TASARAHA 50

Täytin hetki takaperin 50 vuotta ja sain mm lahjakortin muotokuvaukseen. Ihan loistava lahja, itse kun on yleensä kameran takana turvassa posettamiselta. Niinpä siis oma kamera nurkkaan ja heittäytymään…

Suurin miettiminen oli tietenkin se, kenen haluan kuvan minusta ottavan. Olen nimittäin sitä mieltä, että kuvaajalle kannattaa aina antaa ns vapaat kädet, silloin lopputulos on aina parempi verrattuna siihen, että olisi itse neuvomassa. Halusin selkeästi kuvan, jossa ei huumori lopu kesken. Tietysti halusin myös teknisestikin loistavan kuvan, mutta mielellään kaikki saisi olla kuorrutettuna kunnon parodialla. Tämän ajatuksen kanssa surffailin kuvaajia ja kompassin neula pysähtyi Orivedelle, Juhamatti Vahdersaloon.

Asetelman idea on olla odotustilassa, jossa luukulla palvelee viikatemies. Ja jep, rankkaa huumoria kyllä, mutta olen ollut aina sitä mieltä, että itselleen kannattaa nauraa.

Käsikirjoituksessa siis odotan täysin kyllästyneenä vuoroani numerolla 50 palvelutiskille. Asettelu on klassinen kultaisen leikkauksen mukainen ja kuva on koristeltu lukuisilla yksityiskohdilla.

Jonotusnumerot ja niitä printaava kone, tiskillä oleva vanha kello, aiheeseen sopivat julisteet, lusikat nurkassa, ikivanhat sanomalehdet ja viikatemiehen kädessä oleva leimasin viimeistelevät tarinan. Koko kuvaus oli hyvä esimerkki siitä, kuinka tärkeää on tehdä kaikki livenä ennen kuin kuva edes ehtii Photoshoppiin. Ja näitä mainittuja yksityiskohtia ei ole ylikorostettu, vaan ennemminkin tyylikkäästi piiloteltu. Junnu tekikin kaiken mahdollisen jo kuvaustilanteessa.

Yksityiskohtien lisäksi valaisukin tuki kuvan yleisilmettä ja tarinaa. Molempien olentojen kasvot on kaivettu juuri sopivasti esiin tummasta sävymaailmasta.

Miksi halusin sitten itseni tällaiseen kuvaan? Kuulostaa varmaan kliseiseltä, mutta tiedostan tällä hetkellä yhä paremmin alkujen ja loppujen kuuluvan meidän ihmisten käsikirjoitukseen. Miksen siis nauraisi itselleni saavutettuani keski-ikäisyyden merkkipaalun. (Vai lieneekö 50-vuotias jo vanhus?) Ja itselleni ajattelin nauraa jatkossakin…

Kiitos Juhamatti Vahdersalo hienosta ideoinnista ja yhtä hyvästä toteutuksesta! Virnistelen aina kun tämän tuotoksen näen!

AperDude

Mainokset

Kuinka elämä muuttuu yhdessä päivässä…

Joillakin rankoilla tarinoilla on onnellinen loppu. Onneksi tämä kertomus on juuri tällainen, tämä on selviytymiskertomus. Mitja Kortepuro on ennenkin tehnyt kuvia/projekteja, joissa sisältö on hyvin henkilökohtaista ja koskettavaa. Mukana Mitjan lisäksi kuvaa oli synnyttämässä meikkitaitelija ElinaK ja itse olin assaroimassa Jinbein salamoiden kanssa. Joten tässä siis tositarina kuvien kera…

Joskus kaikki muuttuu silmänräpäyksessä. Joskus maailman kumoaa lääkärin sanoma lause. Sen jälkeen voi kaikki olla toisin, sen jälkeen voi tulevaisuuteen katsominen vaikeutua tai jopa päättyä. Anne-Marie Kainulaisella on kokemusta aiheesta, tässä hänen tarinansa itse kerrottuna:

Elämä voi heittää eteensä ilman varoituksia isojakin muutoksia ja vaikeita asioita käsiteltäväksi. Itse kohtasin oman elämäni suunnan muuttavan päivän syksyllä 2018. Vaikka olen viimeisen vuoden aikana kokenut raskaita asioita, olen myös oppinut uutta itsestäni ja elämästäni.

