Mitähän oikein tapahtui?

Onkin jo aika pistää tänne tarinaa tapahtuneesta, edellisestä pölinästä on ikuisuus. Tauolle on toki syynsä, olin aiemmin aktiivinen JAS-Kamerakaupan blogissa ja koska tuplatarinoita ei kannattanut julkaista, jätin tämän oman blogini telakalle. Joten otetaanpa tämä foorumi taas käyttöön ainakin jossain määrin tilanteen muututtua olennaisesti.

Nimittäin työkuvioni ovat kääntyneet päälaelleen, olen yllättänyt jopa itseni. Kesällä mun ystävä Sami Minkkinen heitti mulle ajatuksen, että tulisin sen tiimiin. Sami on siis valmentaja, hypnotisti ja paljon kaikkea muutakin. Sami on kasannut ympärilleen eri alojen osaajia sellaisella kombinaatiolla, että tärkeimmissä asioissa ollaan omavaraisia. Mun osalle osuu tietty visuaaliset asiat ja ilokseni voin todeta, että olen kuvannut viime aikoina enemmän kuin pitkään aikaan.

Niinpä vaikka duuni JAS-Kamerakaupassa jäikin taakse, varmaan tulee kuitenkin tulevaisuudessakin palloteltua asioita Juhan kanssa. Oon kiitollinen kahdesta ja puolesta yhteisestä vuodesta!

Sami vetäs 18.9 Megapäivän Tampere-talolla ja lavalla pyörähti vierailemassa myös Antti Railio ja JCHalttunen.

Sami on puhunut mm irtipäästämisestä. Omalla laillaan suorastaan surkuhupaisaa tajuta itsestään tämän ikäisenä, että omat kykyni mainitussa asiassa ovat perin surkeat. Hyppääminen uuteen työhön oli nimen omaan tämän asian testaamista ja viemistä käytäntöön. Oikestaan koko työurani oon ollut suoranaisesti valokuvaamossa/fotoliikkeessä ja nyt viitekehys on kokonaan vaihtunut, vaikkakin osa itse työstä on entisen kaltaista. Uusia ovia ei ilmaannu avattavaksi jos ei halua tai uskalla päästää mistään irti. Uskomattoman yksinkertainen asia, mutta silti ainakin itselleni on sitä vaikea sisäistää järjen (ja oikeastaan tunteenkin) tasolle. Lisäks tässä työssä leijuu henkinen bonus poimittavaksi, kyse kun on hyvinvointibisnestä. Reilu ja selkee mittari asialle on esim se, että onko fiilis valmennuksen jälkeen parempi kuin ennen. En väitä oppineeni mitään, mutta vähimmilläänkin oon hahmottanut asioita, joissa haluan kehittyä. Ja oon jonkun askeleen ottanut kohti toivomiani tuloksia. Ja hauskaa on se, että valmennus leijuu korviin monesti samalla kameran läpi katsellessa. Loistava yhdistelmä itselle rakkaita asioita!

Jääköön tää kirjoitus vain lähinnä tällaiseen lyhyehköön toteamukseen näistä uusista tuulista. Se on pakko mainita, että viikonloppuna Tampereella oli Federation Of European Photographers:in arvonimijyrytys ja Suomeen saatiin peräti 13 uutta arvonimeä. Siitä tarkemmin vielä ens kerralla, mutta TÄSTÄ voit käydä vilkaisemassa että kuka-ja-mitä.

AperDude

TASARAHA 50

Täytin hetki takaperin 50 vuotta ja sain mm lahjakortin muotokuvaukseen. Ihan loistava lahja, itse kun on yleensä kameran takana turvassa posettamiselta. Niinpä siis oma kamera nurkkaan ja heittäytymään…

Suurin miettiminen oli tietenkin se, kenen haluan kuvan minusta ottavan. Olen nimittäin sitä mieltä, että kuvaajalle kannattaa aina antaa ns vapaat kädet, silloin lopputulos on aina parempi verrattuna siihen, että olisi itse neuvomassa. Halusin selkeästi kuvan, jossa ei huumori lopu kesken. Tietysti halusin myös teknisestikin loistavan kuvan, mutta mielellään kaikki saisi olla kuorrutettuna kunnon parodialla. Tämän ajatuksen kanssa surffailin kuvaajia ja kompassin neula pysähtyi Orivedelle, Juhamatti Vahdersaloon.

Asetelman idea on olla odotustilassa, jossa luukulla palvelee viikatemies. Ja jep, rankkaa huumoria kyllä, mutta olen ollut aina sitä mieltä, että itselleen kannattaa nauraa.

Käsikirjoituksessa siis odotan täysin kyllästyneenä vuoroani numerolla 50 palvelutiskille. Asettelu on klassinen kultaisen leikkauksen mukainen ja kuva on koristeltu lukuisilla yksityiskohdilla.

Jonotusnumerot ja niitä printaava kone, tiskillä oleva vanha kello, aiheeseen sopivat julisteet, lusikat nurkassa, ikivanhat sanomalehdet ja viikatemiehen kädessä oleva leimasin viimeistelevät tarinan. Koko kuvaus oli hyvä esimerkki siitä, kuinka tärkeää on tehdä kaikki livenä ennen kuin kuva edes ehtii Photoshoppiin. Ja näitä mainittuja yksityiskohtia ei ole ylikorostettu, vaan ennemminkin tyylikkäästi piiloteltu. Junnu tekikin kaiken mahdollisen jo kuvaustilanteessa.

