Messujen lähestyessä

Olen ennenkin hehkuttanut Kuva & Kamera -messujen merkitystä alalle. Se, että kerran vuodessa alan tekijät kerääntyvät yhteen mahdollistaa suurelle joukolle laitteisiin tutustumisen, muiden kuvaajien tapaamisen, sekä kouluttautumisen luentojen kautta. Siispä tervetuloa messuille!

Ja sitten hieman tarkemmin kahdesta ohjelmanumerosta mihin messuilla olen sekaantunut. Lauantaina päälavalla klo 13 NAISET JYRÄÄ, eli haastattelen Vuoden Muotokuvaaja 2018 -kisan kolmea parasta, naisia kaikki. Tarkoitus on selvittää, onko kyseessä vahinko, vai ovatko naiset jostain tietystä syystä putsanneet pöydän. Ja lisäksi pohditaan onko naisten ja miesten kuvilla eroja…

naiset jyrää

Haastateltavana on Mitja Kortepuro (vas), Emmi Virtanen ja Irina Kolomijets.

Haastattelussa vilkaistaan jokaisen voittoisat kuvat ja myös hieman uudempaa tuotantoa. Ja näistä jälkimmäisistä on myös erikseen näyttely messuilla. Siihen kannattaa ehdottomasti tutustua!

Samalla lavalla myöskin lauantaina klo 15.30 vedän kuvausdemon Jinbein johdottomilla akkusalamoilla ja mallina on Noctrexa. Tehdään nopean yksinkertaisesti kolmella kovalla valolla voimakas kuva livenä.

Kameran vuosihuollosta on jo nyt voimassa JAS-Tekniikan messutarjous. Hommaa ei siis tehdä messuhallin pölyssä, vaan puhtaissa huoltotiloissa. Ja kun on nopea jo ennen messuja, niin 50 ensimmäiselle irtoaa myös lippu messuille.

Emmi Virtanen

Tässä yksi Emmi Virtasen kuva, joka on myös näyttelyssä.

Ja terveiset Visuaaliviestinnän Instituutti VVI:ltä! Kävin juurin äsken viisastelemassa Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkintoryhmäläisille valon luonteesta ja kiskaistiin perään homma käytännössä valaisudemona Jinbein samaisilla akkusalamoilla. Luentojen pitäminen on kyllä hauskaa varsinkin silloin, kun syntyy todellista vuorovaikutusta.

Toivottavasti nähdään messuilla!

AperDude

Mainokset

NYT ALKAA UUSI TARINA

Vihdoinkin voin kertoa uudesta työstäni! Olen aloittanut JAS Kamerakaupassa kuvauspäällikkönä & sisällön tuottajana! Eli suunnittelen ja myyn kaikkia kuvauslaitteistoja, sekä olen mukana tuottamassa sisältöä niin asiakkaille kuin meille itsellekin. Eräällä lailla tämä uusi alku on myös saattamassa ympyrää kokonaiseksi, aloitinhan aikoinaan urani nimen omaan fotoliikkeen myyjänä. Palaan siis jo teininä minua inspiroineeseen työhön alalla, jota rakastan.

Olen aina ollut varusteurheilija ja nyt pääsen käsittelemään valtavaa valikoimaa laitteita, jotka mahdollistavat niin ammattilaisten kuin harrastajienkin intohimoisen kuvatuotannon. Rehellisesti sanottuna tärkeää minulle tätä työtä pohtiessani oli nimen omaan JAS Kamerakaupan laaja repertuaari laitteissa ja palvelussa. Jaa, että miksikö? Sen vuoksi, että nyt voin rehellisesti tarjota erilaisia ratkaisuja erilaisiin käyttötarpeisiin. Käytännössä käsissäni on siis eri valmistajien kameroita, tarvikkeita ja salamoita, eikä vain jonkun tietyn brändin tekemiä. Ja tietty tärkeää on oma huoltomme, se on pitkäjänteisen toimivuuden synnyttäjänä yhtä tärkeää kuin pelkkä laitteiden myynti.