Aktiivisena liikkujana, liikunnanohjaajana sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin puolestapuhujana lähdin kesällä 2018 innolla mukaan tarjottuun mahdollisuuteen osallistua Firstbeat hyvinvointianalyysiin. Toivoin saavani arvokasta tietoa omasta palautumisestani ja stressitasoistani. Mutta, tuon analyysin tulos olikin käynti työterveyslääkärillä sekä kardiologilla ja diagnoosina sydänsairaus. Muistan yhä edelleen kuinka tuntui, kuin olisin ollut kärpäsenä katossa seuraamassa tilannetta jossa kardiologi kertoo minulle sydänsairaudestani. En oikein sisäistänyt kuulemaani enkä edes kokenut shokkia.

Vasta muutama viikko diagnoosin jälkeen ymmärsin mitä olin kuullut. Mietin miten voi olla mahdollista, että minä nuori, hyvässä fyysisessä kunnossa oleva, itsestäni huolehtiva ja terve ihminen olenkin muka sairas? Enhän minä ole vanha, vain vanhat ihmiset potevat sydänsairauksia. Miksi minä? Vai onko kyseessä todella törkeä pila? Omat rakkaat harrastukset (juoksu, tankotanssi ja cross training) olivatkin yhtäkkiä kiellettyjä, liikunnanohjaajan työ vaakalaudalla ja mikä pahinta myös omat lapsetkin voisivat olla saman sairauden kantajia. Koin totaalisen romahduksen, aivan kuin pohja elämältä olisi viety. Kapinoin vastaan, otin riskejä tekemällä asioita jotka olivat kiellettyjä. Seuraavana päivänä pelkäsinkin, että kuolenko kun eilen juoksin hetken. Syksy meni kuin sumussa.

Vuoden lähestyessä loppua tuli eteen suuren päätöksen tekeminen. Jatkanko tällaista uutta rajattua elämää vai menenkö sydänleikkaukseen joka ei ole riskitön. Lopulta kuitenkin päätös oli helppo: leikataan! Reilu kuukausi aikaa järjestellä asiat niin että voin hyvillä mielin toipua leikkauksen jälkeiset kolme kuukautta.

Tammikuussa 2019 olin leikkauksessa, alkoi toipuminen sekä sen jälkeinen kuntoutus. Toipuminen oli hurjaa henkistä vuoristorataa. Jonain päivänä tulevaisuus tuntui valoisalta ja seuraavana päivänä pelkäsinkin etten enää koskaan pääse juoksemaan tai tanssimaan. Lopulta opin katsomaan taaksepäin, mikä oli tilanne kaksi viikkoa sitten ja vertaamaan sitä sen hetkiseen tilanteeseen. Huomasinkin toipumisen edistyksen! Merkitsin kalenteriin sellaiset päivät, jolloin saisin viimeinkin tehdä jotain uutta. Sen avulla jaksoin.

Mitä sitten opin? Hetkeen pysähtymisen taidon, nauttimaan tekemättömyydestä. Todellakin opin, osin väkisin, sillä tässä hektisessä maailmassa se ei ole aina helppoa. Opin myös nauttimaan elämän pienistä ilon hetkistä perheen kanssa, töissä tai harrastuksissa. Ja noita ilon hetkiä onkin riittänyt, erityisesti tankotanssin saralla. Riemun kiljahduksia kun onnistun tekemään liikkeen johon en alkuvuonna kuvitellut enää koskaan pystyväni.

