MITÄ MÄÄ SANOIN?!?!?!?!?!?

Lähestymme vääjäämättömästi päivää, jolloin joillakin muilla tai minulla on oikeus käyttää sanontaa ”MITÄ MÄÄ SANOIN?!?!?!?!” Nimittäin nyt on lopulliset vedokseni printattavana MQEP-arvonimihakuun, eli kaikki tehtävissä oleva on suunnilleen jo tehty… Päätöksestä olla mukana moisessa haasteessahan koko tämä blogini alkoikin pari vuotta takaperin. Kesäkuun 12 päivänä Torunissa, Puolassa raati jakaa sitten peukaloita ylös tai alas…

POISTU AHDISTAVASTA ILMAPIIRISTÄ

Tätä ei välttämättä usko edes läheiset ystävänikään, mutta olen kovin herkkä ympäristön tunnelman vaikutteille. En voi siis valita piittaanko paikan ilmapiiristä jossa olen, joten minun kannattaa valita missä olen. Olin mukana eräässä kollegiaalisessa ryhmässä ja törmäsin tietoon, että tietyt henkilöt olivat tuominneet jo etukäteen ja toistuvasti hakusarjani häviävän haun tuomariäänin 0-7 ja niinpä minun jäävän ilman arvonimeä. Syitä sarjani huonouteen oli myös käsitelty seikkaperäisesti läpi. Minulle asti näitä ”tärkeitä tietoja” ei kuitenkaan toimitettu, joten kyseessä oli kovin perisuomalaista ”selän takana” puhumista. En mene syvemmälle asiaan nyt, enkä mennyt silloinkaan, koska en halua olla myrkyllisessä ilmapiirissä sekuntiakaan enempää kuin on pakko. Siispä sanouduinkin tuolloin alkuvuonna irti välittömästi ryhmän toiminnasta. Vaikka vasta kesäkuun arvonimihaun jälkeen on jonkun mahdollista nauraa partoihinsa, kieltämättä mieltäni lämmitti kovasti se, että parjatun huonoilla kuvillani olin Euroopanmestaruuskisoissa finalisti.

Olen vakaasti sitä mieltä, että aina kannattaa valita ihmiset, joiden neuvoja kannattaa kuunnella silloin kun on rakentamassa jotain vaativaa projektia työssään, elämässään tai missä tahansa. Sarjani rakennusvaiheessa niiden muutamien ihmisten kommentit joiden kanssa keskustelin hajosivat eri suuntiin, eri kuvia arvostettiin ja arvosteltiin. Kaksi erityisesti arvostamaani osaajaa Matti J. Kaleva ja Onni Wiljami Kinnunen nähtyäni kuvani kertoivat käsityksenään, etten tule arvonimeä saamaan. Kasvotusten. Perustellen. Sitä arvostan! Onnihan on ainoa suomalainen kyseisen arvonimen haltija, joten luonnollisesti tässä tapauksessa valitsinkin perustellusti huomioida hänen kommenttinsa. Pohjalaisjunttina todellakin nautin rehellisyydestä ja todellakin arvostan suorapuheisuutta. Evakossa hämäläisten keskuudessa asuen, olen huomannut että tämä puoleni koetaankin monesti ennemmin röyhkeytenä kuin kunnioituksena. Noh, olen kyllä törmännyt useinkin siihen, että jo se, että omaa mielipiteen ja esittää sen ääneen koetaan hyökkäävänä ihan heimosta riippumatta.

Minulle kunnioitus ilmenee suoraan puhumalla. Puhukaa niille, joille teillä on asiaa.

TAVOITTEEN ASETTELUA

Ei ole oikeaa tapaa asettaa tavoitteita. Joillekin tavoitteiden on oltava lähellä, helposti ja usein saavutettavissa. Ja jollakin on tavoitteet oltava pilvissä, kaukaisena majakan hehkuna horisontissa. Joka tapauksessa aina matka on varsinainen palkinto, sen aikanahan kaikki oppi jo saavutetaan. Itse olen aina kuulunut tähän jälkimmäiseen ryhmään. Aikoinaan ensimmäisellä valokuvauksen opintojaksollani saavutin kusipään maineen ilmoittamalla minusta tulevan Vuoden Muotokuvaajan. Myöhemmin maineeseeni tehtiin lisäys: ”kusipää, joka pitää sanansa”. Jos tavoitteiden asettaminen korkealle, niiden sanominen ääneen ja ponnistelu niitä kohti tekee minusta kusipään, niin olen ylpeä kusipää.

