END OF AN ERA

Vuodesta 1993 olen ollut töissä KuvaSeppälä -yhtiössä. Työssäni olen päässyt kosketusetäisyydeltä seuraamaan monia todella mielenkiintoisia ilmiötä, isoimpana tietenkin digitaalisuuden vyöry alalle. Ja nyt on tullut aika kiittää & kumartaa ja lähteä uusiin tuuliin.

Olen aina ollut ihminen, joka tarvii haasteita työssään. Lisäksi minun on pakko olla alalla, jota rakastan. Tämän nimittäin testasin nuorena. Tein ennen KuvaSeppälään menoa vuoden työtä vakuutusmyyjänä. Jep, niin juuri, vakuutusmyyjänä. Se kai on yksi luurangoista kaapissani. Oikeasti kuitenkaan työssä ei ollut mitään vikaa, huomasin vain sen, että mietin iltaisinkin töitäni kotona, joten mielenterveydelle on parempi miettiä jotain itselle rakasta. Ja se oli tietenkin arvokas tieto.

Jo kahdeksannella luokalla otin ensi askeleet valokuvaus alalla. Pääsin työharjoitteluun Foto-Björndahlille Kokkolassa ja sainkin tehdä ensin opiskelujen ohella kesät/lauantait/lomat töitä, sekä myöhemmin kokopäiväisesti. Todella opettavainen kokemus, josta olen kiitollinen. Mutta ei tästä nyt enempää, olen tätä muistellut aiemminkin…

Vuoden ”vakuutusala-syrjähypyn” jälkeen tosiaan palasin valokuvauksen pariin. Kolme ensimmäistä vuotta KuvaSeppälässä olin pääosan vuodesta Vaasassa studiolla ja syksyt kuvasin koululaisia missä milloinkin. Vuonna -97 varsinainen toimenkuvani alkoi muokkaantumaan kohti sitä, mitä olen viime vuosina tehnytkin. Olen siis vastannut ydintuotteen, eli kuvien laadusta. Työtehtävät ovat siis sisältäneet rekrytointia, koulutusta, tulkkina toimimista eri osastojen välillä, testaamista niin laitteiden kuin tuotteidenkin osalta, tietojen hankkimista investointeja suunniteltaessa, yhteydenpitoa yhteistyökumppaneihin, sekä kaikkea muutakin mikä vaikuttaa pitkässäkin juoksussa kuvien laatuun. Itselleni toki työnkuva on ollut looginen, mutta ulospäin se on varmaankin näyttänyt sekavalta jopa yrityksen sisältäkin katsottuna. Olen kiitollinen Heikki Seppälälle tästä neljännesvuosisadan matkasta! Minulla on ollut joukko taitavia kollegoita, joiden kanssa on ollut upeaa työskennellä!

Itsestäni olen huomannut selkeästi sen, että tarvitsen jatkuvaa kehittymistä (tai ainakin illuusiota siitä, itse kun on aina jäävi mittaamaan omaa kehitystään). Kehittymiseni kannalta tärkeintä tuolloin vuonna 1994 oli, että pääsin työni ansiosta aloittamaan opiskelun Visuaaliviestinnän Instituutissa Matti J. Kalevan johdolla. Opiskeluja kestikin töiden ohessa maaliskuuhun 2000, jolloin tein Valokuvaajan Erikoisammattitutkinnon. Ja kiitollinen olen myös kaikista mennen elämän opeista yleensäkin! Ne muokkaavat meistä tämän päivän peilistä katsovan olennon. Eikä kaikkien oppien todellakaan tarvitse olla pelkkää hattaraa ja samppanjaa. Monet löydetyt EI-vastaukset ovat ehkäpä vielä tärkeämpiä kuin täytekakun pöytään tuoneet juhlat. Olen täällä kertonutkin sairaslomastani ja toki olen pohtinut paljon niitä seikkoja, jotka siihen johtivat. Kun into on itsesuojeluvaistoa suurempi pitkään, voi tällaista tapahtua. Varmaan suurin yksittäinen syy lomaan oli jatkuva kulkeminen vuorokausirytmin hämärtymiseen yhdistettynä. Parhaimmillaan/pahimmillaan tuli hektisimpänä vuotena ajettua varsinaisen duunin tekemisen ohessa 70000 kilometriä.