Nyt lähes vuosi diagnoosista temppuilen tangolla ja kamera käy. ”Uskomatonta, olenko tuo minä?” kysyn monta kertaa kun näen kuvia. Kyllä! Viimeinkin olen pystynyt hyväksymään sairastumiseni ja sydänleikkauksen.

Hetkellisyys luo aina kuvaan upean jännitteen. Anskun ja Mitjan ajoitus tuntui menevän koko ajan nappiin.

Tämän kuvan synnyttäminen oli hieno kokemus! Anskun voimakas tarina ja valtava taito tangon kanssa oli pysäyttävää. Mitja pystyy luomaan kuviinsa hienosti tunnetta ja hetkellisyyttä. ElinaK on todella ammattilainen meikkien kanssa. Tarina ja sen toteutus paiskasivat hyvin kättä!

Ihanaa, että maailmasta löytyy tarinoille onnellisia loppuja!

AperDude

PS. Tämä tarina on julkaistu myös JAS Kamerakaupan blogissa.

NYT ALKAA UUSI TARINA

Vihdoinkin voin kertoa uudesta työstäni! Olen aloittanut JAS Kamerakaupassa kuvauspäällikkönä & sisällön tuottajana! Eli suunnittelen ja myyn kaikkia kuvauslaitteistoja, sekä olen mukana tuottamassa sisältöä niin asiakkaille kuin meille itsellekin. Eräällä lailla tämä uusi alku on myös saattamassa ympyrää kokonaiseksi, aloitinhan aikoinaan urani nimen omaan fotoliikkeen myyjänä. Palaan siis jo teininä minua inspiroineeseen työhön alalla, jota rakastan.

Olen aina ollut varusteurheilija ja nyt pääsen käsittelemään valtavaa valikoimaa laitteita, jotka mahdollistavat niin ammattilaisten kuin harrastajienkin intohimoisen kuvatuotannon. Rehellisesti sanottuna tärkeää minulle tätä työtä pohtiessani oli nimen omaan JAS Kamerakaupan laaja repertuaari laitteissa ja palvelussa. Jaa, että miksikö? Sen vuoksi, että nyt voin rehellisesti tarjota erilaisia ratkaisuja erilaisiin käyttötarpeisiin. Käytännössä käsissäni on siis eri valmistajien kameroita, tarvikkeita ja salamoita, eikä vain jonkun tietyn brändin tekemiä. Ja tietty tärkeää on oma huoltomme, se on pitkäjänteisen toimivuuden synnyttäjänä yhtä tärkeää kuin pelkkä laitteiden myynti.

Yksi tuote mistä olen avoimen innoissani on Jinbei-salamat. Perehdyin jo ennen työsopimuksen kirjoittamista tämän Kiinan suurimman salamavalmistajan järjestelmän laajuuteen, hintoihin ja laitteiden luotettavuuteen. Sen verran uskallankin leikkiä ennustajaa, että merkki tulee kasvattamaan asiakaskuntaansa selkeästi sekä harrastajien, että ammattilaisten keskuudessa Suomessa. Näin ei käy siksi, että minä myyjänä olisin taikuri, vaan tämä tulee tapahtumaan ihan minusta huolimatta. Ja syy on ainoastaan hyvä valikoima, sekä mainio hinta-laatu suhde. Tulette näkemään tulevaisuudessa Jinbeillä luotuja kuvia, tästä eteenpäin nimittäin käytän niitä itsekin…

Olen vuosien varrella useinkin miettinyt sitä, että laitemyyjän tausta tulisi olla nimen omaan valokuvaamisessa. Nyt pääsenkin kokeilemaan asian toimivuutta käytännössä. Kaikkien valokuvaajien kanssa uskonkin pystyväni olemaan samalla taajuudella, hahmottamaan millaiseen tarpeeseen tarvitaan tietynlainen vekotin. Ja se, että päiväni tulevat täyttymään kollegoiden kanssa olemisesta on täydellistä.

