JA ELÄINSADUN OPETUS OLI?!?

MQEP-arvonimiprojekti kaipaa tässä vaiheessa pientä yhteenvetoa, ettei kaikki toissaviikonlopun opit pääse unohtumaan. Monet kaksi vuotta vanhat ajatukset saivat vahvistuksen ja joitakin uusia löytöjä oli katettuna Puolalaisiin pöytiin. Tässäpä vielä kerran siis asiaa VPL:stä… 

Ensinnäkin pakko todeta sarjaa rakennettaessa, että kuvien suunnan, muodon, tyylilajin ja sisällön päättäminen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa mahdollisimman yhtenäiseksi on tärkeää. Alunperin ajattelin tehdä kahta eri leveyttä olevia vaakakuvia, mutta onneksi muutin tuon suunnitelman ja tein kaikki kuvat saman kokoisina. Ensi vilkaisulla todettava ulkoasun yhtenäisyys oli kyllä todella tärkeää. Seitsemän hakijaa tavoitteli MQEP-arvonimeä ja minun silmilläni kaksi sarjaa oli omaani vielä yhtenäisempää, mutta sitten neljä sarjaa eivät olleet kovinkaan tasaisia siinä lajissa. Näistä neljästä kaksi jäikin viivan alle.

Ohessa jyry ihmettelemässä VPL videota. (Kuva: Tiina Haring)

Ohessa jyry ihmettelemässä VPL videota. (Kuva: Tiina Haring)

Tyylin/sisällön valinta ei ole täysin kuoleman vakavaa tai kriittistä. Tärkeää on lähinnä se, että valitsemasi tyyli sopii sisältöön ja ETTÄ VIET TYYLIN KÄYTÄNNÖN TOTEUTTAMISEN TARPEEKSI PITKÄLLE. Tässä sarjassa olevat ja Euroonpanmestaruuskilpailuissakin menestyneet kuvani esimerkiksi äänestettiin muutaman kollegani toimesta pois Suomen World Cup -joukkueesta, koska kuvani olivat mm ”liian lapsellisia”. Valitsin tyylilajiksi ”sankaritarut”, joten lienee kai selvää että toteutin tässä elämän mottoani ”tosissaan muttei vakavissaan” ja olin tietoisesti korni, ainakin jos verrataan ryppy otsalla tehtyihin valokuviin. Olen käyttänyt samaa tyylilajia ennenkin ja minun silmissäni se on ansio, eikä heikkous. Kaipa sekin, että hankin projektin aikana kiinalaisen miekan, konekiväärin näköisen ilmapistoolin, kranaatin jäljitelmän, kaksi rakennusten pienoismallia, lipasliivit, muutaman tikarin, viikinkikirveen sekä kasan valokuvia linnoista, raunioista ja luostareista todistaa minun rakentaneen sarjaa nimen omaan tosissaan, mutta ”irrallaan rajoittavan aikuisuuden kahleesta”. Suomessa vaan minun näkemykseni mukaan ollaan liikenteessä turhan usein karrikoiden todettuna rautakanki perseessä ja laput silmillä. Itse haluan heittäytyä mukaan persoonallani kuviin ja viedä ne passikuvasta mahdollisimman kauas silloin kun se on mahdollista. Ja se, mitä kukakin ajattelee tyylistäni on heidän asiansa. Lapsenomaisesti uskoin, että sarjani näyttävyys ja yhdenmukaisuus tuo minulle arvonimen. Jos näin ei olisi käynyt, olisin niellyt sen ilmeettömästi ja olenkin myös tuijotellut ”vaikka uskotkin itseesi voit silti olla ihan paska” -meemejä rinnakkaistodellisuudesta. Mutta kuten aiemmimassa blogikirjoituksessani totesin, täytyy aina pelata voittaakseen, joten minäkin lähdin hakemaan arvonimeä, enkä vain katsomaan miten käy. Suorastaan pidin huolta, että jyry huomaa valitsemani linjan kaikessa. Esittelyvideoni oli täysin linjassa esittäen naivin maailmanlopun tarinan. (Käy vilkaisemassa lopputekstein varustettu versio tästä, jos et ole vielä sitä nähnyt.) Lienee selvää, että kuvien takana ripustussuunnan ja -järjestyksen kertova tarra sisälsi sarjan logot, kuten myös DVD:n kansilehti. Käsittääkseni näitä kahta viimeistä eivät edes tuomarit nähneet, mutta minulle on itsestään selvää, että kaikki materiaali on linjassa ja ammattimaisesti viimeistelty. Säännöistä löytyy mahdollisuus käyttää oheismateriaalia tukemaan sarjaansa. Viisi yrittäjää ei käyttänyt mitään, yksi oli pyytänyt yhdistyksen presidenttiä lukemaan yhden kappaleen mittaisen esitelmän ja minulla oli tuo video, jossa kuvien ja tarinan lisäksi oli pari elävän kuvan pätkää ja tätä varten nauhoitettu teemabiisi. Jotkut saivat arvonimen pelkillä kuvillaan, mutta itse olen varma, että oma sarjani herätti jyryn videon, tarinan ja juuri tuon ”lapsellisuuden” ansiosta. Olinkin varma etukäteen, että erotun ja minut tullaan muistamaan. Monien mielestä se oli riski. Minun mielestä on isompi riski yrittää olla huomiota herättävä virastotalo sadan muun virastotalon kanssa samalla kadulla. En suinkaan väitä, että tämä olisi oikein tai että kaikkien kannattaisi olla tätä mieltä. Totean vain, että minä olen tätä mieltä ja tulosten valossa se on minulle toiminut.