Nyt päättyy siis yli 25 vuotta kestänyt työsuhteeni ja nyt päättyy myös sairaslomani. Ja mikä parasta, minulla on myös hienoja kuulumisia tulevaisuudestani! Näistä innostavista uutisista kerron kuitenkin vasta kuukauden kuluttua…

aperdude smile ida mqep

Ja vaikkei kuva mitenkään liity tekstiin, niin tässä silti vielä näytille yksi Idan kanssa kuvatuista ruuduista. Itse en ole varma, olenko kuvasta enemmän innoissani vai peloissani…

Pitäkäähän lippu korkealla!

AperDude

 

Mainokset

VALOSTA >< VALOON

Kas niin, nyt heitän tarinaa kimppakuvauksesta, joka pidettiin joulukuun alussa. Itse tein kaksi kuvaa, jotka ovat esimerkki täysin vastakkaisista valokerronnoista. Eli tässäpä ensin kuvapari ja sen jälkeen humpuukitiedettä parista lasista…

Ensinnäkin täytyy sanoa, että hyvällä porukalla kuvaaminen on todella hauskaa. Meitä kuvaajia oli siis minun lisäkseni Mitja Kortepuro, Peero Lakanen ja Juha Harju. Malleja oli paikalla Noctrexa & Jeanne D’emone. Kiskaistiin tehokas reilu neljä tuntinen, jokaisella on peliaikaa 1/2 tuntia kummankin mallin kanssa. Ja bonus oli se, että läsnä oli koko ajan käytettävissä kolme assaria ja heikkotasoinen läppä lensi jatkuvasti.

Tein siis kaksi kuvaa, joista toisessa malli on ”menossa” valoa kohti ja toinen, jossa nimen omaan mallin kasvot piilotetaan varjoihin. Mm yksi lempikuvaajistani, Horst P Horst on käyttänyt tyylikkään tehokkaasti samaa ”kasvojen piilottamista”.

light1.jpg

Valaisu on tehty kahdella salamalla. Yksi teltta hoitaa suoraan ylhäältä päävalon tehtävää ja toinen tasoittaa kameran takaa valaisten varjot halutun tummaksi/vaaleaksi. Toki valaisuvaiheessa on turvallisempaa rakentaa hieman loivempi valaisu ja tiukentaa kontrasteja Photoshopissa lopulliseen kuvaan. MALLI: Noctrexa

Kieltämättä olen jostain syystä mieltynyt entistä enemmän kuviin, jossa valaisu on ”itsestään selvän” ja ”oikein tekemisen” kumoava.

light2.jpg

Tässä päävalo ja tasoittava ovat edellisen kuvan kaltaisesti, mutta kummaltakin reunalta takaa tulee ”irroitusvalot” kroppaan. Tämä vain pitämään huolta, ettei malli uppoa taustaan. MALLI: Jeanne D’emone

Mennäänpäs sitten optiikkaleikkeihin. Kokeilin eri linssejä samassa rungossa ottaen saman kuvan. Kamerana oli Nikonin D800, joka oli jalustalla ja kuvat otettiin Sigman 14-24 mm ARTilla, sekä Nikonin 17-35 & 14-24 millisillä. Kaikkien putkien valovoima on f 2.8 ja käytössä oli säädöt f 5, 1/125 sec ja ISO 160. Kaksi salamaa paukautettiin katon kautta luomaan riittävästi yleisvaloa. Kaikki putket olivat 17 millissä ja tarkennus oli aina keskimmäiseen ihmiseen. Toki ihmisten ollessa kyseessä heiluen ja hengittäen, ei tätä testiä voida pitää kovinkaan tarkkana. En olekaan tekemässä varsinaista tiedettä, enkä käytä edes piirtotauluja, haluan vain nähdä, onko pikaisella vilkaisulla löydettävissä eroja kolmessa samaan tarkoitukseen tehdyssä putkessa. Itse kun ajattelen niin yksinkertaisesti, että jos en näe eroa, niin sitä ei minulle silloin ole…

ryhmis944.jpg

Tässä siis jengimme ”normaali” yhteiskuva, vasemmalta Noctrexa, Juha, meikkis, Mitja, Peero ja Jeanne D’emone. 

Avasin kuvat 16-bittisenä neffinä. Rajasin kuvista samankokoiset alueet, jotka toin oheisiin tiedostoihin tallentaen koontiruudut jpg:nä. Missään kohdassa en säätänyt valotusta, terävöittänyt tai tehnyt yhtään mitään. Eli kaikki näkyvä on siis juuri se, mitä rungosta irtosi.

