikonlopun opit pääse unohtumaan. Monet kaksi vuotta vanhat ajatukset saivat vahvistuksen ja joitakin uusia löytöjä oli katettuna Puolalaisiin pöytiin. Tässäpä vielä kerran siis asiaa VPL:stä… 

Ensinnäkin pakko todeta sarjaa rakennettaessa, että kuvien suunnan, muodon, tyylilajin ja sisällön päättäminen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa mahdollisimman yhtenäiseksi on tärkeää. Alunperin ajattelin tehdä kahta eri leveyttä olevia vaakakuvia, mutta onneksi muutin tuon suunnitelman ja tein kaikki kuvat saman kokoisina. Ensi vilkaisulla todettava ulkoasun yhtenäisyys oli kyllä todella tärkeää. Seitsemän hakijaa tavoitteli MQEP-arvonimeä ja minun silmilläni kaksi sarjaa oli omaani vielä yhtenäisempää, mutta sitten neljä sarjaa eivät olleet kovinkaan tasaisia siinä lajissa. Näistä neljästä kaksi jäikin viivan alle.

Ohessa jyry ihmettelemässä VPL videota. (Kuva: Tiina Haring)

Ohessa jyry ihmettelemässä VPL videota. (Kuva: Tiina Haring)

Tyylin/sisällön valinta ei ole täysin kuoleman vakavaa tai kriittistä. Tärkeää on lähinnä se, että valitsemasi tyyli sopii sisältöön ja ETTÄ VIET TYYLIN KÄYTÄNNÖN TOTEUTTAMISEN TARPEEKSI PITKÄLLE. Tässä sarjassa olevat ja Euroonpanmestaruuskilpailuissakin menestyneet kuvani esimerkiksi äänestettiin muutaman kollegani toimesta pois Suomen World Cup -joukkueesta, koska kuvani olivat mm ”liian lapsellisia”. Valitsin tyylilajiksi ”sankaritarut”, joten lienee kai selvää että toteutin tässä elämän mottoani ”tosissaan muttei vakavissaan” ja olin tietoisesti korni, ainakin jos verrataan ryppy otsalla tehtyihin valokuviin. Olen käyttänyt samaa tyylilajia ennenkin ja minun silmissäni se on ansio, eikä heikkous. Kaipa sekin, että hankin projektin aikana kiinalaisen miekan, konekiväärin näköisen ilmapistoolin, kranaatin jäljitelmän, kaksi rakennusten pienoismallia, lipasliivit, muutaman tikarin, viikinkikirveen sekä kasan valokuvia linnoista, raunioista ja luostareista todistaa minun rakentaneen sarjaa nimen omaan tosissaan, mutta ”irrallaan rajoittavan aikuisuuden kahleesta”. Suomessa vaan minun näkemykseni mukaan ollaan liikenteessä turhan usein karrikoiden todettuna rautakanki perseessä ja laput silmillä. Itse haluan heittäytyä mukaan persoonallani kuviin ja viedä ne passikuvasta mahdollisimman kauas silloin kun se on mahdollista. Ja se, mitä kukakin ajattelee tyylistäni on heidän asiansa. Lapsenomaisesti uskoin, että sarjani näyttävyys ja yhdenmukaisuus tuo minulle arvonimen. Jos näin ei olisi käynyt, olisin niellyt sen ilmeettömästi ja olenkin myös tuijotellut ”vaikka uskotkin itseesi voit silti olla ihan paska” -meemejä rinnakkaistodellisuudesta. Mutta kuten aiemmimassa blogikirjoituksessani totesin, täytyy aina pelata voittaakseen, joten minäkin lähdin hakemaan arvonimeä, enkä vain katsomaan miten käy. Suorastaan pidin huolta, että jyry huomaa valitsemani linjan kaikessa. Esittelyvideoni oli täysin linjassa esittäen naivin maailmanlopun tarinan. (Käy vilkaisemassa lopputekstein varustettu versio tästä, jos et ole vielä sitä nähnyt.) Lienee selvää, että kuvien takana ripustussuunnan ja -järjestyksen kertova tarra sisälsi sarjan logot, kuten myös DVD:n kansilehti. Käsittääkseni näitä kahta viimeistä eivät edes tuomarit nähneet, mutta minulle on itsestään selvää, että kaikki materiaali on linjassa ja ammattimaisesti viimeistelty. Säännöistä löytyy mahdollisuus käyttää oheismateriaalia tukemaan sarjaansa. Viisi yrittäjää ei käyttänyt mitään, yksi oli pyytänyt yhdistyksen presidenttiä lukemaan yhden kappaleen mittaisen esitelmän ja minulla oli tuo video, jossa kuvien ja tarinan lisäksi oli pari elävän kuvan pätkää ja tätä varten nauhoitettu teemabiisi. Jotkut saivat arvonimen pelkillä kuvillaan, mutta itse olen varma, että oma sarjani herätti jyryn videon, tarinan ja juuri tuon ”lapsellisuuden” ansiosta. Olinkin varma etukäteen, että erotun ja minut tullaan muistamaan. Monien mielestä se oli riski. Minun mielestä on isompi riski yrittää olla huomiota herättävä virastotalo sadan muun virastotalon kanssa samalla kadulla. En suinkaan väitä, että tämä olisi oikein tai että kaikkien kannattaisi olla tätä mieltä. Totean vain, että minä olen tätä mieltä ja tulosten valossa se on minulle toiminut.

