BALETTIA SILMILLE…

Näin puolivahingossa Tampereella Joutsenlammen venäläisten ammattilaisten esittämänä. En tullut siitä hullua hurskaammaksi, mutta toki yleismaailmallinen kaunis liikkeen kieli otti silmään herättäen ideoita kuviin. Ja sitten kun tuttavapiiristä löytyi balettia harrastanut neito, niin eipä muuta kuin studiolle…  

Tässä on taas klassinen esimerkki siitä, kuinka kuva voi lähteä koneella eri suuntaan kuin alkuperäinen suunnitelma. Annella oli tossujen lisäksi vaaleanpunainen tyllihame ja mustaa kangasta yläkropan ympäri ja ajattelin tehdäkin taustasta ehkä karuhkon/tumman, ehkäpä viedä tanssijan oopperan pelkistetyllä lavalle. Kun sitten sain valitun ruudun photoshoppiin, niin heti ensimmäisenä meikäläiselle tuli pakottava tarve heittää kuvaan punaista kangasta. Ja kangasta sitten tulikin laitettua kunnolla, diagonaalisesti Annen edestä ja takaa, yli ja ympäri.

asdfasdf

GEAR: Nikon D810 + 24mm f2.8 & Elinchrom salamat

Tuleva näyttelysarjani käsittää vain tietyn kokoisia sekä suuntaisia kuvia ja siksi varmaan tällaiset erilliset kuvat rajaan aika usein neliöiksi. Tämä muoto kun viehättää minua kieltämättä aika paljon. Ja jotenkin olen huomaavinani sellaisenkin omituisuuden, että mitä syvemmällä olen fossiliudessa, niin sommittelussa liikun enemmän kuin ennen keskustapainotteisessa maailmassa. Eli tein kuvasta neliön, punainen kangas halkaisee kuvan diagonaalisti, hieman epäterävät kultaiset koristeet toiseen suuntaan diagonaalisti ja tummanpuhuvasta ympäristöstä nousee Anne vaaleine ihoineen ja hiuksineen esiin. Tausta on jälleen Pariisin matkan arkistosta. Sitä paikkaa voin suositella kuvauskohteena, mutta en paikallisten ystävällisyyden johdosta. Noh, eipä meikäläistäkään suositeltaisi vierailukohteeksi inhimillisyyteen tutustumiseen, luulen…

KIITOS MARIKA KIVIHARJU STUDION LAINASTA!!!

Eilen olin kuvaamassa yhden Tampereen upean kirkon pihalla Iirivaa. Olin tyylikkäässä rivissä kirkon, roskiksen ja mallin kanssa. Tästä setistä muutama sananen sitten kahden viikon päästä tällä samalla kanavalla…

asdfasdf

Hikoilkaa hyvin!

AperDude

 

”CALL ME MASTER”!!!

Nyt yksi suomalainen voi otsikon lauseen sanoa ja sen sanookin, nimittäin FEP juhlisti juhannusta pitämällä konferenssiä Derbyssä (UK) ja jyryttämällä uusia QEP ja MQEP -sarjoja. Nyt vihdoinkin saatiin Suomeen ensimmäinen MASTER QEP -arvonimi ja kukaan alaa tuntevaa ei varmaan ihmettele, että moisen kunnian ansaitsi Onni Wiljami Kinnunen Oulusta.

Onni teki melkein kymmenen vuoden uran ensin muotokuvaamossa, mutta palo tehdä täysipäiväisesti mainoskuvauksia saivat vuosien jälkeen miehen perustamaan oman yrityksen. Mies onkin nyt muokannut itselleen Oulun keskustan ulkopuolelle unelmien mainosstudion, johon mahtuu vaikka auto kuvattavaksi. Pääosa asiakkaista on pääkaupunkiseudulta ja mainostoimistojen AD:t ovat tulleet tutuiksi huolimatta muutaman sadan kilometrin välimatkasta.

Onni kuuluu on/off-henkilöihin, koska hän on aina kouluista poistunut joko erotettuna tai kiitettävien paperien kanssa. Kompromissit ovatkin vitsi silloin, kun tavoitteet on pilvissä. Suomalaiset kuvaajat ovat menestyneet loistavasti FEP:n Europen Photographer- sekä World Cup -kisoissa ja Onni on ollut tämän joukon keuloilla. Osaaminen on tunnustettu siis maailmanlaajuisillakin hiekkalaatikoilla.

