HIEDANRANNASSA SEIKKAILEMASSA

Hiedanranta on Tampereen kaupungin omistama, tällä hetkellä suljettu alue, jota pääsee näkemään vain avoimien ovien aikana, tai jonkun muun tilaisuuden yhteydessä. Tuolta rantatontilta löytyy kaikenmoisia rakennuksia aina tehtaista kartanoon, ehkä paljoa peitellyt innostustani kun sain kuvausluvan paikkaan. Niinpä pakkasin auton täyteen tavaraa ja painuin neljän mallin, sekä assarin kanssa eilen seikkailemaan…

Meillä oli käytössä kartano ja yksi tehdasrakennus, Hiertämö nimeltään. Kumpikin rakennus oli satunnaisia huonekaluja ja tavaroita lukuunottamatta tyhjä. Lähtökohta oli tehdä jokaisesta mallista kaksi kuvaa, toinen julkiseen käyttöön ja toinen odottamaan mahdollista käyttöä ensi vuoden sarjaani.

Iso tila mahdollistaa paljon. Kartanoon olin lainannut Elinchromen Litemotivin, teltan joka on halkaisijaltaan 190 cm ja syvyydeltään 120 cm, eli täysin järkyttävän kokoinen vempele. Syvyyden ansiosta valo on suunnattavissa, vaikka hajoittajilla varustettena valo on pehmeää. Tämä vekotin pitäisi jokaisella kuvaajalla olla, mutta keskimääräiseen suomalaiseen studioonkaan laite ei helpolla mahdu. Lopputulos vaan on komeaa nähtävää… Tollanen nyt vaan on saatava… Ja kuvausta helpotti taas sekin, että käytössä oli vain akkulaitteita, eli Elincan Ranger ja kasa Quadroja. Ranger riitti hyvä Litemotivin kanssa, Quadrat kaiken muun kanssa.

Tehdassalissa koon edut huomasi vielä kartanoakin paremmin. Toki laajakantilla on melkein kaikki aina terävää, mutta esim Nikonin 85 millisellä kuvattaessa kun malli on kaukana taustasta, saa aikaan todella upean pehmeää taustaa. Ja aivan liian harvoin pääsee käyttämään 200m f2 lasia, mutta täällä sekin onnistui näppärästi.

Tehdassalin rähjäisyys ja kartanon mahtipontinen arkkitehtuuri inspiroivat kyllä sikana, vaikeinta oli ottaa iisisti ja keskittyä tekemään ennemmin pari asiaa kunnolla kuin kuvata jokaisella kulmalla ”ihan makee” juttu. Yleensä teenkin vain yhden kuvan kerrallaan, mutta toki tällaisen erityisen kuvauspaikan ansiosta malleja oli nyt mukana neljä.

Kuvauksen jälkeen jäin taas ihmettelemään sitä, kuinka helposti suljui koko kuuden tunnin rupeama, vaikka aikataulutus on tiukka. Pääsin siis taas itseäni parempaan seuraan ja haluankin kiittää Tampereen kaupunkia & Riina Pulkkista, Nooraa, Katieta, Saijaa, Mariannaa ja taas kerran kaiken kantanutta Markkua! Teidän ansiostanne minulla riitti kirsikoita poimittavana!

Ja joskus myöhemmin sitten lisää ruutuja näytille…

AperDude

Mainokset

JAMES BOND, LUENTOJA JA TUNTEITA

Viime maanantaina olin Rajalan Postitalon liikkeessä pääkaupungissamme valehtemassa joukolle kuvaajia. Showni liittyi Nikon Ambassadoorien Pro kiertueeseen, jota kiskottiin ympäri Suomen eri Rajaloiden liikkeissä. Jäin taas kerran kelaamaan, mistä luennoissa pitäisi olla kysymys ja mistä vastaus?

Jämptihän on näin, että AINA KUN KOHTAAT UUDEN IHMISEN NIIN SINÄ VALITSET, MITÄ TUNTEITA TUO TOINEN IHMINEN KOKEE. Ensimmäisen kolmen sekunnin päästä jokainen sinut ensi kertaa kohtaava tyyppi on päättänyt tiedostamattaan, mitä hän sinusta ajattelee. Ja tuota ensivaikutelmaa on todella työlästä muuttaa. Tämä faktahan saattaisi teoriassa kuulostaa pelottavalta, mutta tosi asiassa se on siunaus. Sinä siis saat valita, miten sinut koetaan. Voit täysin päättää millaisen tunteen synnytät uuteen ihmiseen.

