QUADRA, QUADRA, QUADRA

Väline on vain väline ja välineellä on aina vain välinearvo. Silti tunnustan olevani välineurheilija, minkähän ihmeen takia sitten???

Mikäli laitteet inspiroivat käyttäjäänsä, on lopputulos parempi. Minua inspiroi laitteiden osalta omavaraisuus, käytettävyys, monipuolisuus sekä laadukkuus. Antakaas kun kerron tarkemmin, mitä näillä asioilla käytännössä tarkoitan…

Omavaraisuus on sitä, kun starttaan auton kuvauskeikalle lähtiessä, minun pitää pystyä olemaan varma, että saan kaiken mahdollisen hoidettua. Kameroiden osalta se tarkoittaa täyskokoista kennoa ja vararunkoa lisättynä 14-200 millin hyvävalovoimaisilla putkilla. Salamoiden osalta se tarkoittaa sitä, että salamoiden täytyy toimia ilman ulkopuolista virtaa ja niistä täytyy saada irti sekä kovaa/piirtävää valoa, että pehmeintä/kauneinta valoa. Toisin sanottuna vermeiden täytyy toimia akuilla ja valonmuokkaimia täytyy olla laidasta laitaan.

Käytettävyys tarkoittaa minulle sitä, että laitteiden roudaaminen sekä kuvaukseen rakentaminen ei saa olla kivulias toimenpide. Parasta salamoissa on, kun välähdyspää on kevyt ja painavamman akkuosan voi piuhalla vetää maahan, piiloon tai milloin minnekin. Ihan kuin moottoripyörässä niin salamoissakin kannattaa painopiste pitää matalla…

asdfasdf

Neljällä Quadran A-Headillä ja kolmella Quadra akulla Sokos Hotelli Tammerin käytävässä halloweeninä vetäisty pose. Malli: Noora Cosplay

Monipuolisuus taas on sitä, että saman valmistajan tuotevalikoimasta löytyvät kaikki koskaan tarpeellinen ja että niitä myyvä yritys tarjoaa joko itse, tai yhteistyökumppaninsa kautta myynnin lisäksi myös Suomessa sijaitsevan asiantuntevan huollon. Itse en yleensä käytä kolmannen osapuolen valmistamia lisäosia koskaan, uskon pitkällä tähtäimellä siihen, että yksi valmistaja pystyy kokonaisuutena valmistamaan paremmin yhteensopivan kokonaisuuden.

Laadukkuus taas tarkoittaa ihan kirjaimellisesti sanaa itseään, eli terävää piirtoa, sekä tasaisia ja oikeanvärisiä välähdyksiä nyt ihan päällimmäiseksi todettuna… Mitä harvemmin huomaat mietiskeleväsi ”mitähän äsken tapahtui” niin sitä laadukkaammat laitteet sinulla on.

Ihmepeli!

Kameroiden osaltahan olen omistanut 16-vuotiaasta lähtien Nikonin laitteita, mutta höpistään niistä toinen kerta. Tarkastellaan nyt salamakalustoa tarkemmin. Kuvaan usein mitä ihmeellisimmissä paikoissa oikeastaan siksi, että mitään omaa studiota ei minulla ole. Luulenpa, että muutavat ystäväni rupeavat olemaan jo näpyillä kun huomaavat minun soittavan. Että kiitos ja anteeks vaan studionne lainaajat! Joka tapauksessa omat laitteeni olen hankkinut yllä esittelemieni periaatteiden mukaan ja valinta on kohdistunut Elinchromen Quadroihin. Niiden voimaosien/akkujen paino-tehosuhde on loistava ja ennen kaikkea välähdyspäät ovat uskomattoman kevyitä, joten niitä on helppoa rakennella mihin tahansa puiden oksiin tai minne vaan. Quadroihin käyvät ihan samat valonmuokkaimet kuin mihin tahansa Elincoihin, mutta tietenkin laitteiden tehot täytyy aina huomioida, joten tehosyöppöjä telttoja ei kannata Quadrojen kanssa käyttää. Itse käytän niitä lähinnä erilaisten varjojen kanssa, pelkällä kuupalla tai kuupa+hunajakenno yhdistelmällä. Litemotiv teltan, pesuvadin tai muuten vaan aurinkoa vasten tapellessa minulla on käytössä isoveli Ranger. Kieltämättä lisääntynyt teho vaatii myös akulta enemmän painoa, joten keikat jolloin pärjää pelkillä Quadroilla, niin Ranger jää yksin autoon itkemään. Eli kolmella Quadra voimaosalla ja neljällä välähdyspäällä, sekä Ranger voimaosalla ja kahdella päällä pystyn tekemään yleensä kaiken missä milloinkin. Ja löytyy kaapista pölyttymästä vielä ring-flassikin, mutta sitä ei tule kyllä käytettyä lainkaan. Akkulaitteiden kanssa ainoa tasoitus mitä normikompaktisalamalle joutuu antamaan, on ohjausvalojen käyttö. Luonnollisesti akkulaitteilla ei ole tarkoitus polttaa koko ajan polttimoa (ja samalla akkua), silloin kun on seinästä virta käytössä, niin asialla ei tietty ole merkitystä. Ja mikäli käyttää salamoita vain studiossa, niin on täysin turhaa maksaa akkulaitteiden kalliimpaa hintaa. Elinchrom tarjoaa kolmea eri kompaktisalamasarjaa todella laajalla hintahaitarilla…

