MITÄ MÄÄ SANOIN?!?!?!?!?!?

Lähestymme vääjäämättömästi päivää, jolloin joillakin muilla tai minulla on oikeus käyttää sanontaa ”MITÄ MÄÄ SANOIN?!?!?!?!” Nimittäin nyt on lopulliset vedokseni printattavana MQEP-arvonimihakuun, eli kaikki tehtävissä oleva on suunnilleen jo tehty… Päätöksestä olla mukana moisessa haasteessahan koko tämä blogini alkoikin pari vuotta takaperin. Kesäkuun 12 päivänä Torunissa, Puolassa raati jakaa sitten peukaloita ylös tai alas…

POISTU AHDISTAVASTA ILMAPIIRISTÄ

Tätä ei välttämättä usko edes läheiset ystävänikään, mutta olen kovin herkkä ympäristön tunnelman vaikutteille. En voi siis valita piittaanko paikan ilmapiiristä jossa olen, joten minun kannattaa valita missä olen. Olin mukana eräässä kollegiaalisessa ryhmässä ja törmäsin tietoon, että tietyt henkilöt olivat tuominneet jo etukäteen ja toistuvasti hakusarjani häviävän haun tuomariäänin 0-7 ja niinpä minun jäävän ilman arvonimeä. Syitä sarjani huonouteen oli myös käsitelty seikkaperäisesti läpi. Minulle asti näitä ”tärkeitä tietoja” ei kuitenkaan toimitettu, joten kyseessä oli kovin perisuomalaista ”selän takana” puhumista. En mene syvemmälle asiaan nyt, enkä mennyt silloinkaan, koska en halua olla myrkyllisessä ilmapiirissä sekuntiakaan enempää kuin on pakko. Siispä sanouduinkin tuolloin alkuvuonna irti välittömästi ryhmän toiminnasta. Vaikka vasta kesäkuun arvonimihaun jälkeen on jonkun mahdollista nauraa partoihinsa, kieltämättä mieltäni lämmitti kovasti se, että parjatun huonoilla kuvillani olin Euroopanmestaruuskisoissa finalisti.

Olen vakaasti sitä mieltä, että aina kannattaa valita ihmiset, joiden neuvoja kannattaa kuunnella silloin kun on rakentamassa jotain vaativaa projektia työssään, elämässään tai missä tahansa. Sarjani rakennusvaiheessa niiden muutamien ihmisten kommentit joiden kanssa keskustelin hajosivat eri suuntiin, eri kuvia arvostettiin ja arvosteltiin. Kaksi erityisesti arvostamaani osaajaa Matti J. Kaleva ja Onni Wiljami Kinnunen nähtyäni kuvani kertoivat käsityksenään, etten tule arvonimeä saamaan. Kasvotusten. Perustellen. Sitä arvostan! Onnihan on ainoa suomalainen kyseisen arvonimen haltija, joten luonnollisesti tässä tapauksessa valitsinkin perustellusti huomioida hänen kommenttinsa. Pohjalaisjunttina todellakin nautin rehellisyydestä ja todellakin arvostan suorapuheisuutta. Evakossa hämäläisten keskuudessa asuen, olen huomannut että tämä puoleni koetaankin monesti ennemmin röyhkeytenä kuin kunnioituksena. Noh, olen kyllä törmännyt useinkin siihen, että jo se, että omaa mielipiteen ja esittää sen ääneen koetaan hyökkäävänä ihan heimosta riippumatta.

Minulle kunnioitus ilmenee suoraan puhumalla. Puhukaa niille, joille teillä on asiaa.