Luonnollisesti jos olet työssä asiakaspalvelijana tai vaikkapa luennoimassa tuo tunne on erittäin tärkeää. Jokaisen esitelmäni alussa haluan tietoisesti synnyttää kokemuksen painottaen tiettyjä asioita ja ehdottomasti välttäen toisia. Ensinnäkin haluan ensimmäisellä lauseellani herättää porukan. Lause saa olla oikea viisaus tai se voi olla vaikkapa hauska heittokin, mutta joka tapauksessa uutiskynnys pitää ylittää samalla sekunnilla, kun suun aukaisee. Silloin läsnäolijoilla on tunne, että kannattaa olla hereillä, tuo heppu voi sanoa jotain tärkeää ja mikään ei saa mennä ohi. Toinen asia jonka haluan tehdä heti selväksi on se, että en säilytä rautakankeani perseessä. Toisin sanoen, vaikka käsiteltäisiinkin asiaa kunnolla ja kovaa, ei ole tarkoitus olla rypyt otsalla. Vielä kolmas asia, jonka haluan läsnäolijoiden kokevan on se, että kanssani voi vuorovaikuttaa huutelemalla asiattomuuksia ja kysymällä asiallisia. Itse en voi sietää luennoitsijoita, jotka alussa osoittavat, etteivät he ole kunnioittaneet läsnäolijoita lainkaan valmistautumalla kunnolla tilanteeseen. Tämänhän huomaa ”mitähän me teidän kanssa tehtäisiin” -tyylisistä kommenteista. Ja ”anteeksipyytäjät” ovat yhtä suuria luusereita ”täs nyt vaan vähän katotaan tällasta” -kommentteineen. Ulkolukijat (jotka eivät osaa kääntää asiaa kysymysten mukaan) ja luokkaantujat (kriittisistä kysymyksistä ärsyyntyvät) myös voisi viedä lavalta saman tien navetan taakse.

En väitä olevani mikään esiitymisen ammattilainen, mutta oltuani itse valtaisassa määrässä erilaisia esiintymistilanteita olen seurannut omia reaktioitani ja nyt onkin helppoa yrittää välttää niitä asioita, joita itse on vihannut tai joista on nukahtanut. Tämäkin on asennelaji ja jos kunnioittaa yleisöä ja tiedostaa että kyseessä on ESIINTYMINEN eikä oraakkelin minareetistä ulkolukema peritotuus, monet asiat loksahtaa kohdalleen automaattisesti. Esiintyjä on yleisöä varten, eikä päin vastoin…

James Bondin tekijätiimi on jo ennen syntymääni tajunnut oikean juonen kaaren. Ensin pitää täräyttää nopeasti hole-in-one, sen jälkeen mennään tasaisesti kohoavaan juonenkaareen ja lopussa vetäistään homma pakettiin ja ympyrä sulki kliimaksin omaisesti. Tätä kannattaisi (mielestäni) jokaisen höpöttelijän käyttää. Minä ainakin teen tätä jatkuvasti…

Vaikka osannen puhua, niin tiedostan puutteeni visuaalisessa mielessä, joten tilanteen aina niin salliessa haluan kunnioittaa yleisöä myös rahtaamalla paikalle mallin. Kun yksi ihminen on saapunut paikalle vain ollakseen demoissa yleisöä varten poseeraamassa, rupeaa paketti olemaan kasassa. Ääntäni voi jaksaa kuunnella, jos silmiä saa lepuuttaa omasta sukupuolestani vastakkaisesssa olennossa. Rajalan kekkereissä mukani oli upea Shadow Self, käykää kurkkaamassa neidon sivut TÄSTÄ.

lksdjlfkjsal

Silloin kun malli ja viisastelija eivät voi mennä sekaisin, on rekrytointi onnistunut…

Mallin lisäksi paikalla oli myös asiantuntijat Jyrki Tuppurainen Nikonin ja Kai Toivakka Elinchromen maahantuojilta, joten vekottimia oli räplättävänä vähän enemmänkin. Emme kuitenkin eksyneet täysin laitehulluuteen, vaan kyllähän perimmiltään pyörittiin valolla muotoilemisen ympärillä. Jotkut asiat ei onneksi muutu ja valo on yksi niistä. Onneksi jotkut asiat muuttuvat ja siitä olen tyytyväinen, että pensseli on tämä päivänä muuttunut kameraksi. Sudin kanssa kun meikäläiseltä olisi jäänyt leipä tienaamatta…

Olen vakuuttunut, että parissa tunnissa ei kukaan voi oppia elämän peritotuuksia tai edes loistavaksi kuvaajasi, mutta jostain uudesta pystyy kyllä inspiroitumaan. Jaa-a, mitähän uutta sitä seuraavaksi opettelisi itse….

AperDude