Jännityksellä odottelen Elincan EL-Skyport Plus HS lähettimen esittelyä Nikonin runkoon sopivana. Tähän asti kun Elinca ei ole vielä esitellyt omaa lähetintä, jolla synkronointi vaikkapa 1/8000 sekunnilla onnistuu. Onhan laitteessa mm monipuoliset salamoiden ohjausmahdollisuudetkin, mutta itse minua kiehtoo nimen omaan tuo mahdollisuus tarvittaessa lyhyiden aikojen käyttöön siksi, että silloin voi päästä kilpailemaan auringon kanssa myös pienemmillä tehoillakin. Odotellaas ensi kesää tämän asian kanssa…

Valo ei ole koskaan muuttunut, eikä muutu… Laitteet kylläkin muuttuvat ja Quadrat ovat kyllä mielestäni parasta mitä salamamaailmassa on tapahtunut viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen, minkä olen ammattilaisena sekoillut. Nyt valaisun rakentaminen myös pöpelikköön on käytännössä mahdollista. Ja kiitokset tässä vielä Elinchromen maahantuojan Color-Kolmion asiantuntija Kai Toivakalle kaikesta jakamastasi tietoudesta! Käyttöohjeiden lukeminen kun ei oiken ole meikäläiselläkään hallussa…

AperDude

Mainokset

JAMES BOND, LUENTOJA JA TUNTEITA

Viime maanantaina olin Rajalan Postitalon liikkeessä pääkaupungissamme valehtemassa joukolle kuvaajia. Showni liittyi Nikon Ambassadoorien Pro kiertueeseen, jota kiskottiin ympäri Suomen eri Rajaloiden liikkeissä. Jäin taas kerran kelaamaan, mistä luennoissa pitäisi olla kysymys ja mistä vastaus?

Jämptihän on näin, että AINA KUN KOHTAAT UUDEN IHMISEN NIIN SINÄ VALITSET, MITÄ TUNTEITA TUO TOINEN IHMINEN KOKEE. Ensimmäisen kolmen sekunnin päästä jokainen sinut ensi kertaa kohtaava tyyppi on päättänyt tiedostamattaan, mitä hän sinusta ajattelee. Ja tuota ensivaikutelmaa on todella työlästä muuttaa. Tämä faktahan saattaisi teoriassa kuulostaa pelottavalta, mutta tosi asiassa se on siunaus. Sinä siis saat valita, miten sinut koetaan. Voit täysin päättää millaisen tunteen synnytät uuteen ihmiseen.