Otin tiukan rajauksen aina jokaisen objektiivin kahdesta eri ruudusta välttääkseni jonkin yksittäisen epävarmuustekijän, joka olisi kuvanlaatua huonontanut. Laitoin vasemman rivin ja oikean rivin ruudut eri järjestykseen, että voit verrata kumpaakin Nikonin putkea Sigmaan. Jokaisessa ruudussa on kyseisen putken tunnistus…

Kuvien keskeltä löytyi seuraavaa:

testiruudut_keskitesti.jpg

Silmin nähden terävintä jälkeä tekee Nikonin 17-35 f2.8 -lasi. Täysin yllätys, koska otin sen testiin mukaan lähinnä sen vuoksi, että omistan moisen ”museolinssin”.

Tässä ei tietenkään pääse suurentelemaan kuvia, mutta toki nämä kertomani tulokset ovat syntyneet tarkkaan tiiraillen niitä suurelta näytöltä.

Ja kuvan reunalta löytyi tällaista:

testiruudut_reunatesti.jpg

Reunalla terävintä jälkeä teki Sigma, sitten Nikon 14-24 ja pehmeintä Nikon 17-35. Lisäksi viimeksi mainittu teki aavistuksen tummenpaa jälkeä kuin muut.

Kas niin, vanhin linssi oli (uskomatonta kyllä) keskeltä terävin ja (uskottavasti) reunalta pehmein. Sigma taas oli reunalta terävin. Onko millään näillä eroilla käytännössä väliä? Olisiko tulokset olleet toisenlaisia, tai ainakin tarkempia, jos oltaisiin kuvattu virallisia piirtotauluja? Jos ihmiset olisi korvattu paikoillaan jöröttävillä patsailla, olisiko tarkennukseen voinut luottaa paremmin? Olisiko tarkan tuloksen saamiseksi pitänyt käyttää objektiivit JAS-Tekniikassa tarkennuksen tarkistuksessa? Siitä kaikesta jokaisella sitten lienee oma ajatuksensa. Minulle tämä testi kertoi, että voin jatkaa 17-35 lasin käyttöä ilman ajatusta, että olen laitteiltani yhtä museaalinen kuin mitä naamani on luonnossa.

Tämän verran pitkä tarina tästä syntyi ja vielä on muutakin palattavaa tähän kimppakuvaukseen. Yritän huudella muidenkin mukana olleiden kuvaajien ruutuja teille näytille. Jokaisella meistä kun oli oma, mielenkiintoinen lähestymisensä malleihin. Mutta palataan tähän kaikkeen vasta joulun jälkeen. Poistun nyt ”vuorille” pohtimaan tulevaisuuttani ja joulun olemusta toivottaen rauhallisen palkitsevaa joulua teille kaikille!

AperDude

PS. Kiitos Pasi Salokannel Sigmojen lainasta ja Petri Heinonen VVI:n lainasta!

 

 

Fenix linnun jäljillä…

En uskalla luvata, että olisin oppinut jotain olennaista elämästä tai itsestäni tämän pitkän sairasloman aikana. Siitäkin huolimatta nyt on tullut aika aloittaa prosessi, jossa muutun jälleen yhteiskunnan tuottavaksi osaksi, eli veronmaksajaksi. Ja vaikkei tämä blogi liity mitenkään työntekoon, veronmaksuun tai mihinkään muuhun kuin kameran kanssa haahuiluun, aloitan jälleen myös tällä kanavalla viisastelun. Niinpä siis tervetuloa kirjalliseen ja kuvalliseen sekoiluun!

Vilkaistaanpa yhtä proggista, jonka tein Ida Valtin kanssa. Idea lähti täysin yhdestä Idan itselleen tekemästä meikistä, johon jäin jumiin…

Ida Valtti aperdude krister lofroth

Katse kiinnittyy kuvan vaaleimpaan kohtaan ja siksi usein miten kasvot se vaalein paikka onkin. Tässä kuitenkin kasvojen kätkeminen tummiin sävyihin oli varsinainen ideani…

Nämä molemmat kuvat ovat keskenään samanlaiset valaisun osalta, tehtiin vain pieni salaman siirto ja asennon hienosäätö. Käsittelyssä mentiinkin sitten eri suuntiin. Yläkuvassa pysyttiin hiukan sävypudotetussa pehmeässä maailmassa ja alakuvassa kaivettiin ihoon myös sellaista struktuuria, jota ei todellisuudessa ollut edes olemassa. Tämä kuvapari osoittaa hyvin, kuinka kuvat voivat erota toisistaan, vaikkei lähes mitään ruutujen oton välissä tapahtunutkaan.

ida valtti aperdude krister lofroth clown

Tämän kaltaisissa kuvissa yhtenä riskinä aina on se, että malli joiltain kohdilta uppoaa taustaan. Niinpä taustan tummuus verrattuna mallin ääriviivan vastaavaan on tärkeää tehdä tarkasti.