TAVOITTEEN ASETTELUA

Ei ole oikeaa tapaa asettaa tavoitteita. Joillekin tavoitteiden on oltava lähellä, helposti ja usein saavutettavissa. Ja jollakin on tavoitteet oltava pilvissä, kaukaisena majakan hehkuna horisontissa. Joka tapauksessa aina matka on varsinainen palkinto, sen aikanahan kaikki oppi jo saavutetaan. Itse olen aina kuulunut tähän jälkimmäiseen ryhmään. Aikoinaan ensimmäisellä valokuvauksen opintojaksollani saavutin kusipään maineen ilmoittamalla minusta tulevan Vuoden Muotokuvaajan. Myöhemmin maineeseeni tehtiin lisäys: ”kusipää, joka pitää sanansa”. Jos tavoitteiden asettaminen korkealle, niiden sanominen ääneen ja ponnistelu niitä kohti tekee minusta kusipään, niin olen ylpeä kusipää.

Minulle tavoitteiden pitää olla jossain kaukana, lähes saavuttamattomissa. Tämän kaltainen tavoitteiden asettelu (sekä deadlinet) saavat minut nousemaan sohvalta. En halua koskaan olla mäkihyppääjä, joka tekee ”oman suorituksensa ja katsoo mihin se riittää”. Menen hakemaan Puolasta MQEP-arvonimen ja jyryn tehtävä on päättää saanko sen vai en, en mene pyytämään anteeksi olemassaoloani tai selittelemään sarjan heikkouksia. Menen vain voittamaan ottelun ja pillin vihellyksen jälkeen tiedän voitinko vai hävisinkö. Jos tietää etukäteen häviävänsä, niin silloin häviää. Aina ja varmasti. Kävin aikoinaan NLP-opiston peruskurssin ja huomasin käyttäneeni jo aiemminkin mielikuvaharjoituksia menestymisestä, en tokikaan samalla tavalla hienosti jäsenneltynä. Minulla on ennemmin kiitospuhe kirjoitettu valmiiksi, kuin ruoska kädessä odotan tuomiota päästäkseni rankaisemaan itseäni huonoudestani.

Älä anna muiden painaa sinua tai tekemiäsi alas. Luota itseesi ja kuuntele itseäsi. Kukaan muu ei ole yhtä kiinnostunut sinusta kuin sinä, eikä kukaan muu tunne sinua ja taitojasi yhtä hyvin kuin sinä. Pelaa aina voitosta vihellykseen asti, vaikka tilanne olisi ulkoa katsellen epätoivoinen. Ole niin usein kuin mahdollista sellaisissa paikoissa, missä voit imeä itseesi positiivisuutta, karkaa kaikesta negatiivisestä niin kaus kuin pystyt.

AperDude

P.S. Erityisherkkyys on mielenkiitoinen aihe. Alan perusteos on Elaine N. Aronin kirjoittama ”erityisherkkä ihminen”. Vaikket itse uskoisi edes kuuluvasi kyseiseen ryhmään, suosittelen tätä kirjaa luettavaksi, jos yhtään ihmisyys kiinnostaa.

Mainokset

VALTA VAIHTUI

Suomen Ammattivalokuvaajien alkuvuoden maamerkki Vuoden Muotokuvaaja -kilpailu käytiin viikonloppuna ja tällä kertaa kruunu matkasi Helsingistä Poriin…

Porilainen Johanna Sjövall nappasi Vuoden Muotokuvaja -tittelin ansaitusti! Kilpailussahan ensin arvostellaan yksittäisiä kuvia ja sen jälkeen parhaimmat keskiarvot sarjansa kaikilla kuvilla saaneita sarjoja arvostellaan kokonaisuutena. Tässä jälkimmäisessä osassa kieltämättä yhtenäisyys tai sen puute on läsnäolevien nähtävillä. Vain yksi viiden kuvan sarja on kerrallaan esillä…

Tästä pääset SAV Ry:n sivuille katsomaan Johannan sarjaa ja tästä Johannan omille sivuille. Itse pidän tästä sarjasta erityisestä yhtenäisestä ja tasaisen niukasta sävymaailmasta, sekä ihanan pysähtyneestä tunnelmasta. Joko tunnetta ja tekemistä saisi olla lähes kiljumiseen asti tai sitten tällainen kaukaisen eteerinen maailma on myös loistava. Niiden välimaastossa monesti ollaankin sitten EHKÄ turhan tavanomaisissa maailmoissa, että kuvat nousisivat kisoissa muiden yläpuolelle.

