MILLAN MUISTOA KUNNIOITTAEN

Toissa lauantaina olin suorittamassa kunniatehtävää. Sain kuvata Milla Kouhian hautajaiset ja haluan jakaa muutaman tuon päivän aikana syntyneen ajatuksen. Kirjoitan tässä erikseen OIKEASTI TÄRKEISTÄ ASIOISTA ja erikseen VALOKUVAAMISESTA. Ja haluan myös tässä heti alkuun kertoa sen, että kirjoitan tätä omaisten luvalla.

MILLA

Olisi hienoa sanoa, että nuoren ihmisen yllättävästä poismenosta oppii jotain, mutta en voi näin väittää. Lähinnä vain huomaa ihmettelevänsä kaikkea entistä enemmän. Me haluaisimme voida hallita elämää, kyetä suunnittelemaan kaiken ja toteuttamaan visioitamme. Totuus on, että ihminen voi vaikuttaa vain hyvin rajalliseen määrään asioita.

Uutinen Millan kuolemasta aiheutti torjumisreaktion, vaikka uskoi kerrotun ei silti suostunut sitä tajuamaan. Se kai on kovin inhimillistä. Millan elämä tuli valmiiksi ja hänet kutsuttiin pois. Asiaa ei ehkä voi koskaan oppia ymmärtämään, mutta uuteen tilanteeseen voi ja täytyy tottua. Se on aina meidän jäljelle jääneiden osa.

Hautajaiset olivat uskomattoman läheiset. Omaisten lisäksi siihen vaikutti suuresti myös pastori, joka oli lähipiiriä hänkin. Hän huolehti tilaisuuden kulusta arvokkaasti ja ammattimaisesti, silti hänenkin surunsa oli kaikkien nähtävillä. Ja kaikki sanotut sanat olivat tärkeitä, jokaiselle muistelulle oli paikkansa.

Oli hienoa, että muistotilaisuudessa oli esillä Millan kuvia ja musiikkia. Pääsimme jakaamaan nuo Millan intohimon kohteet ja lahjakkuuden. Varsinkin toinen kuulluista Millan lauluista sai meikäläisen herkistymään, tästä löytyy linkki tuohon When you believe -biisiin. Oli liikuttavaa, että niin monet muistivat Millaa, myös ”Facebookin valokuvaajat ja mallit” näin tekivät. Millan tekemiset olivat koskettaneet monia.

 

aöslkdjf

Muistoa kunnioittaen…

VALOKUVAAJANA HAUTAJAISISSA

Aina on tärkeintä selvittää millaisia kuvia omaiset haluavat. Ja seuraavaksi tärkeintä on, ettei kuvaaja aiheuta mitään ääniä tai liiku nopeasti. Kaikki huomion herättäminen täytyy minimoida. Pystyin varautumaan tähän kuvaukseen laitteiden osalta täydellisesti, minulla oli kolme runkoa (Nikon D810, D800 ja D4s) sekä kolme objektiivia (14-24mm, 24-70mm ja 70-200mm), joten optiikoita ei tarvinut kolistellen vaihdella. Lisäksi mukanani oli vielä rankkasateen varalta Nikon AW1 ulkokuvauksiin, mutta onneksi sitä ei tarvittu. Sää oli koko päivän suorastaan yliluonnollisen upea. Raw-kuvien säätövarat ja Lightroom tuli todella käyttöön. Täydeltä terältä paistanut aurinko loi todella rankat kontrastit niin kirkon vaaleaan lautalattiaan paistaessaan kuin saattomatkallakin. ”Highlights” ja ”shadows” säädöistä otettiin mittaa ja kieltämättä olin yllättynyt kuinka paljon sävyjä oikeasti sai kaivettua esiin. Toivottavasti nämä kuvat tuovat kauniit hautajaiset aina omaisten lähelle uudestaan…

Toivon omaisille voimia jaksaa surussaan. Eläköön Millan muistot sydämissämme.

AperDude

Mainokset

KÄSILLÄ SEISONTAA JYRKÄNTEEN REUNALLA

Ritva Rantala on yksi niistä malleistani, jonka kuva ei jää sarjan uuteen versioon. Kaikki kuvaamani mallit olivat niin loistavia, että kuvaisin heidät mieleläni uudestaan, mikäli näin käy. Ritva kuuluu siihen pienilukuiseen ryhmään ihmisiä, jotka osaavat vastustaa painovoimaa ihan kirjaimellisesti. Siitäpä syntyi idea jyrkänteen kesyttämisestä, käsillä seisontaa kuolemaa halveksuen.

Ritva saapui heinäkuun alussa Ruotsista viettämään lomaa Vaasaan. Niinpä pakkasin autoon laitteet, mallin ja assarit Marian ja Rebecan. Starttasimme pari tuntia ennen kuvaushetkeä etsiäksemme täydellisen kiven käsillä seisontaan.