Eipä tietenkään kaikesta kannata tehdä tiedettä, koska muutenhan voisimme päätellä, että hiusten pituus korreloi suoraan mahdollisuuksiin saada arvonimi. Huvittava yksityiskohta on se, että me suomalaiset arvonimen haltijat näytämme jääkauden jälkeen luolasta heränneiltä idiooteilta (pahoittelut Onni). Olipa joku ulkomaan elävä ihmetellytkin asiaa ääneen ”mistä te löydätte näitä” -tyyliin…

Toinen huvittava yksityiskohta on myös se, että marraskuussa -99 voitin Vuoden Muotokuvaaja -tittelin myös ulkomaisen raadin arvostelemana. Tuolloin nimittäin Norjan ammattikuvaajien yhdistys jyrytti vuosikilpailun. Olenko siis ymmärretty vain ulkomailla? 😉 Noh, samana vuonna suomalainen jyry myönsi suomalaisen mestariarvon, joten jotain on reppuun jäänyt kotimaastakin…

asdfasdf

Matti J. Kalevan tapa ottaa ”keikoille” mukaan kaiken tarvittavan lisäksi myös ”kaikki tarpeeton, jota voi mahdollisesti kaivata” on sen verran iskostunut minuunkin, että mukana autossa seurasi kuljetuskärry kuville.

Arvonimihaun päätuomari kertoi, että tärkein hetki hakijan kannalta on se, kun jyry saapuu paikalle ja näkee kuvat ensimmäisen kerran. Silloin sekunnissa tuomari joko kokee tai ei koe ”WOW-factoryä”. Jokainen jyryläinen haluaa tulla vaikutetuksi, jokainen haluaa nähdä jotain inspiroivaa. ”Ensi tapaamisen” jälkeen sitten taistellaan mm siitä, onko kuvien viimeistely riittävän ammattimainen. Ja itse sain mm useammalta jyryläiseltä hyvää palautetta nimen omaan tyylistä ja lähestymisestä…

Miksi kaiken maailman arvonimiä kannattaa jaagata?!?! Haluan taas kerran korostaa, että varsinainen palkinto on itse matka ja ne opit, mitä sen aikana saa. Plakaatti on vain myöhemmin jaettava todistus siitä, että matkaan on suhtautunut tosissaan. Voin sanoa, etten vieläkään kehtaa kutsua itseäni varsinaiseksi kuvankäsittelijäksi, mutta olen viimeisen kahden vuoden aikana oppinut aiheesta enemmän kuin aiemmin yhteensä. Ja kun aihe ja tyylilaji olivat irti normitodellisuudesta, niin mielestäni sen ansiosta opin merkittävästi myös mallin tunteiden ilmaisusta. Ja tarkoituksen mukaisesta ja nopeasta miljöövalaisusta. Ja suunnittelusta. Ja, ja, ja…

asdfasdfasd

Jyrytys tapahtui upeassa Artus Housessa, josta oli pakko ottaa talteen muutamia yksityiskohtia iPhone6:lla.

Kaiken kaikkiaan haluan rohkaista sinua seuraamaan visioitasi kaikilla elämän osa-alueilla. En tietenkään tarkoita sitä, että jos tajuaa kulkevansa paskassa, pitää jatkaa paskassa kulkemista koska aikoinaan niin päätti. Tarkoitan ennemminkin sitä, että kun joku kommentoi omaa suunnitelmaasi tai haavettasi vaikkapa lapselliseksi, niin sinun on hyvä tiedostaa sinun olevan ainoa, joka katsoo suunnitelmaasi sisältä omaten kaiken sen tiedon, taidon ja kokemuksen mitä sinulla on. Esimerkiksi loistavakin kuvausidea on loistava vain sen idean keksineen päässä, silloin kun juuri ko henkilöllä on sen toteuttamiseen vaadittava osaaminen ja into. Toisen tulkitsemana toisenlaisilla taidoilla ja erilaisella innostuksen asteella voi lopputulos olla jopa hieman paskan alapuolella. Ei futisjoukkueen puolustajalle ole yleensä hyvä idea kuljettaa pallo itse läpi koko kentän ja kiskaista maali, vaikka eräänä päivänä aikaa takaperin Maradonalle se oli.