Yksityiskohtien lisäksi valaisukin tuki kuvan yleisilmettä ja tarinaa. Molempien olentojen kasvot on kaivettu juuri sopivasti esiin tummasta sävymaailmasta.

Miksi halusin sitten itseni tällaiseen kuvaan? Kuulostaa varmaan kliseiseltä, mutta tiedostan tällä hetkellä yhä paremmin alkujen ja loppujen kuuluvan meidän ihmisten käsikirjoitukseen. Miksen siis nauraisi itselleni saavutettuani keski-ikäisyyden merkkipaalun. (Vai lieneekö 50-vuotias jo vanhus?) Ja itselleni ajattelin nauraa jatkossakin…

Kiitos Juhamatti Vahdersalo hienosta ideoinnista ja yhtä hyvästä toteutuksesta! Virnistelen aina kun tämän tuotoksen näen!

AperDude

Kuinka elämä muuttuu yhdessä päivässä…

Joillakin rankoilla tarinoilla on onnellinen loppu. Onneksi tämä kertomus on juuri tällainen, tämä on selviytymiskertomus. Mitja Kortepuro on ennenkin tehnyt kuvia/projekteja, joissa sisältö on hyvin henkilökohtaista ja koskettavaa. Mukana Mitjan lisäksi kuvaa oli synnyttämässä meikkitaitelija ElinaK ja itse olin assaroimassa Jinbein salamoiden kanssa. Joten tässä siis tositarina kuvien kera…

Joskus kaikki muuttuu silmänräpäyksessä. Joskus maailman kumoaa lääkärin sanoma lause. Sen jälkeen voi kaikki olla toisin, sen jälkeen voi tulevaisuuteen katsominen vaikeutua tai jopa päättyä. Anne-Marie Kainulaisella on kokemusta aiheesta, tässä hänen tarinansa itse kerrottuna:

Elämä voi heittää eteensä ilman varoituksia isojakin muutoksia ja vaikeita asioita käsiteltäväksi. Itse kohtasin oman elämäni suunnan muuttavan päivän syksyllä 2018. Vaikka olen viimeisen vuoden aikana kokenut raskaita asioita, olen myös oppinut uutta itsestäni ja elämästäni.

Aktiivisena liikkujana, liikunnanohjaajana sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin puolestapuhujana lähdin kesällä 2018 innolla mukaan tarjottuun mahdollisuuteen osallistua Firstbeat hyvinvointianalyysiin. Toivoin saavani arvokasta tietoa omasta palautumisestani ja stressitasoistani. Mutta, tuon analyysin tulos olikin käynti työterveyslääkärillä sekä kardiologilla ja diagnoosina sydänsairaus. Muistan yhä edelleen kuinka tuntui, kuin olisin ollut kärpäsenä katossa seuraamassa tilannetta jossa kardiologi kertoo minulle sydänsairaudestani. En oikein sisäistänyt kuulemaani enkä edes kokenut shokkia.

Vasta muutama viikko diagnoosin jälkeen ymmärsin mitä olin kuullut. Mietin miten voi olla mahdollista, että minä nuori, hyvässä fyysisessä kunnossa oleva, itsestäni huolehtiva ja terve ihminen olenkin muka sairas? Enhän minä ole vanha, vain vanhat ihmiset potevat sydänsairauksia. Miksi minä? Vai onko kyseessä todella törkeä pila? Omat rakkaat harrastukset (juoksu, tankotanssi ja cross training) olivatkin yhtäkkiä kiellettyjä, liikunnanohjaajan työ vaakalaudalla ja mikä pahinta myös omat lapsetkin voisivat olla saman sairauden kantajia. Koin totaalisen romahduksen, aivan kuin pohja elämältä olisi viety. Kapinoin vastaan, otin riskejä tekemällä asioita jotka olivat kiellettyjä. Seuraavana päivänä pelkäsinkin, että kuolenko kun eilen juoksin hetken. Syksy meni kuin sumussa.

Vuoden lähestyessä loppua tuli eteen suuren päätöksen tekeminen. Jatkanko tällaista uutta rajattua elämää vai menenkö sydänleikkaukseen joka ei ole riskitön. Lopulta kuitenkin päätös oli helppo: leikataan! Reilu kuukausi aikaa järjestellä asiat niin että voin hyvillä mielin toipua leikkauksen jälkeiset kolme kuukautta.

Tammikuussa 2019 olin leikkauksessa, alkoi toipuminen sekä sen jälkeinen kuntoutus. Toipuminen oli hurjaa henkistä vuoristorataa. Jonain päivänä tulevaisuus tuntui valoisalta ja seuraavana päivänä pelkäsinkin etten enää koskaan pääse juoksemaan tai tanssimaan. Lopulta opin katsomaan taaksepäin, mikä oli tilanne kaksi viikkoa sitten ja vertaamaan sitä sen hetkiseen tilanteeseen. Huomasinkin toipumisen edistyksen! Merkitsin kalenteriin sellaiset päivät, jolloin saisin viimeinkin tehdä jotain uutta. Sen avulla jaksoin.