Käykää penkomassa nuo laittamani linkit, Onnin kuvia kelpaa penkoa. Valolla muotoilu on tarkoituksen mukaista, kuvissa mennään taitavasta käsittelystä huolimatta tarina edellä ja kaikki on kuorrutettu sopivasta ripauksella mustaa huumoria. Onneksi olkoon Onni!!! Mielenkiinnolla odottelen MQEP-arvonimen rantautumista Suomeen jatkossakin!

AperDude

HYVÄT NAISET JA HERRAT: GINGER ALE!!!

Aiemmin tuli tehtyä kuvaukset yleensä yksin ”eitartteauttaa” mentaliteetilla. Nyttemmin olen nauttinut silloin kun on assareita lähtenyt mukaan leikkimään ja töitä on voinut tehdä isommalla porukalla. Toissa viikolla päätettiinkin pitää hauskaa kolmen kuvaajan ja yhden mallin kesken. Rumia ammattilaisia itseni lisäksi edustivat Juha Harju sekä Petri Olli ja malliksi ilmaantui GINGER ALE

Ginger Ale oli mallina meikäläiselle uusi tuttavuus ja kuten nykyään lähes aina, uudet ihmiset löytyvät facebookin ihmeellisestä rinnakkaismaailmasta. Nähtyäni neidosta muutaman kuvan olin vakuuttunut hänen kyvystään heittäytyä ja siksi huhuilinkin mahdollisesta kiinnostuksesta posettamaan joukolle karvaisia kuvaajia. Itseäni lukuun ottamatta kaikki kun asuvat Seinäjoella, niin siellä myös kuvattiin (huolimatta paikallisen keskustan visuaalisen silmän tuhoavasta arkkitehtuurista).

 

sfsdfsdf

Joskus on vaan pakko tehdä kaikki vastoin oppeja ja järjen ääntä. En osaa edes selittää miksi, mutta tällä kertaa oli pakko jättää kasvot arvoitukseksi…    (Nikon D810 + 14-24 mm f2.8)

Olimme sopineet mallin kanssa kolme tyylilajia/tunnelmaa, johon Ginger omaehtoisesti kaivoi vaatekaapistaan sopivat varusteet. Ja kieltämättä ammattilaisen ottein sujui poseerauksen lisäksi myös vaatteiden vaihto imurin kokoisen auton takapenkillä. Jokainen kuvaaja pääsi siis tekemään sessionsa omalla tyylillään. Minun ”koodisanani” oli SYNKKÄ. Ja olin kyllä totaalisen innoissani kombinaatiosta mikä syntyi mallin lookista ja ruosteen sävyissä uiskentelevasta lastauslaiturista.

 

sfdfsdf

Halusin tappaa vallitsevaa valoa mahdollisimman paljon ja auringon paistaessa en päässytkään käyttämään täyttä aukkoa. Mutta huolimatta himmentämistarpeesta tekee 200-millinen upean pehmeyden epäterävyysalueelle myös aukolla f7,1.   (Nikon D810 + 200mm f2)

Heittäytymiskyky ja asenne ratkaisee usein kaiken ja niin myös posettamisen. Oli taas käsittämättömän helppoa kerätä kirsikat kakusta kun ohjeistin idean raamit ja malli hoiti liikumisen osaansa eläytyen kympillä. Eikä kyllä ihme, koska burlesque & pin-up kuuluvat neidon harrastuksiin.

asdasd

On useampiakin syitä kuin vain ulkonäkö etten ole malli vaan valokuvaaja. Notkeus on yksi mainitsemisen arvoinen minulta puuttuva ominaisuus…  (Nikon D810 + 14-24mm f2.8)

Oikeasti joskus ihmettelen itsekin kuinka yksinkertaista on ottaa hienoja kuvia. Hyvä malli ja hyvät kamat tekevät jo paljon…   😉

sdfdfdsf

Kun tehdään töitä porukalla, niin huono huumorintaju auttaa merkittävästi.

Valoarsenaalina oli käytössä 5 kpl Elinchromen Quadra akkuja ja A-välähdyspäitä varjoilla ja kennoilla varustettuna. En koskaan lakkaa ihmettelemästä laitteiden keveyttä ja pientä kokoa ominaisuuksiin nähden. Tunnustan ylpeänä olevani varusteurheilija, viidellä flässillä kun saa mallin muotoiltua ja kaivettua esiin melkoisen upeasti. (Tästä pääset valmistajan sivuille.)