Yksi tuote mistä olen avoimen innoissani on Jinbei-salamat. Perehdyin jo ennen työsopimuksen kirjoittamista tämän Kiinan suurimman salamavalmistajan järjestelmän laajuuteen, hintoihin ja laitteiden luotettavuuteen. Sen verran uskallankin leikkiä ennustajaa, että merkki tulee kasvattamaan asiakaskuntaansa selkeästi sekä harrastajien, että ammattilaisten keskuudessa Suomessa. Näin ei käy siksi, että minä myyjänä olisin taikuri, vaan tämä tulee tapahtumaan ihan minusta huolimatta. Ja syy on ainoastaan hyvä valikoima, sekä mainio hinta-laatu suhde. Tulette näkemään tulevaisuudessa Jinbeillä luotuja kuvia, tästä eteenpäin nimittäin käytän niitä itsekin…

Olen vuosien varrella useinkin miettinyt sitä, että laitemyyjän tausta tulisi olla nimen omaan valokuvaamisessa. Nyt pääsenkin kokeilemaan asian toimivuutta käytännössä. Kaikkien valokuvaajien kanssa uskonkin pystyväni olemaan samalla taajuudella, hahmottamaan millaiseen tarpeeseen tarvitaan tietynlainen vekotin. Ja se, että päiväni tulevat täyttymään kollegoiden kanssa olemisesta on täydellistä.

Työn tekeminen tulee vasta kertomaan tarkemmin työtehtäväni ja missä kaikkialla tulen olemaan. Aluksi lähdetään suunnitelmasta, että ainakin maanantaisin olen Tampereen liikkeessä ja keskiviikkoisin Helsingin toimipisteessä. Mainituissa paikoissa olen normaalisti muutkin viikonpäivät ja tietenkin myös Turusta tai mistä tahansa minut tavoittaa aina kunhan ollaan etukäteen sovittu.

Sen verran vielä lähestyvistä Kuva & Kamera -messuista, että olen sekaantunut kahteen ohjelmanumeroon. Ensinnäkin lauantaina päävalla klo 13 NAISET JYRÄÄ, eli haastattelen Vuoden Muotokuvaaja -kisan kolmea parasta, naisia kaikki. Samalla lavalla samaisena lauantaina klo 15.30 vedän kuvausdemon Jinbein salamoilla ja mallina on Noctrexa.

Joten, tästä eteenpäin kun olet edes harkitsemassa jotain valokuvausalan hankintoja, niin ota yhteyttä!

 

AperDude

krister.lofroth@jastekniikka.fi

040-7747727

 

 

END OF AN ERA

Vuodesta 1993 olen ollut töissä KuvaSeppälä -yhtiössä. Työssäni olen päässyt kosketusetäisyydeltä seuraamaan monia todella mielenkiintoisia ilmiötä, isoimpana tietenkin digitaalisuuden vyöry alalle. Ja nyt on tullut aika kiittää & kumartaa ja lähteä uusiin tuuliin.

Olen aina ollut ihminen, joka tarvii haasteita työssään. Lisäksi minun on pakko olla alalla, jota rakastan. Tämän nimittäin testasin nuorena. Tein ennen KuvaSeppälään menoa vuoden työtä vakuutusmyyjänä. Jep, niin juuri, vakuutusmyyjänä. Se kai on yksi luurangoista kaapissani. Oikeasti kuitenkaan työssä ei ollut mitään vikaa, huomasin vain sen, että mietin iltaisinkin töitäni kotona, joten mielenterveydelle on parempi miettiä jotain itselle rakasta. Ja se oli tietenkin arvokas tieto.

Jo kahdeksannella luokalla otin ensi askeleet valokuvaus alalla. Pääsin työharjoitteluun Foto-Björndahlille Kokkolassa ja sainkin tehdä ensin opiskelujen ohella kesät/lauantait/lomat töitä, sekä myöhemmin kokopäiväisesti. Todella opettavainen kokemus, josta olen kiitollinen. Mutta ei tästä nyt enempää, olen tätä muistellut aiemminkin…

