KYMMENETTÄ KERTAA KINAAMASSA

Ensimmäistä kertaa kävin Kölnin Photokina messuilla 1994, joten toissa viikonloppuna vietin messujen 20-vuotisjuhlaani. Kerran on messut jääneet minulta välistä ja koska niitä järjestetään vain joka toinen vuosi, niin kertoja tuli täyteen tällä kertaa tasakymmenen. Vaikka maailmassa on paljon asioita, jotka eivät muutu koskaan, on tänä aikana messut ja niiden merkitys on muuttuneet melkoisesti…

SILLOIN ENNEN…

Viime vuosituhannen puolella maailma oli hitaampi. Uutiset uutuuksista levisivät puhelimessa ja painetuissa esitteissä. Kun halusit tutustua johonkin tavaraan ensimmäistä kertaa, oli Photokina siihen paras paikka. Isoilla filmimerkeillä, kuten esim Kodak ja Agfa, oli messuilla kokonaiset omat hallit. Nikon ja Canon oli tuolloinkin suurimmat kameramerkit, mutta muutkin perinteiset laitevalmistajat olivat vielä järkkärikisassa täysillä mukana. Ja Lomo oli tuolloin se omituinen brändäämätön hassuilumerkki, jota myytiin ideologialla ”kuvaa 1000 epäterävää kuvaa kaikesta ja taperoi seinäsi kuvillasi”. Tarjolla ei ollut vaikkapa palveluita upeiden albumien tekemiseen, vaan kaikkea leimasi vielä käsityön tarve. Voihan kaikkea tätä nostalgisoida jos haluaa, mutta se ei ole sinänsä kannattavaa. Eteenpäin on menty…

TÄNÄÄN

Nyt on älypuhelimiin apsit, joilla näet koko ajan mitä tapahtuu missäkin ja mistä kenetkin löydät. Messujärjestäjän omilta sivuilta löytyy paljon (photokina in the Social Web) järkevää ja järjetöntä surffattavaa. Nyt useimmat uutuudet julkaistaan jo ennen messuja ja laitteiden speksit ovat netissä pengottavissa jo hyvissä ajoin. Niinpä se ”ensitapaamisen uteliaisuus” on kieltämättä hyvin pitkälle poistunut. Eikä se mikään huono asia ole, nyt ei ole pakko tunkea kahden nelliön tiskille 10000 muun fanaatikon kanssa. Täytyy muuten tiskeistä puheen ollen sanoa, että Nikonin osaltolla on käytäntö ja sisustusarkkitehti sopineet yhteen kuin nyrkki silmään. Jokaiselle uutuudelle oli omansa, ylhäältä katsoen neliön muotoinen tiski ja kun laitteita oli tiskit täynnä, pääsi iso määrä ihmisiä räpläämään tuotteita kerrallaan. Muutenkin Nikon on keksinyt hauskan hömpän messuvieraille. Jo muutamia kertoja on messujen pääsisäänkäynnillä on kulkureitti Nikon kuvauspisteelle. Siellä käytyään saa koodin, jolla voi hakea oman kuvansa messuosastolta. Näppärä tapa saada väki käymään omalla osastolla.

Monet perinteiset merkit ovat kuihtuneet tai hävinneet ja IT-maailma on vallannut kokonaisia halleja. Enää Photokina-messut eivät täytä koko messukeskusta, mutta ei eipä suomalainen silti edes meinaa hahmottaa hallien kokoja. Missään tapaulsessa ei parissa päivässä ole mahdollista nähdä kaikkea, täytyy päätää mitä aikoo etsiä.

Satunnaisia poimintoja...