Jo alkuverryttely kipeytti pelkästä katselusta omat lihakseni.

Jo alkuverryttelyn katsominen kipeytti omat lihakseni.

Ihan yksinkertaista ei sellaisen kiven löytäminen ollut, jonka päällä voi suhtkoht turvallisesti majailla jalat ylöspäin koska minun vielä piti pystyä kuvaamaan alhaaltä ylös siten, että taustalla on vain taivasta ja aurinko osuu Ritvaan takaviistosta. No loppujen lopuksi kivi löytyi käsittämättömän upeasta ympäristöstä, taustalla loikoili nimittäin raippaluodon silta. Suorastaan harmitti, ettei sitä lopullisessa kuvassa voi käyttää.

dfghju

Melko vaikuttavia kuvia syntyi ”making of” kuvistakin… (Kuvat: Maria Rönnqvist)

Alusta astihan minulle oli selvää, että korkean kallion RItvan alle kuvaan erikseen sen mukaan, millainen kuva (missä valossa ja missä kulmassa) tehtiin nyt ensimmäisellä kerralla. Kallion olen löytänyt Lempäälästä ja sen käyn kuvaamassa kunhan oikeaan vuorokauden aikaan on oikenlainen ilma. Kuvien yhdistämisen luonnollisuuteen kun eniten vaikuttaa nimen omaan kuvakulma, perspektiivi ja saman kaltainen valaistus.

 

Löydätkö kuvasta assarin?

Löydätkö kuvasta assarin? (Kuva: Maria Rönnqvist)

Tällaiset kuvauksen ovat niitä, joissa on parempi tietää mitä tekee. Mallin ei ole mahdollista olla vinolla kivellä kovin kauaa juuri tietyssä asennossa, eikä ottaa asentoa useasti. Ranger Quadran -akkujen latautumisaika täydellä teholla paukutellen on myös jo muutaman sekunnin, joten kovin montaa ruutua ei edes ollut mahdollista ottaa. Onneksi tarvinkin vain yhden täydellisen ruudun. Käytin Nikonin D800sta ja 24-70mm f2.8 putkea 24-millin asennossa. Vastavaloon kuvattaessa Nikonin ammattilaseissaan käyttämä nanokidepinnoite on yksinkertaisesti loistava.

Hienoista kunnioituksen puutetta olin mallin ja assareiden puolesta huomaavinani kuvaajaa kohtaan.

Hienoista kunnioituksen puutetta olin mallin ja assareiden puolesta huomaavinani kuvaajaa kohtaan. 😉

Tämän moisessa ympäristössä ja tällaisella tiimillä kelpaa olla liikenteessä. Ja nyt kärsivällisyyttä kehittävää kallion kuvaamiseen sopivaa keliä odotellessa…

AperDude

 

LEMPILA(P)SI

Jo sinä aikana kun itse olen järjestelmäkameroilla kuvannut, on mennyt varustus uusiksi monella tapaa. Jopa objektiivit ”täytyi” uusia digin tultua ja muutettua kaiken. Nyt taas voi hyvällä omatunnolla sijoittaa laseihin, sen lisäksi että ne kestävät runkojen vaihtumisen, ne myös piirtävät varsinaisen kuvan. Joka tapauksessa hyvän objektiivin käyttöikä on  aina pidempi kuin runkojen ja hyväkään kenno ei koskaan pelasta huonoa lasia…

Itse en koskaan ole pitänyt normaaliobjektiiveistä, miksi kuvata putkella joka näyttää maailman samoin kuin silmä?!?! Turhaa vaivaa kun voi ottaa silmän käteen ja katsoa. Kun teininä ostin Nikon F-3:sen, olivat ensimmäiset lasini 35mm f1.4 sekä 85mm f1.8. Tuosta hetkestä lähtien on lempipolttovälini ollut 85 ja tämän hetken THE objektiivi onkin minulle AF-S Nikkor 85mm f1.4G. Sen lievästi perspektiiviä litistävä vaikutus toimii muotokuvissa visuaalisesti täydellisesti. Nykyään kameralaukussani on aina tämä objektiivi kiinni rungossa.

That's the one!

That’s the one! Tämän putkeni vouti vie viimeisenä.

Olen laiska myös siinä mielessä, että en jaksa lueskellä kaiken maailman piirtotestejä optiikoista. Minua ei kiinnosta selvittää, mikä putki riittäisi piirroltaan ja muilta ominaisuuksiltaan käyttööni. Lähden ajatuksesta, että Nikonin oma f1.4 putki hoitaa reilusti kaikki ne tilanteet, mitä minä pystyn itsekin kameran takana hoitamaan. En halua koskaan selitellä laitteiden riittämättömyyttä, haluan että nimen omaan peilistä löytyy aina sankari tai syyllinen hyviin kuviin tai käsittämättömiin repellyksiin. Ja minun mielestäni piraatit kuuluvat elokuviin, ei varustelaukkuun.

