SUURISSA KÄSISSÄ PIENI ON VIELÄ PIENEMPÄÄ!!!

En yleensä kerro julkisesti etukäteen mitä jossain vaiheessa tulevaisuutta tulen tekemään, mutta teen tällä kertaa poikkeuksen. 

Tein joitakin vuosia sitten järjestelmän eräälle isolle autoja myyvälle yritykselle. Se käsitti kuvauspaikan, valaisun ja laitteiden suunnittelun niin, että heidän oma henkilökuntansa (alihankkijat mukaan luettuna) pystyisi rakentamaan kuvauspaikan ja hoitamaan kuvauksen ammattimaisesti ilman ammattilaisen päivittäistä läsnäoloa. Tarve hyviin autokuviin on markkinatilanteen muovaamaa siten, että jo netissä tehdään etukäteen valintaa, jonka mukaan valitaan liike johon lähdetään lompakon kanssa tsekkaamaan pitävätkö kuvat paikkaansa. Ja siitähän alkaa varsinainen vaikutusmahdollisuus, eli myyntipersoonien sadan metrin MM-kisat…

Kapalevy toimitti hyvin valkoisten seinien, lattian ja katon roolia.

Kapalevy toimitti hyvin valkoisten seinien, lattian ja katon roolia.

Kun lähdin rakentamaan päässäni valaisua, niin hoidin homman maalaisjärjellä siten, että kun isojen autojen kanssa leikkiminen vaatii liikaa tilaa, niin testit kannatti tehdä pienoismalleilla. Huvittaa ja totta on se, että kunhan auto ja valot pienenevät suunnilleen samassa suhteessa, niin jälkihän on (melkein) identtistä. Joten on tarkoituksen mukaista tarkistaa suunnitelmansa keittiönpöydällä… Ja ainahan olet niin hyvä, kuin sinä ja kaikki ystäväsi ovat yhteensä. Joten kiitos Matti J. Kalevalle, jonka kanssa sain tuolloin pyörittää joka asian päässäni etukäteen…

Tällaista jälkeä voi tehdä helposti ja nopeasti.

Tällaista jälkeä voi tehdä helposti ja nopeasti, kunhan pohjatyöt on tehty. Autoa ei ole käsitelty lainkaan lukuun ottamatta etuvalojen vaalentamista.

Järjestelmä lähti siitä, ettei valoja joudu siirtämään, joten tietenkin jo sen takia joutui kompromissien kanssa silmikkäin. Päivätyössäni kun olen tekemisissä koulukuvausten kanssa, niin olen oppinut huomioimaan (omasta ja äitini mielestä) myös sen, paljonko mitäkin ruutua rakennettaessa on aikaa. Varsinkin Suomessa juuri tuo aika on rahaa, joten jos aikoo pitää nokkansa pinnalla niin kellottamisen taito on pakollista. Ja autojen kuvaukseen oli myös mahdollista käyttää vain vähän aikaa koslaa kohti.

Tämä kuva on kuvattu sellaisenaan uimarannalla. Vain yksi puu on kuvasta poistettu ja sinne on lisätty malli ja taivaanrannan talot. (Malli: Mary The Red Ruby)

Tämä kuva on kuvattu sellaisenaan uimarannalla 17-millisellä polttovälillä. Vain yksi puu on kuvasta poistettu ja sinne on lisätty malli ja taivaanrannan talot. (Malli: Mary The Red Ruby)

MQEP-sarjaani halusin myös pystyä leikkimään hieman normaalia lyhyemmällä terävyysalueella ja siksi kuvasinkin siihen kaksi kuvaa, joissa käytin Warhammer pelin pienoismallirakennuksia. Yllä olevan kuvan synnystähän kirjoitinkin viime vuoden elokuussa ja alla olevan kuvan ”avasin” kesäkuun Kameralehdessä.

Kesäkuun Kameralehdessähän purin MQEP-sarjani kuvia, millaisista palasista olen liikkeelle lähtenyt.