Ja vieläpä kannattaa olla tarkka kenen kommentteja haluaa kuunnella ne käytännössä huomioiden. Erittäin hyvä mittari siihen on se, todistaako sanoja omalla elämällään ja saavutuksillaan hänen tietävän mistä puhuu. Loisto esimerkki täydellisen väärästä ihmisestä oikealla paikalla oli aikoinaan Kokkolan Kauppaoppilaitoksessa kanssani samaa aikaa ollut markkinointilinjan vastaava opettaja. Hän oli nimittäin tehnyt tarinan mukaan kolme konkurssia ennen opettajaksi ryhtymistään, joten olin sitä mieltä, että kannatti tehdä aina vastakkainen veto suhteessa hänen viisauksiinsa. Kaikista pahin virhe on se, jos jonkun deadlinen lähestyesssä joutuu paniikkiin ja kyselee hajanaisesti sieltä täältä ”erillisohjeita” ja huomioi ne. Ennuste on silloin tyly. Kullan arvoisia ovat ne ystävät, jotka pohtivat kanssasi rehellisesti ja realistisesti oman mielipiteensä ilmoittaen, mutta yrittämättä vaikuttaa päätöksiisi heidän omien toiveidensa mukaan.

Olet aina vain niin hyvä, kuin on heikoin lenkki ketjussa. Siksi olen kiitollinen isolle joukolle ihmisiä, tuotteita sekä yrityksiä. Ilman teitä ei saavuttamani arvonimi olisi ollut mahdollista. Kaikki kuvani on kuvattu Nikoneilla, enimmäkseen D810-rungolla ja 85mm tai 14-24mm -putkilla. Kaikki kuvani on valaistu Elinchrom-salamoilla, enimmäkseen Quadroilla. Nämä MQEP-kuvat oli printattu Epson tulostimella. Silloin on helppoa tehdä luottavaisesti töitä, kun laitteet ovat parempia kuin niiden käyttäjä. Ja erityiset kiitokset: Kenneth Hilapieli, Samuli Luhtala, Markku Westerlund, Tiina Ahteela, Jyrki Tuppurainen, Juha Saviluoto, Kai Toivakka, Merja Ailama-Mäkitalo, Juha Harju, Mikko Säteri, Samuli & Heikki Seppälä, Maj-Britt & Kalle Björndahl, Eki Virkelä, Matti J Kaleva, Markku Rintala, Marko Sormunen/Sevent, Henri Äijälä/Suomen Ilmailumuseo, Alpo Syvänen, Onni Wiljami Kinnunen, Johanna Ristimäki, Anna Perenna, Nea Katariina, Heidi Kallioinen, Rahil Khalifa, Valentine from hell, Shadow Self, Sadie Scissors, MA Fox, Ginger Ale, Iiriva, Tiina Rikala, Decadënz, Mary The Red Ruby, Nana Foxglove, Varpu Heather, Tiia Marja Katariina, Iris Katariina, Meri Rasilainen & Noctrexa Von Hexed, Nikon, Elinchrom, Epson, SAV Ry, KuvaSeppälä -yhtiöt Oy, JAS Tekniikka, Finnfoto, Color-Kolmio, FEP & Mitja Kortepuro!

Tämä projekti mahdollisti jatkuu vielä näyttelyjen muodossa, mutta muilta osin lienee aika siirtää tässä opitut asiat tuleviin tarinoihin…

AperDude

aperdude krister löfroth MQEP

 

MITÄ MÄÄ SANOIN?!?!?!?!?!?

Lähestymme vääjäämättömästi päivää, jolloin joillakin muilla tai minulla on oikeus käyttää sanontaa ”MITÄ MÄÄ SANOIN?!?!?!?!” Nimittäin nyt on lopulliset vedokseni printattavana MQEP-arvonimihakuun, eli kaikki tehtävissä oleva on suunnilleen jo tehty… Päätöksestä olla mukana moisessa haasteessahan koko tämä blogini alkoikin pari vuotta takaperin. Kesäkuun 12 päivänä Torunissa, Puolassa raati jakaa sitten peukaloita ylös tai alas…