Vuoden Hääkuva 2016 – Mä sua

Tämä meikäläisen parempi puolisko ylläpiti perheen kunniaa tässä kisassa. Mitja Kortepuro nappasi kaiken kaikkiaan viisi plakaatia (hääsarjan kulta ja hopea, valmistujaissarjan hopea, sekä kaksi kunniamainintaa lapsikuvasarjassa), joista mielivaltaisesti nappasin kolme kuvaa tähän esille.

saDasd

Hopeaa hääkuvasarjassa – Voikukkarakkautta

Yhä edelleenkin kuvan katsojalle välittyvä tunnelma on se kuvan tärkein voima. Näissä kaikissa kolmessa kuvassa on hieman eri tavoin kuin Johannan kuvissa toteutettua yksinkertaistamista. Itse olen aina viisastellut kuvan rakentamisprosessin menevän niin, että ensin on musta tyhjä tila, johon tuodaan ihminen/ihmisiä. Sen jälkeen mitään väriä/muotoa/struktuuria tai muuta elementtiä ei saa kuvaan tuoda, JOS SE EI PARANNA KUVAA. Esim tässä yläpuolella olevan hääkuvan alan jako 1/3 vihreää ja 2/3 sinistä ja parin sijoittaminen kultaiseen leikkaukseen on kauniin klassinen ja toimiva asettelu. Tai alla olevan kuvan pehmeät materiaalit ja hiuksen hieno vaaleiden sävyjen leikki yhdistettynä hellyttävään olemukseen on todellakin yksinkertaista ja toimivaa. Mitjan sivuilla pääset tästä

asdfasd

Kunnimaininta lapsikuvasarjassa – Ihan vaan pikkutorkut

Itse olen näitä kisoja seurannut vuodesta 1994 lähtien ja ainoa selkeä murros tapahtui vuosituhannen vaihteen tienoilla. Yhä edelleenkin hyvä kuva on hyvä kuva ja parhaat kuvat kestävät aikaa totaalisesti, mutta murroksessa oli havaittavissa ehkäpä jossain määrin haparoiviakin yrityksiä ottaa uusi väline haltuun. Sanoisin, että viime vuosien kilpailussa ei enää olekaan tullut välinekipuilun aiheuttamia ylilyöntejä. Niin Johanna kuin viime vuoden vuottaja Vesa Tyni käyttivät kuvankäsittelyä lähinnä viimeistelyyn ja kuvien yhtenäistämiseen, eikä lainkaan kikkailuun kikkailun vuoksi.

Ensi maanantaina hihkaisen sitten muutaman sanan messuista, Kuva ja Kamera kun on jo ovella…

AperDude

UUSI KURKO JA VANHA MESSUJYRÄ

Jostain syystä tämä kohta kalenterista täyttyy myös viikonloppujen osalta. Ja kaikki ylimääräiset ”pyhämenot” liittyvät valokuvaamiseen, joten vastapainosta ei ole tietoakaan ja ylikuntoa puskee päälle puuttinin lailla. Ensi viikonloppuna on luvassa tähtien luentoja Triestessä ja sitä seuraavana sirkushuveja messukeskuksessa, mutta eilen on oli kuninkaallista menoa täällä Tampereella, nimittäin Suomen Ammattivalokuvaajat kruunasivat Vuoden Muotokuvaajaksi 2015 VESA TYNIn!

Vesa Tyni on nuoren polven tulokas, joka on suunnannut voimakkaan innostuksensa oikeaan asiaan, omaan kehittymiseensä. Kilpailukuvien koko kirjossa näkyi toisessa ääripäässä temppuja, jotka oli tehtyjä tempun takia ja toisessa ääripäässä hieman kankeaa koneen käyttöä. Vesa osaaminen näkyykin siinä, että laadukas näkemys tuodaan muodokkaasti valaisten ja koneella tarkoituksenmukaisesti viimeistellen esille. Ei yhtään ylimääräistä kikkaa, kaikki vaan on kunnossa.