Luonnollisesti jos olet työssä asiakaspalvelijana tai vaikkapa luennoimassa tuo tunne on erittäin tärkeää. Jokaisen esitelmäni alussa haluan tietoisesti synnyttää kokemuksen painottaen tiettyjä asioita ja ehdottomasti välttäen toisia. Ensinnäkin haluan ensimmäisellä lauseellani herättää porukan. Lause saa olla oikea viisaus tai se voi olla vaikkapa hauska heittokin, mutta joka tapauksessa uutiskynnys pitää ylittää samalla sekunnilla, kun suun aukaisee. Silloin läsnäolijoilla on tunne, että kannattaa olla hereillä, tuo heppu voi sanoa jotain tärkeää ja mikään ei saa mennä ohi. Toinen asia jonka haluan tehdä heti selväksi on se, että en säilytä rautakankeani perseessä. Toisin sanoen, vaikka käsiteltäisiinkin asiaa kunnolla ja kovaa, ei ole tarkoitus olla rypyt otsalla. Vielä kolmas asia, jonka haluan läsnäolijoiden kokevan on se, että kanssani voi vuorovaikuttaa huutelemalla asiattomuuksia ja kysymällä asiallisia. Itse en voi sietää luennoitsijoita, jotka alussa osoittavat, etteivät he ole kunnioittaneet läsnäolijoita lainkaan valmistautumalla kunnolla tilanteeseen. Tämänhän huomaa ”mitähän me teidän kanssa tehtäisiin” -tyylisistä kommenteista. Ja ”anteeksipyytäjät” ovat yhtä suuria luusereita ”täs nyt vaan vähän katotaan tällasta” -kommentteineen. Ulkolukijat (jotka eivät osaa kääntää asiaa kysymysten mukaan) ja luokkaantujat (kriittisistä kysymyksistä ärsyyntyvät) myös voisi viedä lavalta saman tien navetan taakse.

En väitä olevani mikään esiitymisen ammattilainen, mutta oltuani itse valtaisassa määrässä erilaisia esiintymistilanteita olen seurannut omia reaktioitani ja nyt onkin helppoa yrittää välttää niitä asioita, joita itse on vihannut tai joista on nukahtanut. Tämäkin on asennelaji ja jos kunnioittaa yleisöä ja tiedostaa että kyseessä on ESIINTYMINEN eikä oraakkelin minareetistä ulkolukema peritotuus, monet asiat loksahtaa kohdalleen automaattisesti. Esiintyjä on yleisöä varten, eikä päin vastoin…

James Bondin tekijätiimi on jo ennen syntymääni tajunnut oikean juonen kaaren. Ensin pitää täräyttää nopeasti hole-in-one, sen jälkeen mennään tasaisesti kohoavaan juonenkaareen ja lopussa vetäistään homma pakettiin ja ympyrä sulki kliimaksin omaisesti. Tätä kannattaisi (mielestäni) jokaisen höpöttelijän käyttää. Minä ainakin teen tätä jatkuvasti…

Vaikka osannen puhua, niin tiedostan puutteeni visuaalisessa mielessä, joten tilanteen aina niin salliessa haluan kunnioittaa yleisöä myös rahtaamalla paikalle mallin. Kun yksi ihminen on saapunut paikalle vain ollakseen demoissa yleisöä varten poseeraamassa, rupeaa paketti olemaan kasassa. Ääntäni voi jaksaa kuunnella, jos silmiä saa lepuuttaa omasta sukupuolestani vastakkaisesssa olennossa. Rajalan kekkereissä mukani oli upea Shadow Self, käykää kurkkaamassa neidon sivut TÄSTÄ.

lksdjlfkjsal

Silloin kun malli ja viisastelija eivät voi mennä sekaisin, on rekrytointi onnistunut…

Mallin lisäksi paikalla oli myös asiantuntijat Jyrki Tuppurainen Nikonin ja Kai Toivakka Elinchromen maahantuojilta, joten vekottimia oli räplättävänä vähän enemmänkin. Emme kuitenkin eksyneet täysin laitehulluuteen, vaan kyllähän perimmiltään pyörittiin valolla muotoilemisen ympärillä. Jotkut asiat ei onneksi muutu ja valo on yksi niistä. Onneksi jotkut asiat muuttuvat ja siitä olen tyytyväinen, että pensseli on tämä päivänä muuttunut kameraksi. Sudin kanssa kun meikäläiseltä olisi jäänyt leipä tienaamatta…

Olen vakuuttunut, että parissa tunnissa ei kukaan voi oppia elämän peritotuuksia tai edes loistavaksi kuvaajasi, mutta jostain uudesta pystyy kyllä inspiroitumaan. Jaa-a, mitähän uutta sitä seuraavaksi opettelisi itse….