Mitä sitten opin? Hetkeen pysähtymisen taidon, nauttimaan tekemättömyydestä. Todellakin opin, osin väkisin, sillä tässä hektisessä maailmassa se ei ole aina helppoa. Opin myös nauttimaan elämän pienistä ilon hetkistä perheen kanssa, töissä tai harrastuksissa. Ja noita ilon hetkiä onkin riittänyt, erityisesti tankotanssin saralla. Riemun kiljahduksia kun onnistun tekemään liikkeen johon en alkuvuonna kuvitellut enää koskaan pystyväni.

Nyt lähes vuosi diagnoosista temppuilen tangolla ja kamera käy. ”Uskomatonta, olenko tuo minä?” kysyn monta kertaa kun näen kuvia. Kyllä! Viimeinkin olen pystynyt hyväksymään sairastumiseni ja sydänleikkauksen.

Hetkellisyys luo aina kuvaan upean jännitteen. Anskun ja Mitjan ajoitus tuntui menevän koko ajan nappiin.

Tämän kuvan synnyttäminen oli hieno kokemus! Anskun voimakas tarina ja valtava taito tangon kanssa oli pysäyttävää. Mitja pystyy luomaan kuviinsa hienosti tunnetta ja hetkellisyyttä. ElinaK on todella ammattilainen meikkien kanssa. Tarina ja sen toteutus paiskasivat hyvin kättä!

Ihanaa, että maailmasta löytyy tarinoille onnellisia loppuja!

AperDude

PS. Tämä tarina on julkaistu myös JAS Kamerakaupan blogissa.

NYT ALKAA UUSI TARINA

Vihdoinkin voin kertoa uudesta työstäni! Olen aloittanut JAS Kamerakaupassa kuvauspäällikkönä & sisällön tuottajana! Eli suunnittelen ja myyn kaikkia kuvauslaitteistoja, sekä olen mukana tuottamassa sisältöä niin asiakkaille kuin meille itsellekin. Eräällä lailla tämä uusi alku on myös saattamassa ympyrää kokonaiseksi, aloitinhan aikoinaan urani nimen omaan fotoliikkeen myyjänä. Palaan siis jo teininä minua inspiroineeseen työhön alalla, jota rakastan.

Olen aina ollut varusteurheilija ja nyt pääsen käsittelemään valtavaa valikoimaa laitteita, jotka mahdollistavat niin ammattilaisten kuin harrastajienkin intohimoisen kuvatuotannon. Rehellisesti sanottuna tärkeää minulle tätä työtä pohtiessani oli nimen omaan JAS Kamerakaupan laaja repertuaari laitteissa ja palvelussa. Jaa, että miksikö? Sen vuoksi, että nyt voin rehellisesti tarjota erilaisia ratkaisuja erilaisiin käyttötarpeisiin. Käytännössä käsissäni on siis eri valmistajien kameroita, tarvikkeita ja salamoita, eikä vain jonkun tietyn brändin tekemiä. Ja tietty tärkeää on oma huoltomme, se on pitkäjänteisen toimivuuden synnyttäjänä yhtä tärkeää kuin pelkkä laitteiden myynti.

Yksi tuote mistä olen avoimen innoissani on Jinbei-salamat. Perehdyin jo ennen työsopimuksen kirjoittamista tämän Kiinan suurimman salamavalmistajan järjestelmän laajuuteen, hintoihin ja laitteiden luotettavuuteen. Sen verran uskallankin leikkiä ennustajaa, että merkki tulee kasvattamaan asiakaskuntaansa selkeästi sekä harrastajien, että ammattilaisten keskuudessa Suomessa. Näin ei käy siksi, että minä myyjänä olisin taikuri, vaan tämä tulee tapahtumaan ihan minusta huolimatta. Ja syy on ainoastaan hyvä valikoima, sekä mainio hinta-laatu suhde. Tulette näkemään tulevaisuudessa Jinbeillä luotuja kuvia, tästä eteenpäin nimittäin käytän niitä itsekin…

Olen vuosien varrella useinkin miettinyt sitä, että laitemyyjän tausta tulisi olla nimen omaan valokuvaamisessa. Nyt pääsenkin kokeilemaan asian toimivuutta käytännössä. Kaikkien valokuvaajien kanssa uskonkin pystyväni olemaan samalla taajuudella, hahmottamaan millaiseen tarpeeseen tarvitaan tietynlainen vekotin. Ja se, että päiväni tulevat täyttymään kollegoiden kanssa olemisesta on täydellistä.

Työn tekeminen tulee vasta kertomaan tarkemmin työtehtäväni ja missä kaikkialla tulen olemaan. Aluksi lähdetään suunnitelmasta, että ainakin maanantaisin olen Tampereen liikkeessä ja keskiviikkoisin Helsingin toimipisteessä. Mainituissa paikoissa olen normaalisti muutkin viikonpäivät ja tietenkin myös Turusta tai mistä tahansa minut tavoittaa aina kunhan ollaan etukäteen sovittu.