Työn tekeminen tulee vasta kertomaan tarkemmin työtehtäväni ja missä kaikkialla tulen olemaan. Aluksi lähdetään suunnitelmasta, että ainakin maanantaisin olen Tampereen liikkeessä ja keskiviikkoisin Helsingin toimipisteessä. Mainituissa paikoissa olen normaalisti muutkin viikonpäivät ja tietenkin myös Turusta tai mistä tahansa minut tavoittaa aina kunhan ollaan etukäteen sovittu.

Sen verran vielä lähestyvistä Kuva & Kamera -messuista, että olen sekaantunut kahteen ohjelmanumeroon. Ensinnäkin lauantaina päävalla klo 13 NAISET JYRÄÄ, eli haastattelen Vuoden Muotokuvaaja -kisan kolmea parasta, naisia kaikki. Samalla lavalla samaisena lauantaina klo 15.30 vedän kuvausdemon Jinbein salamoilla ja mallina on Noctrexa.

Joten, tästä eteenpäin kun olet edes harkitsemassa jotain valokuvausalan hankintoja, niin ota yhteyttä!

 

AperDude

krister.lofroth@jastekniikka.fi

040-7747727

 

 

ROAD TRIPILLÄ IRLANNISSA

Olen tarvittaessa ekstrovertti, mutta kieltämättä lomat eivät mielestäni ole sitä varten, että painaudutaan ”Plaija De Plaijalaijan” rannikolla hikisen suomalaisturistin kylkeen tai mennään Tallinan kylpylän altaaseen uimaan virtsassa 16000 eläkeläisen kanssa. Enkä siltikään vastusta Kanarian saaria, hiekkarantoja, Viroa, eläkeläisiä tai virtsaamista, olen vaan sitä mieltä, että lomalla lennetään jonnekin ja otetaan kentältä vuokra-auto. Pienen hetken saa kaupunkilaispoika elää vascodakaamana… 

Potkikaa kuulkaas lapsenne maailmalle, saatte hyvän syyn matkustella heidän perässään. Nyt kun nuorempikin tyttäreni painui maailmalle au pairiksi Dubliniin, niin oli syytä tutustua Irlantiin oikein oman etsimen läpi. Niinpä siis painuin Norjalaisin siivin hakemaan vuokra-autoa tarujen saaren pääkaupungin lentokentältä. Auto ei ollut paskan häävi, sitä savuttavaa volkkarisukua, eli merkittävästi mopoautoa muistuttava Skoda jotainmitäenmuistanimeltään. Koska paikan ab-orginaalit ajelee väärällä puolella, niin päätinpä ottaa kulkimen oikein automaattilaatikolla. Se oli virhe! Skodan automaatti vaihtoi niin hitaasti, että enemmän aikaa meni vaihtaessa kuin edetessä. Italiaan verrattuna irkut on kohteliasta autoilijakansaa, vilkkujakin käytettiin toisin kuin välimeren läheisyydessä.

Olen usein sanonut, että jos joku sairaanhoidon ammattilainen näkisi lomakuvani, saisin pitkähiaisen nahkatakin ja kuljetuksen pehmeässä pakettiautossa. Normaalisti kun kuvaan vain sillä tavoin, että kuvat soveltuvat käytettäväksi taustoina tai palasina muissa kuvissa. Tämä matka ei tehnyt siltä osin poikkeusta…

Ensin yksi yö upean vanhassa hotellissa Dublinin keskustassa, mutta koska shoppailu ei oikein iskenyt, niin aamun valjetessa neito ja kamera autoon ja navigaattorin kanssa seikkailemaan rauniobongailu tavoitteena. Seuraava yö kuluikin Trimin linnan katveessa ja tuo linnan on monille meistä tuttu Breveheartin yhtenä kuvauspaikkana. Oli mielenkiintoista nähdä ja kuulla tuonkin elokuvan tekemisestä. Sunnuntaina ennen seikkailun loppumista piti tietenkin käydä tarkastamassa Muir Éireann… 😉