Eipä tietenkään kaikesta kannata tehdä tiedettä, koska muutenhan voisimme päätellä, että hiusten pituus korreloi suoraan mahdollisuuksiin saada arvonimi. Huvittava yksityiskohta on se, että me suomalaiset arvonimen haltijat näytämme jääkauden jälkeen luolasta heränneiltä idiooteilta (pahoittelut Onni). Olipa joku ulkomaan elävä ihmetellytkin asiaa ääneen ”mistä te löydätte näitä” -tyyliin…

Toinen huvittava yksityiskohta on myös se, että marraskuussa -99 voitin Vuoden Muotokuvaaja -tittelin myös ulkomaisen raadin arvostelemana. Tuolloin nimittäin Norjan ammattikuvaajien yhdistys jyrytti vuosikilpailun. Olenko siis ymmärretty vain ulkomailla? 😉 Noh, samana vuonna suomalainen jyry myönsi suomalaisen mestariarvon, joten jotain on reppuun jäänyt kotimaastakin…

asdfasdf

Matti J. Kalevan tapa ottaa ”keikoille” mukaan kaiken tarvittavan lisäksi myös ”kaikki tarpeeton, jota voi mahdollisesti kaivata” on sen verran iskostunut minuunkin, että mukana autossa seurasi kuljetuskärry kuville.

Arvonimihaun päätuomari kertoi, että tärkein hetki hakijan kannalta on se, kun jyry saapuu paikalle ja näkee kuvat ensimmäisen kerran. Silloin sekunnissa tuomari joko kokee tai ei koe ”WOW-factoryä”. Jokainen jyryläinen haluaa tulla vaikutetuksi, jokainen haluaa nähdä jotain inspiroivaa. ”Ensi tapaamisen” jälkeen sitten taistellaan mm siitä, onko kuvien viimeistely riittävän ammattimainen. Ja itse sain mm useammalta jyryläiseltä hyvää palautetta nimen omaan tyylistä ja lähestymisestä…

Miksi kaiken maailman arvonimiä kannattaa jaagata?!?! Haluan taas kerran korostaa, että varsinainen palkinto on itse matka ja ne opit, mitä sen aikana saa. Plakaatti on vain myöhemmin jaettava todistus siitä, että matkaan on suhtautunut tosissaan. Voin sanoa, etten vieläkään kehtaa kutsua itseäni varsinaiseksi kuvankäsittelijäksi, mutta olen viimeisen kahden vuoden aikana oppinut aiheesta enemmän kuin aiemmin yhteensä. Ja kun aihe ja tyylilaji olivat irti normitodellisuudesta, niin mielestäni sen ansiosta opin merkittävästi myös mallin tunteiden ilmaisusta. Ja tarkoituksen mukaisesta ja nopeasta miljöövalaisusta. Ja suunnittelusta. Ja, ja, ja…

asdfasdfasd

Jyrytys tapahtui upeassa Artus Housessa, josta oli pakko ottaa talteen muutamia yksityiskohtia iPhone6:lla.

Kaiken kaikkiaan haluan rohkaista sinua seuraamaan visioitasi kaikilla elämän osa-alueilla. En tietenkään tarkoita sitä, että jos tajuaa kulkevansa paskassa, pitää jatkaa paskassa kulkemista koska aikoinaan niin päätti. Tarkoitan ennemminkin sitä, että kun joku kommentoi omaa suunnitelmaasi tai haavettasi vaikkapa lapselliseksi, niin sinun on hyvä tiedostaa sinun olevan ainoa, joka katsoo suunnitelmaasi sisältä omaten kaiken sen tiedon, taidon ja kokemuksen mitä sinulla on. Esimerkiksi loistavakin kuvausidea on loistava vain sen idean keksineen päässä, silloin kun juuri ko henkilöllä on sen toteuttamiseen vaadittava osaaminen ja into. Toisen tulkitsemana toisenlaisilla taidoilla ja erilaisella innostuksen asteella voi lopputulos olla jopa hieman paskan alapuolella. Ei futisjoukkueen puolustajalle ole yleensä hyvä idea kuljettaa pallo itse läpi koko kentän ja kiskaista maali, vaikka eräänä päivänä aikaa takaperin Maradonalle se oli.