Sen verran vielä lähestyvistä Kuva & Kamera -messuista, että olen sekaantunut kahteen ohjelmanumeroon. Ensinnäkin lauantaina päävalla klo 13 NAISET JYRÄÄ, eli haastattelen Vuoden Muotokuvaaja -kisan kolmea parasta, naisia kaikki. Samalla lavalla samaisena lauantaina klo 15.30 vedän kuvausdemon Jinbein salamoilla ja mallina on Noctrexa.

Joten, tästä eteenpäin kun olet edes harkitsemassa jotain valokuvausalan hankintoja, niin ota yhteyttä!

 

AperDude

krister.lofroth@jastekniikka.fi

040-7747727

 

 

PIENINTÄ JA SUURINTA

Heinäkuussa livertelin muutamista pienoismallikuvistani ja nyt vahingossa vielä törmäsin muutamaan vanhaan nukkekuvaani, niin lykätäänpä nekin julkisiksi.

Nythän voi käytännössä printata minkä kokoisia tiedostoja tahansa kankaalle. Lapualla Mainos Santala printtaa kangasta maksimileveyden ollessa tällä hetkellä 310 cm (ja toiseen suunta ei rätit lopu heti kesken). Eli siis koko riittää vaikkapa oman taustan printtaamiseen, kuten olen tehnytkin. Ennen varsinaisia tulostuksia duunailin tietenkin testit pienempinä ihan taloudellisista syistä. Joten valaisin nuken kahdella led-valolla (ja taustan yhdellä Dedolla), kiskasin kuvat kahdella eri polttovälillä (kun terävyysalueen pituudethan eivät ole samoja pygmien ja koripalloilijoiden maailmoissa).

lasldkf

Making of -kuvista näkee mittakaavan, taustan koko oli 30×60 cm. Koska nuken silmissä oli valmiiksi valopisteet, oli tietenkin pakko rakentaa valaisu nukesta nähden oikealta…

Nukkeja kuvatessa parasta lienee se, että nuket eivät kiusaannu huonoista jutuistani, tuleen syttyvistä välineistä ja muusta epämiellyttävästä häsläämisestä mitä lähelläni aina tapahtuu. On helpompaa säilyttää itsetunto korkealla elottomien mallien kanssa…

Pikkutelellä hieman litistettyä syvyysvaikutelmaa...

Pikkutelellä hieman litistettyä syvyysvaikutelmaa…

Viikonloppuna meni sitten Photokinamessut meikäläiseltä ohi sairasloman takia. Toki tuo tilaisuus on nykyään enemmän sosiaalisia kohtaamisia, kuin varsinaista uusien laitteiden esittelyä, mutta kuvaajat yhteen keräävänä tilanteena se on kovin tärkeä. Noh, joku on joskus väittänyt, että kaikkea ei voi saada, ehkä hän tarkoitti tätä…

...ja hieman kasvateltua syvyysvaikutelmaa laajakantilla.

…ja hieman kasvateltua syvyysvaikutelmaa laajakantilla.

Ja sit taidan lähteä nukkekauppaan ostamaan itselleni uuden kaunottaren…

AperDude

HYVÄT NAISET JA HERRAT: SAIJA SASETAR

En ole vielä sairaslomallani laukaissut kameraa kertaakaan, niinpä minulla onkin ollut aikaa ja intoa kaivella hieman odottamaan jääneitä kansioita. Yhden kuvan olisin väkisin halunnut THE REVENGE OF THE VERY PISSED LADIES -sarjaan, mutta ensinnäkään sille ei löytynyt paria ja toisekseen se erosi muiden kuvien visuaalisesta linjasta, joten kuva jäi silloin käyttämättä. Alunperin ajattelin säästää kyseisen kuvan johonkin myöhempään näyttelyyn tai kisaan, mutta nyt kun sairasloma vie kaikkia moisia julkisia tekemisiäni eteenpäin, niin kärsivällisyyteni loppuu tasan tähän. 

Ensiksi on pakko todeta, että joko minulla on ollut uskomaton onni tai Suomessa vaan on uskomattoman paljon loistavia malleja. Olen kuvannut ensin tuttuja ja tutun tuttuja, mutta ne reitit on käytetty aika nopeasti loppuun. Siispä olenkin kaivellut ja löytänyt naamakirjasta paljon uusia, upeita malleja, joita ylpeänä voin jopa kutsua ystävikseni. (Ja tämähän on pelkkää itseimartelua, kun ei ole aavistustakaan miksi minua kutsutaan heidän toimestaan.)

Yksi mallilöydöistä on Saija Sasetar AKA Frillycakes. Saijakin löytyi alternative mallipiireistä ja monilla niissä kuvioissa olevilla on loistavia harrastuksia kuvaamisen kannalta. Saija nimittäin harrastaa, tai pistetääs tämä meikäläisen selittely poikki ja antaa neidon itse kertoa…

asdfasdf

Tämä kuva kuvattiin noin vuosi sitten Hiedanrannan kartanossa ja kuten aina Saijan kanssa, niin tälläkin kerralla neito ilmestyi sovittuna aikana upean puvun (ja varustusten) kera hoitaen posettamisen täysin ammattimaisesti. Kuvaustilanteessa pääsin superhelpolla, mutta tämän kuvan käsittelyn aikana täytyy kyllä tunnustaa, että kaidepuita ”irrotellessani” oli istumalihakset koetuksella.  (Nikon D810 + 14-14mm f2.8 & Elinchrom Ranger + Quadra)

