VAMPYYRIN, LEPAKON JA NAISEN HYBRIDI

Mitäs siitä syntyy jos mallikin on valokuvaaja ja assarina kolmas? Ei ainakaan mitään älyllistä…

Tämä työ pitää nöyränä.

Tämä työ pitää nöyränä. (Kuva: Jarmo Glader)

Elettiin heinäkuun alkupuolta ja sain houkuteltua Heidi Järven kamerani ruuaksi. Heidi kuuluu myös siihen joukkoon, jonka kuvasin jo nykyiseen ANTI-GRAVITY WOMEN sarjaan, mutta kuva ei pysy sarjan seuraavassa vaiheessa. Halusin kuvata tällä kertaa Heidiä ihan pää ylospäin, viimeksi kun poseeraaminen hoitui köytettynä pää alaspäin.

Kun huolto toimii pysyy malli tyytyväisenä.

Kun huolto toimii pysyy malli tyytyväisenä.

En tiedä mikä fiksaatio meikäläiselle on kehittynyt raunioihin (johtuukohan aamusin vessan peilistä löytyvästä taideteoksesta), mutta Vaasasta löytyvät Marian kirkon rauniot olivat itseoikeutettu kuvauspaikka. Ja rakennukset vielä lisääntyivät hieman Ruotsissa kuvaamistani luostarin jämistä. (Jos joku näkisi normaalit lomakuvani joskus, saisin luultavasti pakkolähetteen hoitoon.)

asldkfjlkajsf

Heidi näyttää pelottavan luontevalta siipien kera. Alan epäillä hänen elävän jonkinlaista kaksoiselämää, mistä me kuolevaiset emme tiedä mitään.

Ja fiksaatioista puheen ollen, kiiltävä pvc kiiltävän nahan kanssa saappaissa ja muissa asusteissa kieltämättä saa aikaan melko voimallisia kontrasteja. Tässä kuvassa tullaan liikkumaan mustasta ja tumman sinisestä värimaailmassa vain ihon noustessa esiin.

Tälle olennolle ei parane soittaa suuta. Odottakaapas vain julkistusta…

AperDude

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s