Minulle tavoitteiden pitää olla jossain kaukana, lähes saavuttamattomissa. Tämän kaltainen tavoitteiden asettelu (sekä deadlinet) saavat minut nousemaan sohvalta. En halua koskaan olla mäkihyppääjä, joka tekee ”oman suorituksensa ja katsoo mihin se riittää”. Menen hakemaan Puolasta MQEP-arvonimen ja jyryn tehtävä on päättää saanko sen vai en, en mene pyytämään anteeksi olemassaoloani tai selittelemään sarjan heikkouksia. Menen vain voittamaan ottelun ja pillin vihellyksen jälkeen tiedän voitinko vai hävisinkö. Jos tietää etukäteen häviävänsä, niin silloin häviää. Aina ja varmasti. Kävin aikoinaan NLP-opiston peruskurssin ja huomasin käyttäneeni jo aiemminkin mielikuvaharjoituksia menestymisestä, en tokikaan samalla tavalla hienosti jäsenneltynä. Minulla on ennemmin kiitospuhe kirjoitettu valmiiksi, kuin ruoska kädessä odotan tuomiota päästäkseni rankaisemaan itseäni huonoudestani.

Älä anna muiden painaa sinua tai tekemiäsi alas. Luota itseesi ja kuuntele itseäsi. Kukaan muu ei ole yhtä kiinnostunut sinusta kuin sinä, eikä kukaan muu tunne sinua ja taitojasi yhtä hyvin kuin sinä. Pelaa aina voitosta vihellykseen asti, vaikka tilanne olisi ulkoa katsellen epätoivoinen. Ole niin usein kuin mahdollista sellaisissa paikoissa, missä voit imeä itseesi positiivisuutta, karkaa kaikesta negatiivisestä niin kaus kuin pystyt.

AperDude

P.S. Erityisherkkyys on mielenkiitoinen aihe. Alan perusteos on Elaine N. Aronin kirjoittama ”erityisherkkä ihminen”. Vaikket itse uskoisi edes kuuluvasi kyseiseen ryhmään, suosittelen tätä kirjaa luettavaksi, jos yhtään ihmisyys kiinnostaa.

Mainokset

SISÄLLYSLUETTELO

Suomen parhaat henkilökuvat -kirjaprojektin lähtötelineissä oli mielenkiintoisinta pohtia oikeaa kuvaajakombinaatiota, mikä ketju olisi sopivan laaja vieläpä täydentäen toisiaan. Halusin todella voimakkaasti välttää sen riskin, että jälkikäteen saisi todeta eri kuvaajien vahvuuksien ja kuvien olevan samalla tontilla keskenään. Ja hienointahan tässä oli se, että sainkin mukaan Dreamteamini, kun kaikki toivomani henkilöt lähtivät mukaan! 

Haluankin tässä vaiheessa hieman jo raottaa teille tätä tähtikuvion muotoa. Ääripäistä löytyy mm tekniikasta piittaamaton tutkimusmatkailija ja suunnitelmallinen tarinankertoja, taikapölyttäjä ja valomiesten kuningas, kameraa tarvitsematon visiönääri ja tunteiden ikuistaja. Kirjassa paljastan lisäksi mitä ennustaminen tarkoittaa käytännössä ja kuka rakentaa kuvausrekviisiitat livenä kuvankäsittelyn sijaan. Innostun itsekin joka kerta kun selaan mukana olijoiden listaa…

ndwjnidcjnwdc

Sisällysluettelon kyljessä on mallina Saija Sasetar.

Itselleni parasta kirjan antia ovat persoonat ja tarinat, oli todella mielenkiintoista kaivella ihmisiä kuvien takana. Kuvat taas pitänevät huolen siitä, ettei tämä kirja vanhene koskaan. Vaikka kuvaamisessakin on muotivirtauksia, ovat parhaat kuvat ajattomia. Se on loppujen lopuksi yksi mittari, josta huippukuvan tunnistaakin.

Kuva ja Kamera -messuilla 4-6.3. Messukeskuksessa sitten viimeinkin kirja on ottanut fyysisen muodon, mutta kirjoitan erikseen myöhemmin kaikista messumeiningeistä. Nikonin uutta lippulaivaa D5-runkoa kävin menneellä viikolla ihastelemassa, mutta paneudutaan siihenkin sitten vasta kun saan laitetta käytettyä itse teossa.

AperDude

”CALL ME MASTER”!!!

Nyt yksi suomalainen voi otsikon lauseen sanoa ja sen sanookin, nimittäin FEP juhlisti juhannusta pitämällä konferenssiä Derbyssä (UK) ja jyryttämällä uusia QEP ja MQEP -sarjoja. Nyt vihdoinkin saatiin Suomeen ensimmäinen MASTER QEP -arvonimi ja kukaan alaa tuntevaa ei varmaan ihmettele, että moisen kunnian ansaitsi Onni Wiljami Kinnunen Oulusta.

