TASARAHA 50

Täytin hetki takaperin 50 vuotta ja sain mm lahjakortin muotokuvaukseen. Ihan loistava lahja, itse kun on yleensä kameran takana turvassa posettamiselta. Niinpä siis oma kamera nurkkaan ja heittäytymään…

Suurin miettiminen oli tietenkin se, kenen haluan kuvan minusta ottavan. Olen nimittäin sitä mieltä, että kuvaajalle kannattaa aina antaa ns vapaat kädet, silloin lopputulos on aina parempi verrattuna siihen, että olisi itse neuvomassa. Halusin selkeästi kuvan, jossa ei huumori lopu kesken. Tietysti halusin myös teknisestikin loistavan kuvan, mutta mielellään kaikki saisi olla kuorrutettuna kunnon parodialla. Tämän ajatuksen kanssa surffailin kuvaajia ja kompassin neula pysähtyi Orivedelle, Juhamatti Vahdersaloon.

Asetelman idea on olla odotustilassa, jossa luukulla palvelee viikatemies. Ja jep, rankkaa huumoria kyllä, mutta olen ollut aina sitä mieltä, että itselleen kannattaa nauraa.

Käsikirjoituksessa siis odotan täysin kyllästyneenä vuoroani numerolla 50 palvelutiskille. Asettelu on klassinen kultaisen leikkauksen mukainen ja kuva on koristeltu lukuisilla yksityiskohdilla.

Jonotusnumerot ja niitä printaava kone, tiskillä oleva vanha kello, aiheeseen sopivat julisteet, lusikat nurkassa, ikivanhat sanomalehdet ja viikatemiehen kädessä oleva leimasin viimeistelevät tarinan. Koko kuvaus oli hyvä esimerkki siitä, kuinka tärkeää on tehdä kaikki livenä ennen kuin kuva edes ehtii Photoshoppiin. Ja näitä mainittuja yksityiskohtia ei ole ylikorostettu, vaan ennemminkin tyylikkäästi piiloteltu. Junnu tekikin kaiken mahdollisen jo kuvaustilanteessa.

Yksityiskohtien lisäksi valaisukin tuki kuvan yleisilmettä ja tarinaa. Molempien olentojen kasvot on kaivettu juuri sopivasti esiin tummasta sävymaailmasta.

Miksi halusin sitten itseni tällaiseen kuvaan? Kuulostaa varmaan kliseiseltä, mutta tiedostan tällä hetkellä yhä paremmin alkujen ja loppujen kuuluvan meidän ihmisten käsikirjoitukseen. Miksen siis nauraisi itselleni saavutettuani keski-ikäisyyden merkkipaalun. (Vai lieneekö 50-vuotias jo vanhus?) Ja itselleni ajattelin nauraa jatkossakin…

Kiitos Juhamatti Vahdersalo hienosta ideoinnista ja yhtä hyvästä toteutuksesta! Virnistelen aina kun tämän tuotoksen näen!

AperDude

Kuinka elämä muuttuu yhdessä päivässä…

Joillakin rankoilla tarinoilla on onnellinen loppu. Onneksi tämä kertomus on juuri tällainen, tämä on selviytymiskertomus. Mitja Kortepuro on ennenkin tehnyt kuvia/projekteja, joissa sisältö on hyvin henkilökohtaista ja koskettavaa. Mukana Mitjan lisäksi kuvaa oli synnyttämässä meikkitaitelija ElinaK ja itse olin assaroimassa Jinbein salamoiden kanssa. Joten tässä siis tositarina kuvien kera…

Joskus kaikki muuttuu silmänräpäyksessä. Joskus maailman kumoaa lääkärin sanoma lause. Sen jälkeen voi kaikki olla toisin, sen jälkeen voi tulevaisuuteen katsominen vaikeutua tai jopa päättyä. Anne-Marie Kainulaisella on kokemusta aiheesta, tässä hänen tarinansa itse kerrottuna:

Elämä voi heittää eteensä ilman varoituksia isojakin muutoksia ja vaikeita asioita käsiteltäväksi. Itse kohtasin oman elämäni suunnan muuttavan päivän syksyllä 2018. Vaikka olen viimeisen vuoden aikana kokenut raskaita asioita, olen myös oppinut uutta itsestäni ja elämästäni.

