LINKKEJÄ

Tunnustan, surffaamiseni perustuu usein mielikuvituksettomaan ajantappamiseen muka lepäämisen varjolla. Tällöin osoitekenttään usein miten kirjautuu milloin mitäkin nettiauto- tai etuovi.comeja, netflixanderia tai muuta hevon kukkua. Nyt viimeinkin jaksoin laittaa inspiroivan linkkilistani ajan tasalle toivoen, että katselisin ennemmin jotain innostavaa kuin puuduttavaa. Ja ihan kiusallani haastan sinutkin etsiskelemään listaltani mielenkiintoisia kuvia…

Eli iinkkejä-sivultani löytyy tuo lista kokonaisuudessa, mutta otanpa tähän tärppejä, poimintoja ja huomioita. Olen otsikoinut sivuja MQEP-arvoniminen saaneisiin, Nikon ambassdorehin, muuten vaan suomalaisiin sekä sattumalta ulkolaisiin kuvaajiin. Ja lisäksi löytyy sitten vielä jotain, joka ei sovi minkään näistä otsikoista alle.

Sitten niihin tärppeihin, jos et jaksa klipsutella joka ikistä riviä. Keskitytään ensi ulkomaan eläviin ja MQEP-arvon omaaviin kuvaajiin. Esim Vincent O’Byrnen fantasiakuvat kannattaa käydä tsekkaamassa. Nämä erottuvat fantasiakuvina mielenkiintoisesti edukseen, että näitä ruutuja ei ole täytetty harrypottermaisella symboliikalla, vaan kuvat ovat melkoisen pelkistettyjä. Ja kun pelkistää hyvin, on kuva voimakas. Antonio Gibottan reportaasi– ja Filip Kulisevin luontokuvat ovat sellaisenaan pysäyttäviä ilman mitään kikkailuja. Ja Expression Internationalin pojilta taas voi käydä vilkuilemassa vaikka vaikuttavia hääkuvia.

Nikonin ambassadoreissa on ehkä hieman vähemmän muotokuvaajia kuin edellisessä ryhmässä, mutta muuten tarjonta on kyllä yhtä kirjavan rikasta. Kristy Mitchelin Wonderlandissä on vaan pakko käydä, paikka on visuaalisesti paljon valokuvauksellisempi kuin Lissun ihmemaa missään. Staffan Widstrandin luontokuvat pysäyttää myös. Itse kaupunkilaispoikana ja eläinallergikkona en paljoa näistä ymmärrä, mutta jokin omituinen kaipuu meikäläisellä on aina ollut siihen, että voisi erityisesti Suomen luontoa viedä maailmalle otos kerrallaan. Olen kuitenkin aina jättänyt sen taitavammille kavereille. Kadonnut todellisuus löytyy Martin Von Kroghin Fukushima-kuvista. Itse olen valaisun, kontrastien, teatraalisuuden ystävä, mutta näihin kuviin harmaa sumuisuus sopii valitettavan hyvin.

Muista ulkomaalaisista kuvaajista löytyy sitten ikiaikainen suosikkini Horst P. Horst. Kaveri oli luomassa muotigenreä ja sekä osasi, että uskalsi valaista. Jos haluaa oppia kuinka tuodaan vaikkapa sukkahousut mallia enemmän esiin, voi palata ajassa taaksepäin opettelemaan asiaa Horstin johdolla. Jos taas haluaa saada silmänsä tukkoon visuaalisesta tykityksestä voi katsoa David LaChapellen julkkiskuvia. Olemalla niin kovamaineinen fotaaja, että julkkikset suostuvat mihin vaan kun pyydät, tiedät olevasi huipulla. Kokonaan toisesta maailmasta on sitten ihanan seesteinen, mutta tarkoituksenmukaisesti silti valolla muotoileva Erik Almås. LaChapellen kuvien aiheuttama epilepsiakohtauksen uhka väistyy ja pikkupojan mieli lähtee 80 sekunnissa maailman ympäri. Hyvän kuvan pitääkin aloittaa tarina, ei lopettaa sitä.

