Emmää mitään unia nähny, oli vaan raflaava otsikko. Näinhän ne myy paskalehtiäkin, joten miksei myös paskablogia vois myydä samalla taktiikalla.

Joka tapauksessa olen tällä hetkellä Torunissa, Puolassa, kuten kaikki näitä löpinöitä lukeneet tietää. Edellisen kerran olin punavalkean lipun maassa lukion toisluokkalaisena, kun käytiin tarkistamassa KPV:läisten kanssa onko pallo vihreämpi etelässä. Tuolloin elimme neuvostojen aikaa, joten dollarikaupassa jonoteltiin kolmeen otteeseen, ensin tiskille katsomaan tavaraa, sitten kassalle maksamaan ja lopuksi tiskille hakemaan tavaraa. Ostin Sanyon kannettavan C-kasettisoittimen, oli melko reteetä saada kuunnella musaa ihan kulkiessa. Oltiin Olstynin kaupungin vieraana ja majoituttiin itä-Saksan yleisurheilumaajoukkueen kanssa samassa hienossa hotellissa. Se ei estänyt meitä kuitenkaan joutumasta lepakonmetsästykseen, sellainen kun tuli vastaan kerran käytävällä…

No se muinaishistoriasta ja siirytäänpäs vain paria päivää taaksepäin. Tänne tultaessa Finnlines-elämys oli juuri niin puuduttavaa kuin saattoi kuvitellakin. Ajomatka Saksan puolella meni karstoja poltellessa ja pakko todeta, ettei Volvon kyydissä ole liiemmälti eroa riippumatta onko taulussa markka vai kaksi. Puolan läpi puskeminen taas oli tuskaista. ”Valtatie” kun kulki kylien läpi ja oli välillä koristeltu kauniin liikennevaloin. Perehtymällä Torunin erikoisuuksiin etukäteen tiesin mm että kaupungin linna on rakennettu 1230 ja että kaupunki on erikoistunut pipariin. Lähestyttäessä kaupunkia vaan ihmetytti se, että jälkimmäinen näytti keskittyvän metsään jo parikymmentä kilometria ennen kohdetta. Kauniin ilmaston ansiosta näemmä rakkauden ammattilaiset kun olivat siirtäneet tuotannon luontoon. Reviirit oli jaettu sopuisasti, kilometria lähempänä ei lajitoverit olleet toisiaan. Joku oli lähes luonnonmukaisessa asussaan, joku taas enemmän pukeutuneena luotti ”roudan ajavan porsaan kotiin”. Mutta on hienoa että markkinatalous kukoistaa, tehkää työtä jolla on merkitys!

No eilen sunnuntaina THE REVENGE OF THE VERY PISSED LADIES -kuvasarjani oli jyrytettävänä ja tapahtui mm seuraavaa:

No mähän olin hyvissä ajoin ilmoittanut, että multa tulee jyrytykseen kuvien lisäksi video, jossa on myös ääniraita. Ihan vaan varmistelin, vaikka säännöissä lukeekin, että videoita ja kaikkee muuta ylimääräistä saa näyttää, joten maalaisjärjellä ajateltuna vehkeet on paikalla automaattisesti. Sanoin myös, että jos ei Puolassa ole projektoria tai monitoria, niin otan mukaan projarin, läppiksen ja kankaan. Noh, paikalla selviää, että käytössä on TV, johon saa signaalia sisään vain VGA:lla, mutta ei mitään läppäriä tai reeveereesoitinta. Mulla varasysteemin varasysteemin B-rappuna oli mukana iPad ja siihen viime vuosituhannelta oleva VGA-sovitin. Ja neljän mukana olevan median lisäksi video oli tietty myös Dropboxissa, joten pystyin ratkaisemaan järjestäjän puolesta sen, että jyry näkisi videoni. Heti kun 2 kesäpoikaa oli koittanut saada telkkua 45 minuuttia toimimaan ja todenneet sen mahdottomaksi, irrotin ja kytkin kaikki piuhat uusiksi ja yllättäen ruutu toimikin. Onneksi mukanani oli myös uskollinen Marshall-kaappini, joten ääntäkin showhun saatiin…

Niin ja muistinkos mä kertoo tulosta?!? Ne jotkut kollegathan arvailivat tulokseksi sarjalleni 7-0. Ne oli kyllä tosi lähellä totuutta, äänestys päättyi nimittäin 6-1. Tosin suunta oli toisin päin, eli noilla numeroilla sain arvonimen. Joten Suomessa on nyt kaksi Master QEP -arvonimeä. Kiitos kaikille minua tukeneille, minua rehellisesti kasvoille sparranneille, upeille malleilleni, parhaille yhteistyökumppaneille ikinä ja Mitjalle! Ilman teitä tämäkin saavutus olisi jäänyt aikomukseksi. Ja yllättävänä kunniana vielä mainittakoon, että arvonimen saatuani minut napattiin heti jyryyn ja pääsin tuomarin ominaisuudessa elämään loppujen hakijoiden sarjat läpi. Tämä matka on siis ollut sekä erikoinen että erityinen…

AperDude

PS. Tällänen meiniki oli jyrytyksen jälkeen….

Tässä meikkis jyryn kanssa…. (Kuva: O. W. Kinnunen with iPhone5)