Mestari kotonani

Viikonloppuna Suomen Ammattivalokuvaajat Ry vietti 100-vuotisjuhliaan. SAV palvelee sekä suurta yleisöä, että jäseniään mm ylläpitämällä Mestari-arvonimijärjestelmää.

Lauantaina oli vuorossa varsinainen gaala ja perjantaina kuusi valokuvaajaa haki SAVin Mestari-arvonimeä. Sitä haetaan 20 kuvan sarjalla, sekä suullisella että kirjallisella esittelyllä. SAV Ry on myöntänyt vuodesta 1979 lähtien yhteensä alle 60 arvonimeä. Nyt myönnettiin kaksi arvonimeä ja uudet Mestarit ovat Mitja Kortepuro, sekä Mika Levälampi.

Mitja palkittiin hääkuvistaan (sivuille pääset tästä) ja Mika tuotekuvistaan (sivuille pääset tästä). Kumpikin osoitti kuvillaan omaavansa ei pelkästään vain korkeaa ammattiosaamista, vaan myös persoonallista tyyliä.
Lauantaina juhlatilaisuudessa toki palkittiin uudet mestarit, mutta mukaan mahtui paljon muutakin. 100-vuotiasta SAVia onniteltiin monestakin suunnasta ja enemmän keskusteltiin tulevaisuudesta kuin kaikesta menneestä. Valokuvauksen kenttä muuttuu monella tapaa ja nopeasti, joten niin yksittäisten kuvaajien, kuin yhdistystenkin on pakko omaksua koko ajan uusia toimintamuotoja. SAVin jäsenten saavutukset niin kotimaassa kuin kansainvälisilläkin kentillä kertovat sen, että Suomessa asioita tehdään oikein. Toivotaan, että SAVin hieno työ suomalaisen kuvauksen parissa jatkuu vielä pitkään! Ja kuriositeettinä todettakoon, että Mitjan kanssa taidetaan olla ainoa pariskunta, joilla molemmilla tuo Mestari-arvonimi on. 
AperDude

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s