No sitten on vuorossa sokeri ja pohja, eli tarkoituksella viimeiseksi jättämäni suomalaiset valokuvaajat. Koska olen yksinkertaisen mahtipontisuuden ilmentäjä omissa kuvissani, niin jotenkin osaan arvostaa ihan toisissa maailmoissa kulkevia kuvaajia. Krista Keltasen sävypelkistetyt ja vähäeleisyydessään pysäyttävät kuvat ovat upeita. Kerrottakoon ylimääräisenä knoppitietona, että kaksi Kristan työtä roikkuu kesämökkini makuuhuoneen seinällä. Yrittäjyyden myötä herkkään kukkaan puhjennut Onni Kinnunen on myös pakko mainita tässä maailmallakin kunniaa niittäneistä mainoskuvistaan. Musta huumori toimii aina rennon oloiseen rumaan mieheen piilotetun valokuvaajanörtin luomana.

Tässäpä kaikki tällä erää. Ota joko tärpit tästä tai käy kelaamassa koko linkit-sivuni ja surffaa kerrankin inspiroivilla laineilla. Ja muista, että jos kopioi niin kannattaa kopioida parhaita.

AperDude

 

Mainokset

TUNNUSTA VÄRIÄ!

Me Suomalaiset emme ole värin tunnustamisessa kovin hyviä. Mielipiteitä joko vaihdellaan näppärästi vaalilupausten ja äänestysten jälkeen ennen haastattelua ihan teflonina tai sitten harrastetaan toista ääripäätä, jossa unohdetaan älykäs keskustelu kokonaan ja heitellään polkupyörätelineitä muiden omistamiin ikkunoihin. Meillä saa olla käsityksiä ja arvostuksen kohteita, me saamme kannattaa ideologioita sekä tukea jotain toimintaa. Ja upeaa on, jos olisimme kiinnostuineita jostain rakentavasta eikä pelkästään oman navan venyttelystä…

9.1 avasi Jere Hietala WILDLIFE-näyttelynsä Postitalon Rajalaan Helsingissä. Jere on kasvanut kodissa, jossa eläimillä on ollut arvo kuten ihmisilläkin. Nyttemmin miestä onkin kiinnostanut eläinten oikeudet ja jopa halu säilyttää uhanalaisia lajeja. WILDLIFE-näyttely syntyi kun pari vuotta pehmitetty The Silent Heroes -yhdistys viimein uskoi, että joku hullu suomalainen valokuvaaja haluaa oikeasti auttaa salametsästyksen vastaista toimintaa lisäämällä ihmisten tietoisuutta asiasta ja kutsui miehen Afrikkaan. Ja kyllä silmät avautuvatkin avajaisissa karulla tavalla. Maailman suurimmat terroristijärjestöt rahoittavat sarvikuonojen salametsästystä ja syykin on selvä, sarven kilohinta on kultaa ja platinaa suurempi. Ja jos ei asiaan päästä puuttumaan riittävän tehokkaasti, on sarvikuonojen sukupuuttoon tappamisen jälkeen vuorossa joku seuraava eläinlaji. Ihminen leikkii taas jumalaa. Ja kuten usein ennenkin, on tällaisissa leikeissä surullinen loppu.

Vuosikin on päässyt vaihtumaan ja jotkut ovat ottaneet uudenvuodenlupailun vakavasti. Esimerkiksi Studio Mitja Kortepuro lahjoittaa jokaisesta vuoden 2015 kuvauksestaan yhden euron Uudelle Lastensairaalalle 2017.

Arvostan kaikkia henkilöitä, jotka ilman eri korvausta haluavat tehdä jotain muiden hyväksi. Omalla tekemisellä ja esimerkillä vaikuttaminen kun on ainoa todellinen vaikuttamisen muoto. Sinne asti mihin kädet ylettyy ja ääni kuuluu voi vaikuttaa.