Kuka on Saija Sasetar/Frillycakes?
”Saija on mun ihan oikea etunimi ja Sasetar yli vuosikymmenen käyttämä nicki. Jossain kohtaa alkoi olemaan hankalaa pysyä kärryillä missä käyttää kumpaa, joten yhdistin nämä näppärästi niin sanotuksi artisti- ja mallinimeksi. Frillycakes on vuonna 2012 aloittamani blogin nimi, joka keskittyi aluksi vain japanilaista alkuperää olevaan lolita-muotiin ja söpöön estetiikkaan. Nykyään siellä on tyylikameleontin juttuja suuntaan ja toiseen.”

Olet uskomattoman moniulotteinen mallina, miten se on mahdollista? Paljonko sinulla on peruukkeja, pukuja ja asusteita?
”Kiitos kiitos! 🙂 Kaikki lähtee mielikuvituksesta ja inspiraatiosta, mitä ympäröivä maailma on pullollaan! Ideoita puskee ja poksahtelee mieleen tuon tuostakin ja on olemassa aivan liian paljon mahtavia tyylejä, että voisi tyytyä vain yhteen! Asukokonaisuuksien ja kuvien toteutus on oma taiteenlajinsa, millä saa ilmaistua itseään ja omia erilaisia puoliaan.
Toivoisin kovasti, että mulla olisi täysin oma iso huone vaatteiden ja asusteiden säilytykseen, ne suorastaan valloittavat pikkuhiljaa asuntoa. Tyylejä voi tietenkin yhdistellä, mutta jokainen alalaji vaatii oman kokoelmansa ja se vie tilaa. Keijusiipiä, steampunk-aseita ja hiuskoristeita löytyy seinälle ripustettuna ja vaatekaapin sisältö tuntuu oleilevan muuallakin, kuin vain vaatehuoneessa. Nykyaikaiset peruukit helpottavat hurjasti tyylikameleonttisuutta, niitä taitaa tällä hetkellä löytyä omasta kokoelmasta noin 40-50 erilaista.”

njnjnjnj

Mikä veti sinut kaikkeen tähän vaatteiden maailmaan?
”Se on tainnut olla veressä jo syntyessä, koska lapsena pukeuduin leikeissä kaikenlaisiin hassuihin juttuihin ja tästä löytyy myös valokuvia todisteena. Teini-iässä kaikki kaverit eivät meinanneet aina tunnistaa kadulla, kun tyylit vaihteli päivittäin laidasta laitaan ja sama homma on jatkunut lähes 30 ikävuoteen asti, eikä loppua näy!”

Mikä mallina olemisessa on parasta?
”Ehdottomasti intohöpönä suunnittelu ja kuvaajien, sekä mahdollisesti muiden mukana olijoiden kanssa visioiden toteutus. Tällä alalla on aivan tajuttoman lahjakasta porukkaa! Alternative mallipiirien kautta olen saanut paljon ihania tuttavuuksia ja kavereita! Koen mallina olemisen myös hyvin voimaannuttavana. Valmiissa valokuvassa ei näy se sama peilistä katsova itsekriittinen henkilö. Pelkäsin ja välttelin kameran linssin tuijotusta suurimman osan elämästäni, ihan vaikka karkuun menemmällä ja se hieman harmittaa näin jälkeenpäin. Kyllä se vieläkin jänskättää joka kerta, mutta olen hyvin tyytyväinen päätöksestä yrittää irtautua tästä tavasta. Yksi parhaista asioista on kuulla inspiroineensa jotain toista kuvillaan. 🙂

asdfadfasdf

Mikä on paras tapa ottaa yhteyttä malliin, jonka kanssa haluaisi kuvata? 
”Mallin suosiman sivuston kautta, kuten facebook-sivun viestit, model mayhem, omat nettisivut ja tietenkin yhteystietoihin annettu sähköposti. Mukaan on hyvä liittää pieni esittely itsestään, taustastaan ja linkki portfolioon. Mahdollisista valmiista ideoista on kiva kuulla tai se jos kysytään mallin puolelta kuvaideoita. Livenä tavatessa voi reippaasti ilmaista kiinnostuksensa yhteisistä projekteista ja vaihtaa vaikkapa käyntikortteja ja sopia viestittelystä.”

Millainen on hyvä kuvaaja mallin kannalta?
”Mun mielestä pätee ihan maalaisjärjelliset asiat, eli pidetään homma asiallisena, sovituista jutuista pidetään kiinni, kaikenlaisista jutuista ihan reippaasti sanomaan ja sitä rataa. Arvostan myös sitä kun ilmaistaan itsensä selkeästi, mitä ja minkälaista haetaan ja jos on kyseessä määrätynlainen tyylietiketti, sitä myös kunnioitetaan kuvassa. Esimerkiksi lolitassa mekon alla olevat tyllihameet eivät saaa vilahtaa ja moni lolitaan pukeutuva tietää sen kuinka asiasta mainitsee etukäteen ja silti joskus käy niin, että yhtäkkiä jossain on julkaistu kuva ja tyllihame pilkotaa helman alta. On siis hyvä tapa näyttää mallille valmis kuva ennen sen julkaisua, että se varmasti miellyttää molempia.”