Vuoden ”vakuutusala-syrjähypyn” jälkeen tosiaan palasin valokuvauksen pariin. Kolme ensimmäistä vuotta KuvaSeppälässä olin pääosan vuodesta Vaasassa studiolla ja syksyt kuvasin koululaisia missä milloinkin. Vuonna -97 varsinainen toimenkuvani alkoi muokkaantumaan kohti sitä, mitä olen viime vuosina tehnytkin. Olen siis vastannut ydintuotteen, eli kuvien laadusta. Työtehtävät ovat siis sisältäneet rekrytointia, koulutusta, tulkkina toimimista eri osastojen välillä, testaamista niin laitteiden kuin tuotteidenkin osalta, tietojen hankkimista investointeja suunniteltaessa, yhteydenpitoa yhteistyökumppaneihin, sekä kaikkea muutakin mikä vaikuttaa pitkässäkin juoksussa kuvien laatuun. Itselleni toki työnkuva on ollut looginen, mutta ulospäin se on varmaankin näyttänyt sekavalta jopa yrityksen sisältäkin katsottuna. Olen kiitollinen Heikki Seppälälle tästä neljännesvuosisadan matkasta! Minulla on ollut joukko taitavia kollegoita, joiden kanssa on ollut upeaa työskennellä!

Itsestäni olen huomannut selkeästi sen, että tarvitsen jatkuvaa kehittymistä (tai ainakin illuusiota siitä, itse kun on aina jäävi mittaamaan omaa kehitystään). Kehittymiseni kannalta tärkeintä tuolloin vuonna 1994 oli, että pääsin työni ansiosta aloittamaan opiskelun Visuaaliviestinnän Instituutissa Matti J. Kalevan johdolla. Opiskeluja kestikin töiden ohessa maaliskuuhun 2000, jolloin tein Valokuvaajan Erikoisammattitutkinnon. Ja kiitollinen olen myös kaikista mennen elämän opeista yleensäkin! Ne muokkaavat meistä tämän päivän peilistä katsovan olennon. Eikä kaikkien oppien todellakaan tarvitse olla pelkkää hattaraa ja samppanjaa. Monet löydetyt EI-vastaukset ovat ehkäpä vielä tärkeämpiä kuin täytekakun pöytään tuoneet juhlat. Olen täällä kertonutkin sairaslomastani ja toki olen pohtinut paljon niitä seikkoja, jotka siihen johtivat. Kun into on itsesuojeluvaistoa suurempi pitkään, voi tällaista tapahtua. Varmaan suurin yksittäinen syy lomaan oli jatkuva kulkeminen vuorokausirytmin hämärtymiseen yhdistettynä. Parhaimmillaan/pahimmillaan tuli hektisimpänä vuotena ajettua varsinaisen duunin tekemisen ohessa 70000 kilometriä.

Nyt päättyy siis yli 25 vuotta kestänyt työsuhteeni ja nyt päättyy myös sairaslomani. Ja mikä parasta, minulla on myös hienoja kuulumisia tulevaisuudestani! Näistä innostavista uutisista kerron kuitenkin vasta kuukauden kuluttua…

aperdude smile ida mqep

Ja vaikkei kuva mitenkään liity tekstiin, niin tässä silti vielä näytille yksi Idan kanssa kuvatuista ruuduista. Itse en ole varma, olenko kuvasta enemmän innoissani vai peloissani…

Pitäkäähän lippu korkealla!

AperDude

 

VALOSTA >< VALOON

Kas niin, nyt heitän tarinaa kimppakuvauksesta, joka pidettiin joulukuun alussa. Itse tein kaksi kuvaa, jotka ovat esimerkki täysin vastakkaisista valokerronnoista. Eli tässäpä kuvapari…

Ensinnäkin täytyy sanoa, että hyvällä porukalla kuvaaminen on todella hauskaa. Meitä kuvaajia oli siis minun lisäkseni Mitja Kortepuro, Peero Lakanen ja Juha Harju. Malleja oli paikalla Noctrexa & Jeanne D’emone. Kiskaistiin tehokas reilu neljä tuntinen, jokaisella on peliaikaa 1/2 tuntia kummankin mallin kanssa. Ja bonus oli se, että läsnä oli koko ajan käytettävissä kolme assaria ja heikkotasoinen läppä lensi jatkuvasti.