Kiitos Jere ja Mitja! Tsemppiä projekteihinne!

AperDude

PS. Tässä linkkejä aiheesta:

VILLE WIKSTEDT TEKEE MITÄ TAHTOO!

Monet valokuvaajat uneksivat siitä, että saisivat toteuttaa näkemyksiään ja villejä unelmiaan kuvissaan. Karu totuus kuitenkin on se, että mikäli ei ole sattunut syntymään kultalusikka siellä ja toinen täällä on enimmäkseen kuvattava sitä mitä asikas haluaa. Ville Wikstedt on valokuvaaja ja entinen mainostoimiston vetäjä, joka vain päätti ruveta kuvaamaan ”omiaan”. Tähän vaadittiin (tyhmän)rohkeutta, heittäytymiskykyä sekä selkeä visio. Hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä: VILLE WIKSTEDT.

Kuka on Ville Wikstedt?
40-vuotias valokuvaaja, joka käsittelee omaa suhdettaan maailmaan valokuvan kautta. Rajaamalla maailmasta pienen palan kameran etsimen kautta on helpompi käsitellä näkyvää osaa, kuin että koittaisin jäsennellä koko maailman kerralla. Tämä on ollut todella opettavainen retki läpi aikuisikäni, tuoden paljon näkökulmia omaan rajoittuneeseen ajatusmaailmaani. Tämä on varmasti määrittänyt paljon sitä mitä minä olen ja miten sitä heijastan ulospäin. Pohjimmiltaan koen olevani hiukan rauhaton, joka on näkyy historiani monissa käänteissä. Kuitenkin pohjalla oleva uteliaisuuteni maailmaa kohtaan on mahdollistanut pitkäjänteisen työn tulla siihen mikä nyt olen ja mikä hienointa prosessi jatkuu ja näen toivottavasti itseni 40 vuoden päästä hyvin erilaisena kuin nytten, vaikkakin pohjimmiltaan samat arvot ja perusluonteen omaavana.”

asdf

Galleria Wikstedt Tampereella Hämeenpuistossa on käymisen arvoinen paikka.        (Nikon D810 + 24 mm f1.4)

Miksi mainostoimiston johtaja lähtee galleristiksi?
Mainoskuvaajana kyllästyin kaksi kertaa valokuvaukseen. Suurin syy oli työtahti ja tilaajan näkemysero itseni kanssa. Usein kuvan määrä tuntui enemmän merkitykselliseltä kuin sen laatu, johon ajatukseen en millään voinut samaistua. Molempien kertojen jälkeen pidin pienen tauon ja mietin mitkä syyt johtivat tähän, minulle todella rakkaan harrastuksen/työn väljähtymiseen. Ensimmäisellä kerralla en ottanut vielä opiksi, osittain toki taloudellisistakin syistä mutta toiseen kertaan liittyi paljon muutakin, kuten esikoiseni syntymä. Tällöin päätin että jos jossain vaiheessa elämää on se oikea aika vaihtaa kurssia täysin, niin se on nyt. Näin sain enemmän aikaa perheelleni ja luomisprosessille. Eli tavallaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Päivääkää en ole päätöstäni katunut ja joka päivä olen entistä vakuuttuneempi tekemästäni ratkaisusta.”

Mitä Robert Doisneau sinulle merkitsee?
Doisneau on yksi merkittävimmistä valokuvaukseen sysäyksen antaneista valokuvaajista. Kävin nuorena poikana katsomassa hänen näyttelyn VB-valokuvakeskuksella, jonka jälkeen valokuva vei minut mukanaan ja sitä polkua olen kulkenut parikymmentä vuotta. Toki alkuajalta on paljon muitakin merkittäviä kuvaajia kuten Philippe Halsman sekä Man Ray. Varsinkin näiden kahden viimeisen kuvaajan vaikutteet näkyvät minun ensimmäisessä sarjassa, jonka kuvaamisen aloitin vuonna 2006.”