Ujutin tuonne tekstin joukkoon pari muutakin jo julkaistua kuvaa Saijasta. Valitettavasti en ole (vielä) kuvannut Saijaa kovin monta kertaa, joten nämä kuvat eivät todista sitä uskomatonta variaatiokykyä, mikä tästä mallista löytyy. Kuten jo alussa viittasin, olen törmännyt usein miten kuvaamieni mallien kanssa uskomattoman upeaan asenteeseen. Vaikka posettaminen on harrastus tai satunnainen työ, niin se hoidetaan todella ammattimaisesti. Ja sanalla ”ammattimaisesti” en tarkoita ”kuivan urautuneesti”, vaan innolla heittäytyen. Saijaa kuvattaessa on joka kerralla suunnilleen suorastaan hävettänyt, kuinka helppoa on olla kuvaaja…  Kiitos Saija!!!

Saijan löydät täältä:
http://frillycakes.blogspot.fi/
https://www.facebook.com/SaijaSasetar/
https://www.instagram.com/frillycakes/
Snapchat tili @frillycakes

Ja jos on tarvetta tällaiselle mallille, niin facebook-sivun kautta voi huhuilla tai laittaa sähköpostia osoitteeseen saijasasetar@gmail.com.

Ihmiset, kuvailkaa toisianne!

AperDude

SUURISSA KÄSISSÄ PIENI ON VIELÄ PIENEMPÄÄ!!!

En yleensä kerro julkisesti etukäteen mitä jossain vaiheessa tulevaisuutta tulen tekemään, mutta teen tällä kertaa poikkeuksen. 

Tein joitakin vuosia sitten järjestelmän eräälle isolle autoja myyvälle yritykselle. Se käsitti kuvauspaikan, valaisun ja laitteiden suunnittelun niin, että heidän oma henkilökuntansa (alihankkijat mukaan luettuna) pystyisi rakentamaan kuvauspaikan ja hoitamaan kuvauksen ammattimaisesti ilman ammattilaisen päivittäistä läsnäoloa. Tarve hyviin autokuviin on markkinatilanteen muovaamaa siten, että jo netissä tehdään etukäteen valintaa, jonka mukaan valitaan liike johon lähdetään lompakon kanssa tsekkaamaan pitävätkö kuvat paikkaansa. Ja siitähän alkaa varsinainen vaikutusmahdollisuus, eli myyntipersoonien sadan metrin MM-kisat…

Kapalevy toimitti hyvin valkoisten seinien, lattian ja katon roolia.

Kapalevy toimitti hyvin valkoisten seinien, lattian ja katon roolia.

Kun lähdin rakentamaan päässäni valaisua, niin hoidin homman maalaisjärjellä siten, että kun isojen autojen kanssa leikkiminen vaatii liikaa tilaa, niin testit kannatti tehdä pienoismalleilla. Huvittaa ja totta on se, että kunhan auto ja valot pienenevät suunnilleen samassa suhteessa, niin jälkihän on (melkein) identtistä. Joten on tarkoituksen mukaista tarkistaa suunnitelmansa keittiönpöydällä… Ja ainahan olet niin hyvä, kuin sinä ja kaikki ystäväsi ovat yhteensä. Joten kiitos Matti J. Kalevalle, jonka kanssa sain tuolloin pyörittää joka asian päässäni etukäteen…

Tällaista jälkeä voi tehdä helposti ja nopeasti.

Tällaista jälkeä voi tehdä helposti ja nopeasti, kunhan pohjatyöt on tehty. Autoa ei ole käsitelty lainkaan lukuun ottamatta etuvalojen vaalentamista.

Järjestelmä lähti siitä, ettei valoja joudu siirtämään, joten tietenkin jo sen takia joutui kompromissien kanssa silmikkäin. Päivätyössäni kun olen tekemisissä koulukuvausten kanssa, niin olen oppinut huomioimaan (omasta ja äitini mielestä) myös sen, paljonko mitäkin ruutua rakennettaessa on aikaa. Varsinkin Suomessa juuri tuo aika on rahaa, joten jos aikoo pitää nokkansa pinnalla niin kellottamisen taito on pakollista. Ja autojen kuvaukseen oli myös mahdollista käyttää vain vähän aikaa koslaa kohti.

Tämä kuva on kuvattu sellaisenaan uimarannalla. Vain yksi puu on kuvasta poistettu ja sinne on lisätty malli ja taivaanrannan talot. (Malli: Mary The Red Ruby)

Tämä kuva on kuvattu sellaisenaan uimarannalla 17-millisellä polttovälillä. Vain yksi puu on kuvasta poistettu ja sinne on lisätty malli ja taivaanrannan talot. (Malli: Mary The Red Ruby)

MQEP-sarjaani halusin myös pystyä leikkimään hieman normaalia lyhyemmällä terävyysalueella ja siksi kuvasinkin siihen kaksi kuvaa, joissa käytin Warhammer pelin pienoismallirakennuksia. Yllä olevan kuvan synnystähän kirjoitinkin viime vuoden elokuussa ja alla olevan kuvan ”avasin” kesäkuun Kameralehdessä.