POISTU AHDISTAVASTA ILMAPIIRISTÄ

Tätä ei välttämättä usko edes läheiset ystävänikään, mutta olen kovin herkkä ympäristön tunnelman vaikutteille. En voi siis valita piittaanko paikan ilmapiiristä jossa olen, joten minun kannattaa valita missä olen. Olin mukana eräässä kollegiaalisessa ryhmässä ja törmäsin tietoon, että tietyt henkilöt olivat tuominneet jo etukäteen ja toistuvasti hakusarjani häviävän haun tuomariäänin 0-7 ja niinpä minun jäävän ilman arvonimeä. Syitä sarjani huonouteen oli myös käsitelty seikkaperäisesti läpi. Minulle asti näitä ”tärkeitä tietoja” ei kuitenkaan toimitettu, joten kyseessä oli kovin perisuomalaista ”selän takana” puhumista. En mene syvemmälle asiaan nyt, enkä mennyt silloinkaan, koska en halua olla myrkyllisessä ilmapiirissä sekuntiakaan enempää kuin on pakko. Siispä sanouduinkin tuolloin alkuvuonna irti välittömästi ryhmän toiminnasta. Vaikka vasta kesäkuun arvonimihaun jälkeen on jonkun mahdollista nauraa partoihinsa, kieltämättä mieltäni lämmitti kovasti se, että parjatun huonoilla kuvillani olin Euroopanmestaruuskisoissa finalisti.

Olen vakaasti sitä mieltä, että aina kannattaa valita ihmiset, joiden neuvoja kannattaa kuunnella silloin kun on rakentamassa jotain vaativaa projektia työssään, elämässään tai missä tahansa. Sarjani rakennusvaiheessa niiden muutamien ihmisten kommentit joiden kanssa keskustelin hajosivat eri suuntiin, eri kuvia arvostettiin ja arvosteltiin. Kaksi erityisesti arvostamaani osaajaa Matti J. Kaleva ja Onni Wiljami Kinnunen nähtyäni kuvani kertoivat käsityksenään, etten tule arvonimeä saamaan. Kasvotusten. Perustellen. Sitä arvostan! Onnihan on ainoa suomalainen kyseisen arvonimen haltija, joten luonnollisesti tässä tapauksessa valitsinkin perustellusti huomioida hänen kommenttinsa. Pohjalaisjunttina todellakin nautin rehellisyydestä ja todellakin arvostan suorapuheisuutta. Evakossa hämäläisten keskuudessa asuen, olen huomannut että tämä puoleni koetaankin monesti ennemmin röyhkeytenä kuin kunnioituksena. Noh, olen kyllä törmännyt useinkin siihen, että jo se, että omaa mielipiteen ja esittää sen ääneen koetaan hyökkäävänä ihan heimosta riippumatta.

Minulle kunnioitus ilmenee suoraan puhumalla. Puhukaa niille, joille teillä on asiaa.

TAVOITTEEN ASETTELUA

Ei ole oikeaa tapaa asettaa tavoitteita. Joillekin tavoitteiden on oltava lähellä, helposti ja usein saavutettavissa. Ja jollakin on tavoitteet oltava pilvissä, kaukaisena majakan hehkuna horisontissa. Joka tapauksessa aina matka on varsinainen palkinto, sen aikanahan kaikki oppi jo saavutetaan. Itse olen aina kuulunut tähän jälkimmäiseen ryhmään. Aikoinaan ensimmäisellä valokuvauksen opintojaksollani saavutin kusipään maineen ilmoittamalla minusta tulevan Vuoden Muotokuvaajan. Myöhemmin maineeseeni tehtiin lisäys: ”kusipää, joka pitää sanansa”. Jos tavoitteiden asettaminen korkealle, niiden sanominen ääneen ja ponnistelu niitä kohti tekee minusta kusipään, niin olen ylpeä kusipää.

Minulle tavoitteiden pitää olla jossain kaukana, lähes saavuttamattomissa. Tämän kaltainen tavoitteiden asettelu (sekä deadlinet) saavat minut nousemaan sohvalta. En halua koskaan olla mäkihyppääjä, joka tekee ”oman suorituksensa ja katsoo mihin se riittää”. Menen hakemaan Puolasta MQEP-arvonimen ja jyryn tehtävä on päättää saanko sen vai en, en mene pyytämään anteeksi olemassaoloani tai selittelemään sarjan heikkouksia. Menen vain voittamaan ottelun ja pillin vihellyksen jälkeen tiedän voitinko vai hävisinkö. Jos tietää etukäteen häviävänsä, niin silloin häviää. Aina ja varmasti. Kävin aikoinaan NLP-opiston peruskurssin ja huomasin käyttäneeni jo aiemminkin mielikuvaharjoituksia menestymisestä, en tokikaan samalla tavalla hienosti jäsenneltynä. Minulla on ennemmin kiitospuhe kirjoitettu valmiiksi, kuin ruoska kädessä odotan tuomiota päästäkseni rankaisemaan itseäni huonoudestani.