asefawfr

Trim Castle…

Koska tiesin Irlannin olevan pullollaan raunioita, niin normireissuputken 24-120mm f4 lisäksi mukaan lähti 14-24mm f2.8 ja käytännössä kuvasinkin kaikki kuvat tällä jälkimmäisellä. Lomalla haluan yleensä fiilistellä kuvaamalla Df:llä, sillä pääsee muinaisiin tunnelmiin, vaikka kenno onkin tämän päivän kuosissa. Ja koska olen varusteurheilija, niin kamat kulkivat niiden tyyliin sopivasti uudessa Onan Astoria bagissä.

asdcdsc

Ylhäällä Mellifont Abbey ja alhaalla Slane Castle, jonka mailla mm Foo Fighthers on käynyt vetämässä keikan. Jälkimmäiseen satuttiin samaa aikaa arvotavaroiden huutokaupan kanssa ja siitä syystä parkkipaikan autojen yhteisarvolla olisi saanut Kreikan jaloilleen.

Joten yhtään kuvaa en ottanut ”olin täällä” -päivänkirjan omaisesti, mutta toki niitä sellaisenakin voin käyttää. Silloin kun kuvaa tausta- yms kuvaa sellaiseen käyttöön, pitää ajatella kuvakulmia, perspektiivejä ja asettelua. Monesti esim kannattaa kuvata niin, että rakennus on suorassa, tai se on ainakin saatavissa suhtkoht suoraan. Olen jo testaillut kuviani ja luulenpa, että maaliskuussa näette yhden kolmesta kuvasta kokoamani taustan eräässä kuvassani…

asdcasdc

Hill Of Slane… Yksi abouttiarallaa miljoonasta kirkonrauniosta, joka on sittemmin toiminut hautausmaana…

Tällä kertaa kun Dublin jäi käytännössä koluamatta, niin sovin jo itseni kanssa ihan kaupunkiviikonlopustakin. Paikka näytti sen verran kodikkaalta, että hengailu asvalttiviidakossakin tulee kalenteriin.

Tärppinä voin suositella Irlantia, siellä Trimiä ja siellä Highfield House Guesthousea. En sen takia, etteikö joku muukin mesta voi olla hyvä, mutta ainakin kombinaatio majoituksesta, raunioista ja koko paikasta jätti erittäin lämpimän tunteen.

Menkääs kuulkaa oikeasti seuraavalla lomallanne omaehtoisesti raapimaan maaseutua, missä sitten leinettekin.

AperDude

NIKONIEN (JA VÄHÄN MUIDENKIN) VALTAKUNTA

Kahdeksannen luokan keväällä ”eksyin” viikon työharjoitteluun valokuvausliikkeeseen Foto-Björndahlille Kokkolaan. Sen jälkeinen elämäni onkin sitten ollut kamerapainotteista. 16-vuotiaana ostin ensimmäisen Nikonini useiden ”esitteidenlukuöiden” jälkeen. Tuolloin Nikonia toi maahan Suomen I.C.I. Oy ja mies jolta laitteen ostin oli Erkki Virkelä. Luulin aina, että minä olen välinefriikki, mutta en kelpaa Ekille edes lämmittelybändiksi. Hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä: Eki Virkelä kokoelmineen…

Oltuaan melkein 32 vuotta töissä Nikonia maahantuovilla yrityksillä siirtyi Eki JAS-Tekniikan palvelukseen syksyllä 2013. Kameroiden keräily alkoi jo 1977-78, jolloin hän oli Turussa kameramyyjänä Oy Foto Ab:llä. Kaikki sai alkunsa kameroiden kiehtovasta mekaanisesta rakenteesta. Ja nyt viimeinkin vuosikymmenten jälkeen kokoelma on yleisön ihasteltavana.