Ja vieläpä kannattaa olla tarkka kenen kommentteja haluaa kuunnella ne käytännössä huomioiden. Erittäin hyvä mittari siihen on se, todistaako sanoja omalla elämällään ja saavutuksillaan hänen tietävän mistä puhuu. Loisto esimerkki täydellisen väärästä ihmisestä oikealla paikalla oli aikoinaan Kokkolan Kauppaoppilaitoksessa kanssani samaa aikaa ollut markkinointilinjan vastaava opettaja. Hän oli nimittäin tehnyt tarinan mukaan kolme konkurssia ennen opettajaksi ryhtymistään, joten olin sitä mieltä, että kannatti tehdä aina vastakkainen veto suhteessa hänen viisauksiinsa. Kaikista pahin virhe on se, jos jonkun deadlinen lähestyesssä joutuu paniikkiin ja kyselee hajanaisesti sieltä täältä ”erillisohjeita” ja huomioi ne. Ennuste on silloin tyly. Kullan arvoisia ovat ne ystävät, jotka pohtivat kanssasi rehellisesti ja realistisesti oman mielipiteensä ilmoittaen, mutta yrittämättä vaikuttaa päätöksiisi heidän omien toiveidensa mukaan.

Olet aina vain niin hyvä, kuin on heikoin lenkki ketjussa. Siksi olen kiitollinen isolle joukolle ihmisiä, tuotteita sekä yrityksiä. Ilman teitä ei saavuttamani arvonimi olisi ollut mahdollista. Kaikki kuvani on kuvattu Nikoneilla, enimmäkseen D810-rungolla ja 85mm tai 14-24mm -putkilla. Kaikki kuvani on valaistu Elinchrom-salamoilla, enimmäkseen Quadroilla. Nämä MQEP-kuvat oli printattu Epson tulostimella. Silloin on helppoa tehdä luottavaisesti töitä, kun laitteet ovat parempia kuin niiden käyttäjä. Ja erityiset kiitokset: Kenneth Hilapieli, Samuli Luhtala, Markku Westerlund, Tiina Ahteela, Jyrki Tuppurainen, Juha Saviluoto, Kai Toivakka, Merja Ailama-Mäkitalo, Juha Harju, Mikko Säteri, Samuli & Heikki Seppälä, Maj-Britt & Kalle Björndahl, Eki Virkelä, Matti J Kaleva, Markku Rintala, Marko Sormunen/Sevent, Henri Äijälä/Suomen Ilmailumuseo, Alpo Syvänen, Onni Wiljami Kinnunen, Johanna Ristimäki, Anna Perenna, Nea Katariina, Heidi Kallioinen, Rahil Khalifa, Valentine from hell, Shadow Self, Sadie Scissors, MA Fox, Ginger Ale, Iiriva, Tiina Rikala, Decadënz, Mary The Red Ruby, Nana Foxglove, Varpu Heather, Tiia Marja Katariina, Iris Katariina, Meri Rasilainen & Noctrexa Von Hexed, Nikon, Elinchrom, Epson, SAV Ry, KuvaSeppälä -yhtiöt Oy, JAS Tekniikka, Finnfoto, Color-Kolmio, FEP & Mitja Kortepuro!

Tämä projekti mahdollisti jatkuu vielä näyttelyjen muodossa, mutta muilta osin lienee aika siirtää tässä opitut asiat tuleviin tarinoihin…

AperDude

aperdude krister löfroth MQEP

 

Mainokset

TÄTÄ SE MUN UNENI TIESI!!!!

Emmää mitään unia nähny, oli vaan raflaava otsikko. Näinhän ne myy paskalehtiäkin, joten miksei myös paskablogia vois myydä samalla taktiikalla.

Joka tapauksessa olen tällä hetkellä Torunissa, Puolassa, kuten kaikki näitä löpinöitä lukeneet tietää. Edellisen kerran olin punavalkean lipun maassa lukion toisluokkalaisena, kun käytiin tarkistamassa KPV:läisten kanssa onko pallo vihreämpi etelässä. Tuolloin elimme neuvostojen aikaa, joten dollarikaupassa jonoteltiin kolmeen otteeseen, ensin tiskille katsomaan tavaraa, sitten kassalle maksamaan ja lopuksi tiskille hakemaan tavaraa. Ostin Sanyon kannettavan C-kasettisoittimen, oli melko reteetä saada kuunnella musaa ihan kulkiessa. Oltiin Olstynin kaupungin vieraana ja majoituttiin itä-Saksan yleisurheilumaajoukkueen kanssa samassa hienossa hotellissa. Se ei estänyt meitä kuitenkaan joutumasta lepakonmetsästykseen, sellainen kun tuli vastaan kerran käytävällä…

