ROAD TRIPILLÄ IRLANNISSA

Olen tarvittaessa ekstrovertti, mutta kieltämättä lomat eivät mielestäni ole sitä varten, että painaudutaan ”Plaija De Plaijalaijan” rannikolla hikisen suomalaisturistin kylkeen tai mennään Tallinan kylpylän altaaseen uimaan virtsassa 16000 eläkeläisen kanssa. Enkä siltikään vastusta Kanarian saaria, hiekkarantoja, Viroa, eläkeläisiä tai virtsaamista, olen vaan sitä mieltä, että lomalla lennetään jonnekin ja otetaan kentältä vuokra-auto. Pienen hetken saa kaupunkilaispoika elää vascodakaamana… 

Potkikaa kuulkaas lapsenne maailmalle, saatte hyvän syyn matkustella heidän perässään. Nyt kun nuorempikin tyttäreni painui maailmalle au pairiksi Dubliniin, niin oli syytä tutustua Irlantiin oikein oman etsimen läpi. Niinpä siis painuin Norjalaisin siivin hakemaan vuokra-autoa tarujen saaren pääkaupungin lentokentältä. Auto ei ollut paskan häävi, sitä savuttavaa volkkarisukua, eli merkittävästi mopoautoa muistuttava Skoda jotainmitäenmuistanimeltään. Koska paikan ab-orginaalit ajelee väärällä puolella, niin päätinpä ottaa kulkimen oikein automaattilaatikolla. Se oli virhe! Skodan automaatti vaihtoi niin hitaasti, että enemmän aikaa meni vaihtaessa kuin edetessä. Italiaan verrattuna irkut on kohteliasta autoilijakansaa, vilkkujakin käytettiin toisin kuin välimeren läheisyydessä.

Olen usein sanonut, että jos joku sairaanhoidon ammattilainen näkisi lomakuvani, saisin pitkähiaisen nahkatakin ja kuljetuksen pehmeässä pakettiautossa. Normaalisti kun kuvaan vain sillä tavoin, että kuvat soveltuvat käytettäväksi taustoina tai palasina muissa kuvissa. Tämä matka ei tehnyt siltä osin poikkeusta…

Ensin yksi yö upean vanhassa hotellissa Dublinin keskustassa, mutta koska shoppailu ei oikein iskenyt, niin aamun valjetessa neito ja kamera autoon ja navigaattorin kanssa seikkailemaan rauniobongailu tavoitteena. Seuraava yö kuluikin Trimin linnan katveessa ja tuo linnan on monille meistä tuttu Breveheartin yhtenä kuvauspaikkana. Oli mielenkiintoista nähdä ja kuulla tuonkin elokuvan tekemisestä. Sunnuntaina ennen seikkailun loppumista piti tietenkin käydä tarkastamassa Muir Éireann… 😉

asefawfr

Trim Castle…

Koska tiesin Irlannin olevan pullollaan raunioita, niin normireissuputken 24-120mm f4 lisäksi mukaan lähti 14-24mm f2.8 ja käytännössä kuvasinkin kaikki kuvat tällä jälkimmäisellä. Lomalla haluan yleensä fiilistellä kuvaamalla Df:llä, sillä pääsee muinaisiin tunnelmiin, vaikka kenno onkin tämän päivän kuosissa. Ja koska olen varusteurheilija, niin kamat kulkivat niiden tyyliin sopivasti uudessa Onan Astoria bagissä.

asdcdsc

Ylhäällä Mellifont Abbey ja alhaalla Slane Castle, jonka mailla mm Foo Fighthers on käynyt vetämässä keikan. Jälkimmäiseen satuttiin samaa aikaa arvotavaroiden huutokaupan kanssa ja siitä syystä parkkipaikan autojen yhteisarvolla olisi saanut Kreikan jaloilleen.

Joten yhtään kuvaa en ottanut ”olin täällä” -päivänkirjan omaisesti, mutta toki niitä sellaisenakin voin käyttää. Silloin kun kuvaa tausta- yms kuvaa sellaiseen käyttöön, pitää ajatella kuvakulmia, perspektiivejä ja asettelua. Monesti esim kannattaa kuvata niin, että rakennus on suorassa, tai se on ainakin saatavissa suhtkoht suoraan. Olen jo testaillut kuviani ja luulenpa, että maaliskuussa näette yhden kolmesta kuvasta kokoamani taustan eräässä kuvassani…

asdcasdc

Hill Of Slane… Yksi abouttiarallaa miljoonasta kirkonrauniosta, joka on sittemmin toiminut hautausmaana…

Tällä kertaa kun Dublin jäi käytännössä koluamatta, niin sovin jo itseni kanssa ihan kaupunkiviikonlopustakin. Paikka näytti sen verran kodikkaalta, että hengailu asvalttiviidakossakin tulee kalenteriin.

Tärppinä voin suositella Irlantia, siellä Trimiä ja siellä Highfield House Guesthousea. En sen takia, etteikö joku muukin mesta voi olla hyvä, mutta ainakin kombinaatio majoituksesta, raunioista ja koko paikasta jätti erittäin lämpimän tunteen.

Menkääs kuulkaa oikeasti seuraavalla lomallanne omaehtoisesti raapimaan maaseutua, missä sitten leinettekin.

AperDude

Mainokset

JAMES BOND, LUENTOJA JA TUNTEITA

Viime maanantaina olin Rajalan Postitalon liikkeessä pääkaupungissamme valehtemassa joukolle kuvaajia. Showni liittyi Nikon Ambassadoorien Pro kiertueeseen, jota kiskottiin ympäri Suomen eri Rajaloiden liikkeissä. Jäin taas kerran kelaamaan, mistä luennoissa pitäisi olla kysymys ja mistä vastaus?