Satunnaisia poimintoja…

Lomo on tuotteistettu pilalle, saatavana on noita kameran kaltaisia laitteita jopa pinkkeinä. Samaa sontaa jälki on kuin ennenkin, mutta nyt voit hankkia laitteen myös mauttoman näköisenä. Retroilu on muutenkin nyt muotia. Ihan kuten automaailman Minit ja Fiatit ovat syntyneet uudelleen, on myös mm Nikonit ja Leicat tehneet saman. Nikon Df  tosin kylläkin esiteltiin jo kauan ennen messuja. Elinchrom toi fresnelin takaisin valikoimiin, mutta  pääpalkinnon retroilussa saa eittämättä Petzval. Tuo vuonna 1840 luotu objektiivi on nimittäin kokenut uuden tulemisen, kun Venäjän Krasnogorskissa ruvettiin tekemään uudestaan samaa putkea Nikonin ja Canonin sovitteilla. Putki on 85-millinen f2.2 ja omituisuutena on epäterävyysalueella olevat valopisteet, jotka soikion muotoisina muodostavat ympyrän, tai jotenkin jotain, parempi että katsot itse… Ja JAS-Kamerakauppa myy Suomessakin näitä putkia.

Kävin tutustumassa tarkemmin myös Chromaluxen metallikuviin, jälki on melkoisen vaikuttavaa ja materiaali uskomattoman monikäyttöistä. Todella mielenkiintoista!

Hohenzollernbrückeen kiinnitetyt lukot

Messukeskuksen kupeeseen Hohenzollernbrückeen kiinnitetyt lukot todistavat sekä parisuhteiden olemassaoloa, että lukkokauppiaitten nousukautta. Kaiken tuon romantiikan inhimillisti kaveri, joka etsiskeli pulttisaksien kanssa omaa lukkoaan…

ON ASIOITA JOTKA EIVÄT MUUTU KOSKAAN

Messuilla ramppaa monenlaista kulkijaa, mutta on olemessa yksi ihmisryhmä, joka löytyy kaikista kansalaisuuksista ja on näilläkin messuilla enemmistö. Nimittäin keski-ikäiset miehet. Tämän lajityypin tunnusmerkkejä ovat keskivartalolihavuus sekä kaulassa roikkuva keskimääräistä laadukkaampi kuvain. Ja messuille on tultu esittelemään omaa kameraa väkirikkailla käytävillä, sekä ahmimaan esitteistä ja esittelyistä tarpeettomia speksejä. Sellaisia me ollaan, omituisia mutta harmittomia ja varmasti myös ihan aitoa retroa…

Ja onneksi valo ei muutu koskaan, eikä osaamisen tarve vähene. Ahkeruudella on yhä arvonsa ja lahjakkuus palkitaan. Yhä edelleen on tärkentä omata näkemys ja hankkia taidot toteuttaa sitä.

SUMMA SUMMARUM

Messuista on siis tullut selkeästi enstistä enemmän sosiaalisten kohtaamisten paikka. Enää ei ole välttämätöntä käydä katsomassa uutuuksia, mutta täällä on helppoa tavata kauempaakin olevia kollegoita ja kontakteja. Ja hullua kyllä, on myös joukko suomalaisia, joita tapaa vain Saksassa. Omasta kalenteristani löytyi mm Nikonin pohjoismaiden yhteinen illanvietto, jossa pääsi tapaamaan laajastikin uusia tuttavuuksia. Ja todettakoon, että pohjoismaitten välisissä laulukilpailuissa voitimme kyllä laadussa, vaikkemme vähälukuisina desibeleissä pärjänneetkään.

Jokaisella messumatkalla on täysin pakollista käväistä myös Kölnin tuomiokirkossa. Siellä ymmärryksen ylittävässä arkkitehtuurissa on helppo tajuta oma pienuutensa. Ja rauhoittavaa on käydä istuksimassa hetki kirkon kryptassa. Kölniin kipattiin toisessa maailmansodassa 1,5 miljoonaa pommia, joten on suoranainen ihme, että tämä rakennus on vielä meidän ihailtavanamme.

Photokinamessut kannattaa ottaa paljon enemmän kokonaisena elämyksenä kuin vain valokuvaustapahtumana. Suosittelen lämpimästi saapumaan Kölniin 20.-25.9.2016!

AperDude