Onni teki melkein kymmenen vuoden uran ensin muotokuvaamossa, mutta palo tehdä täysipäiväisesti mainoskuvauksia saivat vuosien jälkeen miehen perustamaan oman yrityksen. Mies onkin nyt muokannut itselleen Oulun keskustan ulkopuolelle unelmien mainosstudion, johon mahtuu vaikka auto kuvattavaksi. Pääosa asiakkaista on pääkaupunkiseudulta ja mainostoimistojen AD:t ovat tulleet tutuiksi huolimatta muutaman sadan kilometrin välimatkasta.

Onni kuuluu on/off-henkilöihin, koska hän on aina kouluista poistunut joko erotettuna tai kiitettävien paperien kanssa. Kompromissit ovatkin vitsi silloin, kun tavoitteet on pilvissä. Suomalaiset kuvaajat ovat menestyneet loistavasti FEP:n Europen Photographer- sekä World Cup -kisoissa ja Onni on ollut tämän joukon keuloilla. Osaaminen on tunnustettu siis maailmanlaajuisillakin hiekkalaatikoilla.

Käykää penkomassa nuo laittamani linkit, Onnin kuvia kelpaa penkoa. Valolla muotoilu on tarkoituksen mukaista, kuvissa mennään taitavasta käsittelystä huolimatta tarina edellä ja kaikki on kuorrutettu sopivasta ripauksella mustaa huumoria. Onneksi olkoon Onni!!! Mielenkiinnolla odottelen MQEP-arvonimen rantautumista Suomeen jatkossakin!

AperDude

”TAI VASTAAVA”

Nyt on melko kiivas pätkä keväästä vedetty läpi. FEPin konferenssi Italiassa ja Kuva&Kamera -messut Messukeskuksessa kruunasivat viimeisten 10 päivän vauhdikkaan rallin. Mitään ei tietenkään opittu, mutta muutama asia jäi toki mieleen…

”TAI VASTAAVA”

Slim fit -on meidän ponäköiden nöyryyttämiseksi keksitty termi ja vaatteiden muotoilu. Samaan tapaan kusetusta on autovuokraamoiden ”tai vastaava” käsite. Triesteen pääsee järkevästi vain yhdella tai kahdella välilennolla, joten taloudellis-aikataulullis-mielekkäisyydellisin perustein lenneltiin suoraan Milanoon hakemaan vuora-autoa, jolla huitaistaisiin loppumatka autostradaa näppärästi. Mitään isoa autoa ei tietenkään kahdelle hengelle tarvi laittaa, joten perushelppo ja tukeva saksalainen VW Golf oli varma valinta. No vuokraamon faabian myytyään vakuutuksen löi sitten Fiatin avaimet käteen. Ehkäpä Itaaliassa itaalialaisten mielestä Fiat on ”tai vastaava” Golffin kanssa. Sitten kun itaalialaiset tulee Suomeen pitämään mallikurssia ja tilaa meikäläiseltä 18-vuotiaan fitnesmallin, joka on ammatiltaan kilpatanssija ja harrastaa sirkusakrobatiaa, rahtaan niille siwan kassalta työttömäksi jääneen Tyynen, jonka tanssikokemus on jäänyt sunnuntai-iltojen tanssitekotähtienkanssataiitke -ohjeman varaan ja joka käyttää normikokoisia salileggareita toisen pohkeensa ympärillä säärystimenä. Siinä teille ”tai vastaavaa”…

No joka tapauksessa ilmoitetussa ruudussa odotti tuliterä Fiat 500L. Autohan näyttää räjähtämispisteeseen pumpatulta reino-tohvelilta, mutta siitä huolimatta päätin antaa autolle mahdollisuuden. Luetteloin teillä tässä havaitsemiani ominaisuuksia tuosta uudesta 500L -auton kaltaisesta laitteesta:

  • Penkki on tueton ja kova. Pakaroita ei tunne omikseen 15 kilometriä ajettuaan, eikä ollenkaan 30 km matkan jälkeen.
  • Jousitus ja alusta on täysin tunnoton. Auto heiluu kuin teinipoika limudiskossa ensikänneissään. Päivän ajomatkan jälkeen auto ei ehtinyt yöllä heilua valmiiksi, vaan seuraavana aamuna jatkettiin matkaa edellisen päivän heilunnoista.
  • Kojelauta oli kiiltävää materiaalia ja muodoltaan pyöreä, joten se kiilsi kuskin silmiin koko ajan päivän valossa. Lisäksi poppikoneen näyttö oli sellaisessa kulmassa, että noin 90 % aurinkoisesta ajasta sekin kiilsi kuskin silmiin. Poppikone oli lisäksi huono.
  • Kuskin paikalta oli mahdotonta havoita reinon mitään kulmaa ja ajoergonomia oli rakennettu siten, että vain apinan käsivarsilla olisi ylettynyt vaihdekeppiin.
  • Auto oli aika tilava, mutten tajua mitä tilalla tekee pään yläpuolella. Muuten auto oli pieni.
  • Autoon oli laitettu 2 A-pilaria, ettei etukulmista havainnut tulevia autoa ja auton ohjaus oli sen verran tunnoton, että kaikki ilmansuunnat ratissa koilisen ja luoteen välillä saattoivat viedä autoa suoraan eteenpäin.