AperDude

 

NE HULLUT ANTOIVAT MINULLE MIKROFONIN

Viime keskiviikkona Nikon järjesti Helsingissä Korjaamolla koulutustilaisuuden yhteistyössä Elinchromen/Color-Kolmion sekä Epsonin kanssa. 57 nopeiten ilmoittautunutta valokuvaajaa kansoitti lehterit ja ymmärrän kyllä heitä, mallina on nimittäin Nea Petäsnoro. Kaiken yllä leijui sitten omituinen ääni, nimittäin meikäläisen oli pyydetty paikalle kertomaan, kuinka yksinkertaista valokuvaus oikein onkaan.  

Itse olen Euroopan turhautunein esitelmien kuuntelija, mikäli esiintyjä on kuiva. Sellaista esitystä en omaan polveeni ampumatta kertakaikkiaan jaksa seurata. Itse pyrinkin tilanteessa läsnäolemisen lisäksi hoitamaan shown rennosti, pyrin rytmittämään puhettani ja ripottelemaan joukkoon sen verran huumoria, tilannekommentointia sekä yllättäviäkin tokaisuja, että yleisö kokisi pakollisena aktiivisen kuuntelun. Mielestäni koskaan ei esiintyjä saa aliarvioida yleisöään luulemalla, että pelkkä asiasisältö riittää. Sori, mutta kun todellakaan se ei riitä!!! Esiintyjän duuni on esiintyä, kyseessä on toimi, joka on englannin kielellä ”entertainer” ja käytännössä se tarkoittaa lottotarkastajan vastakohtaa. Lottotarkastajan kuuluu pitää rautakankeaan siellä minne aurinko ei paista, esiintyjän ei kuulu edes muistaa minne moisen kapistuksen hän vuosia takaperin hukkasi.

En väitä, että lähestymiskulmani on paras tai ainoa oikea, en väitä, että itse pystyisin aina toteuttamaan periaatettani, enkä väitä, että muutaman tunnin esitelmöinnillä voisi opettaa kenelläkään mitään tai ainakaan paljoa. Mutta tiedän, että jonkun kollegan tapa katsoa maailmaa kameransa läpi, pieni erillainen kikka, tai vaikkapa tapa sanoa joku lause omalla tavallaan voi herättää toisen kiinnostuksen. Parasta mitä esitelmällä voi saada aikaan on se, että joku/jotkut yleisöstä nappaavat heitetyn ajatuspallon ja tsekkaavat jutun kotona. Se taas voi saada aikaan oppimista ja uusia maailmoja. Innostus, kiinnnostus, uteliaisuus ja intohimo ovat kuoleman odottamisen vastakohtia.

Tällä kertaa, kuten käytännössä aina, haluan pitää sanomiseni yksikertaisina, kuten kuvanikin. Tiedän, että kaikki eivät jaa käsitystäni kuvieni yksinkertaisuudesta, mutta itse olen kovinkin varma junttimaisesta tavastani rakentaa kuva. Minulle kuva on ensin musta ruutu, johon ensi tukitaan ihmisen naama. Jos ihmisestä kuuluu näyttää enemmän kroppaa, pakitan taaksepäin. Mitään väriä, muotoa, struktuuria, tai yhtään mitään muutakaan ruutuun ei kannata tuoda, ellei se tuo kuvaan lisäarvoa. Simppeliä kuin tipparellun käynnistyskahva. (Pahoittelen 80-luvulla tai sen jälkeen syntyneille fossiilista kielikuvaani). Jokainen valaisunikin on versio 14.2.1994 Matti J. Kalevan opettamasta perusvalaisusta. Pohjalaisen miesjuntin mielenlaatu paiskaa valokuvaajan ammatin kanssa käpälää paremmin kuin hyvin.

 

 

Suomessa valokuvausala on melkoisen pieni ja tuntemalla kourallisen porukkaa, tunnet jo useimmat solmuihmiset. Sainkin taas nauttia upeista puitteista ja hienoista yhteistyökumppaneista. Oma osuuteni oli jaettu kahtia puheeseen esimerkkikuvineen, sekä valaisudeomoon, jonka jälkeen osallistujat saivat myös kuvat paikalla olleilla Nikonin ja Elinchromen laitteilla Neaa. Hienosti porukka lähtikin mukaan, joten tämän vuodatuksen jälkeen haluankin tässä vielä kiittää kaikkia paikalla olleita, Nikonia, Color-Kolmiota, Epsonia ja erityisesti Neaa! Maltan tuskin odottaa maaliskuuta, koska silloin julkaisen mm kuvan, jossa Nea ottaa luonnonvoimat haltuunsa…

AperDude