Älä anna muiden painaa sinua tai tekemiäsi alas. Luota itseesi ja kuuntele itseäsi. Kukaan muu ei ole yhtä kiinnostunut sinusta kuin sinä, eikä kukaan muu tunne sinua ja taitojasi yhtä hyvin kuin sinä. Pelaa aina voitosta vihellykseen asti, vaikka tilanne olisi ulkoa katsellen epätoivoinen. Ole niin usein kuin mahdollista sellaisissa paikoissa, missä voit imeä itseesi positiivisuutta, karkaa kaikesta negatiivisestä niin kaus kuin pystyt.

AperDude

P.S. Erityisherkkyys on mielenkiitoinen aihe. Alan perusteos on Elaine N. Aronin kirjoittama ”erityisherkkä ihminen”. Vaikket itse uskoisi edes kuuluvasi kyseiseen ryhmään, suosittelen tätä kirjaa luettavaksi, jos yhtään ihmisyys kiinnostaa.

JAMES BOND, LUENTOJA JA TUNTEITA

Viime maanantaina olin Rajalan Postitalon liikkeessä pääkaupungissamme valehtemassa joukolle kuvaajia. Showni liittyi Nikon Ambassadoorien Pro kiertueeseen, jota kiskottiin ympäri Suomen eri Rajaloiden liikkeissä. Jäin taas kerran kelaamaan, mistä luennoissa pitäisi olla kysymys ja mistä vastaus?

Jämptihän on näin, että AINA KUN KOHTAAT UUDEN IHMISEN NIIN SINÄ VALITSET, MITÄ TUNTEITA TUO TOINEN IHMINEN KOKEE. Ensimmäisen kolmen sekunnin päästä jokainen sinut ensi kertaa kohtaava tyyppi on päättänyt tiedostamattaan, mitä hän sinusta ajattelee. Ja tuota ensivaikutelmaa on todella työlästä muuttaa. Tämä faktahan saattaisi teoriassa kuulostaa pelottavalta, mutta tosi asiassa se on siunaus. Sinä siis saat valita, miten sinut koetaan. Voit täysin päättää millaisen tunteen synnytät uuteen ihmiseen.

Luonnollisesti jos olet työssä asiakaspalvelijana tai vaikkapa luennoimassa tuo tunne on erittäin tärkeää. Jokaisen esitelmäni alussa haluan tietoisesti synnyttää kokemuksen painottaen tiettyjä asioita ja ehdottomasti välttäen toisia. Ensinnäkin haluan ensimmäisellä lauseellani herättää porukan. Lause saa olla oikea viisaus tai se voi olla vaikkapa hauska heittokin, mutta joka tapauksessa uutiskynnys pitää ylittää samalla sekunnilla, kun suun aukaisee. Silloin läsnäolijoilla on tunne, että kannattaa olla hereillä, tuo heppu voi sanoa jotain tärkeää ja mikään ei saa mennä ohi. Toinen asia jonka haluan tehdä heti selväksi on se, että en säilytä rautakankeani perseessä. Toisin sanoen, vaikka käsiteltäisiinkin asiaa kunnolla ja kovaa, ei ole tarkoitus olla rypyt otsalla. Vielä kolmas asia, jonka haluan läsnäolijoiden kokevan on se, että kanssani voi vuorovaikuttaa huutelemalla asiattomuuksia ja kysymällä asiallisia. Itse en voi sietää luennoitsijoita, jotka alussa osoittavat, etteivät he ole kunnioittaneet läsnäolijoita lainkaan valmistautumalla kunnolla tilanteeseen. Tämänhän huomaa ”mitähän me teidän kanssa tehtäisiin” -tyylisistä kommenteista. Ja ”anteeksipyytäjät” ovat yhtä suuria luusereita ”täs nyt vaan vähän katotaan tällasta” -kommentteineen. Ulkolukijat (jotka eivät osaa kääntää asiaa kysymysten mukaan) ja luokkaantujat (kriittisistä kysymyksistä ärsyyntyvät) myös voisi viedä lavalta saman tien navetan taakse.

