ROAD TRIPILLÄ IRLANNISSA

Olen tarvittaessa ekstrovertti, mutta kieltämättä lomat eivät mielestäni ole sitä varten, että painaudutaan ”Plaija De Plaijalaijan” rannikolla hikisen suomalaisturistin kylkeen tai mennään Tallinan kylpylän altaaseen uimaan virtsassa 16000 eläkeläisen kanssa. Enkä siltikään vastusta Kanarian saaria, hiekkarantoja, Viroa, eläkeläisiä tai virtsaamista, olen vaan sitä mieltä, että lomalla lennetään jonnekin ja otetaan kentältä vuokra-auto. Pienen hetken saa kaupunkilaispoika elää vascodakaamana… 

Potkikaa kuulkaas lapsenne maailmalle, saatte hyvän syyn matkustella heidän perässään. Nyt kun nuorempikin tyttäreni painui maailmalle au pairiksi Dubliniin, niin oli syytä tutustua Irlantiin oikein oman etsimen läpi. Niinpä siis painuin Norjalaisin siivin hakemaan vuokra-autoa tarujen saaren pääkaupungin lentokentältä. Auto ei ollut paskan häävi, sitä savuttavaa volkkarisukua, eli merkittävästi mopoautoa muistuttava Skoda jotainmitäenmuistanimeltään. Koska paikan ab-orginaalit ajelee väärällä puolella, niin päätinpä ottaa kulkimen oikein automaattilaatikolla. Se oli virhe! Skodan automaatti vaihtoi niin hitaasti, että enemmän aikaa meni vaihtaessa kuin edetessä. Italiaan verrattuna irkut on kohteliasta autoilijakansaa, vilkkujakin käytettiin toisin kuin välimeren läheisyydessä.

Olen usein sanonut, että jos joku sairaanhoidon ammattilainen näkisi lomakuvani, saisin pitkähiaisen nahkatakin ja kuljetuksen pehmeässä pakettiautossa. Normaalisti kun kuvaan vain sillä tavoin, että kuvat soveltuvat käytettäväksi taustoina tai palasina muissa kuvissa. Tämä matka ei tehnyt siltä osin poikkeusta…

Ensin yksi yö upean vanhassa hotellissa Dublinin keskustassa, mutta koska shoppailu ei oikein iskenyt, niin aamun valjetessa neito ja kamera autoon ja navigaattorin kanssa seikkailemaan rauniobongailu tavoitteena. Seuraava yö kuluikin Trimin linnan katveessa ja tuo linnan on monille meistä tuttu Breveheartin yhtenä kuvauspaikkana. Oli mielenkiintoista nähdä ja kuulla tuonkin elokuvan tekemisestä. Sunnuntaina ennen seikkailun loppumista piti tietenkin käydä tarkastamassa Muir Éireann… 😉

asefawfr

Trim Castle…

Koska tiesin Irlannin olevan pullollaan raunioita, niin normireissuputken 24-120mm f4 lisäksi mukaan lähti 14-24mm f2.8 ja käytännössä kuvasinkin kaikki kuvat tällä jälkimmäisellä. Lomalla haluan yleensä fiilistellä kuvaamalla Df:llä, sillä pääsee muinaisiin tunnelmiin, vaikka kenno onkin tämän päivän kuosissa. Ja koska olen varusteurheilija, niin kamat kulkivat niiden tyyliin sopivasti uudessa Onan Astoria bagissä.

asdcdsc

Ylhäällä Mellifont Abbey ja alhaalla Slane Castle, jonka mailla mm Foo Fighthers on käynyt vetämässä keikan. Jälkimmäiseen satuttiin samaa aikaa arvotavaroiden huutokaupan kanssa ja siitä syystä parkkipaikan autojen yhteisarvolla olisi saanut Kreikan jaloilleen.

Joten yhtään kuvaa en ottanut ”olin täällä” -päivänkirjan omaisesti, mutta toki niitä sellaisenakin voin käyttää. Silloin kun kuvaa tausta- yms kuvaa sellaiseen käyttöön, pitää ajatella kuvakulmia, perspektiivejä ja asettelua. Monesti esim kannattaa kuvata niin, että rakennus on suorassa, tai se on ainakin saatavissa suhtkoht suoraan. Olen jo testaillut kuviani ja luulenpa, että maaliskuussa näette yhden kolmesta kuvasta kokoamani taustan eräässä kuvassani…

asdcasdc

Hill Of Slane… Yksi abouttiarallaa miljoonasta kirkonrauniosta, joka on sittemmin toiminut hautausmaana…

Tällä kertaa kun Dublin jäi käytännössä koluamatta, niin sovin jo itseni kanssa ihan kaupunkiviikonlopustakin. Paikka näytti sen verran kodikkaalta, että hengailu asvalttiviidakossakin tulee kalenteriin.

Tärppinä voin suositella Irlantia, siellä Trimiä ja siellä Highfield House Guesthousea. En sen takia, etteikö joku muukin mesta voi olla hyvä, mutta ainakin kombinaatio majoituksesta, raunioista ja koko paikasta jätti erittäin lämpimän tunteen.

Menkääs kuulkaa oikeasti seuraavalla lomallanne omaehtoisesti raapimaan maaseutua, missä sitten leinettekin.