Ylempi kuva oli se, jota varsinaisesti lähdin hakemaan. Olen viime aikoina astunut välillä hieman yksinkertaisempaan valomaailmaan. Valon suunnan luomat muodot saa aikaan joko yhdellä tai kymmenellä salamalla, kuten myöskin ilman moisia härveleitä. Valon läsnäolo ei ole aina kiinni laitteistosta tai sen määrästä.

valaisukaavio

Suorastaan hävettää piirtää näin yksinkertaista valaisukaaviota, mutta kun valaisu on todella simppeli, niin toki kaavionkin sitä sitten kuuluu olla. Katosta katsottuna tasoittava valo kameran takaa tulee Elincan Rotalux Octabox 100 cm:sta ja suoraan mallin päältä tuleva valo tulee Rotalux Stripbox 35×100 cm:sta. Molemmat salamat, kamera ja malli ovat tasan keskiakselilla. Taustana on valkoinen fondi, jonka etäisyydellä mallista pystyi hyvin säätämään sen tummuutta. Eli mitään taustavaloa ei erikseen ollut. Aavistuksen siirtämällä mallin yläpuolelta tulevaa valoa taakse päin sai ylemmässä kuvassa ”piilotettua” kasvot ja siirtämällä hieman kameraan päin taas valon lankeamaan mallin kasvoille, kuten jälkimmäisessä kuvassa. Ja toki asennolla vielä autettiin asiaa.

Joulukuun alussa järjestetään parin kollegan kanssa ”mielenterveyskuvaus” täällä Tampereella. Tarkoitus on siis lähinnä nauraa huonoille jutuille ja samalla tehdä muutama nappiruutu. Samalla pistän rinnakkain Nikonin ja Sigman 85-milliset f1.4 -lasit. Lisäksi nappaan saman kuvan Nikonin 14-24mm, 17-35mm ja Sigman 14-24mm linsseillä. Ja sokerina pohjalla räplään myös Sigman 105-millistä f1.4:sta. Mielenkiintoista testailla kuinka tämä lasi toimii verrattuna parhaana polttovälinä pitämääni 85-milliseen muotokuvauksessa. Kaikesta tästä sitten myöhemmin lisää. Ja kiitos jo tässä vaiheessa Fokan Pasi Salokannel, että Sigmat mukaan kuvauksiin saatiin!

AperDude

PS. Päivittelin linkkilistani, joten käy vilkaisemassa löytyisikö joku uusi tuttavuus…

VALOKUVAN ARVO?

Puuduttavan sairaslomailun keskeltä päätin hetkeksi ilmaantua blogini muodossa olemaan olemassa. Voisin kertoa teille ärsyttäviä kauhutarinoita Kelasta, seinien kaatumisesta päälle, tai puoskarista, jota en toivoisi vihamiehellenikään, mutta eipä ryvetäkkään näissä lainkaan, vaan pohditaan hetki ammattivalokuvaajien erikoista ammattiryhmää ja palataan kaikkeen muuhun toisella kertaa. Tämä aihe kun näyttää taas ajankohtaiselta…

Valokuvaus on laji, jota nykyään harrastavat kaikki. Tämä saa aikaan tilanteen, jolloin kaikilla on myös asiasta oma mielipide tai useampikin. Olen aina määritellyt sanaparin ”hyvä kuva” siten, että hyvä kuva täyttää tarpeensa. Jos matkalta kuvaa puhelimella selfieitä, ovat ne juuri oikeanlaisia kuvia siihen käyttöön ja jos jonkun yritys tarvitsee mainoskuvia maailman valloitukseen, niin silloin kannattaa palkata asialle mainoskuvauksen ammattilainen. Itse haluan nähdä asian siten, että tämä on sekä hyvä harrastus, että hyvä ammatti. Ja on hyvä, että löytyy erilaisia ammattilaisia, jotka tarjoavat erilaisia ja eri hintaisia tuotteita ja palveluita. Voidaanhan vaikkapa matkustaakin monella eri hintaisella välineellä Oulusta Helsinkiin, kaikki tavat kun eivät sovi kaikille.

