Kuinka elämä muuttuu yhdessä päivässä…

Joillakin rankoilla tarinoilla on onnellinen loppu. Onneksi tämä kertomus on juuri tällainen, tämä on selviytymiskertomus. Mitja Kortepuro on ennenkin tehnyt kuvia/projekteja, joissa sisältö on hyvin henkilökohtaista ja koskettavaa. Mukana Mitjan lisäksi kuvaa oli synnyttämässä meikkitaitelija ElinaK ja itse olin assaroimassa Jinbein salamoiden kanssa. Joten tässä siis tositarina kuvien kera…

Joskus kaikki muuttuu silmänräpäyksessä. Joskus maailman kumoaa lääkärin sanoma lause. Sen jälkeen voi kaikki olla toisin, sen jälkeen voi tulevaisuuteen katsominen vaikeutua tai jopa päättyä. Anne-Marie Kainulaisella on kokemusta aiheesta, tässä hänen tarinansa itse kerrottuna:

Elämä voi heittää eteensä ilman varoituksia isojakin muutoksia ja vaikeita asioita käsiteltäväksi. Itse kohtasin oman elämäni suunnan muuttavan päivän syksyllä 2018. Vaikka olen viimeisen vuoden aikana kokenut raskaita asioita, olen myös oppinut uutta itsestäni ja elämästäni.

Aktiivisena liikkujana, liikunnanohjaajana sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin puolestapuhujana lähdin kesällä 2018 innolla mukaan tarjottuun mahdollisuuteen osallistua Firstbeat hyvinvointianalyysiin. Toivoin saavani arvokasta tietoa omasta palautumisestani ja stressitasoistani. Mutta, tuon analyysin tulos olikin käynti työterveyslääkärillä sekä kardiologilla ja diagnoosina sydänsairaus. Muistan yhä edelleen kuinka tuntui, kuin olisin ollut kärpäsenä katossa seuraamassa tilannetta jossa kardiologi kertoo minulle sydänsairaudestani. En oikein sisäistänyt kuulemaani enkä edes kokenut shokkia.

Vasta muutama viikko diagnoosin jälkeen ymmärsin mitä olin kuullut. Mietin miten voi olla mahdollista, että minä nuori, hyvässä fyysisessä kunnossa oleva, itsestäni huolehtiva ja terve ihminen olenkin muka sairas? Enhän minä ole vanha, vain vanhat ihmiset potevat sydänsairauksia. Miksi minä? Vai onko kyseessä todella törkeä pila? Omat rakkaat harrastukset (juoksu, tankotanssi ja cross training) olivatkin yhtäkkiä kiellettyjä, liikunnanohjaajan työ vaakalaudalla ja mikä pahinta myös omat lapsetkin voisivat olla saman sairauden kantajia. Koin totaalisen romahduksen, aivan kuin pohja elämältä olisi viety. Kapinoin vastaan, otin riskejä tekemällä asioita jotka olivat kiellettyjä. Seuraavana päivänä pelkäsinkin, että kuolenko kun eilen juoksin hetken. Syksy meni kuin sumussa.

Vuoden lähestyessä loppua tuli eteen suuren päätöksen tekeminen. Jatkanko tällaista uutta rajattua elämää vai menenkö sydänleikkaukseen joka ei ole riskitön. Lopulta kuitenkin päätös oli helppo: leikataan! Reilu kuukausi aikaa järjestellä asiat niin että voin hyvillä mielin toipua leikkauksen jälkeiset kolme kuukautta.

Tammikuussa 2019 olin leikkauksessa, alkoi toipuminen sekä sen jälkeinen kuntoutus. Toipuminen oli hurjaa henkistä vuoristorataa. Jonain päivänä tulevaisuus tuntui valoisalta ja seuraavana päivänä pelkäsinkin etten enää koskaan pääse juoksemaan tai tanssimaan. Lopulta opin katsomaan taaksepäin, mikä oli tilanne kaksi viikkoa sitten ja vertaamaan sitä sen hetkiseen tilanteeseen. Huomasinkin toipumisen edistyksen! Merkitsin kalenteriin sellaiset päivät, jolloin saisin viimeinkin tehdä jotain uutta. Sen avulla jaksoin.