D800 + 85mm f1.4

D800 + 85mm f1.4 aukolla f1.4. Malli: Mirjam.

Syväterävyys jää f1.4 aukolla upean lyhyeksi. Yllä kuva sarjasta, jonka kuvasin Mirjamista pelkillä salamoiden ohjausvaloilla.

D800 85mm f1.4

D800 + 85mm f1.4 aukolla f16 ja mallina Oona.

Loistavan piirron ja valovoiman lisäksi kyseisessä lasissa on muutama mainitsemisen arvoinen ominaisuus. Nikonin nanokidepinnoite toimii sairaan hyvin vastavalotilanteissa,  9-lehtinen himmennin tuottaa hienon pehmeää jälkeä epäterävyysalueelle, sekä käsitarkennus toimii sopivan tunnokkaasti (vaikka sen käyttämistä yritän toki ”puolisokeana” välttää). Ja sitten tietenkin se ”tärkein” ominaisuus: PUTKI ON USKOTTAVAN NÄKÖINEN! Trip-mehuissa ja saabeissa kuuluu olla pillit… 😉

Nikon D800 + 85mm f1.4 aukolla f8 ja mallina Hanna Kallio

Nikon D800 + 85mm f1.4 aukolla f8 ja mallina Hanna Kallio

Jep, tiedän, hifistelyähän tämä on, ei mikään optiikka ole mitään ilman tarkoitusta. Siksipä ohessa mukana todiste millaisia malleja saa kun on Nikonin kasivitonen kaulassa casting-kierroksella. Ja joskus höpötän teille vieläkin uskottavamman näköisestä putkesta…

AperDude

Tästä linkistä löytyy lisätietoja ko putkesta.

QEPSVLMVATVUMUVEAT – BULLSHITTIÄ VAI PÄÄOMAA

FEPin raati:Congratulations, you are a QEP!

Matti J Kaleva:Olin eilen suomalaisen ammattikuvaajan,  Krister Löfrothin,  valokuvanäyttelyn avajaisissa Helsinki-Vantaan lentoasemalla, jossa myös  julkistettiin hänen uusin runokirjansa.  Molemmat kolahtivat, ainakin minuun, kuin metrin halko, tuntemattomalta ajattelijalta  lainatulla määritelmällä.  Kristerin molemmissa näytöissä ei tarvittu muilta lainauksia, niissä puhui sekä  taito, että sielu. Pohjalaisella jämeryydellä ja onneksi myös herkkyydellä.

Kameralehti: ”MIES JOKA KUMOSI PAINOVOIMAN

Jore Puusa:AntiGravity on nolostuttavan kökköä kuvankäsittelyä eilisen päivän valoissa vääntäytyvissä rouvissa.”

Alkuvuodesta 2013 koin yllättävän kunnian, minut kutsuttiin pitämään näyttely Helsinki-Vantaan lentokentälle. Ja ANTI-GRAVITY WOMEN -sarjani onkin parhaillaan T2:ssa aina syyskuun alkuun asti. Yllä muutamia julkisia kuvistani kirvonneita kommentteja ja alla yksi mielivaltaisesti sarjasta napattu otos…

Malli: Veera Konga, Kuvauspaikka: Ilmailumuseo, Vantaa, Laitteet: Nikon D800 + 17-35 mm f2,8 sekä Elinchrom Ranger Quaddra

malli: Veera Konga     kuvauspaikka: Ilmailumuseo, Vantaa     laitteet: Nikon D800 + 17-35 mm f2,8 sekä Elinchrom Ranger Quadra

LAISKUUS KANNATTAA

Ei ollut varsinainen vahinko, että sarjani sisältää 12 kuvaa (joista 9 kentällä) mikä nyt vaan sattuu olemaan myös se kuvamäärä, jolla voi hakea FEPin QEP-arvonimeä. Tuon arvonimen sainkin juuri tällä samaisella sarjalla, tekemättä mitään muuta lisätyötä kuin teettämällä yhdet ylimääräiset vedokset. Mitä ihmettä sitten minä tai kukaan tekee tuolla QEP-lyhenteellä? Olenko vain arvonimenkipeä, kuten minulle on sanottu vai onko tälle seuraukselle joku syykin?

LYHENNE VAIN KÄYNTIKORTIN TÄYTETTÄ?