Kesäkuun Kameralehdessähän purin MQEP-sarjani kuvia, millaisista palasista olen liikkeelle lähtenyt.

Rehellisesti sanottuna kukaan ei voisi uskoa miltä alkupalaset näyttävät. Tärkeintä on nähdä lopputulos mielessään, silloin osaa luottaa valmiiseen kuvaan yli omituisen alun… (Malli: Johanna Ristimäki)

Ja siis se tulevaisuus… Aion leikkiä vielä pienoismalleilla, en tiedä millaista jälkeä edes aion tehdä, mutta erilaiset mittakaavat kiehtovat liikaa, että jättäisin asian tähän. Joten, perästä kuuluu…

AperDude

Videoo pukkaa…

MQEP-arvonimihaussa on myös ulkokuvalliset asiat tärkeitä. Eli esim tarinalla, esillepanolla sekä muilla tämän kaltaisilla asioilla on vaikutusta lopputulokseen. Sunnuntain jyrytyksen lähestyessä kerron teille kuinka olen ratkaissut sarjani esittelyn.

Suunnittelin pitkään tekeväni myös kuvien ulkoasusta jotain erikoisempaa ja sarjan henkeen sopivan agressiivista. Loppujen lopuksi käännyin sellaiseen ratkaisuun, että pidän kuvat kuvina, mutta teen esittelyvideon, joka sisältää tarinan, teemabiisin ja pari videonpätkää. Minulla ei ole tietoa, onko näin tehty koskaan, mutta olen käsityksessä, että tämä olisi ensimmäinen esittelykerta tämän kaltaisella kombinaatiolla.

On mielenkiintoista tehdä rajanveto siihen, miten pyrkii lisäämään kuvien vetovoimaa. Tosi asiassa pohjimmiltaan olen sitä mieltä, että pelkkien kuvien pitäisi riittää tai olla riittämättä arvonimen saamiseen. Toki olen myös sitä mieltä, että ammattilaisuuteen vaaditaan myös kyky esitellä tekemisensä ammattimaisesti, joten tämä ”terällä tasapainoilu” kuuluu hyvinkin kokonaisuuteen. Kun suoritin aikoinaan Mestari-arvonimen Suomessa, siihen kuului sarjan henkilökohtainen esittely ja omien työskentelyperiaatteiden selvittäminen. Sitä pidin kovin tarkoituksen mukaisena, siinä seistiin omilla kasvoilla, ajatuksilla ja sanoilla kuvien edessä.

Esittelyvideoni youtubessa pääset katsomaan klikkaamalla TÄSTÄ. (Tässä videossa on lopputekstit, mitä anonyymiteetin vuoksi ei varsinaisessa arvonimivideossa ole.)

Ainoa harmittava asia tässä videossa on se, että tasapainoilin sen kanssa, ettei minua tunnista videosta ja silti olisin halunnut upean meikkini näkyvän. Ensimmäinen onnistui ja jälkimmäinen ei. Siispä on pakko heittää tähän kuva naamastani videota kuvattaessa.

FullSizeRender

MEIKKI: Making Hell

Torstaina kävin hakemassa Helsingistä lopulliset vedokset ja auton pakkailu on muutenkin jo käynnissä. Sääntöjen tiukka painoraja kun ei mahdollista luvallista kuvien lähettämistä silloin kun kuvia on 20 kpl, kun ne ovat isohkoja ja kun ne ovat tehtynä asialliselle materiaalille. Niinpä luvassa on roadtrip Suomen ainoan MQEP-tittelin haltijan kanssa, nimittäin Onni Wiljami Kinnunen lähtee samaan tilaisuuteen tuomaroimaan samalla kyydillä.

Olenko sitä mieltä, että kaikki on tehty??? En. Nimittäin hakiessani lopulliset kuvat totesin, että kolmeen kuvaan olisin halunnut tehdä muutoksia. Olenko sitä mieltä, että kaikki järjellinen on nyt tehty??? Kyllä. Kaikki se, mitä on ollut mahdollista tehdä, on tehty. Noista pienistä muutoksista mitä olisin halunnut vielä tehdä ei jää mikään kiinni. Kuten olen jo aiemmin todennut, lähden hakemaan Puolasta arvonimeä ja jyryn duuni on sitten päättää, saanko sen vai en. Ensi maanantaina sitten tuo tieto on olemassa, eli palataan siis silloin…

AperDude

 

 

MENESTYKSEKKÄIDEN LUENNOITSIJOIDEN SALAISUUS

Yleisesti on vallalla käsitys, että luentojen sisältö ratkaisee, että sisältö on lähes sata prosenttia esityksen painoarvosta. Mutta tämä ei pidä paikkaansa! Tänä ulkokultaisuuden aikakautena, jona sisältö-sana ei edes tunnista muinaista kaimaansa, on tärkeintä vain se, miltä luennoitsija näyttää ja miten hän messagea viestittäisi, jos sellainen olisi olemassa.

Halusin esittää asian kaavakuvamaisen tarkasti, joten oheinen kuva kertoo olennaisimmat vinkit, mikäli haluat menestyä luennoitsijana/esiintyjänä.

asdfasdf

Tästä lookista vaan siis kopioimaan, jos menestys maittaa. Ja ulosanti pitää lisäksi olla sujuvaa, vaikkei ole mitään sanottavaa.