Mitä sitten opin? Hetkeen pysähtymisen taidon, nauttimaan tekemättömyydestä. Todellakin opin, osin väkisin, sillä tässä hektisessä maailmassa se ei ole aina helppoa. Opin myös nauttimaan elämän pienistä ilon hetkistä perheen kanssa, töissä tai harrastuksissa. Ja noita ilon hetkiä onkin riittänyt, erityisesti tankotanssin saralla. Riemun kiljahduksia kun onnistun tekemään liikkeen johon en alkuvuonna kuvitellut enää koskaan pystyväni.

Nyt lähes vuosi diagnoosista temppuilen tangolla ja kamera käy. ”Uskomatonta, olenko tuo minä?” kysyn monta kertaa kun näen kuvia. Kyllä! Viimeinkin olen pystynyt hyväksymään sairastumiseni ja sydänleikkauksen.

Hetkellisyys luo aina kuvaan upean jännitteen. Anskun ja Mitjan ajoitus tuntui menevän koko ajan nappiin.

Tämän kuvan synnyttäminen oli hieno kokemus! Anskun voimakas tarina ja valtava taito tangon kanssa oli pysäyttävää. Mitja pystyy luomaan kuviinsa hienosti tunnetta ja hetkellisyyttä. ElinaK on todella ammattilainen meikkien kanssa. Tarina ja sen toteutus paiskasivat hyvin kättä!

Ihanaa, että maailmasta löytyy tarinoille onnellisia loppuja!

AperDude

PS. Tämä tarina on julkaistu myös JAS Kamerakaupan blogissa.

Mitjan kanssa iltakävelyllä (Julkaistu myös JAS Kamerakaupan blogissa)

Aina kun käytössä on valaisimia, tai muita esineitä ja pintoja, joita voi valon muokkaimina käyttää, on helpompaa hallita sekä kuvan teknistä, että visuaalista kerrontaa. Mutta jos valaisimia ei käytössä ole, ei sekään välttämättä estä valon läsnäoloa. Tuolloin vain on tärkeämpää valita kuvauspaikka oikein. Tässä muutamia esimerkkejä iltakävelyltä Vanajanlinnasta Mitjan kanssa.

Itse olen välillä lähes pakkomielteinen mahdollisuudesta kontrolloida valaisua, joten käytännössä aina kun on mahdollista, kuskaan mukanani Jinbei HD-601 akkusalamoita. Tällöin kun ei joudu olemaan säiden ja vallitsevan valon varassa. Monesti toki on mahdollista käyttää vaikkapa vaaleita ja tummia seiniä isoina heijastimina. Ja vielä helpompaa on tietenkin käyttää auringonvaloa päävalona muodon luomiseen. Tällöin paras ajankohta on joku auringon nousu, tai -lasku. Silloin kontrastit eivät mene yli kennon toistokyvyn ja lopullinen sävymaailma on helpompaa pitää ”kasassa”. Lisäksi valaisukulma on loivempi, eli parempi kasvoja ajateltuna.

Keskustapainoitteinen tai kultaiseen leikkaukseen perustuva kuvapinnan jako toimii aina. Vain harvoin ja erityisestä syystä muutan ihon/kasvojen sävyjä neutraalista. Nytkin koko kuva-alan ollessa todella lämmin, tein raw-kuvasta myös neutraalin version, josta ”nappasin” kasvoille nautraalimpaa säyvä.

Kun kasvoille tulee valoa vain suoraan ylhäältä taivaalta, jää silmät (ja ilmeestä riippuen myös suun ympärys) väkisinkin varjoon. Tämän ilmiön pystyy käytännössä poistamaan vain tuomalla malliin lisävaloa matalammasta kulmasta.

 

Näistä kuvista tämä keskimmäinen (yllä oleva) näyttää, kuinka erilaisia kuvia samassa paikassa samaan aikaan voi ottaa. Kun tiiliseinäiseen taustaan ja kasvoihin osuu suora auringon valo, on koko kuva-ala yhtenäisen lämmin. Ja kun auringonvalo piirtääkin takaa vain ääriviivaa, muuttuu koko kuvan tunnelma.

Joten kameraa kannattaa pitää iltakävelyilläkin mukana, vaikkei muuta kalustoa ole pakettiautollista käytössä! 😉

AperDude