KUVA JA KAMERA 2016

Kas niin, taas on se aika vuodesta, jolloin kaikki me kameranräplääjät keräännymme messukeskukseen kuka mistäkin syystä. Kuva ja Kamera -messut ovat viikonloppuna ja meikäläisestä voi helposti saada yliannostuksen jos ei pidä varaansa.

Suomen Parhaat Henkilökuvat -kirja sekä The Revenge Of The Very Pissed Ladies -näyttelyni julkaistaan messuilla. Sen lisäksi, että esittelen kumpaakin projektia olen mukana myös Epson-Nikon työpajassa. Kirjasta sen verran kuulumisia, että ennakkotilaajille on jo toimitukset alkaneet, vaikka virallinen julkaisu vasta tuolla onkin…

sasdasd

Tällainen on lauantain ohjelmani, tiedätpä kiertää mukanani tai hallin toista reunaa…

EPSON-NIKON työpajassa on lauantaina ja sunnuntaina lisäkseni Mitja Kortepuro ja Vesa Tyni. Voit tsekata työpajan aikataulut tästä. Mitjan ja Vesan lisäksi kirjassakin mukana olevista tähdistä messuilla on äänessä lauantaina Docendo-lavalla klo 11:50–12:30 Lauri Laukkanen ja Top Shot -studiossa klo 16 Antti Karppinen.

sadc

Dreamtiimini työnkulussa on NIKON-ELINCHROM-EPSON ja olenkin ylpeä saadessani olla esiintymässä työpajassa, jossa käytetään juuri näitä laitteita. Mm tämän kuvan teen livenä lauantaina ja sunnuntaina. Mallina on Shadow Self.

 

zxcxcz

Työpajavetoni aiheena on kasvokuva kovilla valoilla. Käytän Nikon D810 kameraa 85mm f1.4 -objektiivilla valaisten Shadow Selfin neljällä Elinchrom D-Lite RX One -salamalla. Päälle ripaus Photoshoppia ja Epson laulamaan….

Lisäksi on pakko vähän hehkuttaa EM-kisoista. Nimittäin osallistuin ensimmäistä kertaa FEPin kisaan ja olen Illustration sarjassa finalistien joukossa. Kyseessä on kolme kuvaa VPL-sarjasta, tosin ilman näyttelysarjan yhtenäistävää viimeistelykuvankäsittelyä. Suomalaiset muutenkin ovat edustettuina hyvin väkimääräämme nähden, joten helppoa on tämän kisan osalta maalailla naamaa sinivalkoiseksi. Palkintogaala pidetään 9.3 Portugalissa, sen jälkeen tiedetään tuloksista enemmän.

Ja vielä tähän loppuun haluan kiittää näyttelyn sujuvuuteen ja onnistumiseen vaikuttaneita tahoja:

sfcvsfv

Toivottavasti nähdään messuilla!

AperDude

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s