En väitä olevani mikään esiitymisen ammattilainen, mutta oltuani itse valtaisassa määrässä erilaisia esiintymistilanteita olen seurannut omia reaktioitani ja nyt onkin helppoa yrittää välttää niitä asioita, joita itse on vihannut tai joista on nukahtanut. Tämäkin on asennelaji ja jos kunnioittaa yleisöä ja tiedostaa että kyseessä on ESIINTYMINEN eikä oraakkelin minareetistä ulkolukema peritotuus, monet asiat loksahtaa kohdalleen automaattisesti. Esiintyjä on yleisöä varten, eikä päin vastoin…

James Bondin tekijätiimi on jo ennen syntymääni tajunnut oikean juonen kaaren. Ensin pitää täräyttää nopeasti hole-in-one, sen jälkeen mennään tasaisesti kohoavaan juonenkaareen ja lopussa vetäistään homma pakettiin ja ympyrä sulki kliimaksin omaisesti. Tätä kannattaisi (mielestäni) jokaisen höpöttelijän käyttää. Minä ainakin teen tätä jatkuvasti…

Vaikka osannen puhua, niin tiedostan puutteeni visuaalisessa mielessä, joten tilanteen aina niin salliessa haluan kunnioittaa yleisöä myös rahtaamalla paikalle mallin. Kun yksi ihminen on saapunut paikalle vain ollakseen demoissa yleisöä varten poseeraamassa, rupeaa paketti olemaan kasassa. Ääntäni voi jaksaa kuunnella, jos silmiä saa lepuuttaa omasta sukupuolestani vastakkaisesssa olennossa. Rajalan kekkereissä mukani oli upea Shadow Self, käykää kurkkaamassa neidon sivut TÄSTÄ.

lksdjlfkjsal

Silloin kun malli ja viisastelija eivät voi mennä sekaisin, on rekrytointi onnistunut…

Mallin lisäksi paikalla oli myös asiantuntijat Jyrki Tuppurainen Nikonin ja Kai Toivakka Elinchromen maahantuojilta, joten vekottimia oli räplättävänä vähän enemmänkin. Emme kuitenkin eksyneet täysin laitehulluuteen, vaan kyllähän perimmiltään pyörittiin valolla muotoilemisen ympärillä. Jotkut asiat ei onneksi muutu ja valo on yksi niistä. Onneksi jotkut asiat muuttuvat ja siitä olen tyytyväinen, että pensseli on tämä päivänä muuttunut kameraksi. Sudin kanssa kun meikäläiseltä olisi jäänyt leipä tienaamatta…

Olen vakuuttunut, että parissa tunnissa ei kukaan voi oppia elämän peritotuuksia tai edes loistavaksi kuvaajasi, mutta jostain uudesta pystyy kyllä inspiroitumaan. Jaa-a, mitähän uutta sitä seuraavaksi opettelisi itse….

AperDude

 

”CALL ME MASTER”!!!

Nyt yksi suomalainen voi otsikon lauseen sanoa ja sen sanookin, nimittäin FEP juhlisti juhannusta pitämällä konferenssiä Derbyssä (UK) ja jyryttämällä uusia QEP ja MQEP -sarjoja. Nyt vihdoinkin saatiin Suomeen ensimmäinen MASTER QEP -arvonimi ja kukaan alaa tuntevaa ei varmaan ihmettele, että moisen kunnian ansaitsi Onni Wiljami Kinnunen Oulusta.

Onni teki melkein kymmenen vuoden uran ensin muotokuvaamossa, mutta palo tehdä täysipäiväisesti mainoskuvauksia saivat vuosien jälkeen miehen perustamaan oman yrityksen. Mies onkin nyt muokannut itselleen Oulun keskustan ulkopuolelle unelmien mainosstudion, johon mahtuu vaikka auto kuvattavaksi. Pääosa asiakkaista on pääkaupunkiseudulta ja mainostoimistojen AD:t ovat tulleet tutuiksi huolimatta muutaman sadan kilometrin välimatkasta.

Onni kuuluu on/off-henkilöihin, koska hän on aina kouluista poistunut joko erotettuna tai kiitettävien paperien kanssa. Kompromissit ovatkin vitsi silloin, kun tavoitteet on pilvissä. Suomalaiset kuvaajat ovat menestyneet loistavasti FEP:n Europen Photographer- sekä World Cup -kisoissa ja Onni on ollut tämän joukon keuloilla. Osaaminen on tunnustettu siis maailmanlaajuisillakin hiekkalaatikoilla.

Käykää penkomassa nuo laittamani linkit, Onnin kuvia kelpaa penkoa. Valolla muotoilu on tarkoituksen mukaista, kuvissa mennään taitavasta käsittelystä huolimatta tarina edellä ja kaikki on kuorrutettu sopivasta ripauksella mustaa huumoria. Onneksi olkoon Onni!!! Mielenkiinnolla odottelen MQEP-arvonimen rantautumista Suomeen jatkossakin!

AperDude

HYVÄT NAISET JA HERRAT: GINGER ALE!!!