Se, että valokuva ja valokuvaajan työ on monien mielestä arvotonta, ei ole enää uutinen. Vast’ikään eräs taho taas tarjosi tiettyinä päivinä tehdystä tietystä työstä 30 euron lahjakortin, joidenkin lehtien tietty kuvitus joka hoitui aiemmin ammattilaisten toimesta hoituu nykyään paikalle sattuneiden kännykän omistajien tekeminä, sekä heikkopalkintoisessa kilpailussa saattaa kuvien käyttöoikeudet mennä sääntöjen mukaan järjestäjille.

Se, että näin tapahtuu ei oikeastaan jaksa edes kunnolla enää kiinnostaa, lähinnä tulee vilkaistua sitä, KUKA on milloinkin vuorossa valokuvaajan työn arvostuksen nakertajana. Jotenkin maalaisjärjellä ajattelisi, että ammattikuvaajien välineistöä valmistama suuri yritys haluaisi kulkea tässä vastavirtaan keksimällä asiaa tukevia projekteja, mutta eipä näinkään ole välttämättä asian laita. Canon nimittäin julkaisi nettisivuillaan ja lehdistötiedotteessaan yhteistyöprojektin Google Local Guidesin kanssa. Yhteistyön tavoitetta kuvaillaan lehdistötiedotteessa näin:

“Support Your Neighborhood” -kampanja rohkaisee nuoria, arkipäivän kuvaajia auttamaan paikallista suosikkipaikkaansa laadukkaalla kuvalla. Kampanjan aikana jokainen Google Mapsiin jaettu kuva antaa mahdollisuuden voittaa Canon EOS M10 -kamera. Ja kuvat tuovat arvoa palveluun, kun ihmiset etsivät lähistöltä kampaajaa, pizzeriaa tai kahvilaa Google Mapsin avulla. Samoin kuin Canonin muissa viimeaikaisissa kampanjoissa, tässäkin esitellään käyttäjien luomaa sisältöä ja konsepti haastaa mukaan miljoonat ihmiset, jotka haluavat tukea paikallisten yritysten menestystä.”

”Paikallisten yrittäjien menestystä tuetaan” siis siten, että opetetaan nuoria kuvaajia keräämään ilmaiseksi tietyn yrityksen kuvapankkiin kuvia. Tai tokihan Canon arpoo osallistuneiden kesken yhden kameran, jonka arvo on reilusti enemmän kuin vaikkapa 30 euroa. Toivon lukeneeni ja ymmärtäneeni oheisen tekstin ihan väärin…

Haluaisin törmätä enemmän tahoihin, jotka nimen omaan opettaisivat nuoria kuvaajia vaalimaan laatua, kehittämään sitä ja toimimaan alan käytännön esikuvina siinä asiassa, että pitkäaikainen menestys syntyy oikein hinnoitellusta ja huippuunsa kehitetystä palvelusta sekä tuotteesta, eikä ilmaistyöstä. Itse uskon siihen, että löytyy aina ”asiakkaita”, joille ilmainen kuva on oikea tuote, mutta myös niitä asiakkaita, jotka haluavat laadukkaan tuotteen maksaen siitä käyvän hinnan.

Tulevaisuus näyttäköön, onko naiville suhtautumiselleni katetta vai ei.

Yksi muu asia, missä monet meistä omaavat voimakkaita mielipiteitä vaikkei lajia olisikaan itse harrastanut, on jääkiekko. Valmistaudun tässä hiljalleen Suomen välierään Ruotsia vastaan ja olkoon tuloksena mikä tahansa sijoista 1-4, niin tämäkin MM-turnaus on menestys. Noin niinku minun mielestäni…

AperDude

VUODEN VAIHTUESSA…

Loppuvuottani leimasi elokuussa alkanut sairasloma ja välipäivinä rävähti sitten yllätys, olen sairaslomalla koko vuoden 2017. Haluaisin osata sanoa teille kaikille jotain unen ja vuorokausirytmin tärkeydestä, mutta juuri tuo loma kertoo, että juuri minun kannattaa olla hiljaa aiheesta kun siitä en todistetusti tiedä mitään. Viime syksynä päätin suostua pitkän viivytystaistelun jälkeen pitkään lomaan kun työterveydessä termi ”toipuminen” vaihtui käsitteeseen ”hengissä pysyminen”. Pohjalainen ymmärsi pohjalaista lääkäriä…