No tässä vain päällimäiset huomiot, siirrytään eteenpäin, että kirjoitukseen tulee muutakin asiaa kuin katkeraa autofaktaa.

FEPin konferenssi Triestessä

Osallistuin ensimmäistä kertaa FEPin konferenssiin ja kokemus oli monella tavalla mielekäs. Muutama inspiroiva luennoitsija oli koko jutun suola, mutta hienoa oli huomata myös se, että suomalaiskuvaajien taito kuvata ja esiintyä, sekä kyky järjestää messuja/koulutustilaisuuksia kestää kyllä vertailun.

Ehdoton tähti oli Portugalilainen Andre Boto. Kaverilla on uskomaton hahmotuskyky, mitä kaikkea kuvankäsittelyssä kannattaa tehdä ja miten se kannattaa tehdä. Erityisesti pidin Andren SURREALISM-sarjasta. Nämä kuvat on hyvä esimerkki siitä, että kun tyylitaju paiskaa kättä taitojen kanssa, voi jopa fantasiakuvat olla uskottavia. Hahmottamiskyvystä voin esimerkkinä linkittää vaikkapa tämän videon, josta käy ilmi mm kuinka Andre luotuaan kuvaan välonlähteen luo myös ko valosta syntyvät varjot sekä luo märkään katuun asianmukaiset heijastukset. Teknisesti kun käsittely ei tässäkään ole ylivertaisen vaikeaa, mutta tieto mitä kannattaa tehdä sitä saattaa olla.

Paikalla oli kolme suomalaista mieskuvaaja ja tämän jälkeen koko Eurooppa luulee, että suomalaiset mieskuvaajat ovat pitkätukkaisia mustiin pukeutuvia aavistuksen peikon oloisia olentoja, sattui sen verran hauskahkosti osumaan ulkoinen habitus yhteen. Onni Kinnunen ja Vesa Tyni menestyivät erityisen hyvin FEPin kisassa ja Vesan kanssa haettiin QEP-plakaatit. Eiköhän Suomi jäänyt mieleen tällä kertaa muustakin kuin kovaäänisestä huutelusta illan pimetessä.

Ja vaikka näinkin Venetsian ensimmäistä kertaa, niin Triesteen jäi ikävä. Sinne haluan vielä uudestaan...

Ja vaikka näinkin Venetsian ensimmäistä kertaa, niin Triesteen jäi ikävä. Sinne haluan vielä uudestaan…

Haluan lämpimästi suositella aktiisuutta kaikille kuvaajille. Mökkihöperyyden voittamiseen ja silmien avautumiseen on kollegoiden töihin tutustuminen parasta lääkettä.

KUVA&KAMERA -messut

En lakkaa ihmettelemästä sitä, kuinka uskomattomia tuotteita hinta-laatusuhteeltaan Elinchrom on viime vuosina tuonut markkinoille. Kun itse olin teini niin kameralaukullinen putkia ja runkoja tuli kyllä ostettua, mutta salamat jäivät kauppaan hintansa takia. Nykyään löytyy monenlaista eri sarjaa eri tarpeisiin ja edullisimmat laitteet ovat suorastaan halpoja…

Vetäisin itse kahdeksan valaisudemoa ja koska edellisessä postauksessani näytin jo kuvia, en sen kummemmin tässä enää palaa asiaan. Haluan kuitenkin todeta, että valokuvaaminen ei ole soololaji ja minulla oli ilo ja kunnia saada olla osa hienoa tiimiä, kiitos Iris Katariina, kiitos Henri Juvonen, kiitos Oskari Sarjakoski ja Kiitos Kai Toivakka/Color-Kolmio!

Onnistuneen esityksen resepti on hyvännäköinen malli, välähtelevät salamat ja muka-järkevä kertoja. (Kuva: Henri Juvonen with iPhone)

Onnistuneen esityksen resepti on hyvännäköinen malli, välähtelevät salamat ja muka-järkevä kertoja. (Kuva: Henri Juvonen with iPhone)

Näiden huomioiden kanssa siis uuteen viikkoon…

AperDude