Millainen on luomisprosessisi?
Luomisprosessi lähtee pääsääntöisesti normaalista arjen elämästä, ja signaaleista joita kohtaan ympäristössäni. Näistä nousee yleensä joku asia päälimmäiseksi, jota haluan lähteä prosessoimaan. Kuva on minulle samalla työkalu jäsennellä omia mielipiteitä ja ajatuksia aiheesta. Kirjoitan aluksi raakaversion viestistä jonka pyrin teoksieni kautta välittämään, jonka jälkeen aloitan valokuvateknisen suunnittelun. Mietin miten halua visualisoida ajatukseni. Lopuksi tekeminen on muutaman yrityksen ja erehdyksen kautta, hyvin perinteistä valokuvaamista. Kun olen saanut uuteen sarjaan muutaman työn tehtyä, kirjoitan kolleegani, Tiina Puputin, kanssa puhtaaksi, sarjan tematiikan, josta muodostuu lopulliset tekstit mm. näyttelykatalogeihin jne. Tämä yhteistyö on osoittautunut todella hedelmälliseksi ja nykyään minun ei tarvitse enään vääntää rautalangasta ajatuksiani, kun Tiina saa niistä heti kopin.”

Kerrot työskenteleväsi vain ”sydämellisten yritysten” kanssa, mitä se tarkoittaa?
Taiteilijaurani alussa halusin itselleni yhteistyökumppaneita, joiden palveluja ja tuotteita tarvitsen mm. näyttelyiden avajaisissa, viestinnässä, kuvaamisessa, jne. Lähdin kartoittamaan yrityksiä jotka jakavat jollain tasolla samanlaisen ajatusmaailman kanssani. Tämän kautta minulle on muodostunut hieno yhteisö, jonka kanssa pystymme toteuttamaan asioita, joihin taiteilijana ei yksin olisi mahdollisuutta.”

Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?
Hyvin todennäköisesti olen fyysisesti Tampereella. Mahdollisesti tulen pienen jakson olemaan muualla ennen lapsieni koulun alkua. Teos ja ura -näkökulmasta olen viiden vuoden päästä ylittänyt kansalliset rajat. Tämän eteen teen parhaillani paljon töitä. Suunnitelmiini kuuluu vuoden 2016 aikana aloittaa kansainvälinen näyttelytoiminta. Siihen asti tulen panostamaan vahvasti Suomeen. Kotimaa on usein aliarvostettu kohde, monien haikaillessa suoraan kansainvälisille kentille. Olen aina pitänyt tärkeänä rakentaa asioita suunnitelmallisesti ja siten että kaikki tekeminen luo kertautuvaa arvoa. On helpompi siirtyä Kuopiosta, Tampereen kautta Helsinkiin ja sieltä vaikka Tukholmaan, kuin lähteä suoraan hakemaan jalansijaa Berliinistä.”

Millainen on ”tavallinen” asiakkaasi?
Suurin osa asiakkaistani on yksityishenkilöitä. Monilla on juuri alkamassa oleva tai päättynyt kodin rakentaminen. Iältään tyypillinen asiakkaani on n. 35-65 vuotias nainen tai mies. Toki teoksia on mennyt yrityksille ja viimeisimpinä kohteina ollut mm. Oulun taidemuseo, jonka kokoelmiin myi)n kaksi teosta sekä muutama yksityinen kokoelma.”

kuva: Vincent Westberg/Ibis

Villellä on tällä hetkellä kaksi näyttelyä käynnissä: HIDDEN PERSONALITY Vaasassa Galleria Ibiksessä, sekä PYHÄ – PERINNE – PAHA galerie Art Roomissa Helsingissä. Kannattaa tutustua!                                                                                                                          (kuva: Vincent Westberg/Ibis)

 

Miten kuvailisit itseäsi valokuvaajana? Vai oletko taiteilija?