Rehellisesti sanottuna pitkäaikainen sairastaminen on syvältä. Lisäksi se toi mukanaan lieveilmiöitä, kuten ansioiden romahduksen, työsuhdeauton ”katoamisen” ja kaikenlaisten luentojen, näyttelyiden ja jyrytysten peruutukset. Olen kiitollinen, että Suomessa on Kela, mutten toivo kenellekään tarvetta asioida kyseisissä laitoksessa. Edellisen sairauspäivärahahakemuksen näkyminen saapuneena Kelalle kesti kauemmin kuin heidän ilmoittamansa koko asian käsittelyaika on. Miksi mieleen tulee heti VR?!?! Hekin ilmoittavat itse aikataulut, joita he eivät kuitenkaan pidä. Ymmärrän paremmin jos kyseessä on 15-vuotias aloitteleva alkoholisti vastaan äidin antamat kotiintuloajat, mutta että valtion laitos osoittaa esimerkillään, ettei ole niin tarkkaa eikä tärkeää, että heidän omat puheensa pitävät kutinsa on jotakin surkuhupaisan ja tragikoomisen välimaastosta. Paljon reilumpaa Kelan sanomana olisi esim ”maksellaan jos jaksellaan”, tai ”jos haluat rahaa tiettynä päivänä, niin mee töihin laiska”. Ja tällä hetkellä odottelen jälleen Kelan päätöksiä…

Täytyypä myös ääneen pahoitella sitä, että muutamat kuvausideani/mallipyyntöni ovat jääneet ilmaan leijumaan. Kaikkia aloittamiani projekteja en ole saanut vietyä maaliin, intoa ja ideoita on ollut enemmän kuin energiaa niiden toteutukseen. Ja vieläpä joltain osin kuvaaminen tuntuu jopa turhalta, kun kaikki suunnittelemani sarjat odottaa joka tapauksessa ”elämää sairasloman jälkeen,” vasta silloin voin taas osallistua kilpailuihin tai pitää näyttelyitä.

Sitten kokonaan erilliseen asiaan, josta en kerro mitään omia huomioitani tai tunteitani, kerron pelkästään faktoja, jotka jokainen voi löytää googlaamallakin jos kiinnostaa. Viime vuonna Suomessa meitä Nikon ambassadoreja oli neljä ja tänä vuonna vain yksi. (Tämä henkilö on Vesa Koivunen ja hänestä voin kyllä kertoa mielipiteeni. Vesa on poikkeustaitava ja uskomattoman ahkera ammattilainen, joka lisäksi luonteeltaan on ystävällinen, mukava ja avulias. Vesa ehdottomasti ansaitsee olla tuo Suomen ainoa lähettiläs…) Toisin sanoen ”valtaosa kameralaukkuni sisällöstä katosi” ja vielä en osaa sanoa, mihin suuntaan raa’asti keventynyt kameravälineistöni muokkautuu tulevaisuudessa. Nyt kun käyn melkeinpä tyhjäkäynnillä,  niin on aikaa pohtia sitäkin, juuri nyt minulla ei ole kytköksiä tai tunnesiteitä mihinkään tiettyyn merkkiin.

Nyt kun kuvaan normaalia vähemmän, minulla on entistä vähemmän leluja ja minulla on käytettävissä rahaa ja energiaakin vähemmän, niin pidän tämän blogin kirjoittamisesta taukoa. En viitsi lähteä arvailemaan, missä kohtaa leikin Fenix-lintua, joten totean vain blogikirjoitteluni jäävän toistaiseksi telakalle. Olen muutenkin karsinut asioita, joihin pitää tavalla tai toisella sitoutua käyttämään säännöllisesti aikaa. Yksi saamistani hoito-ohjeista olikin se, että kalenterini pitäisi olla tyhjä, minun pitäisi olla ajamatta moniajo-suorittajana eteenpäin vaan rauhoittua elämään enemmän hetkessä. Tätä olenkin jo harjoitellut, mutta ihan nopeasti opittavasta taidosta ei ole kysymys. Ei ainakaan tällä luonteella.

Kaikesta huolimatta koen olevani etuoikeutettu, koska minulla on työpaikka mistä jäin sairaslomalle, kun maassamme on tuo Kela ja että työnantajani työterveyden huolto on Vaasassa Promedissa.