No se muinaishistoriasta ja siirytäänpäs vain paria päivää taaksepäin. Tänne tultaessa Finnlines-elämys oli juuri niin puuduttavaa kuin saattoi kuvitellakin. Ajomatka Saksan puolella meni karstoja poltellessa ja pakko todeta, ettei Volvon kyydissä ole liiemmälti eroa riippumatta onko taulussa markka vai kaksi. Puolan läpi puskeminen taas oli tuskaista. ”Valtatie” kun kulki kylien läpi ja oli välillä koristeltu kauniin liikennevaloin. Perehtymällä Torunin erikoisuuksiin etukäteen tiesin mm että kaupungin linna on rakennettu 1230 ja että kaupunki on erikoistunut pipariin. Lähestyttäessä kaupunkia vaan ihmetytti se, että jälkimmäinen näytti keskittyvän metsään jo parikymmentä kilometria ennen kohdetta. Kauniin ilmaston ansiosta näemmä rakkauden ammattilaiset kun olivat siirtäneet tuotannon luontoon. Reviirit oli jaettu sopuisasti, kilometria lähempänä ei lajitoverit olleet toisiaan. Joku oli lähes luonnonmukaisessa asussaan, joku taas enemmän pukeutuneena luotti ”roudan ajavan porsaan kotiin”. Mutta on hienoa että markkinatalous kukoistaa, tehkää työtä jolla on merkitys!

No eilen sunnuntaina THE REVENGE OF THE VERY PISSED LADIES -kuvasarjani oli jyrytettävänä ja tapahtui mm seuraavaa:

No mähän olin hyvissä ajoin ilmoittanut, että multa tulee jyrytykseen kuvien lisäksi video, jossa on myös ääniraita. Ihan vaan varmistelin, vaikka säännöissä lukeekin, että videoita ja kaikkee muuta ylimääräistä saa näyttää, joten maalaisjärjellä ajateltuna vehkeet on paikalla automaattisesti. Sanoin myös, että jos ei Puolassa ole projektoria tai monitoria, niin otan mukaan projarin, läppiksen ja kankaan. Noh, paikalla selviää, että käytössä on TV, johon saa signaalia sisään vain VGA:lla, mutta ei mitään läppäriä tai reeveereesoitinta. Mulla varasysteemin varasysteemin B-rappuna oli mukana iPad ja siihen viime vuosituhannelta oleva VGA-sovitin. Ja neljän mukana olevan median lisäksi video oli tietty myös Dropboxissa, joten pystyin ratkaisemaan järjestäjän puolesta sen, että jyry näkisi videoni. Heti kun 2 kesäpoikaa oli koittanut saada telkkua 45 minuuttia toimimaan ja todenneet sen mahdottomaksi, irrotin ja kytkin kaikki piuhat uusiksi ja yllättäen ruutu toimikin. Onneksi mukanani oli myös uskollinen Marshall-kaappini, joten ääntäkin showhun saatiin…

Niin ja muistinkos mä kertoo tulosta?!? Ne jotkut kollegathan arvailivat tulokseksi sarjalleni 7-0. Ne oli kyllä tosi lähellä totuutta, äänestys päättyi nimittäin 6-1. Tosin suunta oli toisin päin, eli noilla numeroilla sain arvonimen. Joten Suomessa on nyt kaksi Master QEP -arvonimeä. Kiitos kaikille minua tukeneille, minua rehellisesti kasvoille sparranneille, upeille malleilleni, parhaille yhteistyökumppaneille ikinä ja Mitjalle! Ilman teitä tämäkin saavutus olisi jäänyt aikomukseksi. Ja yllättävänä kunniana vielä mainittakoon, että arvonimen saatuani minut napattiin heti jyryyn ja pääsin tuomarin ominaisuudessa elämään loppujen hakijoiden sarjat läpi. Tämä matka on siis ollut sekä erikoinen että erityinen…

AperDude

PS. Tällänen meiniki oli jyrytyksen jälkeen….

Tässä meikkis jyryn kanssa.... (Kuva: O. W. Kinnunen with iPhone5)

Tässä meikkis jyryn kanssa…. (Kuva: O. W. Kinnunen with iPhone5)

Videoo pukkaa…

MQEP-arvonimihaussa on myös ulkokuvalliset asiat tärkeitä. Eli esim tarinalla, esillepanolla sekä muilla tämän kaltaisilla asioilla on vaikutusta lopputulokseen. Sunnuntain jyrytyksen lähestyessä kerron teille kuinka olen ratkaissut sarjani esittelyn.

Suunnittelin pitkään tekeväni myös kuvien ulkoasusta jotain erikoisempaa ja sarjan henkeen sopivan agressiivista. Loppujen lopuksi käännyin sellaiseen ratkaisuun, että pidän kuvat kuvina, mutta teen esittelyvideon, joka sisältää tarinan, teemabiisin ja pari videonpätkää. Minulla ei ole tietoa, onko näin tehty koskaan, mutta olen käsityksessä, että tämä olisi ensimmäinen esittelykerta tämän kaltaisella kombinaatiolla.