Taiteilijanimike pitää ansaita. Se pitäisi tulla jonkun muun tahon kautta. Olen ollut siinä mielessä onnekas, että teoksiani on ostettu taideinstituutioiden kokoelmiin ja minut on kutsuttu pitämään näyttely useisiin museoihin ja gallerioihin, joten pikkuhiljaa valokuvaajatittelin rinnalle uskallan ottaa myös taiteilijanimikkeen.

Valokuvaajana minussa on kaksi persoonaa. Toinen on hyvin pedantti teknisorientoitunut kuvaaja, johtuen koulutuksestani ja mainosvalokuvaaja historiastani. Toisella laidalla on kameraa ja valoa konseptuaalisena työvälineenä käyttävä persoona, jolloin ns. oikeaoppisuus ei ole päälimmäinen arvo. Toki nämä kaksi puolta sekoittuvat taiteen tekemisessä ja jotkut sarjani lähestyvät paljon ns. perinteistä valokuvaoppia, toisten ollessa hyvin kaukana valokuvailmaisusta. Ollen enemmänkin sekatekniikkatöitä, jotka on vain sattumoisin tallennettu valoherkälle materiaalille.”

Villen siirtyessä valokuvataiteilijaksi oli moni varmaan ja usea vielä valmis suosittelemaan miehelle hyvää lääkitystä. Ja ymmärrän toki vääränlaisen turvallisuuden lietsomisen, siinähän me suomalaiset olemme hyviä. Tämä tarina on onneksi kertomus nimen omaan siitä, kuinka kannattavaa on kyseenalaistaa tekemisensä sekä lähteä toteuttamaan visioitaan. Tehkäämme kaikki samoin joka päivä. Kiitos Ville hyvästä esimerkistä!

Aperdude

 

 

SALAMOIDEN KESYTTÄJÄ

Kuluneena kesänä kävin toisenkin kerran Helsingin tuomiokirkolla kuvaamassa. Kirkkojen majesteetillisuus kieltämättä kiehtoo minua ja missäs saisikaan enemmän turistiyleisöä pällistelemään tekemisiään kuin maamme pääkaupungissa.

Jotkut kengät kannattaa pukea vasta kiipeämisen jälkeen.

Jotkut kengät kannattaa pukea vasta kiipeämisen jälkeen. (Kuva: Markku Rintala)

Oman kuvaamiseni kannalta on elintärkeää, että Suomesta löytyy joukko inspiroivia malleja, joiden vahvuuksiin ei kuulu itsesuojeluvaisto. Bongasin mallikseni Nea Petäsnoron jälleen naamakirjan ihmeellisestä maailmasta ja pyysin hänet pylvään nokkaan kesyttämään salamoita. Kuten näistä kuvista voitte todeta, on Neepun olemus juuri uskottava luonnonvoimien kahlitsijana… 😉   Käykääs tsekkaamassa myös Neepun facesivut…

Käynnissä mallin telepaattinen ohjelmointi.

Käynnissä mallin telepaattinen ohjelmointi. (kuva: Markku Rintala)

Ideaani tarvin salamoita ja niitä kuvattaessa saattaisi kastua, joten kysäisin nuoruudenkaveriltani ja pitkäaikaiselta luontokuvauksen harrastajalta Alpo Syväseltä löytyykös hänen arkistoistaan minulle luovutettavia salamakuvia. Ja hetkistä myöhemmin sainkin juuri sopivat salamat. Kiitos Alpo! Alpon kuvia löytyy täältä.

lksadlkfjlaskjfd

Polvi maassa lenkkarit jalassa kuvaamassa on merkittävästi tukevampi olo kuin ”kóstajasaappaissa” pylvään nokassa karjumassa. Luulen. (Kuva: Markku Rintala)

Jälleen oli laajakantti tarpeen, joten käytössä oli 17-35mm f2.8 D810een kiinnitettynä. Quadrat hoiti valaisun vallitsevan valon lisäksi ja jossain vaiheessa höpöttelenkin noista uskomattoman kevyistä vempeleistä sitten erikseen lisää.

