KYMMENETTÄ KERTAA KINAAMASSA

Ensimmäistä kertaa kävin Kölnin Photokina messuilla 1994, joten toissa viikonloppuna vietin messujen 20-vuotisjuhlaani. Kerran on messut jääneet minulta välistä ja koska niitä järjestetään vain joka toinen vuosi, niin kertoja tuli täyteen tällä kertaa tasakymmenen. Vaikka maailmassa on paljon asioita, jotka eivät muutu koskaan, on tänä aikana messut ja niiden merkitys on muuttuneet melkoisesti…

SILLOIN ENNEN…

Viime vuosituhannen puolella maailma oli hitaampi. Uutiset uutuuksista levisivät puhelimessa ja painetuissa esitteissä. Kun halusit tutustua johonkin tavaraan ensimmäistä kertaa, oli Photokina siihen paras paikka. Isoilla filmimerkeillä, kuten esim Kodak ja Agfa, oli messuilla kokonaiset omat hallit. Nikon ja Canon oli tuolloinkin suurimmat kameramerkit, mutta muutkin perinteiset laitevalmistajat olivat vielä järkkärikisassa täysillä mukana. Ja Lomo oli tuolloin se omituinen brändäämätön hassuilumerkki, jota myytiin ideologialla ”kuvaa 1000 epäterävää kuvaa kaikesta ja taperoi seinäsi kuvillasi”. Tarjolla ei ollut vaikkapa palveluita upeiden albumien tekemiseen, vaan kaikkea leimasi vielä käsityön tarve. Voihan kaikkea tätä nostalgisoida jos haluaa, mutta se ei ole sinänsä kannattavaa. Eteenpäin on menty…

TÄNÄÄN

Nyt on älypuhelimiin apsit, joilla näet koko ajan mitä tapahtuu missäkin ja mistä kenetkin löydät. Messujärjestäjän omilta sivuilta löytyy paljon (photokina in the Social Web) järkevää ja järjetöntä surffattavaa. Nyt useimmat uutuudet julkaistaan jo ennen messuja ja laitteiden speksit ovat netissä pengottavissa jo hyvissä ajoin. Niinpä se ”ensitapaamisen uteliaisuus” on kieltämättä hyvin pitkälle poistunut. Eikä se mikään huono asia ole, nyt ei ole pakko tunkea kahden nelliön tiskille 10000 muun fanaatikon kanssa. Täytyy muuten tiskeistä puheen ollen sanoa, että Nikonin osaltolla on käytäntö ja sisustusarkkitehti sopineet yhteen kuin nyrkki silmään. Jokaiselle uutuudelle oli omansa, ylhäältä katsoen neliön muotoinen tiski ja kun laitteita oli tiskit täynnä, pääsi iso määrä ihmisiä räpläämään tuotteita kerrallaan. Muutenkin Nikon on keksinyt hauskan hömpän messuvieraille. Jo muutamia kertoja on messujen pääsisäänkäynnillä on kulkureitti Nikon kuvauspisteelle. Siellä käytyään saa koodin, jolla voi hakea oman kuvansa messuosastolta. Näppärä tapa saada väki käymään omalla osastolla.

Monet perinteiset merkit ovat kuihtuneet tai hävinneet ja IT-maailma on vallannut kokonaisia halleja. Enää Photokina-messut eivät täytä koko messukeskusta, mutta ei eipä suomalainen silti edes meinaa hahmottaa hallien kokoja. Missään tapaulsessa ei parissa päivässä ole mahdollista nähdä kaikkea, täytyy päätää mitä aikoo etsiä.

Satunnaisia poimintoja...

Satunnaisia poimintoja…

Lomo on tuotteistettu pilalle, saatavana on noita kameran kaltaisia laitteita jopa pinkkeinä. Samaa sontaa jälki on kuin ennenkin, mutta nyt voit hankkia laitteen myös mauttoman näköisenä. Retroilu on muutenkin nyt muotia. Ihan kuten automaailman Minit ja Fiatit ovat syntyneet uudelleen, on myös mm Nikonit ja Leicat tehneet saman. Nikon Df  tosin kylläkin esiteltiin jo kauan ennen messuja. Elinchrom toi fresnelin takaisin valikoimiin, mutta  pääpalkinnon retroilussa saa eittämättä Petzval. Tuo vuonna 1840 luotu objektiivi on nimittäin kokenut uuden tulemisen, kun Venäjän Krasnogorskissa ruvettiin tekemään uudestaan samaa putkea Nikonin ja Canonin sovitteilla. Putki on 85-millinen f2.2 ja omituisuutena on epäterävyysalueella olevat valopisteet, jotka soikion muotoisina muodostavat ympyrän, tai jotenkin jotain, parempi että katsot itse… Ja JAS-Kamerakauppa myy Suomessakin näitä putkia.