Jämptihän on näin, että AINA KUN KOHTAAT UUDEN IHMISEN NIIN SINÄ VALITSET, MITÄ TUNTEITA TUO TOINEN IHMINEN KOKEE. Ensimmäisen kolmen sekunnin päästä jokainen sinut ensi kertaa kohtaava tyyppi on päättänyt tiedostamattaan, mitä hän sinusta ajattelee. Ja tuota ensivaikutelmaa on todella työlästä muuttaa. Tämä faktahan saattaisi teoriassa kuulostaa pelottavalta, mutta tosi asiassa se on siunaus. Sinä siis saat valita, miten sinut koetaan. Voit täysin päättää millaisen tunteen synnytät uuteen ihmiseen.

Luonnollisesti jos olet työssä asiakaspalvelijana tai vaikkapa luennoimassa tuo tunne on erittäin tärkeää. Jokaisen esitelmäni alussa haluan tietoisesti synnyttää kokemuksen painottaen tiettyjä asioita ja ehdottomasti välttäen toisia. Ensinnäkin haluan ensimmäisellä lauseellani herättää porukan. Lause saa olla oikea viisaus tai se voi olla vaikkapa hauska heittokin, mutta joka tapauksessa uutiskynnys pitää ylittää samalla sekunnilla, kun suun aukaisee. Silloin läsnäolijoilla on tunne, että kannattaa olla hereillä, tuo heppu voi sanoa jotain tärkeää ja mikään ei saa mennä ohi. Toinen asia jonka haluan tehdä heti selväksi on se, että en säilytä rautakankeani perseessä. Toisin sanoen, vaikka käsiteltäisiinkin asiaa kunnolla ja kovaa, ei ole tarkoitus olla rypyt otsalla. Vielä kolmas asia, jonka haluan läsnäolijoiden kokevan on se, että kanssani voi vuorovaikuttaa huutelemalla asiattomuuksia ja kysymällä asiallisia. Itse en voi sietää luennoitsijoita, jotka alussa osoittavat, etteivät he ole kunnioittaneet läsnäolijoita lainkaan valmistautumalla kunnolla tilanteeseen. Tämänhän huomaa ”mitähän me teidän kanssa tehtäisiin” -tyylisistä kommenteista. Ja ”anteeksipyytäjät” ovat yhtä suuria luusereita ”täs nyt vaan vähän katotaan tällasta” -kommentteineen. Ulkolukijat (jotka eivät osaa kääntää asiaa kysymysten mukaan) ja luokkaantujat (kriittisistä kysymyksistä ärsyyntyvät) myös voisi viedä lavalta saman tien navetan taakse.

En väitä olevani mikään esiitymisen ammattilainen, mutta oltuani itse valtaisassa määrässä erilaisia esiintymistilanteita olen seurannut omia reaktioitani ja nyt onkin helppoa yrittää välttää niitä asioita, joita itse on vihannut tai joista on nukahtanut. Tämäkin on asennelaji ja jos kunnioittaa yleisöä ja tiedostaa että kyseessä on ESIINTYMINEN eikä oraakkelin minareetistä ulkolukema peritotuus, monet asiat loksahtaa kohdalleen automaattisesti. Esiintyjä on yleisöä varten, eikä päin vastoin…

James Bondin tekijätiimi on jo ennen syntymääni tajunnut oikean juonen kaaren. Ensin pitää täräyttää nopeasti hole-in-one, sen jälkeen mennään tasaisesti kohoavaan juonenkaareen ja lopussa vetäistään homma pakettiin ja ympyrä sulki kliimaksin omaisesti. Tätä kannattaisi (mielestäni) jokaisen höpöttelijän käyttää. Minä ainakin teen tätä jatkuvasti…

Vaikka osannen puhua, niin tiedostan puutteeni visuaalisessa mielessä, joten tilanteen aina niin salliessa haluan kunnioittaa yleisöä myös rahtaamalla paikalle mallin. Kun yksi ihminen on saapunut paikalle vain ollakseen demoissa yleisöä varten poseeraamassa, rupeaa paketti olemaan kasassa. Ääntäni voi jaksaa kuunnella, jos silmiä saa lepuuttaa omasta sukupuolestani vastakkaisesssa olennossa. Rajalan kekkereissä mukani oli upea Shadow Self, käykää kurkkaamassa neidon sivut TÄSTÄ.

lksdjlfkjsal

Silloin kun malli ja viisastelija eivät voi mennä sekaisin, on rekrytointi onnistunut…

Mallin lisäksi paikalla oli myös asiantuntijat Jyrki Tuppurainen Nikonin ja Kai Toivakka Elinchromen maahantuojilta, joten vekottimia oli räplättävänä vähän enemmänkin. Emme kuitenkin eksyneet täysin laitehulluuteen, vaan kyllähän perimmiltään pyörittiin valolla muotoilemisen ympärillä. Jotkut asiat ei onneksi muutu ja valo on yksi niistä. Onneksi jotkut asiat muuttuvat ja siitä olen tyytyväinen, että pensseli on tämä päivänä muuttunut kameraksi. Sudin kanssa kun meikäläiseltä olisi jäänyt leipä tienaamatta…

Olen vakuuttunut, että parissa tunnissa ei kukaan voi oppia elämän peritotuuksia tai edes loistavaksi kuvaajasi, mutta jostain uudesta pystyy kyllä inspiroitumaan. Jaa-a, mitähän uutta sitä seuraavaksi opettelisi itse….

AperDude