On mielenkiintoista tehdä rajanveto siihen, miten pyrkii lisäämään kuvien vetovoimaa. Tosi asiassa pohjimmiltaan olen sitä mieltä, että pelkkien kuvien pitäisi riittää tai olla riittämättä arvonimen saamiseen. Toki olen myös sitä mieltä, että ammattilaisuuteen vaaditaan myös kyky esitellä tekemisensä ammattimaisesti, joten tämä ”terällä tasapainoilu” kuuluu hyvinkin kokonaisuuteen. Kun suoritin aikoinaan Mestari-arvonimen Suomessa, siihen kuului sarjan henkilökohtainen esittely ja omien työskentelyperiaatteiden selvittäminen. Sitä pidin kovin tarkoituksen mukaisena, siinä seistiin omilla kasvoilla, ajatuksilla ja sanoilla kuvien edessä.

Esittelyvideoni youtubessa pääset katsomaan klikkaamalla TÄSTÄ. (Tässä videossa on lopputekstit, mitä anonyymiteetin vuoksi ei varsinaisessa arvonimivideossa ole.)

Ainoa harmittava asia tässä videossa on se, että tasapainoilin sen kanssa, ettei minua tunnista videosta ja silti olisin halunnut upean meikkini näkyvän. Ensimmäinen onnistui ja jälkimmäinen ei. Siispä on pakko heittää tähän kuva naamastani videota kuvattaessa.

FullSizeRender

MEIKKI: Making Hell

Torstaina kävin hakemassa Helsingistä lopulliset vedokset ja auton pakkailu on muutenkin jo käynnissä. Sääntöjen tiukka painoraja kun ei mahdollista luvallista kuvien lähettämistä silloin kun kuvia on 20 kpl, kun ne ovat isohkoja ja kun ne ovat tehtynä asialliselle materiaalille. Niinpä luvassa on roadtrip Suomen ainoan MQEP-tittelin haltijan kanssa, nimittäin Onni Wiljami Kinnunen lähtee samaan tilaisuuteen tuomaroimaan samalla kyydillä.

Olenko sitä mieltä, että kaikki on tehty??? En. Nimittäin hakiessani lopulliset kuvat totesin, että kolmeen kuvaan olisin halunnut tehdä muutoksia. Olenko sitä mieltä, että kaikki järjellinen on nyt tehty??? Kyllä. Kaikki se, mitä on ollut mahdollista tehdä, on tehty. Noista pienistä muutoksista mitä olisin halunnut vielä tehdä ei jää mikään kiinni. Kuten olen jo aiemmin todennut, lähden hakemaan Puolasta arvonimeä ja jyryn duuni on sitten päättää, saanko sen vai en. Ensi maanantaina sitten tuo tieto on olemassa, eli palataan siis silloin…

AperDude

 

 

MENESTYKSEKKÄIDEN LUENNOITSIJOIDEN SALAISUUS

Yleisesti on vallalla käsitys, että luentojen sisältö ratkaisee, että sisältö on lähes sata prosenttia esityksen painoarvosta. Mutta tämä ei pidä paikkaansa! Tänä ulkokultaisuuden aikakautena, jona sisältö-sana ei edes tunnista muinaista kaimaansa, on tärkeintä vain se, miltä luennoitsija näyttää ja miten hän messagea viestittäisi, jos sellainen olisi olemassa.

Halusin esittää asian kaavakuvamaisen tarkasti, joten oheinen kuva kertoo olennaisimmat vinkit, mikäli haluat menestyä luennoitsijana/esiintyjänä.

asdfasdf

Tästä lookista vaan siis kopioimaan, jos menestys maittaa. Ja ulosanti pitää lisäksi olla sujuvaa, vaikkei ole mitään sanottavaa.

Sitten ajankohtaisiin kuulumisiin, nimittäin FEP jakoi eilen illalla EM-kisojen palkinnot. Kuusi suomalaista kuvaaja meni finaaleihin asti ja mitaleja nappasi Onni Wiljami Kinnunen yhden jokaista väriä ja otti sen lisäksi vielä yhdessä sarjassa finaalipaikan, Antti Karppinen otti kultaa ja finaalipaikan, sekä Vesa Tyni nappasi pronssia. Nämä kolme titaania luonnollisesti saivat myös kaikenmoisia mainintoja sellaisen listan, ettei sitä tähän voi kirjoittaa. Itse olin Illustration sarjassa finalisti höystettynä yhdellä Merit Awardilla. Neljä kuudesta finalistista ja kaikkien mitalien ottajat esitellään Suomen parhaat henkilökuvat -kirjassa. Onneksi olkoon kaikille menestyneille!

wdscd

Jokaisessa sarjassa kisataan aina kolmella kuvalla, mutta yksittäisiäkin kuvia palkitaan. Tämä Ilmailumuseossa kuvattu THE REVENGE OF THE VERY PISSED LADIES -sarjaan kuuluva kuva Shadow Selfistä toi Merit Awardin. (Nikon D810 + 14-24mm f2.8 & 4 kpl Elinchrom Quadra.)