Tein siis kaksi kuvaa, joista toisessa malli on ”menossa” valoa kohti ja toinen, jossa nimen omaan mallin kasvot piilotetaan varjoihin. Mm yksi lempikuvaajistani, Horst P Horst on käyttänyt tyylikkään tehokkaasti samaa ”kasvojen piilottamista”.

light1.jpg

Valaisu on tehty kahdella salamalla. Yksi teltta hoitaa suoraan ylhäältä päävalon tehtävää ja toinen tasoittaa kameran takaa valaisten varjot halutun tummaksi/vaaleaksi. Toki valaisuvaiheessa on turvallisempaa rakentaa hieman loivempi valaisu ja tiukentaa kontrasteja Photoshopissa lopulliseen kuvaan. MALLI: Noctrexa

Kieltämättä olen jostain syystä mieltynyt entistä enemmän kuviin, jossa valaisu on ”itsestään selvän” ja ”oikein tekemisen” kumoava.

light2.jpg

Tässä päävalo ja tasoittava ovat edellisen kuvan kaltaisesti, mutta kummaltakin reunalta takaa tulee ”irroitusvalot” kroppaan. Tämä vain pitämään huolta, ettei malli uppoa taustaan. MALLI: Jeanne D’emone

 

ryhmis944.jpg

Tässäpä me, vasemmalta Noctrexa, Juha, meikkis, Mitja, Peero ja Jeanne D’emone.

Yritän vielä huudella muidenkin mukana olleiden kuvaajien ruutuja teille näytille. Jokaisella meistä kun oli oma, mielenkiintoinen lähestymisensä malleihin. Mutta palataan tähän kaikkeen vasta joulun jälkeen. Poistun nyt ”vuorille” pohtimaan tulevaisuuttani ja joulun olemusta toivottaen rauhallisen palkitsevaa joulua teille kaikille!

AperDude

PS. Kiitos Petri Heinonen VVI:n lainasta!

 

 

Fenix linnun jäljillä…

En uskalla luvata, että olisin oppinut jotain olennaista elämästä tai itsestäni tämän pitkän sairasloman aikana. Siitäkin huolimatta nyt on tullut aika aloittaa prosessi, jossa muutun jälleen yhteiskunnan tuottavaksi osaksi, eli veronmaksajaksi. Ja vaikkei tämä blogi liity mitenkään työntekoon, veronmaksuun tai mihinkään muuhun kuin kameran kanssa haahuiluun, aloitan jälleen myös tällä kanavalla viisastelun. Niinpä siis tervetuloa kirjalliseen ja kuvalliseen sekoiluun!

Vilkaistaanpa yhtä proggista, jonka tein Ida Valtin kanssa. Idea lähti täysin yhdestä Idan itselleen tekemästä meikistä, johon jäin jumiin…

Ida Valtti aperdude krister lofroth

Katse kiinnittyy kuvan vaaleimpaan kohtaan ja siksi usein miten kasvot se vaalein paikka onkin. Tässä kuitenkin kasvojen kätkeminen tummiin sävyihin oli varsinainen ideani…

Nämä molemmat kuvat ovat keskenään samanlaiset valaisun osalta, tehtiin vain pieni salaman siirto ja asennon hienosäätö. Käsittelyssä mentiinkin sitten eri suuntiin. Yläkuvassa pysyttiin hiukan sävypudotetussa pehmeässä maailmassa ja alakuvassa kaivettiin ihoon myös sellaista struktuuria, jota ei todellisuudessa ollut edes olemassa. Tämä kuvapari osoittaa hyvin, kuinka kuvat voivat erota toisistaan, vaikkei lähes mitään ruutujen oton välissä tapahtunutkaan.

ida valtti aperdude krister lofroth clown

Tämän kaltaisissa kuvissa yhtenä riskinä aina on se, että malli joiltain kohdilta uppoaa taustaan. Niinpä taustan tummuus verrattuna mallin ääriviivan vastaavaan on tärkeää tehdä tarkasti.