Nyt heti täytyy eritellä kaksi asiaa: urheilusuoritus ja palkintojen jako. On kyseessä sitten  Vuoden Muotokuvaaja -kilpailu, jonkun arvonimen haku tai pitkäjänteinen tutkintoon tähtäävä opiskelu, on itse matka se todellinen arvo. Se että ponnistelee mielessään ja teoissaan työstäen kuvasarjaa tiettyyn tarkoitukseen tai opiskelee määrätietoisesti uusia asioita, saa aikaan kehittymistä tiedostamisen sekä taitojen lisääntymisen muodossa. Aina. Piste. Tämä kehittyminen on todellista pääomaa ihmiselle, se on todellinen syy  lähteä moiseen matkaan. Kun jossain vaiheessa kaulaan ripustetaan mitali tai käteen lätkäistään kunniakirja, on kyseessä vain tunnustettujen ja jo tapahtuneiden tekojen huomioiminen. Siis yksinkertaistaen, kulkijalleen matka on tärkeä, ”yleisöille” palkinto. Yleisö kun ei näissä gameissä näe suoritusta samaan tapaan kuin vaikkapa näyttelypallon maailmanmestaruuskisoissa Brasiliassa, niin vain nämä hassut lyhenteet ovat ne ulospäin näkyvä osa kuvaajan ponnisteluja. Ja vaikka yleisö ei ymmärtäisi mitä mikäkin lyhenne tarkoittaa, niin ne kertovat silti kuvaajan asenteesta ja tokikin myös ansioituneen kuvaajan kuvissa näkyy se lyhenteisiin johtanut matka.

KUKA, MIKÄ, QEP?

Suomessa, tässä lyhenteiden luvatussa maassa, kuvaajat ovat voineet suorittaa tutkintoja (esim VAT, VEAT, KIP), arvonimiä (esim SAVM) ja hommata kisoista menestystä vaikkapa Vuoden Muotokuvaaja -tittelin muodossa. Nyt Suomen Ammattivalokuvaajat Ry:n Euroopan kattojärjestö FEP on luonut yhtenäisen arvonimistön. Käytännössä siis kun hankit jonkun näistä EP, QEP tai Master QEP -lyhenteistä Eurooppa ymmärtää sijaintisi ”kuvaajakartalla”. Tärkeiden oppien lisäksi nämä arvonimet tuovat mantereen valokuvaajat lähemmäs toisiaan, antavat yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja tulevat pienentämään alaamme paremmin kaikkien yletyttäväksi. Vain siis positiivisia seikkoja toistaiseksi näköpiirissä.

SUOMEN QEP:T JA TULEVAT MASTER QEP:T

Suomeen on myönnetty 13 kappaletta QEP-arvonimiä (ja 10 on niistä tällä hetkellä siten akviisia, että kyseinen kuvaaja on SAV ry:n jäsen ja työelämässä). Sitä ylempää (ja myös samalla ylintä) arvonimeä ei vielä Suomessa ole yhtään. Tätä ylintä arvonimeä on julkisesti ilmoittanut lähtevänsä tavoittelemaan ainakin Tiina Haring (ALIAS CREATIVE, Kuopio). Tiinan nimeä klikkaamalla pääset blogiin seuraamaan sarjan tekemisen vaiheita. Ja se, että joku tällä tavoin avoimen vastuullisesti ja julkisesti lähtee moiseen suureen ja kunnianhimoiseen projektiin sai minun kropassani aikaan toimintaa. Nimittäin olen kyllä salaa suunnitellut Master-titteliin pyrkiväni, mutta Tiinan esimerkkiä kunnioittaen en pysty enää perustelemaan itselleni miksi olisin asiasta hiljaa. Siispä tämän blogin aloittamisen kipinä on yksinkertaisesti se, että aloitan nyt matkan kohti vuotta 2016 ja yritystäni saavuttaa tuo FEPin ylin arvonimi ja varsinkin ne matkalla karttuvat taidot. Matka näyttää pitääkö aikataulut ja muut suunnitelmat, mutta tästä blogista voi halutessaan seurata projektini edistymistä ja kaikkea muuta omituista valokuvaukseen jollain tavoin liittyvää viisasteluani. Ja ennen kaikkea sitten parin vuoden kuluttua voitte juhlia kanssani saavutusta tai naureskella karille karahtamiselleni. Ja toivon myös, että lähiaikoina ilmaantuu muitakin kuvaajia samaan projektiin ja pikkuinen Suomi kiskaistaan myös tällä mittarilla näyttävästi Euroopan kartalle…

Lähiviikkoina sitten hieman lisää tulevasta sarjastani, ensimmäisistä kuvauksista ja ihan kaikesta muustakin.

AperDude

PS. Alun lainausten esittäjistä yksi on järjestö, yksi on eläkkeelle jäänyt arvostettu kouluttaja, yksi on Suomen suurin alansa lehti ja yksi on ”työtön lehtikuvajaa ja kuvajournalismin opettaja”. Arvaatko kuka on mitäkin?