MESSUJEN JÄLKIAALLOKOSSA…

Todella taas kerran vain vahvistui se käsitys, että valokuvausalalle on täysin välttämätöntä messuilla kunnolla kerran vuodessa. Pienen maan pieni ala esittäytyy, kehittyy ja voimaantuu tällä tavoin. Ja pakko todeta sellainen asia, että messuille on rakentunut melkoinen määrä hienoa ohjelmaa.

asdfasdf

Suomen Parhaat Henkilökuvat -kirja on nyt sitten virallisesti julkaistu. Se löytyy tästä.

Monessa eri pisteessä tapahtuvat luennot, demot ja muut erilaiset ohjelmanumerot ovat kyllä sekä määrä että laadun puolesta melkoisen hyvin kohdillaan. Selkeästi jotkut kävijät ovat suunnitelleet reittinsä ja aikataulunsa kiinnostavien luentojen mukaan ja jotkut nuuskivat mitä eteen sattuu. Molempi parempi. Ja oli tietenkin pakko käydä räpläämässä taas Nikonin D5:sta. Käynnissä on kuumeinen odottelu milloin laitteen toimitukset alkavat…

asdfasd

Shadow Self posettaa yhtä antaumuksella, ollaan sitten rauhassa pimeässä studiossa kahdestaan tai ison joukon keskellä kaikkien katseiden kohteena.         (Nikon D801 + 85mm f1.4 & 5 kpl Elinchrom D-Lite One)

Kirjan ja näyttelyn julkaisujen lisäksi olin Epson-Nikon työpajassa tekemässä kovalla valolla kasvokuvaa ja tässä yllä on sunnuntain setistä yksi ruutu, jonka käsittelinkin väen tirratessa. Itse pidän kyllä vuorovaikutustilanteista, jossa ihmiset ovat aktiivisia kysymyksineen ja kommentteineen. Hauskaa siis taas oli!

Omat näyttelykuvani printtasi Color-Kolmio Chromaluxen materiaalille ja täytyy sanoa, että itse ole melkoisen hurahtanut tuohon kiiltävään metalliin sen sävyjen syvyyden ja upean kiillon ansiosta. Tähän ei meikäläisen auta laittaa kuvia kuvista, mutta käykääpä mahdollisuuksien mukaan joskus silmäilemässä jossain näitä metallille tehtyä fotoja.

Ensi sunnuntai on mielenkiintoinen päivä, nimittäin silloin ratkeaa FEPin järjestämä Euroopanmestaruuskilpailu. Suomalaiset ovat tässä vaiheessa tilanteen päällä, kun Onni Wiljami Kinnunen on finalistina neljässä sarjassa, Antti Karppinen kahdessa, ja Vesa Tyni, Markus Aspegren, Seppo Rintala sekä meikäläinen yhdessä. Suomi pistää jalallakin koreasti.

Omat uudet sivuni ovat auki näyttelyn ja kirjan ansiosta, joten jos et ole niitä vielä korkannut, niin klikkaapas tästä katsomaan…

Itse oltuani koko viikon matkoilla, taidanpa ruveta kaivamaan matkalaukun pyykkivuorta näkösälle. Pitäkää te lystimpää tänään kuin minä…

AperDude

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s