Aiemmin tuli tehtyä kuvaukset yleensä yksin ”eitartteauttaa” mentaliteetilla. Nyttemmin olen nauttinut silloin kun on assareita lähtenyt mukaan leikkimään ja töitä on voinut tehdä isommalla porukalla. Toissa viikolla päätettiinkin pitää hauskaa kolmen kuvaajan ja yhden mallin kesken. Rumia ammattilaisia itseni lisäksi edustivat Juha Harju sekä Petri Olli ja malliksi ilmaantui GINGER ALE

Ginger Ale oli mallina meikäläiselle uusi tuttavuus ja kuten nykyään lähes aina, uudet ihmiset löytyvät facebookin ihmeellisestä rinnakkaismaailmasta. Nähtyäni neidosta muutaman kuvan olin vakuuttunut hänen kyvystään heittäytyä ja siksi huhuilinkin mahdollisesta kiinnostuksesta posettamaan joukolle karvaisia kuvaajia. Itseäni lukuun ottamatta kaikki kun asuvat Seinäjoella, niin siellä myös kuvattiin (huolimatta paikallisen keskustan visuaalisen silmän tuhoavasta arkkitehtuurista).

 

sfsdfsdf

Joskus on vaan pakko tehdä kaikki vastoin oppeja ja järjen ääntä. En osaa edes selittää miksi, mutta tällä kertaa oli pakko jättää kasvot arvoitukseksi…    (Nikon D810 + 14-24 mm f2.8)

Olimme sopineet mallin kanssa kolme tyylilajia/tunnelmaa, johon Ginger omaehtoisesti kaivoi vaatekaapistaan sopivat varusteet. Ja kieltämättä ammattilaisen ottein sujui poseerauksen lisäksi myös vaatteiden vaihto imurin kokoisen auton takapenkillä. Jokainen kuvaaja pääsi siis tekemään sessionsa omalla tyylillään. Minun ”koodisanani” oli SYNKKÄ. Ja olin kyllä totaalisen innoissani kombinaatiosta mikä syntyi mallin lookista ja ruosteen sävyissä uiskentelevasta lastauslaiturista.

 

sfdfsdf

Halusin tappaa vallitsevaa valoa mahdollisimman paljon ja auringon paistaessa en päässytkään käyttämään täyttä aukkoa. Mutta huolimatta himmentämistarpeesta tekee 200-millinen upean pehmeyden epäterävyysalueelle myös aukolla f7,1.   (Nikon D810 + 200mm f2)

Heittäytymiskyky ja asenne ratkaisee usein kaiken ja niin myös posettamisen. Oli taas käsittämättömän helppoa kerätä kirsikat kakusta kun ohjeistin idean raamit ja malli hoiti liikumisen osaansa eläytyen kympillä. Eikä kyllä ihme, koska burlesque & pin-up kuuluvat neidon harrastuksiin.

asdasd

On useampiakin syitä kuin vain ulkonäkö etten ole malli vaan valokuvaaja. Notkeus on yksi mainitsemisen arvoinen minulta puuttuva ominaisuus…  (Nikon D810 + 14-24mm f2.8)

Oikeasti joskus ihmettelen itsekin kuinka yksinkertaista on ottaa hienoja kuvia. Hyvä malli ja hyvät kamat tekevät jo paljon…   😉

sdfdfdsf

Kun tehdään töitä porukalla, niin huono huumorintaju auttaa merkittävästi.

Valoarsenaalina oli käytössä 5 kpl Elinchromen Quadra akkuja ja A-välähdyspäitä varjoilla ja kennoilla varustettuna. En koskaan lakkaa ihmettelemästä laitteiden keveyttä ja pientä kokoa ominaisuuksiin nähden. Tunnustan ylpeänä olevani varusteurheilija, viidellä flässillä kun saa mallin muotoiltua ja kaivettua esiin melkoisen upeasti. (Tästä pääset valmistajan sivuille.)

Kuten jo aiemmin olen todennut, meissä pohjalaisissa miehissä on sekin hyvä puoli, että meitä ei sekoita koskaan malleihin kuvaustilanteessa.

Jokunen ruutu tältä keikalta jää salaa odottamaan jonkun unettoman yön inspiraatiokäsittelyä ja tulevaisuuden mahdollista julkaisua. Kiitos Juha, Pete ja ennen kaikkea Ginger Ale! Kelpais ottaa uusiksi… 🙂

AperDude

UUSI KURKO JA VANHA MESSUJYRÄ

Jostain syystä tämä kohta kalenterista täyttyy myös viikonloppujen osalta. Ja kaikki ylimääräiset ”pyhämenot” liittyvät valokuvaamiseen, joten vastapainosta ei ole tietoakaan ja ylikuntoa puskee päälle puuttinin lailla. Ensi viikonloppuna on luvassa tähtien luentoja Triestessä ja sitä seuraavana sirkushuveja messukeskuksessa, mutta eilen on oli kuninkaallista menoa täällä Tampereella, nimittäin Suomen Ammattivalokuvaajat kruunasivat Vuoden Muotokuvaajaksi 2015 VESA TYNIn!