Joka tapauksessa toivotan sinulle mielekästä ja elämän makuista vuotta 2017!  Jääköön haaviisi se mitä tarvitset, eikä pelkästään se mitä haluat.

AperDude

PIENINTÄ JA SUURINTA

Heinäkuussa livertelin muutamista pienoismallikuvistani ja nyt vahingossa vielä törmäsin muutamaan vanhaan nukkekuvaani, niin lykätäänpä nekin julkisiksi.

Nythän voi käytännössä printata minkä kokoisia tiedostoja tahansa kankaalle. Lapualla Mainos Santala printtaa kangasta maksimileveyden ollessa tällä hetkellä 310 cm (ja toiseen suunta ei rätit lopu heti kesken). Eli siis koko riittää vaikkapa oman taustan printtaamiseen, kuten olen tehnytkin. Ennen varsinaisia tulostuksia duunailin tietenkin testit pienempinä ihan taloudellisista syistä. Joten valaisin nuken kahdella led-valolla (ja taustan yhdellä Dedolla), kiskasin kuvat kahdella eri polttovälillä (kun terävyysalueen pituudethan eivät ole samoja pygmien ja koripalloilijoiden maailmoissa).

lasldkf

Making of -kuvista näkee mittakaavan, taustan koko oli 30×60 cm. Koska nuken silmissä oli valmiiksi valopisteet, oli tietenkin pakko rakentaa valaisu nukesta nähden oikealta…

Nukkeja kuvatessa parasta lienee se, että nuket eivät kiusaannu huonoista jutuistani, tuleen syttyvistä välineistä ja muusta epämiellyttävästä häsläämisestä mitä lähelläni aina tapahtuu. On helpompaa säilyttää itsetunto korkealla elottomien mallien kanssa…

Pikkutelellä hieman litistettyä syvyysvaikutelmaa...

Pikkutelellä hieman litistettyä syvyysvaikutelmaa…

Viikonloppuna meni sitten Photokinamessut meikäläiseltä ohi sairasloman takia. Toki tuo tilaisuus on nykyään enemmän sosiaalisia kohtaamisia, kuin varsinaista uusien laitteiden esittelyä, mutta kuvaajat yhteen keräävänä tilanteena se on kovin tärkeä. Noh, joku on joskus väittänyt, että kaikkea ei voi saada, ehkä hän tarkoitti tätä…

...ja hieman kasvateltua syvyysvaikutelmaa laajakantilla.

…ja hieman kasvateltua syvyysvaikutelmaa laajakantilla.

Ja sit taidan lähteä nukkekauppaan ostamaan itselleni uuden kaunottaren…

AperDude

NIZZA, TUO AUTOJEN KAATOPAIKKA…

Tällä kertaa lomamatkalle oli erityinen ja erikoinen syy, ystäväni nimittäin päättivät mennä naimisiin Nizzassa. En edes viitsinyt naimaparilta kysyä syytä moiseen, koska epäilemättä ei mitään järjellistä syytä voi edes olla. 😉 Onneksi pukukoodiksi ilmoitettiin valkoinen paita, eikä mustaa liituraitaa…

Ranskalaiset

En väitä syvästi tuntevani ranskalaisuutta tai edes ranskalaisia ihmisiä, mutta tällä vähällä kokemuksella sijoitan heidät kartallani aavistuksen keskipisteestä barbaareiden suuntaan. Aikoinaan Pariisissa sai englanninkielisenä hyvää palvelua ainoastaan Hard Rock Cafessa. Onneksi Nizzassa ei palveluongelma ole lainkaan samalla tasolla, mutta kyllä täälläkin englantia ”osaavat” karrikoiden vain ne, jotka ovat palvelualalla ja tiedostaneet kuka heidän palkkansa maksaa. Eräs myyjä kylläkin opasti minut ystävällisesti istumaan mukavalle sohvalle hyvällä englannilla ja oli muutenkin erityisen lämmin. Hänen piirteensä viittasivat Aasialaisiin sukujuuriin ja hän oli asunut 7 kk Harjavallassa, joten tästäkään ei irtopisteitä ranskalaisille…