Kokoelmassa on useita helmiä, joidenkin kameroiden erityisyys on kameran tarinassa, kuka on sillä kuvannut, miten kamera on päätynyt minulle tai muissa erilaisissa seikkailuissa. Kokoelmassa on yhteensä noin 1700 kameraa. Ja yksi vielä puuttuu, Nikon F2 Titan pitäisi vielä löytää” toteaa Eki.

Krister Löfroth AperDude Erkki-Virkelä JAS-Tekniikka JAS-Kamerakauppa

Ekin kädessä on yksi kokoelman helmistä, Nikon FM Gold. Kameraa valmistettiin vain 300 kappaletta, eikä yhtään myyty vaan pelkästään jaettiin palkintoina Nikonin hyväksi tehdystä työstä. Niinpä kamera onkin yksi harvinaisimmista ja halutuimmista laitteista keräilijöiden kesken. Ruotsista löytyy yksi samanlainen kamera, sen omistaa kuningas Kaarle XVI Kustaa.

Omasta kuvaamisestaan Eki kertoo: ”välillä kuvaan vähemmän, välillä todella paljon, riippuu vähän ajan käytöstä. Suosikki kohteeni on saaristossa, vanhat rantamökit ja venevajat ja muutenkin saaristomaisemat.” Eki kaipaakin aikaa, jolloin vielä kuvia kuvattiin harkiten ja huolella keskittyen sommitteluun, kuvakulmiin ja muihin teknisiin asioihin. Nykyään kuvia otetaan turhan paljon täysin miettimättä lopputulosta.

Työssään Eki kiertelee ulkomailla alan tapahtumissa välillä myymässä ja välillä ostamassa vintage ja keräilykamaa, tapaa tuttuja ja säilyttää tuntumaa kansainväliseen kysyntään ja hintoihin. Hän on JASsissa projektijohtajana ja mm suunnittelee tulevaisuuden kampanjoita, sekä ostaa ja myy käytettyjä kameroita kaiken kokoisissa erissä. Ekin vastuulla on JAS-Kamerakaupan vintage-osasto, mutta toimenkuva venyy kyllä kaikkialle. Itseään Eki kuvaileekin ”jokapaikanhöyläksi” samalla kun hän ei-kenenkään-yllätykseksi tunnustautuu myös kirppisfriikiksi.

Jos jollakin on jotain ylimääräistä valokuvausalaan liittyvää tavaraa, josta haluaa päästä eroon, niin aina kannattaa soittaa ja kysyä tarjousta. Erityisesti tällä hetkellä kysyntää mm Nikonin käsitarkenteisista objektiiveista, Hasselbladeista ja kaikesta keräilytavarasta, jota monella on kaapissaan jopa tietämättään”, heittää Eki.

Tämän kokoelman tuominen kaikkien nähtäväksi on todellinen kulttuuriteko. Mitkään kuvat tai sanat eivät tee oikeutta moiselle kamerarivistölle. Vaikka itse olen sen nähnyt jo useamman kerran löydän aina uutta mielenkiintoista katseltavaa, laitteita kun vaan on niin paljon ettei niitä kerralla hahmota. Pidän kokoelmaan tutustumista jokaisen kameraharrastajan pakollisena toimena ja lämpimästi suosittelenkin Turkuun JAS-Tekniikkaan/JAS-Kamerakauppaan vierailulle menemistä kauempaakin. Tomtomiin kun lätkäisee ”Maariankatu 1”, niin oikeaan suuntaan on menossa. Ja kannattaa ottaa taskun pohjalle myös jokunen seteli mukaan, myynnissä on uusimpien kameroiden lisäksi myös sellaisia iäkkäämpiä ”kirjanhyllyn kaunistuksia” ettei ovesta ehkä pääse ulos ilman tuliaisia.

AperDude

PS. Ja kerrottakoon vielä, että opit mitä nuorena sain Maj-Britt ja Kalle Björndahlilta heidän fotoliikkeessään ovat olleet tärkeitä myöhemmän urani kannalta. Ikuisesti kiitollisena…