Vuoden Muotokuvaaja -kilpailua uudistettiin vuodesta 2011 siten, että yksittäisillä kuvilla kisataan yksittäisissä sarjoissa, mutta kokonaiskilpailussa arvioidaan sarjaa myös kokonaisuutena tarkasti. Hyvälaatuisia yksilöitä kisassa olikin enemmän kuin ennen, mutta kokonaisuuksien luomisessa oli parhaillakin kuvaajilla ollut säätämäistä. Paitsi Vesalla… Yhtenäinen valomaailma, yhtenäinen tyylittely ja viimeistely, sekä ehdoton tasaisuus niin teknisesti kuin ilmailullisesti sopivien variaatioiden kera toi ansaitun voiton. Tempuilla Vesa ei kurkoksi tullut, vaan tarkoituksenmukaisella ammattimaisella osaamisella. Vedän käden lippaan!

 

Tässä kuusi Vuoden Muotokuvaaja 2015 -kisan

Tässä kuusi Vuoden Muotokuvaaja 2015 -kisan parasta, takarivi vasemmalta: Johanna Sjövall, Heidi Järvi, Irina Kolomijets, Peero Lakanen ja Johanna Uusitalo, kurkon ollessa nöyrän onnellisessa polviasennossa. Ihmettelijöille todettakoon, että juhlagaalassa oli oli pukeutumiskoodina ”retro”…

Se kisasta, Vesaan palataan tässä blogissa sitten joskus myöhemmin erikseen. Siirrytään pari viikkoa ajassa eteenpäin Kuva ja Kamera -messuille.

Kuva ja Kamera -messut on alan suurin tapahtuma ja eräänlainen elinehto. Niin yksittäiset kuvaajat kuin kokonaiset alatkin mökkihöperöityvät, jos pysytellään pimeissä luolissa. Alan säilymiseksi viriilinä tarvitaan tällainen julkinen pläjäys, joten tervetuloa osallistumaan tavalla tai toisella.

Kiitettävästi messuilla on viime vuosina ollut ohjelmaa, kyseessä ei todellakaan ole pelkästään laite- tai palveluesittelyjä. Luentotärppeinä mainottakoon esim Jere Hietala perjantaina Docendo-lavalla klo 10.45 kertomassa mm salametsästyksen vastaisesta projektistaan, Tiina Puputti lauantaina klo 10.30 samalla lavalla kertomassa ”henkilökuvaajan poseerausvinkeistä”, sekä Lauri Laukkanen melkein siihen perään klo 13.50 kertomassa ”luovasta valokuvauksesta”. Itse ajattelin kerrankin olla vain kulisseissa, jättää tutun naamani ja ääneni kerran kuulumattomiin, mutta Finnfoton Mikko Säteri ja Suomen Messujen Osuuskunta/Seventin Marko Sormunen olivat keksineet (minun poissaollessani) mielestään hauskan idean. Minut halutaan pääaulaan keskellä takkikaaosta ja saapuvien ihmisten virtaa! Idea on päätön ja minä olen mukana. Eli lauantaina ja sunnuntaina klo 11 ja 12 löydät minut pitämässä sisäänheittoshowta tarkoituksena saada muualle menijöitä innostumaan kameramessuista. Noh, tiedän sen itsekin etten siihen pysty, mutta kuvausdemon mallikseni lähtee Iris Katariina, joten riittää että olen tärkeän näköinen Elinchrom-salamoiden ja Nikon-kameroiden keskellä. Me miehet kun olemme yleensä lähinnä assareita. Sen jälkeen meidät löytää kumpanakin päivänä vielä Top Shot -studiolta klo 13 ja 14 ja tällaista kuvaa sitten demotaan:

AperDude Krister Löfroth Iris Katariina

AperDude Krister Löfroth Iris Katariina ammattivalokuvaaja

AperDude Krister Löfroth Iris Katariina

Toivottavasti nähdään messuilla!

AperDude