Huomenna on sellainen tiistai, että Ylen aamutelkkarissa puhutaan henkilökuvauksesta ja onneksi sattumalta aiheesta on juuri kirjoitettu kirja, jota epäilemättä sivutaan. Joten jos haluat tarkastella oheisten vinkkien toimimista käytännössä suorassa TV-lähetyksessä, niin virittäydy aamulla noin klo 6.51 taikalaatikon ääreen.

Hiphei uutta viikkoa selättämään…

AperDude

VALTA VAIHTUI

Suomen Ammattivalokuvaajien alkuvuoden maamerkki Vuoden Muotokuvaaja -kilpailu käytiin viikonloppuna ja tällä kertaa kruunu matkasi Helsingistä Poriin…

Porilainen Johanna Sjövall nappasi Vuoden Muotokuvaja -tittelin ansaitusti! Kilpailussahan ensin arvostellaan yksittäisiä kuvia ja sen jälkeen parhaimmat keskiarvot sarjansa kaikilla kuvilla saaneita sarjoja arvostellaan kokonaisuutena. Tässä jälkimmäisessä osassa kieltämättä yhtenäisyys tai sen puute on läsnäolevien nähtävillä. Vain yksi viiden kuvan sarja on kerrallaan esillä…

Tästä pääset SAV Ry:n sivuille katsomaan Johannan sarjaa ja tästä Johannan omille sivuille. Itse pidän tästä sarjasta erityisestä yhtenäisestä ja tasaisen niukasta sävymaailmasta, sekä ihanan pysähtyneestä tunnelmasta. Joko tunnetta ja tekemistä saisi olla lähes kiljumiseen asti tai sitten tällainen kaukaisen eteerinen maailma on myös loistava. Niiden välimaastossa monesti ollaankin sitten EHKÄ turhan tavanomaisissa maailmoissa, että kuvat nousisivat kisoissa muiden yläpuolelle.

Vuoden Hääkuva 2016 – Mä sua

Tämä meikäläisen parempi puolisko ylläpiti perheen kunniaa tässä kisassa. Mitja Kortepuro nappasi kaiken kaikkiaan viisi plakaatia (hääsarjan kulta ja hopea, valmistujaissarjan hopea, sekä kaksi kunniamainintaa lapsikuvasarjassa), joista mielivaltaisesti nappasin kolme kuvaa tähän esille.

saDasd

Hopeaa hääkuvasarjassa – Voikukkarakkautta

Yhä edelleenkin kuvan katsojalle välittyvä tunnelma on se kuvan tärkein voima. Näissä kaikissa kolmessa kuvassa on hieman eri tavoin kuin Johannan kuvissa toteutettua yksinkertaistamista. Itse olen aina viisastellut kuvan rakentamisprosessin menevän niin, että ensin on musta tyhjä tila, johon tuodaan ihminen/ihmisiä. Sen jälkeen mitään väriä/muotoa/struktuuria tai muuta elementtiä ei saa kuvaan tuoda, JOS SE EI PARANNA KUVAA. Esim tässä yläpuolella olevan hääkuvan alan jako 1/3 vihreää ja 2/3 sinistä ja parin sijoittaminen kultaiseen leikkaukseen on kauniin klassinen ja toimiva asettelu. Tai alla olevan kuvan pehmeät materiaalit ja hiuksen hieno vaaleiden sävyjen leikki yhdistettynä hellyttävään olemukseen on todellakin yksinkertaista ja toimivaa. Mitjan sivuilla pääset tästä

asdfasd

Kunnimaininta lapsikuvasarjassa – Ihan vaan pikkutorkut

Itse olen näitä kisoja seurannut vuodesta 1994 lähtien ja ainoa selkeä murros tapahtui vuosituhannen vaihteen tienoilla. Yhä edelleenkin hyvä kuva on hyvä kuva ja parhaat kuvat kestävät aikaa totaalisesti, mutta murroksessa oli havaittavissa ehkäpä jossain määrin haparoiviakin yrityksiä ottaa uusi väline haltuun. Sanoisin, että viime vuosien kilpailussa ei enää olekaan tullut välinekipuilun aiheuttamia ylilyöntejä. Niin Johanna kuin viime vuoden vuottaja Vesa Tyni käyttivät kuvankäsittelyä lähinnä viimeistelyyn ja kuvien yhtenäistämiseen, eikä lainkaan kikkailuun kikkailun vuoksi.

Ensi maanantaina hihkaisen sitten muutaman sanan messuista, Kuva ja Kamera kun on jo ovella…

AperDude

UUSI KURKO JA VANHA MESSUJYRÄ

Jostain syystä tämä kohta kalenterista täyttyy myös viikonloppujen osalta. Ja kaikki ylimääräiset ”pyhämenot” liittyvät valokuvaamiseen, joten vastapainosta ei ole tietoakaan ja ylikuntoa puskee päälle puuttinin lailla. Ensi viikonloppuna on luvassa tähtien luentoja Triestessä ja sitä seuraavana sirkushuveja messukeskuksessa, mutta eilen on oli kuninkaallista menoa täällä Tampereella, nimittäin Suomen Ammattivalokuvaajat kruunasivat Vuoden Muotokuvaajaksi 2015 VESA TYNIn!