Kävin tutustumassa tarkemmin myös Chromaluxen metallikuviin, jälki on melkoisen vaikuttavaa ja materiaali uskomattoman monikäyttöistä. Todella mielenkiintoista!

Hohenzollernbrückeen kiinnitetyt lukot

Messukeskuksen kupeeseen Hohenzollernbrückeen kiinnitetyt lukot todistavat sekä parisuhteiden olemassaoloa, että lukkokauppiaitten nousukautta. Kaiken tuon romantiikan inhimillisti kaveri, joka etsiskeli pulttisaksien kanssa omaa lukkoaan…

ON ASIOITA JOTKA EIVÄT MUUTU KOSKAAN

Messuilla ramppaa monenlaista kulkijaa, mutta on olemessa yksi ihmisryhmä, joka löytyy kaikista kansalaisuuksista ja on näilläkin messuilla enemmistö. Nimittäin keski-ikäiset miehet. Tämän lajityypin tunnusmerkkejä ovat keskivartalolihavuus sekä kaulassa roikkuva keskimääräistä laadukkaampi kuvain. Ja messuille on tultu esittelemään omaa kameraa väkirikkailla käytävillä, sekä ahmimaan esitteistä ja esittelyistä tarpeettomia speksejä. Sellaisia me ollaan, omituisia mutta harmittomia ja varmasti myös ihan aitoa retroa…

Ja onneksi valo ei muutu koskaan, eikä osaamisen tarve vähene. Ahkeruudella on yhä arvonsa ja lahjakkuus palkitaan. Yhä edelleen on tärkentä omata näkemys ja hankkia taidot toteuttaa sitä.

SUMMA SUMMARUM

Messuista on siis tullut selkeästi enstistä enemmän sosiaalisten kohtaamisten paikka. Enää ei ole välttämätöntä käydä katsomassa uutuuksia, mutta täällä on helppoa tavata kauempaakin olevia kollegoita ja kontakteja. Ja hullua kyllä, on myös joukko suomalaisia, joita tapaa vain Saksassa. Omasta kalenteristani löytyi mm Nikonin pohjoismaiden yhteinen illanvietto, jossa pääsi tapaamaan laajastikin uusia tuttavuuksia. Ja todettakoon, että pohjoismaitten välisissä laulukilpailuissa voitimme kyllä laadussa, vaikkemme vähälukuisina desibeleissä pärjänneetkään.

Jokaisella messumatkalla on täysin pakollista käväistä myös Kölnin tuomiokirkossa. Siellä ymmärryksen ylittävässä arkkitehtuurissa on helppo tajuta oma pienuutensa. Ja rauhoittavaa on käydä istuksimassa hetki kirkon kryptassa. Kölniin kipattiin toisessa maailmansodassa 1,5 miljoonaa pommia, joten on suoranainen ihme, että tämä rakennus on vielä meidän ihailtavanamme.

Photokinamessut kannattaa ottaa paljon enemmän kokonaisena elämyksenä kuin vain valokuvaustapahtumana. Suosittelen lämpimästi saapumaan Kölniin 20.-25.9.2016!

AperDude

Mainokset

MILLAN MUISTOA KUNNIOITTAEN

Toissa lauantaina olin suorittamassa kunniatehtävää. Sain kuvata Milla Kouhian hautajaiset ja haluan jakaa muutaman tuon päivän aikana syntyneen ajatuksen. Kirjoitan tässä erikseen OIKEASTI TÄRKEISTÄ ASIOISTA ja erikseen VALOKUVAAMISESTA. Ja haluan myös tässä heti alkuun kertoa sen, että kirjoitan tätä omaisten luvalla.

MILLA

Olisi hienoa sanoa, että nuoren ihmisen yllättävästä poismenosta oppii jotain, mutta en voi näin väittää. Lähinnä vain huomaa ihmettelevänsä kaikkea entistä enemmän. Me haluaisimme voida hallita elämää, kyetä suunnittelemaan kaiken ja toteuttamaan visioitamme. Totuus on, että ihminen voi vaikuttaa vain hyvin rajalliseen määrään asioita.

Uutinen Millan kuolemasta aiheutti torjumisreaktion, vaikka uskoi kerrotun ei silti suostunut sitä tajuamaan. Se kai on kovin inhimillistä. Millan elämä tuli valmiiksi ja hänet kutsuttiin pois. Asiaa ei ehkä voi koskaan oppia ymmärtämään, mutta uuteen tilanteeseen voi ja täytyy tottua. Se on aina meidän jäljelle jääneiden osa.

Hautajaiset olivat uskomattoman läheiset. Omaisten lisäksi siihen vaikutti suuresti myös pastori, joka oli lähipiiriä hänkin. Hän huolehti tilaisuuden kulusta arvokkaasti ja ammattimaisesti, silti hänenkin surunsa oli kaikkien nähtävillä. Ja kaikki sanotut sanat olivat tärkeitä, jokaiselle muistelulle oli paikkansa.