Rehellisesti sanottuna kukaan ei voisi uskoa miltä alkupalaset näyttävät. Tärkeintä on nähdä lopputulos mielessään, silloin osaa luottaa valmiiseen kuvaan yli omituisen alun… (Malli: Johanna Ristimäki)

Ja siis se tulevaisuus… Aion leikkiä vielä pienoismalleilla, en tiedä millaista jälkeä edes aion tehdä, mutta erilaiset mittakaavat kiehtovat liikaa, että jättäisin asian tähän. Joten, perästä kuuluu…

AperDude

BREXSHIT

Kohtahan UK livistää Euroopasta, joten nyt on hyvä aika käydä vielä vilkaisemassa paikkaa ennen kuin perliinin muurin palaset kerätään yhteen ja kasataan ne läpäisemättömäksi suojaksi kuningaskunnan ympärille. Islanti on koettu sijaintinsa vuoksi eristyneeksi, mutta ehkäpä kohta engelsmannit häviävät senkin ottelun viikingeille.
.
KELLÄ SILMÄT ON…
.
Tarkoitus oli siis pörräillä tyttäreni kanssa roadtripillä pieniä paikkoja, aitoa maaseutua nähden. Pari yötä meni Lontoon lähellä tyttären asuinpaikassa ja sen lisäksi tuli yöpymispaikkoina koettua Calne, Crickhowell (Walesissa) ja Witney. Nähtävyyksistä erikseen voisi mainita Christ Church universityn Oxfordissa, Netley abbeyn (Southamptonissa), Castle Combe (Wiltshiressä) sekä Walesin linnat Caerphilly Castlen sekä Castell Cochin. Ensin mainitussa on kuvattu mm Harry Potteria ja kolmanneksi mainitussa mm elokuva WAR HORSE, sekä Poirotin jakso nimeltä ”The Murder of Roger Ackroyd”.
Caerphilly Castle näytti silmissäni juuri siltä, miltä lapsena kuvittelin ritarien linnojen näyttävän. (with iPhone6)

Caerphilly Castle näytti silmissäni juuri siltä, miltä lapsena kuvittelin ritarien linnojen näyttävän. (with iPhone6)

Kaikki nuo nähtävyydet tekivät suuren vaikutuksen, kaikki olivat omassa lajissaan todella upeita. En varmaan sitten koskaan ole kasvanut aikuiseksi, mutta vanhat linnat, luostarit ja pienet vanhat kylät ovat paikkoja, joissa viihdyn aistimassa ilmapiiriä. Voisin helposti kiertää samat paikat uudelleen ja nauttia matkasta yhtä paljon.

Netley abbeyn seinien sisälle olisi voinut jäädä vain hengaamaan... (with iPhone6)

Netley abbeyn seinien sisälle olisi voinut jäädä vain hengaamaan… (with iPhone6)

.
MAJOITUS
.
Älyttömän halpaa ei majoittuminen saarivaltakunnassa ollut, mutta sanoisin, että selkeäasti hintansa väärti oli jokainen paikka. Tuli kokeiltua edullista pubi/hotellia, laadukkaampaa b&b  paikkaa, sekä järkyttävän upeaa kartanoa. Tämän viimeksi mainitun Eynsham Hallin mailla oli erillisiä majoitusrakennuksia päärakennuksen lisäksi ja sanoisin, että jo nuo erilliset rakennukset kilpailivat kooltaan ja laadultaan suomalaisten hotellien kanssa. Ainoa järjettömyys mikä on yhteistä tuolla yksityiskodeille ja hotelleille on kokolattiamaton käyttäminen kaikkialla. Kun normirakennukset ovat sitten ennemminkin kosteahkoja verrattuna kotimaisiin rakennuksiin varsinkin talvella, niin en usko, että kaikki englantilaiset rakennukset olisivat homevapaita.
Siirtymä "Bond-elokuvaan" tapahtui automaattisesti upeassa Eynsham Hallissa... (with iPhone6)

Siirtymä ”Bond-elokuvaan” tapahtui automaattisesti upeassa Eynsham Hallissa… (with iPhone6)

