Kaikki minut tuntevat tietänevät minut Nikonin käyttäjäksi. Nyt halusin koeponnistaa Canonia oikeassa kuvauksessa ja pakkasin mukaan kameralaukkuun vähän normaalia enemmän tavaraa. Tässä ihan päällimmäiset tunnelmat keikalta…
Kuvasin Idan Radisson Blue Tammerissa oman kamerani lisäksi Canon 5Dmark4 -rungolla ja 85mm f 1.4 optiikalla. 5D:n takanäyttö on selkeän informatiivinen ja kosketusnäyttö toimii hyvin. Oikeastaan yllättävän helppoa oli käyttää kameraa, jonka logiikka ei ole sama kuin tämän hetkisessä omassa kamerassani. Raakakuvassa tuntui olevan sävyt jopa melkoisen turvallisesti tallella. Ja ennemmin tietenkin niin päin, kiristelyjä kun voi tehdä loppukäsittelussä. Jälki oli terävää ja toimivuudesta jäi hyvä maku.

Tummien sävyjen leikki toimi hyvin, kun irrottelin ja muotoilin Idan kolmella Jinbein HD-601 -salamalla ja vallitseva valo loi muodot ympäristöön.
Kuvauksessa kaikki meni siis yllättävän helposti, enkä joutunut käyttämään aikaa kiroiluun tai käyttöohjeen etsimiseen. Odotin kieltämättä ongelmia erilaisten säätimien käsittelyssä, mutta kaikista kameroista taitaa olla helppoa valita ne tärkeimmät asiat: raw, ISO, aika ja aukko… Muu ei sitten olekaan ihan niin tärkeää… 😉
Tämän kuvauksen ansiosta odotankin seuraavaa Canon-testiä, nimittäin R lienee listassa seuraavana.
AperDude