Ylempi kuva oli se, jota varsinaisesti lähdin hakemaan. Olen viime aikoina astunut välillä hieman yksinkertaisempaan valomaailmaan. Valon suunnan luomat muodot saa aikaan joko yhdellä tai kymmenellä salamalla, kuten myöskin ilman moisia härveleitä. Valon läsnäolo ei ole aina kiinni laitteistosta tai sen määrästä.

valaisukaavio

Suorastaan hävettää piirtää näin yksinkertaista valaisukaaviota, mutta kun valaisu on todella simppeli, niin toki kaavionkin sitä sitten kuuluu olla. Katosta katsottuna tasoittava valo kameran takaa tulee Elincan Rotalux Octabox 100 cm:sta ja suoraan mallin päältä tuleva valo tulee Rotalux Stripbox 35×100 cm:sta. Molemmat salamat, kamera ja malli ovat tasan keskiakselilla. Taustana on valkoinen fondi, jonka etäisyydellä mallista pystyi hyvin säätämään sen tummuutta. Eli mitään taustavaloa ei erikseen ollut. Aavistuksen siirtämällä mallin yläpuolelta tulevaa valoa taakse päin sai ylemmässä kuvassa ”piilotettua” kasvot ja siirtämällä hieman kameraan päin taas valon lankeamaan mallin kasvoille, kuten jälkimmäisessä kuvassa. Ja toki asennolla vielä autettiin asiaa.

Joulukuun alussa järjestetään parin kollegan kanssa ”mielenterveyskuvaus” täällä Tampereella. Tarkoitus on siis lähinnä nauraa huonoille jutuille ja samalla tehdä muutama nappiruutu. Samalla pistän rinnakkain Nikonin ja Sigman 85-milliset f1.4 -lasit. Lisäksi nappaan saman kuvan Nikonin 14-24mm, 17-35mm ja Sigman 14-24mm linsseillä. Ja sokerina pohjalla räplään myös Sigman 105-millistä f1.4:sta. Mielenkiintoista testailla kuinka tämä lasi toimii verrattuna parhaana polttovälinä pitämääni 85-milliseen muotokuvauksessa. Kaikesta tästä sitten myöhemmin lisää. Ja kiitos jo tässä vaiheessa Fokan Pasi Salokannel, että Sigmat mukaan kuvauksiin saatiin!

AperDude

PS. Päivittelin linkkilistani, joten käy vilkaisemassa löytyisikö joku uusi tuttavuus…

VALOKUVAN ARVO?

Puuduttavan sairaslomailun keskeltä päätin hetkeksi ilmaantua blogini muodossa olemaan olemassa. Voisin kertoa teille ärsyttäviä kauhutarinoita Kelasta, seinien kaatumisesta päälle, tai puoskarista, jota en toivoisi vihamiehellenikään, mutta eipä ryvetäkkään näissä lainkaan, vaan pohditaan hetki ammattivalokuvaajien erikoista ammattiryhmää ja palataan kaikkeen muuhun toisella kertaa. Tämä aihe kun näyttää taas ajankohtaiselta…

Valokuvaus on laji, jota nykyään harrastavat kaikki. Tämä saa aikaan tilanteen, jolloin kaikilla on myös asiasta oma mielipide tai useampikin. Olen aina määritellyt sanaparin ”hyvä kuva” siten, että hyvä kuva täyttää tarpeensa. Jos matkalta kuvaa puhelimella selfieitä, ovat ne juuri oikeanlaisia kuvia siihen käyttöön ja jos jonkun yritys tarvitsee mainoskuvia maailman valloitukseen, niin silloin kannattaa palkata asialle mainoskuvauksen ammattilainen. Itse haluan nähdä asian siten, että tämä on sekä hyvä harrastus, että hyvä ammatti. Ja on hyvä, että löytyy erilaisia ammattilaisia, jotka tarjoavat erilaisia ja eri hintaisia tuotteita ja palveluita. Voidaanhan vaikkapa matkustaakin monella eri hintaisella välineellä Oulusta Helsinkiin, kaikki tavat kun eivät sovi kaikille.

Se, että valokuva ja valokuvaajan työ on monien mielestä arvotonta, ei ole enää uutinen. Vast’ikään eräs taho taas tarjosi tiettyinä päivinä tehdystä tietystä työstä 30 euron lahjakortin, joidenkin lehtien tietty kuvitus joka hoitui aiemmin ammattilaisten toimesta hoituu nykyään paikalle sattuneiden kännykän omistajien tekeminä, sekä heikkopalkintoisessa kilpailussa saattaa kuvien käyttöoikeudet mennä sääntöjen mukaan järjestäjille.