Sitten ajankohtaisiin kuulumisiin, nimittäin FEP jakoi eilen illalla EM-kisojen palkinnot. Kuusi suomalaista kuvaaja meni finaaleihin asti ja mitaleja nappasi Onni Wiljami Kinnunen yhden jokaista väriä ja otti sen lisäksi vielä yhdessä sarjassa finaalipaikan, Antti Karppinen otti kultaa ja finaalipaikan, sekä Vesa Tyni nappasi pronssia. Nämä kolme titaania luonnollisesti saivat myös kaikenmoisia mainintoja sellaisen listan, ettei sitä tähän voi kirjoittaa. Itse olin Illustration sarjassa finalisti höystettynä yhdellä Merit Awardilla. Neljä kuudesta finalistista ja kaikkien mitalien ottajat esitellään Suomen parhaat henkilökuvat -kirjassa. Onneksi olkoon kaikille menestyneille!

wdscd

Jokaisessa sarjassa kisataan aina kolmella kuvalla, mutta yksittäisiäkin kuvia palkitaan. Tämä Ilmailumuseossa kuvattu THE REVENGE OF THE VERY PISSED LADIES -sarjaan kuuluva kuva Shadow Selfistä toi Merit Awardin. (Nikon D810 + 14-24mm f2.8 & 4 kpl Elinchrom Quadra.)

Huomenna on sellainen tiistai, että Ylen aamutelkkarissa puhutaan henkilökuvauksesta ja onneksi sattumalta aiheesta on juuri kirjoitettu kirja, jota epäilemättä sivutaan. Joten jos haluat tarkastella oheisten vinkkien toimimista käytännössä suorassa TV-lähetyksessä, niin virittäydy aamulla noin klo 6.51 taikalaatikon ääreen.

Hiphei uutta viikkoa selättämään…

AperDude

MESSUJEN JÄLKIAALLOKOSSA…

Todella taas kerran vain vahvistui se käsitys, että valokuvausalalle on täysin välttämätöntä messuilla kunnolla kerran vuodessa. Pienen maan pieni ala esittäytyy, kehittyy ja voimaantuu tällä tavoin. Ja pakko todeta sellainen asia, että messuille on rakentunut melkoinen määrä hienoa ohjelmaa.

asdfasdf

Suomen Parhaat Henkilökuvat -kirja on nyt sitten virallisesti julkaistu. Se löytyy tästä.

Monessa eri pisteessä tapahtuvat luennot, demot ja muut erilaiset ohjelmanumerot ovat kyllä sekä määrä että laadun puolesta melkoisen hyvin kohdillaan. Selkeästi jotkut kävijät ovat suunnitelleet reittinsä ja aikataulunsa kiinnostavien luentojen mukaan ja jotkut nuuskivat mitä eteen sattuu. Molempi parempi. Ja oli tietenkin pakko käydä räpläämässä taas Nikonin D5:sta. Käynnissä on kuumeinen odottelu milloin laitteen toimitukset alkavat…

asdfasd

Shadow Self posettaa yhtä antaumuksella, ollaan sitten rauhassa pimeässä studiossa kahdestaan tai ison joukon keskellä kaikkien katseiden kohteena.         (Nikon D801 + 85mm f1.4 & 5 kpl Elinchrom D-Lite One)

Kirjan ja näyttelyn julkaisujen lisäksi olin Epson-Nikon työpajassa tekemässä kovalla valolla kasvokuvaa ja tässä yllä on sunnuntain setistä yksi ruutu, jonka käsittelinkin väen tirratessa. Itse pidän kyllä vuorovaikutustilanteista, jossa ihmiset ovat aktiivisia kysymyksineen ja kommentteineen. Hauskaa siis taas oli!

Omat näyttelykuvani printtasi Color-Kolmio Chromaluxen materiaalille ja täytyy sanoa, että itse ole melkoisen hurahtanut tuohon kiiltävään metalliin sen sävyjen syvyyden ja upean kiillon ansiosta. Tähän ei meikäläisen auta laittaa kuvia kuvista, mutta käykääpä mahdollisuuksien mukaan joskus silmäilemässä jossain näitä metallille tehtyä fotoja.

Ensi sunnuntai on mielenkiintoinen päivä, nimittäin silloin ratkeaa FEPin järjestämä Euroopanmestaruuskilpailu. Suomalaiset ovat tässä vaiheessa tilanteen päällä, kun Onni Wiljami Kinnunen on finalistina neljässä sarjassa, Antti Karppinen kahdessa, ja Vesa Tyni, Markus Aspegren, Seppo Rintala sekä meikäläinen yhdessä. Suomi pistää jalallakin koreasti.

Omat uudet sivuni ovat auki näyttelyn ja kirjan ansiosta, joten jos et ole niitä vielä korkannut, niin klikkaapas tästä katsomaan…

Itse oltuani koko viikon matkoilla, taidanpa ruveta kaivamaan matkalaukun pyykkivuorta näkösälle. Pitäkää te lystimpää tänään kuin minä…

AperDude