Toissa lauantaina olin suorittamassa kunniatehtävää. Sain kuvata Milla Kouhian hautajaiset ja haluan jakaa muutaman tuon päivän aikana syntyneen ajatuksen. Kirjoitan tässä erikseen OIKEASTI TÄRKEISTÄ ASIOISTA ja erikseen VALOKUVAAMISESTA. Ja haluan myös tässä heti alkuun kertoa sen, että kirjoitan tätä omaisten luvalla.
MILLA
Olisi hienoa sanoa, että nuoren ihmisen yllättävästä poismenosta oppii jotain, mutta en voi näin väittää. Lähinnä vain huomaa ihmettelevänsä kaikkea entistä enemmän. Me haluaisimme voida hallita elämää, kyetä suunnittelemaan kaiken ja toteuttamaan visioitamme. Totuus on, että ihminen voi vaikuttaa vain hyvin rajalliseen määrään asioita.
Uutinen Millan kuolemasta aiheutti torjumisreaktion, vaikka uskoi kerrotun ei silti suostunut sitä tajuamaan. Se kai on kovin inhimillistä. Millan elämä tuli valmiiksi ja hänet kutsuttiin pois. Asiaa ei ehkä voi koskaan oppia ymmärtämään, mutta uuteen tilanteeseen voi ja täytyy tottua. Se on aina meidän jäljelle jääneiden osa.
Hautajaiset olivat uskomattoman läheiset. Omaisten lisäksi siihen vaikutti suuresti myös pastori, joka oli lähipiiriä hänkin. Hän huolehti tilaisuuden kulusta arvokkaasti ja ammattimaisesti, silti hänenkin surunsa oli kaikkien nähtävillä. Ja kaikki sanotut sanat olivat tärkeitä, jokaiselle muistelulle oli paikkansa.
Oli hienoa, että muistotilaisuudessa oli esillä Millan kuvia ja musiikkia. Pääsimme jakaamaan nuo Millan intohimon kohteet ja lahjakkuuden. Varsinkin toinen kuulluista Millan lauluista sai meikäläisen herkistymään, tästä löytyy linkki tuohon When you believe -biisiin. Oli liikuttavaa, että niin monet muistivat Millaa, myös ”Facebookin valokuvaajat ja mallit” näin tekivät. Millan tekemiset olivat koskettaneet monia.
VALOKUVAAJANA HAUTAJAISISSA
Aina on tärkeintä selvittää millaisia kuvia omaiset haluavat. Ja seuraavaksi tärkeintä on, ettei kuvaaja aiheuta mitään ääniä tai liiku nopeasti. Kaikki huomion herättäminen täytyy minimoida. Pystyin varautumaan tähän kuvaukseen laitteiden osalta täydellisesti, minulla oli kolme runkoa (Nikon D810, D800 ja D4s) sekä kolme objektiivia (14-24mm, 24-70mm ja 70-200mm), joten optiikoita ei tarvinut kolistellen vaihdella. Lisäksi mukanani oli vielä rankkasateen varalta Nikon AW1 ulkokuvauksiin, mutta onneksi sitä ei tarvittu. Sää oli koko päivän suorastaan yliluonnollisen upea. Raw-kuvien säätövarat ja Lightroom tuli todella käyttöön. Täydeltä terältä paistanut aurinko loi todella rankat kontrastit niin kirkon vaaleaan lautalattiaan paistaessaan kuin saattomatkallakin. ”Highlights” ja ”shadows” säädöistä otettiin mittaa ja kieltämättä olin yllättynyt kuinka paljon sävyjä oikeasti sai kaivettua esiin. Toivottavasti nämä kuvat tuovat kauniit hautajaiset aina omaisten lähelle uudestaan…
Toivon omaisille voimia jaksaa surussaan. Eläköön Millan muistot sydämissämme.
AperDude
Kiitos Christer… muistutat meitä satuttavan kauniisti elämän todellisista arvoista! ..♡
Olen kuvannut muutamat läheisten hautajaiset. En tiedä, kuinka muut asiaan reagoivat, mutta minua itseäni järkkärin peilin louskutus häiritsi niin, että jätin sen syrjään ja siirryin pelkästään peilittömään kameraan. Yksi peilittömän etuja.
Tämä siis kommenttina Kristerin tekniikkaosuuteen. Vaikka edesmennyttä en tuntenutkaan, niin osanottoni hänen läheisilleen ja ystävilleen.