Se, että näin tapahtuu ei oikeastaan jaksa edes kunnolla enää kiinnostaa, lähinnä tulee vilkaistua sitä, KUKA on milloinkin vuorossa valokuvaajan työn arvostuksen nakertajana. Jotenkin maalaisjärjellä ajattelisi, että ammattikuvaajien välineistöä valmistama suuri yritys haluaisi kulkea tässä vastavirtaan keksimällä asiaa tukevia projekteja, mutta eipä näinkään ole välttämättä asian laita. Canon nimittäin julkaisi nettisivuillaan ja lehdistötiedotteessaan yhteistyöprojektin Google Local Guidesin kanssa. Yhteistyön tavoitetta kuvaillaan lehdistötiedotteessa näin:

“Support Your Neighborhood” -kampanja rohkaisee nuoria, arkipäivän kuvaajia auttamaan paikallista suosikkipaikkaansa laadukkaalla kuvalla. Kampanjan aikana jokainen Google Mapsiin jaettu kuva antaa mahdollisuuden voittaa Canon EOS M10 -kamera. Ja kuvat tuovat arvoa palveluun, kun ihmiset etsivät lähistöltä kampaajaa, pizzeriaa tai kahvilaa Google Mapsin avulla. Samoin kuin Canonin muissa viimeaikaisissa kampanjoissa, tässäkin esitellään käyttäjien luomaa sisältöä ja konsepti haastaa mukaan miljoonat ihmiset, jotka haluavat tukea paikallisten yritysten menestystä.”

”Paikallisten yrittäjien menestystä tuetaan” siis siten, että opetetaan nuoria kuvaajia keräämään ilmaiseksi tietyn yrityksen kuvapankkiin kuvia. Tai tokihan Canon arpoo osallistuneiden kesken yhden kameran, jonka arvo on reilusti enemmän kuin vaikkapa 30 euroa. Toivon lukeneeni ja ymmärtäneeni oheisen tekstin ihan väärin…

Haluaisin törmätä enemmän tahoihin, jotka nimen omaan opettaisivat nuoria kuvaajia vaalimaan laatua, kehittämään sitä ja toimimaan alan käytännön esikuvina siinä asiassa, että pitkäaikainen menestys syntyy oikein hinnoitellusta ja huippuunsa kehitetystä palvelusta sekä tuotteesta, eikä ilmaistyöstä. Itse uskon siihen, että löytyy aina ”asiakkaita”, joille ilmainen kuva on oikea tuote, mutta myös niitä asiakkaita, jotka haluavat laadukkaan tuotteen maksaen siitä käyvän hinnan.

Tulevaisuus näyttäköön, onko naiville suhtautumiselleni katetta vai ei.

Yksi muu asia, missä monet meistä omaavat voimakkaita mielipiteitä vaikkei lajia olisikaan itse harrastanut, on jääkiekko. Valmistaudun tässä hiljalleen Suomen välierään Ruotsia vastaan ja olkoon tuloksena mikä tahansa sijoista 1-4, niin tämäkin MM-turnaus on menestys. Noin niinku minun mielestäni…

AperDude

VUODEN VAIHTUESSA…

Loppuvuottani leimasi elokuussa alkanut sairasloma ja välipäivinä rävähti sitten yllätys, olen sairaslomalla koko vuoden 2017. Haluaisin osata sanoa teille kaikille jotain unen ja vuorokausirytmin tärkeydestä, mutta juuri tuo loma kertoo, että juuri minun kannattaa olla hiljaa aiheesta kun siitä en todistetusti tiedä mitään. Viime syksynä päätin suostua pitkän viivytystaistelun jälkeen pitkään lomaan kun työterveydessä termi ”toipuminen” vaihtui käsitteeseen ”hengissä pysyminen”. Pohjalainen ymmärsi pohjalaista lääkäriä…