.
SAARELLA KUN OLLAAN…
.
Pakkohan on todeta, että tila näyttää loppuneen saarelta kesken. Navigaattorin valitsemia teitä ajellessa löytyi useampi, jossa ei joka kohdassa mahtunut kahta autoa vastakkain, vaikka tie olikin kaksisuuntainen. Vain kerran ihmettelin tien olevan asiallisen levyinen, mutta silloin oli kyseessä vain poiskulunut keskiviiva… Jopa pienimmilläkin paikkakunnilla oli ruuhka-ajat, ja kun britaniassa on ruuhkaa, niin se tarkoittaa RUUHKAA. Olisi paljon rennompaa ajella rekalla kännissä kädet sidottuina Mannerheimintietä Helsingissä perjantaina klo 16.16 kuin tuolla. Ikävää oli nähdä myös moottoritiellä vastakkaisella kaistalla yhden kolarin selvittelyä, kun selvää oli, ettei pahiten murskaantuneista autoista voinut jäädä henkiin. Itsekin oltiin ajettu kolaripaikan yli reilua tuntia aikaisemmin.
Christ Church Catedral on upea kappeli keskellä yliopiston rakennuksia. (with iPhone6)

Christ Church Catedral on upea kappeli keskellä yliopiston rakennuksia. (with iPhone6)

.
RUOKAKULTTUURI
.
Vaikkei Englanti kulinaariselta maineeltaan ole kovinkaan korkealla, niin on pakko sanoa ruuan olleen poikkeuksetta loistavaa. Tarkoituksella hakeuduimme vanhoilta näyttäviin pubeihin ja oli hienoa huomata, että ruoka enimmäkseen oli hyvistä lähiseudun raaka-aineista tehtyä. Sanoisin, että kaikki koluamamme ruokapaikat pesivät suomalaiset ketjuravintolat hinnalla ja laadulla. Ja kyytipojaksi oli tarjolla luonnollisestikin sen verran montaa eri sorttia olusia, että sommelierin tutkinto olisi pitänyt napata ennen matkaa…
Onkohan porukka ajatellut, että kun skotit häipyvät hiekkalaatikolta, niin GB:n lipusta häipyy sininen, sekä diagonaalit valkoiset raidat... (with iPhone6)

Onkohan porukka ajatellut, että kun skotit häipyvät hiekkalaatikolta, niin GB:n lipusta häipyy sininen, sekä diagonaalit valkoiset raidat… (with iPhone6)

.
ELÄVÄT OLENNOT
.
Nythän on ollut muotia netissä näyttää videoita Englantilaisista neropateista, jotka roiskuttelevat olutta bussissa maahanmuuttajan päälle, joka olemuksensa perusteella on jo maksanut valtakuntaan enemmän veroja kuin mitä roiskuttelijat tulevat yhteensä maksamaan koko elämänsä aikana. Ja vaikka löydän merkittävän määrän tekopyhyyttä peilistäni, niin sanoisin, että ne Englantilaiset jotka valittavat maahanmuuttajista tekevät lyömättömän maailmanennätyksen aiheessa. Hetki takaperin kun heidän kaikkien esi-isät ovat käyneet tappamassa ja alistamassa kanssaihmisiä mantereella jos toisellakin ihan vaan huvikseen. (Googlaappa vaikka ”britanian siirtomaat”.)  Mutta totuus on onneksi enimmäkseen toinen kuin kaljanroiskijat toivoisivat. En ole koskaan kuullut yhtä monesti sanoja ”kiitos” ja ”anteeksi” kuin tällä matkallani, eikä minua ole tervehdittykään yhtä paljon vieraiden toimesta. Kaikkialla palvelu oli aidon ylitsevuotavan ystävällistä. Tuntui, että nämä ihmiset välittävät toisistaan… Outo ja erikoinen kokemus… Tässäpä sitä sulattelen omieni parissa…
asdfasdfasdf

Omat matkakuvani noudattivat tuttua linjaa, on kivimuureja, linnoja, raunioita… Mutta muutama kuva tietystä tyttärestä piti napata, tämä on Lordin makkarista Castle Cochista.   (with Nikon Df & 24-120mm)

Kaiken kaikkiaan on todettava, että koko matka sujui todella hienosti! Upeaa nähtävää ja ystävällisiä ihmisiä riitti joka paikkaan. Voin vain suositella saarille menemistä ja autolla kiertämistä (jos vain ajaminen väärällä puolella maistuu).
.
AperDude
.