Vesa Tyni on nuoren polven tulokas, joka on suunnannut voimakkaan innostuksensa oikeaan asiaan, omaan kehittymiseensä. Kilpailukuvien koko kirjossa näkyi toisessa ääripäässä temppuja, jotka oli tehtyjä tempun takia ja toisessa ääripäässä hieman kankeaa koneen käyttöä. Vesa osaaminen näkyykin siinä, että laadukas näkemys tuodaan muodokkaasti valaisten ja koneella tarkoituksenmukaisesti viimeistellen esille. Ei yhtään ylimääräistä kikkaa, kaikki vaan on kunnossa.

Vuoden Muotokuvaaja -kilpailua uudistettiin vuodesta 2011 siten, että yksittäisillä kuvilla kisataan yksittäisissä sarjoissa, mutta kokonaiskilpailussa arvioidaan sarjaa myös kokonaisuutena tarkasti. Hyvälaatuisia yksilöitä kisassa olikin enemmän kuin ennen, mutta kokonaisuuksien luomisessa oli parhaillakin kuvaajilla ollut säätämäistä. Paitsi Vesalla… Yhtenäinen valomaailma, yhtenäinen tyylittely ja viimeistely, sekä ehdoton tasaisuus niin teknisesti kuin ilmailullisesti sopivien variaatioiden kera toi ansaitun voiton. Tempuilla Vesa ei kurkoksi tullut, vaan tarkoituksenmukaisella ammattimaisella osaamisella. Vedän käden lippaan!

 

Tässä kuusi Vuoden Muotokuvaaja 2015 -kisan

Tässä kuusi Vuoden Muotokuvaaja 2015 -kisan parasta, takarivi vasemmalta: Johanna Sjövall, Heidi Järvi, Irina Kolomijets, Peero Lakanen ja Johanna Uusitalo, kurkon ollessa nöyrän onnellisessa polviasennossa. Ihmettelijöille todettakoon, että juhlagaalassa oli oli pukeutumiskoodina ”retro”…

Se kisasta, Vesaan palataan tässä blogissa sitten joskus myöhemmin erikseen. Siirrytään pari viikkoa ajassa eteenpäin Kuva ja Kamera -messuille.

Kuva ja Kamera -messut on alan suurin tapahtuma ja eräänlainen elinehto. Niin yksittäiset kuvaajat kuin kokonaiset alatkin mökkihöperöityvät, jos pysytellään pimeissä luolissa. Alan säilymiseksi viriilinä tarvitaan tällainen julkinen pläjäys, joten tervetuloa osallistumaan tavalla tai toisella.

Kiitettävästi messuilla on viime vuosina ollut ohjelmaa, kyseessä ei todellakaan ole pelkästään laite- tai palveluesittelyjä. Luentotärppeinä mainottakoon esim Jere Hietala perjantaina Docendo-lavalla klo 10.45 kertomassa mm salametsästyksen vastaisesta projektistaan, Tiina Puputti lauantaina klo 10.30 samalla lavalla kertomassa ”henkilökuvaajan poseerausvinkeistä”, sekä Lauri Laukkanen melkein siihen perään klo 13.50 kertomassa ”luovasta valokuvauksesta”. Itse ajattelin kerrankin olla vain kulisseissa, jättää tutun naamani ja ääneni kerran kuulumattomiin, mutta Finnfoton Mikko Säteri ja Suomen Messujen Osuuskunta/Seventin Marko Sormunen olivat keksineet (minun poissaollessani) mielestään hauskan idean. Minut halutaan pääaulaan keskellä takkikaaosta ja saapuvien ihmisten virtaa! Idea on päätön ja minä olen mukana. Eli lauantaina ja sunnuntaina klo 11 ja 12 löydät minut pitämässä sisäänheittoshowta tarkoituksena saada muualle menijöitä innostumaan kameramessuista. Noh, tiedän sen itsekin etten siihen pysty, mutta kuvausdemon mallikseni lähtee Iris Katariina, joten riittää että olen tärkeän näköinen Elinchrom-salamoiden ja Nikon-kameroiden keskellä. Me miehet kun olemme yleensä lähinnä assareita. Sen jälkeen meidät löytää kumpanakin päivänä vielä Top Shot -studiolta klo 13 ja 14 ja tällaista kuvaa sitten demotaan:

AperDude Krister Löfroth Iris Katariina

AperDude Krister Löfroth Iris Katariina ammattivalokuvaaja

AperDude Krister Löfroth Iris Katariina

Toivottavasti nähdään messuilla!