Vesa Tyni on nuoren polven tulokas, joka on suunnannut voimakkaan innostuksensa oikeaan asiaan, omaan kehittymiseensä. Kilpailukuvien koko kirjossa näkyi toisessa ääripäässä temppuja, jotka oli tehtyjä tempun takia ja toisessa ääripäässä hieman kankeaa koneen käyttöä. Vesa osaaminen näkyykin siinä, että laadukas näkemys tuodaan muodokkaasti valaisten ja koneella tarkoituksenmukaisesti viimeistellen esille. Ei yhtään ylimääräistä kikkaa, kaikki vaan on kunnossa.

Vuoden Muotokuvaaja -kilpailua uudistettiin vuodesta 2011 siten, että yksittäisillä kuvilla kisataan yksittäisissä sarjoissa, mutta kokonaiskilpailussa arvioidaan sarjaa myös kokonaisuutena tarkasti. Hyvälaatuisia yksilöitä kisassa olikin enemmän kuin ennen, mutta kokonaisuuksien luomisessa oli parhaillakin kuvaajilla ollut säätämäistä. Paitsi Vesalla… Yhtenäinen valomaailma, yhtenäinen tyylittely ja viimeistely, sekä ehdoton tasaisuus niin teknisesti kuin ilmailullisesti sopivien variaatioiden kera toi ansaitun voiton. Tempuilla Vesa ei kurkoksi tullut, vaan tarkoituksenmukaisella ammattimaisella osaamisella. Vedän käden lippaan!

 

Tässä kuusi Vuoden Muotokuvaaja 2015 -kisan

Tässä kuusi Vuoden Muotokuvaaja 2015 -kisan parasta, takarivi vasemmalta: Johanna Sjövall, Heidi Järvi, Irina Kolomijets, Peero Lakanen ja Johanna Uusitalo, kurkon ollessa nöyrän onnellisessa polviasennossa. Ihmettelijöille todettakoon, että juhlagaalassa oli oli pukeutumiskoodina ”retro”…

Se kisasta, Vesaan palataan tässä blogissa sitten joskus myöhemmin erikseen. Siirrytään pari viikkoa ajassa eteenpäin Kuva ja Kamera -messuille.

Kuva ja Kamera -messut on alan suurin tapahtuma ja eräänlainen elinehto. Niin yksittäiset kuvaajat kuin kokonaiset alatkin mökkihöperöityvät, jos pysytellään pimeissä luolissa. Alan säilymiseksi viriilinä tarvitaan tällainen julkinen pläjäys, joten tervetuloa osallistumaan tavalla tai toisella.

Kiitettävästi messuilla on viime vuosina ollut ohjelmaa, kyseessä ei todellakaan ole pelkästään laite- tai palveluesittelyjä. Luentotärppeinä mainottakoon esim Jere Hietala perjantaina Docendo-lavalla klo 10.45 kertomassa mm salametsästyksen vastaisesta projektistaan, Tiina Puputti lauantaina klo 10.30 samalla lavalla kertomassa ”henkilökuvaajan poseerausvinkeistä”, sekä Lauri Laukkanen melkein siihen perään klo 13.50 kertomassa ”luovasta valokuvauksesta”. Itse ajattelin kerrankin olla vain kulisseissa, jättää tutun naamani ja ääneni kerran kuulumattomiin, mutta Finnfoton Mikko Säteri ja Suomen Messujen Osuuskunta/Seventin Marko Sormunen olivat keksineet (minun poissaollessani) mielestään hauskan idean. Minut halutaan pääaulaan keskellä takkikaaosta ja saapuvien ihmisten virtaa! Idea on päätön ja minä olen mukana. Eli lauantaina ja sunnuntaina klo 11 ja 12 löydät minut pitämässä sisäänheittoshowta tarkoituksena saada muualle menijöitä innostumaan kameramessuista. Noh, tiedän sen itsekin etten siihen pysty, mutta kuvausdemon mallikseni lähtee Iris Katariina, joten riittää että olen tärkeän näköinen Elinchrom-salamoiden ja Nikon-kameroiden keskellä. Me miehet kun olemme yleensä lähinnä assareita. Sen jälkeen meidät löytää kumpanakin päivänä vielä Top Shot -studiolta klo 13 ja 14 ja tällaista kuvaa sitten demotaan:

AperDude Krister Löfroth Iris Katariina

AperDude Krister Löfroth Iris Katariina ammattivalokuvaaja

AperDude Krister Löfroth Iris Katariina

Toivottavasti nähdään messuilla!

AperDude