 

lkjlkj

Varsinaista käsittelyä en ole vielä edes aloittanut, joten tämänkin lopullisen kuvan näette vasta kun unettomia hotelliöitä on kertynyt riittävän monta.

Jälleen haluan esittää kiitokseni Nean lisäksi myös loistavalle tiimille: mukana tekemässä oli Pauli Juppi, Markku Rintala ja Jarkko Piipari. SUURKIITOKSET!

AperDude

VAMPYYRIN, LEPAKON JA NAISEN HYBRIDI

Mitäs siitä syntyy jos mallikin on valokuvaaja ja assarina kolmas? Ei ainakaan mitään älyllistä…

Tämä työ pitää nöyränä.

Tämä työ pitää nöyränä. (Kuva: Jarmo Glader)

Elettiin heinäkuun alkupuolta ja sain houkuteltua Heidi Järven kamerani ruuaksi. Heidi kuuluu myös siihen joukkoon, jonka kuvasin jo nykyiseen ANTI-GRAVITY WOMEN sarjaan, mutta kuva ei pysy sarjan seuraavassa vaiheessa. Halusin kuvata tällä kertaa Heidiä ihan pää ylospäin, viimeksi kun poseeraaminen hoitui köytettynä pää alaspäin.

Kun huolto toimii pysyy malli tyytyväisenä.

Kun huolto toimii pysyy malli tyytyväisenä.

En tiedä mikä fiksaatio meikäläiselle on kehittynyt raunioihin (johtuukohan aamusin vessan peilistä löytyvästä taideteoksesta), mutta Vaasasta löytyvät Marian kirkon rauniot olivat itseoikeutettu kuvauspaikka. Ja rakennukset vielä lisääntyivät hieman Ruotsissa kuvaamistani luostarin jämistä. (Jos joku näkisi normaalit lomakuvani joskus, saisin luultavasti pakkolähetteen hoitoon.)

asldkfjlkajsf

Heidi näyttää pelottavan luontevalta siipien kera. Alan epäillä hänen elävän jonkinlaista kaksoiselämää, mistä me kuolevaiset emme tiedä mitään.

Ja fiksaatioista puheen ollen, kiiltävä pvc kiiltävän nahan kanssa saappaissa ja muissa asusteissa kieltämättä saa aikaan melko voimallisia kontrasteja. Tässä kuvassa tullaan liikkumaan mustasta ja tumman sinisestä värimaailmassa vain ihon noustessa esiin.

Tälle olennolle ei parane soittaa suuta. Odottakaapas vain julkistusta…

AperDude

NIKONIEN (JA VÄHÄN MUIDENKIN) VALTAKUNTA

Kahdeksannen luokan keväällä ”eksyin” viikon työharjoitteluun valokuvausliikkeeseen Foto-Björndahlille Kokkolaan. Sen jälkeinen elämäni onkin sitten ollut kamerapainotteista. 16-vuotiaana ostin ensimmäisen Nikonini useiden ”esitteidenlukuöiden” jälkeen. Tuolloin Nikonia toi maahan Suomen I.C.I. Oy ja mies jolta laitteen ostin oli Erkki Virkelä. Luulin aina, että minä olen välinefriikki, mutta en kelpaa Ekille edes lämmittelybändiksi. Hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä: Eki Virkelä kokoelmineen…

Oltuaan melkein 32 vuotta töissä Nikonia maahantuovilla yrityksillä siirtyi Eki JAS-Tekniikan palvelukseen syksyllä 2013. Kameroiden keräily alkoi jo 1977-78, jolloin hän oli Turussa kameramyyjänä Oy Foto Ab:llä. Kaikki sai alkunsa kameroiden kiehtovasta mekaanisesta rakenteesta. Ja nyt viimeinkin vuosikymmenten jälkeen kokoelma on yleisön ihasteltavana.