AperDude

Mainokset

NIKONIEN (JA VÄHÄN MUIDENKIN) VALTAKUNTA

Kahdeksannen luokan keväällä ”eksyin” viikon työharjoitteluun valokuvausliikkeeseen Foto-Björndahlille Kokkolaan. Sen jälkeinen elämäni onkin sitten ollut kamerapainotteista. 16-vuotiaana ostin ensimmäisen Nikonini useiden ”esitteidenlukuöiden” jälkeen. Tuolloin Nikonia toi maahan Suomen I.C.I. Oy ja mies jolta laitteen ostin oli Erkki Virkelä. Luulin aina, että minä olen välinefriikki, mutta en kelpaa Ekille edes lämmittelybändiksi. Hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä: Eki Virkelä kokoelmineen…

Oltuaan melkein 32 vuotta töissä Nikonia maahantuovilla yrityksillä siirtyi Eki JAS-Tekniikan palvelukseen syksyllä 2013. Kameroiden keräily alkoi jo 1977-78, jolloin hän oli Turussa kameramyyjänä Oy Foto Ab:llä. Kaikki sai alkunsa kameroiden kiehtovasta mekaanisesta rakenteesta. Ja nyt viimeinkin vuosikymmenten jälkeen kokoelma on yleisön ihasteltavana.

Kokoelmassa on useita helmiä, joidenkin kameroiden erityisyys on kameran tarinassa, kuka on sillä kuvannut, miten kamera on päätynyt minulle tai muissa erilaisissa seikkailuissa. Kokoelmassa on yhteensä noin 1700 kameraa. Ja yksi vielä puuttuu, Nikon F2 Titan pitäisi vielä löytää” toteaa Eki.

Krister Löfroth AperDude Erkki-Virkelä JAS-Tekniikka JAS-Kamerakauppa

Ekin kädessä on yksi kokoelman helmistä, Nikon FM Gold. Kameraa valmistettiin vain 300 kappaletta, eikä yhtään myyty vaan pelkästään jaettiin palkintoina Nikonin hyväksi tehdystä työstä. Niinpä kamera onkin yksi harvinaisimmista ja halutuimmista laitteista keräilijöiden kesken. Ruotsista löytyy yksi samanlainen kamera, sen omistaa kuningas Kaarle XVI Kustaa.

Omasta kuvaamisestaan Eki kertoo: ”välillä kuvaan vähemmän, välillä todella paljon, riippuu vähän ajan käytöstä. Suosikki kohteeni on saaristossa, vanhat rantamökit ja venevajat ja muutenkin saaristomaisemat.” Eki kaipaakin aikaa, jolloin vielä kuvia kuvattiin harkiten ja huolella keskittyen sommitteluun, kuvakulmiin ja muihin teknisiin asioihin. Nykyään kuvia otetaan turhan paljon täysin miettimättä lopputulosta.

Työssään Eki kiertelee ulkomailla alan tapahtumissa välillä myymässä ja välillä ostamassa vintage ja keräilykamaa, tapaa tuttuja ja säilyttää tuntumaa kansainväliseen kysyntään ja hintoihin. Hän on JASsissa projektijohtajana ja mm suunnittelee tulevaisuuden kampanjoita, sekä ostaa ja myy käytettyjä kameroita kaiken kokoisissa erissä. Ekin vastuulla on JAS-Kamerakaupan vintage-osasto, mutta toimenkuva venyy kyllä kaikkialle. Itseään Eki kuvaileekin ”jokapaikanhöyläksi” samalla kun hän ei-kenenkään-yllätykseksi tunnustautuu myös kirppisfriikiksi.

Jos jollakin on jotain ylimääräistä valokuvausalaan liittyvää tavaraa, josta haluaa päästä eroon, niin aina kannattaa soittaa ja kysyä tarjousta. Erityisesti tällä hetkellä kysyntää mm Nikonin käsitarkenteisista objektiiveista, Hasselbladeista ja kaikesta keräilytavarasta, jota monella on kaapissaan jopa tietämättään”, heittää Eki.

Tämän kokoelman tuominen kaikkien nähtäväksi on todellinen kulttuuriteko. Mitkään kuvat tai sanat eivät tee oikeutta moiselle kamerarivistölle. Vaikka itse olen sen nähnyt jo useamman kerran löydän aina uutta mielenkiintoista katseltavaa, laitteita kun vaan on niin paljon ettei niitä kerralla hahmota. Pidän kokoelmaan tutustumista jokaisen kameraharrastajan pakollisena toimena ja lämpimästi suosittelenkin Turkuun JAS-Tekniikkaan/JAS-Kamerakauppaan vierailulle menemistä kauempaakin. Tomtomiin kun lätkäisee ”Maariankatu 1”, niin oikeaan suuntaan on menossa. Ja kannattaa ottaa taskun pohjalle myös jokunen seteli mukaan, myynnissä on uusimpien kameroiden lisäksi myös sellaisia iäkkäämpiä ”kirjanhyllyn kaunistuksia” ettei ovesta ehkä pääse ulos ilman tuliaisia.

AperDude

PS. Ja kerrottakoon vielä, että opit mitä nuorena sain Maj-Britt ja Kalle Björndahlilta heidän fotoliikkeessään ovat olleet tärkeitä myöhemmän urani kannalta. Ikuisesti kiitollisena…