Oli hienoa, että muistotilaisuudessa oli esillä Millan kuvia ja musiikkia. Pääsimme jakaamaan nuo Millan intohimon kohteet ja lahjakkuuden. Varsinkin toinen kuulluista Millan lauluista sai meikäläisen herkistymään, tästä löytyy linkki tuohon When you believe -biisiin. Oli liikuttavaa, että niin monet muistivat Millaa, myös ”Facebookin valokuvaajat ja mallit” näin tekivät. Millan tekemiset olivat koskettaneet monia.

 

aöslkdjf

Muistoa kunnioittaen…

VALOKUVAAJANA HAUTAJAISISSA

Aina on tärkeintä selvittää millaisia kuvia omaiset haluavat. Ja seuraavaksi tärkeintä on, ettei kuvaaja aiheuta mitään ääniä tai liiku nopeasti. Kaikki huomion herättäminen täytyy minimoida. Pystyin varautumaan tähän kuvaukseen laitteiden osalta täydellisesti, minulla oli kolme runkoa (Nikon D810, D800 ja D4s) sekä kolme objektiivia (14-24mm, 24-70mm ja 70-200mm), joten optiikoita ei tarvinut kolistellen vaihdella. Lisäksi mukanani oli vielä rankkasateen varalta Nikon AW1 ulkokuvauksiin, mutta onneksi sitä ei tarvittu. Sää oli koko päivän suorastaan yliluonnollisen upea. Raw-kuvien säätövarat ja Lightroom tuli todella käyttöön. Täydeltä terältä paistanut aurinko loi todella rankat kontrastit niin kirkon vaaleaan lautalattiaan paistaessaan kuin saattomatkallakin. ”Highlights” ja ”shadows” säädöistä otettiin mittaa ja kieltämättä olin yllättynyt kuinka paljon sävyjä oikeasti sai kaivettua esiin. Toivottavasti nämä kuvat tuovat kauniit hautajaiset aina omaisten lähelle uudestaan…

Toivon omaisille voimia jaksaa surussaan. Eläköön Millan muistot sydämissämme.

AperDude

SALAMOIDEN KESYTTÄJÄ

Kuluneena kesänä kävin toisenkin kerran Helsingin tuomiokirkolla kuvaamassa. Kirkkojen majesteetillisuus kieltämättä kiehtoo minua ja missäs saisikaan enemmän turistiyleisöä pällistelemään tekemisiään kuin maamme pääkaupungissa.

Jotkut kengät kannattaa pukea vasta kiipeämisen jälkeen.

Jotkut kengät kannattaa pukea vasta kiipeämisen jälkeen. (Kuva: Markku Rintala)

Oman kuvaamiseni kannalta on elintärkeää, että Suomesta löytyy joukko inspiroivia malleja, joiden vahvuuksiin ei kuulu itsesuojeluvaisto. Bongasin mallikseni Nea Petäsnoron jälleen naamakirjan ihmeellisestä maailmasta ja pyysin hänet pylvään nokkaan kesyttämään salamoita. Kuten näistä kuvista voitte todeta, on Neepun olemus juuri uskottava luonnonvoimien kahlitsijana… 😉   Käykääs tsekkaamassa myös Neepun facesivut…

Käynnissä mallin telepaattinen ohjelmointi.

Käynnissä mallin telepaattinen ohjelmointi. (kuva: Markku Rintala)

Ideaani tarvin salamoita ja niitä kuvattaessa saattaisi kastua, joten kysäisin nuoruudenkaveriltani ja pitkäaikaiselta luontokuvauksen harrastajalta Alpo Syväseltä löytyykös hänen arkistoistaan minulle luovutettavia salamakuvia. Ja hetkistä myöhemmin sainkin juuri sopivat salamat. Kiitos Alpo! Alpon kuvia löytyy täältä.

lksadlkfjlaskjfd

Polvi maassa lenkkarit jalassa kuvaamassa on merkittävästi tukevampi olo kuin ”kóstajasaappaissa” pylvään nokassa karjumassa. Luulen. (Kuva: Markku Rintala)

Jälleen oli laajakantti tarpeen, joten käytössä oli 17-35mm f2.8 D810een kiinnitettynä. Quadrat hoiti valaisun vallitsevan valon lisäksi ja jossain vaiheessa höpöttelenkin noista uskomattoman kevyistä vempeleistä sitten erikseen lisää.

 

lkjlkj

Varsinaista käsittelyä en ole vielä edes aloittanut, joten tämänkin lopullisen kuvan näette vasta kun unettomia hotelliöitä on kertynyt riittävän monta.

Jälleen haluan esittää kiitokseni Nean lisäksi myös loistavalle tiimille: mukana tekemässä oli Pauli Juppi, Markku Rintala ja Jarkko Piipari. SUURKIITOKSET!

AperDude