Kaksi superystävällistä ranskalaista kylläkin löytyi, nimittäin omistajapariskunta siitä talosta, jossa ystäväni osan seurueen kanssa asui ja meni naimisiin. Ja mainitsinko muuten, että sulhanen puhuu mm täydellistä Ranskaa? 😉 Siispä, jos puhut ranskaa, saatat tutustua ja saada hienoja ystäviä ranskalaisista. Jos puhut lähinnä suomea ja hieman kouluenglantia, näin ei pääse käymään. Joten ranskalaisissa lienee jotain samaa meidän suomalaisten kanssa, eihän meistäkään ystävää helposti saa…

Pikainen käväisy Italian puolella paljasti satunnaisotannalla, että siellä tiskin takaa löytyi suorastaan töykeää idioottiainesta, joten aiemmat hyvät kokemukseni Italiasta saivat lommon kylkeen. Lopetetaan nyt tämä kansallisuusvuodatus tähän, en pysty tokikaan meitä suomalaisiakaan kehumaan, viimeksi itseäni… Onneksi kaikki kansat ymmärtävät ainakin luottokorttia…

Lolol

Putiikkeja piisasi Nizzan kujilla…

Nähtävää

Kyllähän Nizzassa nähtävää piisaa, riippuen tietty mitä kukakin haluaa nähdä. Jos haluaa nähdä paljon ihmisiä, on kaupunki ihan loistava! Museoita, kirkkoja, hienoja talojakin on aimo läjä. Yksi leimallinen ilmiö Nizzan kaduilla on. Kun yleensä esim hissistä tyhjennetään ihmiset ennen kuin uudet pakataan tilalle, niin täällä ei ole ensin viety autoja pois, ennen kuin uudet autot ajetaan tilalle. Tämä autojen määrä yhdistettynä katujen käsittämättömään kapeuteen, täydellisen liikennevaloista piittaamattomiin jalankulkijoihin ja kiilaaviin skootterin haltijoihin luo käsittämättömän kaaoksen kaduille ja kujille. Jos kuskia sattuu paskattamaan tai joku muu asia on syytä hoitaa, voi auton huoletta jättää ajokaistalle. Auto ei varmaan ole ainoa keskellä tietä kyseisessä korttelissa.

Turistikuvassa Nizza...

Turistikuvassa Nizza…

Itse nautiskelen lähinnä idyllisistä pikkukylistä ja niitä löytää ennemminkin vuoristosta kuin turistien kansoittamilta rannoilta. Tosin vanha kalastajakylä Villefranche-sur-Mer oli henkevä mesta, vaikka sijaitsikin rannalla ja pyöri käytännössä turistirahalla. Ja tokikin Monaco, Ferrarit & Lambot on vilkaistava vaikka edes auton ikkunasta…

Jijijiji

Carrot oli todella idyllinen, autoton vuorenhuippu-kylä.

Rakkaus

Rakkauden perässä Nizzaan tulin ja se puoli tuntui toimivan. Olen jossain vaiheessa eläämääni rampannut häissä kuvaamassa ja voinkin todeta, että monenlaisia pareja, monenlaisia hääjuhlia ja monenlaisia tunnelmia olen todistanut. Siispä aina onkin upeaa, kun saa todistaa oikeasti ja syvästi toisiinsa rakastuneiden ihmisten sitoutumista toisiinsa avioliiton kautta.

Ijbbbbb

L’escarènen kylässä oli kolme siltaa, vanhin 1520 rakennettu ja uusin 1900-luvun rautatiesilta. Oheinen kirkko on Touet-De-L’escarènen kirkko, edellisestä mestasta hieman pohjoiseen.

Hääjuhla oli ihanan intiimi ja pidettiin Nizzan rinteellä olevan omakotitalon suojaisalla takapihalla, täydellinen paikka kokoontua moiseen juhlaan. Kaikki koristelut olivat upean lämpimiä, mutta parasta oli Marian ja Christianin palava rakkaus ja vilpitön halu jakaa kaikki. M&C, félicitations àvous deux!!!

Kotoisempaa ja kauniinpaa juhlapaikkaa ei voisi löytyä, kuin #lamaisondelulu n takapiha piilossa kaikelta...

Kotoisempaa ja kauniinpaa juhlapaikkaa ei voisi löytyä, kuin #lamaisondelulu n takapiha piilossa kaikelta…

Villefranhce-sur-Mer

Villefranche-sur-Merin rantabulevardilla istuskellessa olisi toivonut voivansa tipauttaa vahingossa puhelimen jortsuun ja jäädä hieman pidemmäksi aikaa vain katsomaan merelle.

❤️❤️❤️

AperDude

PS. Kaikki oheiset kuvat on kuvattu iPhone6:lla…