Kokoelmassa on useita helmiä, joidenkin kameroiden erityisyys on kameran tarinassa, kuka on sillä kuvannut, miten kamera on päätynyt minulle tai muissa erilaisissa seikkailuissa. Kokoelmassa on yhteensä noin 1700 kameraa. Ja yksi vielä puuttuu, Nikon F2 Titan pitäisi vielä löytää” toteaa Eki.

Krister Löfroth AperDude Erkki-Virkelä JAS-Tekniikka JAS-Kamerakauppa

Ekin kädessä on yksi kokoelman helmistä, Nikon FM Gold. Kameraa valmistettiin vain 300 kappaletta, eikä yhtään myyty vaan pelkästään jaettiin palkintoina Nikonin hyväksi tehdystä työstä. Niinpä kamera onkin yksi harvinaisimmista ja halutuimmista laitteista keräilijöiden kesken. Ruotsista löytyy yksi samanlainen kamera, sen omistaa kuningas Kaarle XVI Kustaa.

Omasta kuvaamisestaan Eki kertoo: ”välillä kuvaan vähemmän, välillä todella paljon, riippuu vähän ajan käytöstä. Suosikki kohteeni on saaristossa, vanhat rantamökit ja venevajat ja muutenkin saaristomaisemat.” Eki kaipaakin aikaa, jolloin vielä kuvia kuvattiin harkiten ja huolella keskittyen sommitteluun, kuvakulmiin ja muihin teknisiin asioihin. Nykyään kuvia otetaan turhan paljon täysin miettimättä lopputulosta.

Työssään Eki kiertelee ulkomailla alan tapahtumissa välillä myymässä ja välillä ostamassa vintage ja keräilykamaa, tapaa tuttuja ja säilyttää tuntumaa kansainväliseen kysyntään ja hintoihin. Hän on JASsissa projektijohtajana ja mm suunnittelee tulevaisuuden kampanjoita, sekä ostaa ja myy käytettyjä kameroita kaiken kokoisissa erissä. Ekin vastuulla on JAS-Kamerakaupan vintage-osasto, mutta toimenkuva venyy kyllä kaikkialle. Itseään Eki kuvaileekin ”jokapaikanhöyläksi” samalla kun hän ei-kenenkään-yllätykseksi tunnustautuu myös kirppisfriikiksi.

Jos jollakin on jotain ylimääräistä valokuvausalaan liittyvää tavaraa, josta haluaa päästä eroon, niin aina kannattaa soittaa ja kysyä tarjousta. Erityisesti tällä hetkellä kysyntää mm Nikonin käsitarkenteisista objektiiveista, Hasselbladeista ja kaikesta keräilytavarasta, jota monella on kaapissaan jopa tietämättään”, heittää Eki.

Tämän kokoelman tuominen kaikkien nähtäväksi on todellinen kulttuuriteko. Mitkään kuvat tai sanat eivät tee oikeutta moiselle kamerarivistölle. Vaikka itse olen sen nähnyt jo useamman kerran löydän aina uutta mielenkiintoista katseltavaa, laitteita kun vaan on niin paljon ettei niitä kerralla hahmota. Pidän kokoelmaan tutustumista jokaisen kameraharrastajan pakollisena toimena ja lämpimästi suosittelenkin Turkuun JAS-Tekniikkaan/JAS-Kamerakauppaan vierailulle menemistä kauempaakin. Tomtomiin kun lätkäisee ”Maariankatu 1”, niin oikeaan suuntaan on menossa. Ja kannattaa ottaa taskun pohjalle myös jokunen seteli mukaan, myynnissä on uusimpien kameroiden lisäksi myös sellaisia iäkkäämpiä ”kirjanhyllyn kaunistuksia” ettei ovesta ehkä pääse ulos ilman tuliaisia.