AperDude

LINKKEJÄ

Tunnustan, surffaamiseni perustuu usein mielikuvituksettomaan ajantappamiseen muka lepäämisen varjolla. Tällöin osoitekenttään usein miten kirjautuu milloin mitäkin nettiauto- tai etuovi.comeja, netflixanderia tai muuta hevon kukkua. Nyt viimeinkin jaksoin laittaa inspiroivan linkkilistani ajan tasalle toivoen, että katselisin ennemmin jotain innostavaa kuin puuduttavaa. Ja ihan kiusallani haastan sinutkin etsiskelemään listaltani mielenkiintoisia kuvia…

Eli iinkkejä-sivultani löytyy tuo lista kokonaisuudessa, mutta otanpa tähän tärppejä, poimintoja ja huomioita. Olen otsikoinut sivuja MQEP-arvoniminen saaneisiin, Nikon ambassdorehin, muuten vaan suomalaisiin sekä sattumalta ulkolaisiin kuvaajiin. Ja lisäksi löytyy sitten vielä jotain, joka ei sovi minkään näistä otsikoista alle.

Sitten niihin tärppeihin, jos et jaksa klipsutella joka ikistä riviä. Keskitytään ensi ulkomaan eläviin ja MQEP-arvon omaaviin kuvaajiin. Esim Vincent O’Byrnen fantasiakuvat kannattaa käydä tsekkaamassa. Nämä erottuvat fantasiakuvina mielenkiintoisesti edukseen, että näitä ruutuja ei ole täytetty harrypottermaisella symboliikalla, vaan kuvat ovat melkoisen pelkistettyjä. Ja kun pelkistää hyvin, on kuva voimakas. Antonio Gibottan reportaasi– ja Filip Kulisevin luontokuvat ovat sellaisenaan pysäyttäviä ilman mitään kikkailuja. Ja Expression Internationalin pojilta taas voi käydä vilkuilemassa vaikka vaikuttavia hääkuvia.

Nikonin ambassadoreissa on ehkä hieman vähemmän muotokuvaajia kuin edellisessä ryhmässä, mutta muuten tarjonta on kyllä yhtä kirjavan rikasta. Kristy Mitchelin Wonderlandissä on vaan pakko käydä, paikka on visuaalisesti paljon valokuvauksellisempi kuin Lissun ihmemaa missään. Staffan Widstrandin luontokuvat pysäyttää myös. Itse kaupunkilaispoikana ja eläinallergikkona en paljoa näistä ymmärrä, mutta jokin omituinen kaipuu meikäläisellä on aina ollut siihen, että voisi erityisesti Suomen luontoa viedä maailmalle otos kerrallaan. Olen kuitenkin aina jättänyt sen taitavammille kavereille. Kadonnut todellisuus löytyy Martin Von Kroghin Fukushima-kuvista. Itse olen valaisun, kontrastien, teatraalisuuden ystävä, mutta näihin kuviin harmaa sumuisuus sopii valitettavan hyvin.

Muista ulkomaalaisista kuvaajista löytyy sitten ikiaikainen suosikkini Horst P. Horst. Kaveri oli luomassa muotigenreä ja sekä osasi, että uskalsi valaista. Jos haluaa oppia kuinka tuodaan vaikkapa sukkahousut mallia enemmän esiin, voi palata ajassa taaksepäin opettelemaan asiaa Horstin johdolla. Jos taas haluaa saada silmänsä tukkoon visuaalisesta tykityksestä voi katsoa David LaChapellen julkkiskuvia. Olemalla niin kovamaineinen fotaaja, että julkkikset suostuvat mihin vaan kun pyydät, tiedät olevasi huipulla. Kokonaan toisesta maailmasta on sitten ihanan seesteinen, mutta tarkoituksenmukaisesti silti valolla muotoileva Erik Almås. LaChapellen kuvien aiheuttama epilepsiakohtauksen uhka väistyy ja pikkupojan mieli lähtee 80 sekunnissa maailman ympäri. Hyvän kuvan pitääkin aloittaa tarina, ei lopettaa sitä.

No sitten on vuorossa sokeri ja pohja, eli tarkoituksella viimeiseksi jättämäni suomalaiset valokuvaajat. Koska olen yksinkertaisen mahtipontisuuden ilmentäjä omissa kuvissani, niin jotenkin osaan arvostaa ihan toisissa maailmoissa kulkevia kuvaajia. Krista Keltasen sävypelkistetyt ja vähäeleisyydessään pysäyttävät kuvat ovat upeita. Kerrottakoon ylimääräisenä knoppitietona, että kaksi Kristan työtä roikkuu kesämökkini makuuhuoneen seinällä. Yrittäjyyden myötä herkkään kukkaan puhjennut Onni Kinnunen on myös pakko mainita tässä maailmallakin kunniaa niittäneistä mainoskuvistaan. Musta huumori toimii aina rennon oloiseen rumaan mieheen piilotetun valokuvaajanörtin luomana.

Tässäpä kaikki tällä erää. Ota joko tärpit tästä tai käy kelaamassa koko linkit-sivuni ja surffaa kerrankin inspiroivilla laineilla. Ja muista, että jos kopioi niin kannattaa kopioida parhaita.

AperDude