Rehellisesti sanottuna pitkäaikainen sairastaminen on syvältä. Lisäksi se toi mukanaan lieveilmiöitä, kuten ansioiden romahduksen, työsuhdeauton ”katoamisen” ja kaikenlaisten luentojen, näyttelyiden ja jyrytysten peruutukset. Olen kiitollinen, että Suomessa on Kela, mutten toivo kenellekään tarvetta asioida kyseisissä laitoksessa. Edellisen sairauspäivärahahakemuksen näkyminen saapuneena Kelalle kesti kauemmin kuin heidän ilmoittamansa koko asian käsittelyaika on. Miksi mieleen tulee heti VR?!?! Hekin ilmoittavat itse aikataulut, joita he eivät kuitenkaan pidä. Ymmärrän paremmin jos kyseessä on 15-vuotias aloitteleva alkoholisti vastaan äidin antamat kotiintuloajat, mutta että valtion laitos osoittaa esimerkillään, ettei ole niin tarkkaa eikä tärkeää, että heidän omat puheensa pitävät kutinsa on jotakin surkuhupaisan ja tragikoomisen välimaastosta. Paljon reilumpaa Kelan sanomana olisi esim ”maksellaan jos jaksellaan”, tai ”jos haluat rahaa tiettynä päivänä, niin mee töihin laiska”. Ja tällä hetkellä odottelen jälleen Kelan päätöksiä…

Täytyypä myös ääneen pahoitella sitä, että muutamat kuvausideani/mallipyyntöni ovat jääneet ilmaan leijumaan. Kaikkia aloittamiani projekteja en ole saanut vietyä maaliin, intoa ja ideoita on ollut enemmän kuin energiaa niiden toteutukseen. Ja vieläpä joltain osin kuvaaminen tuntuu jopa turhalta, kun kaikki suunnittelemani sarjat odottaa joka tapauksessa ”elämää sairasloman jälkeen,” vasta silloin voin taas osallistua kilpailuihin tai pitää näyttelyitä.

Sitten kokonaan erilliseen asiaan, josta en kerro mitään omia huomioitani tai tunteitani, kerron pelkästään faktoja, jotka jokainen voi löytää googlaamallakin jos kiinnostaa. Viime vuonna Suomessa meitä Nikon ambassadoreja oli neljä ja tänä vuonna vain yksi. (Tämä henkilö on Vesa Koivunen ja hänestä voin kyllä kertoa mielipiteeni. Vesa on poikkeustaitava ja uskomattoman ahkera ammattilainen, joka lisäksi luonteeltaan on ystävällinen, mukava ja avulias. Vesa ehdottomasti ansaitsee olla tuo Suomen ainoa lähettiläs…) Toisin sanoen ”valtaosa kameralaukkuni sisällöstä katosi” ja vielä en osaa sanoa, mihin suuntaan raa’asti keventynyt kameravälineistöni muokkautuu tulevaisuudessa. Nyt kun käyn melkeinpä tyhjäkäynnillä,  niin on aikaa pohtia sitäkin, juuri nyt minulla ei ole kytköksiä tai tunnesiteitä mihinkään tiettyyn merkkiin.

Nyt kun kuvaan normaalia vähemmän, minulla on entistä vähemmän leluja ja minulla on käytettävissä rahaa ja energiaakin vähemmän, niin pidän tämän blogin kirjoittamisesta taukoa. En viitsi lähteä arvailemaan, missä kohtaa leikin Fenix-lintua, joten totean vain blogikirjoitteluni jäävän toistaiseksi telakalle. Olen muutenkin karsinut asioita, joihin pitää tavalla tai toisella sitoutua käyttämään säännöllisesti aikaa. Yksi saamistani hoito-ohjeista olikin se, että kalenterini pitäisi olla tyhjä, minun pitäisi olla ajamatta moniajo-suorittajana eteenpäin vaan rauhoittua elämään enemmän hetkessä. Tätä olenkin jo harjoitellut, mutta ihan nopeasti opittavasta taidosta ei ole kysymys. Ei ainakaan tällä luonteella.

Kaikesta huolimatta koen olevani etuoikeutettu, koska minulla on työpaikka mistä jäin sairaslomalle, kun maassamme on tuo Kela ja että työnantajani työterveyden huolto on Vaasassa Promedissa.

Joka tapauksessa toivotan sinulle mielekästä ja elämän makuista vuotta 2017!  Jääköön haaviisi se mitä tarvitset, eikä pelkästään se mitä haluat.

AperDude