AperDude

PS. Ja kerrottakoon vielä, että opit mitä nuorena sain Maj-Britt ja Kalle Björndahlilta heidän fotoliikkeessään ovat olleet tärkeitä myöhemmän urani kannalta. Ikuisesti kiitollisena…

MISS ROCK 2014 – DANIELA KOSKINEN

Ensimmäinen kuvaus ANTI-GRAVITY WOMEN 2.0 -sarjaan, mallina MISS ROCK 2014 DANIELA KOSKINEN, assareina Pauli Juppi ja Markku Rintala, kuvauspaikkana Helsingin tuomiokirkko, joten kaikki on just eikä melkein.

Meillä tämän päivän ihmisillä ei ole enää oikeaa elämää, mutta onneksi on Naamakirja. Erään kerran kun surffailin tuossa tekotodellisuudessa silmiini osui kuva neidosta, joka inspiroi. En osaa kertoa miksi juuri nuo kyseiset kuvat ottivat kontaktin verkkokalvoilleni, mutta tilanteeseen saattaa liittyä sen tiedostaminen, että haluan sarjaan myös malleja joiden ulkoinen habitus viestii asennetta. Kun tulevissa kuvissani ei kukaan malli todellakaan tule pyytämään anteeksi…

Jotkut rannekorut ovat vaan hienompia kuin toiset.

Elinchromen ringi käytössä, johon sitä ei ole tarkoitettu.

Alan pikkuhiljaa uskoa olevani ajoituksen mestari, koska Daniela valittiin MISS ROCK:ksi samalla viikolla kun hän oli lupaunut kamerani eteen. Eipä siis paljoa ajankohtaisempaa mallia voisi saada.

Jos saisi valita miten kuolee...

Herttaisen tappava paketti ja miehet maassa…

Olen aina ollut sitä mieltä, että assarit ovat vain edessä joten sellaisia ei kannata raahata mukana. Mutta on pakko tunnustaa tämän kuvauksen muuttaneen käsitykseni. Nimittäin valokuvaajat Pauli Juppi ja Markku Rintala ilmoittautuvat mukaan kysellessäni vapaaehtoisia. Ja oli todella helpottavaa kun mukana oli täyspäisiä ammattilaisia…

Lisähelpotusta toi myös Danielan omatoimisuus, olimme sopineet vain tyylin ja varustuksen raamit ja daami saapui paikalle täydellisesti pukeutuneena sekä meikattuna. Enpä voi paljon muuta sanoa, kuin että valitkaa mallinne huolella silloin kun on mahdollisuus…

Lapsuuden esikuvia ei tarvitse arvailla...

Paulin lapsuuden esikuvia ei tarvitse arvailla…

Minulle epätyypillisesti käytin kamerassa jalustaa, koska kuvasin Danielan ja Danielan varjon erikseen. Varsinainen ideani onkin näyttää samassa kuvassa kahdenlaista totuutta, mutta siihen palataan myöhemmin kun minulla on varsinaista näyttämistä.

Tässä vaiheessa tällainen.

Aku Ankasta oppimani lainaus ”puolivalmista työtä ei  näytetä hulluille eikä herroille” päteköön tässä vaiheessa. Käytössä Nikon D800+17-35mm f2.8 sekä Elincan Qadrat.

Kiitokset Pauli Juppi, Markku Rintala ja Daniela Koskinen, olitte supertiimi! Kiitokset myös Matti J Kalevalle miekan lainasta. (Kaikki artikkelin ”making of” kuvat by Markku Rintala.)

Ensi maanantaina esittelen teille sitten vielä suuruudenhullumman henkilön kuin mitä itse olen. Ja se on paljon se…

AperDude