Aktiivisena liikkujana, liikunnanohjaajana sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin puolestapuhujana lähdin kesällä 2018 innolla mukaan tarjottuun mahdollisuuteen osallistua Firstbeat hyvinvointianalyysiin. Toivoin saavani arvokasta tietoa omasta palautumisestani ja stressitasoistani. Mutta, tuon analyysin tulos olikin käynti työterveyslääkärillä sekä kardiologilla ja diagnoosina sydänsairaus. Muistan yhä edelleen kuinka tuntui, kuin olisin ollut kärpäsenä katossa seuraamassa tilannetta jossa kardiologi kertoo minulle sydänsairaudestani. En oikein sisäistänyt kuulemaani enkä edes kokenut shokkia.

Vasta muutama viikko diagnoosin jälkeen ymmärsin mitä olin kuullut. Mietin miten voi olla mahdollista, että minä nuori, hyvässä fyysisessä kunnossa oleva, itsestäni huolehtiva ja terve ihminen olenkin muka sairas? Enhän minä ole vanha, vain vanhat ihmiset potevat sydänsairauksia. Miksi minä? Vai onko kyseessä todella törkeä pila? Omat rakkaat harrastukset (juoksu, tankotanssi ja cross training) olivatkin yhtäkkiä kiellettyjä, liikunnanohjaajan työ vaakalaudalla ja mikä pahinta myös omat lapsetkin voisivat olla saman sairauden kantajia. Koin totaalisen romahduksen, aivan kuin pohja elämältä olisi viety. Kapinoin vastaan, otin riskejä tekemällä asioita jotka olivat kiellettyjä. Seuraavana päivänä pelkäsinkin, että kuolenko kun eilen juoksin hetken. Syksy meni kuin sumussa.

Vuoden lähestyessä loppua tuli eteen suuren päätöksen tekeminen. Jatkanko tällaista uutta rajattua elämää vai menenkö sydänleikkaukseen joka ei ole riskitön. Lopulta kuitenkin päätös oli helppo: leikataan! Reilu kuukausi aikaa järjestellä asiat niin että voin hyvillä mielin toipua leikkauksen jälkeiset kolme kuukautta.

Tammikuussa 2019 olin leikkauksessa, alkoi toipuminen sekä sen jälkeinen kuntoutus. Toipuminen oli hurjaa henkistä vuoristorataa. Jonain päivänä tulevaisuus tuntui valoisalta ja seuraavana päivänä pelkäsinkin etten enää koskaan pääse juoksemaan tai tanssimaan. Lopulta opin katsomaan taaksepäin, mikä oli tilanne kaksi viikkoa sitten ja vertaamaan sitä sen hetkiseen tilanteeseen. Huomasinkin toipumisen edistyksen! Merkitsin kalenteriin sellaiset päivät, jolloin saisin viimeinkin tehdä jotain uutta. Sen avulla jaksoin.

Mitä sitten opin? Hetkeen pysähtymisen taidon, nauttimaan tekemättömyydestä. Todellakin opin, osin väkisin, sillä tässä hektisessä maailmassa se ei ole aina helppoa. Opin myös nauttimaan elämän pienistä ilon hetkistä perheen kanssa, töissä tai harrastuksissa. Ja noita ilon hetkiä onkin riittänyt, erityisesti tankotanssin saralla. Riemun kiljahduksia kun onnistun tekemään liikkeen johon en alkuvuonna kuvitellut enää koskaan pystyväni.

Nyt lähes vuosi diagnoosista temppuilen tangolla ja kamera käy. ”Uskomatonta, olenko tuo minä?” kysyn monta kertaa kun näen kuvia. Kyllä! Viimeinkin olen pystynyt hyväksymään sairastumiseni ja sydänleikkauksen.

Hetkellisyys luo aina kuvaan upean jännitteen. Anskun ja Mitjan ajoitus tuntui menevän koko ajan nappiin.

Tämän kuvan synnyttäminen oli hieno kokemus! Anskun voimakas tarina ja valtava taito tangon kanssa oli pysäyttävää. Mitja pystyy luomaan kuviinsa hienosti tunnetta ja hetkellisyyttä. ElinaK on todella ammattilainen meikkien kanssa. Tarina ja sen toteutus paiskasivat hyvin kättä!

Ihanaa, että maailmasta löytyy tarinoille onnellisia loppuja!

AperDude

PS. Tämä tarina on julkaistu myös JAS Kamerakaupan blogissa.