Kuten jo aiemmin olen todennut, meissä pohjalaisissa miehissä on sekin hyvä puoli, että meitä ei sekoita koskaan malleihin kuvaustilanteessa.

Jokunen ruutu tältä keikalta jää salaa odottamaan jonkun unettoman yön inspiraatiokäsittelyä ja tulevaisuuden mahdollista julkaisua. Kiitos Juha, Pete ja ennen kaikkea Ginger Ale! Kelpais ottaa uusiksi… 🙂

AperDude

NE HULLUT ANTOIVAT MINULLE MIKROFONIN

Viime keskiviikkona Nikon järjesti Helsingissä Korjaamolla koulutustilaisuuden yhteistyössä Elinchromen/Color-Kolmion sekä Epsonin kanssa. 57 nopeiten ilmoittautunutta valokuvaajaa kansoitti lehterit ja ymmärrän kyllä heitä, mallina on nimittäin Nea Petäsnoro. Kaiken yllä leijui sitten omituinen ääni, nimittäin meikäläisen oli pyydetty paikalle kertomaan, kuinka yksinkertaista valokuvaus oikein onkaan.  

Itse olen Euroopan turhautunein esitelmien kuuntelija, mikäli esiintyjä on kuiva. Sellaista esitystä en omaan polveeni ampumatta kertakaikkiaan jaksa seurata. Itse pyrinkin tilanteessa läsnäolemisen lisäksi hoitamaan shown rennosti, pyrin rytmittämään puhettani ja ripottelemaan joukkoon sen verran huumoria, tilannekommentointia sekä yllättäviäkin tokaisuja, että yleisö kokisi pakollisena aktiivisen kuuntelun. Mielestäni koskaan ei esiintyjä saa aliarvioida yleisöään luulemalla, että pelkkä asiasisältö riittää. Sori, mutta kun todellakaan se ei riitä!!! Esiintyjän duuni on esiintyä, kyseessä on toimi, joka on englannin kielellä ”entertainer” ja käytännössä se tarkoittaa lottotarkastajan vastakohtaa. Lottotarkastajan kuuluu pitää rautakankeaan siellä minne aurinko ei paista, esiintyjän ei kuulu edes muistaa minne moisen kapistuksen hän vuosia takaperin hukkasi.

En väitä, että lähestymiskulmani on paras tai ainoa oikea, en väitä, että itse pystyisin aina toteuttamaan periaatettani, enkä väitä, että muutaman tunnin esitelmöinnillä voisi opettaa kenelläkään mitään tai ainakaan paljoa. Mutta tiedän, että jonkun kollegan tapa katsoa maailmaa kameransa läpi, pieni erillainen kikka, tai vaikkapa tapa sanoa joku lause omalla tavallaan voi herättää toisen kiinnostuksen. Parasta mitä esitelmällä voi saada aikaan on se, että joku/jotkut yleisöstä nappaavat heitetyn ajatuspallon ja tsekkaavat jutun kotona. Se taas voi saada aikaan oppimista ja uusia maailmoja. Innostus, kiinnnostus, uteliaisuus ja intohimo ovat kuoleman odottamisen vastakohtia.

Tällä kertaa, kuten käytännössä aina, haluan pitää sanomiseni yksikertaisina, kuten kuvanikin. Tiedän, että kaikki eivät jaa käsitystäni kuvieni yksinkertaisuudesta, mutta itse olen kovinkin varma junttimaisesta tavastani rakentaa kuva. Minulle kuva on ensin musta ruutu, johon ensi tukitaan ihmisen naama. Jos ihmisestä kuuluu näyttää enemmän kroppaa, pakitan taaksepäin. Mitään väriä, muotoa, struktuuria, tai yhtään mitään muutakaan ruutuun ei kannata tuoda, ellei se tuo kuvaan lisäarvoa. Simppeliä kuin tipparellun käynnistyskahva. (Pahoittelen 80-luvulla tai sen jälkeen syntyneille fossiilista kielikuvaani). Jokainen valaisunikin on versio 14.2.1994 Matti J. Kalevan opettamasta perusvalaisusta. Pohjalaisen miesjuntin mielenlaatu paiskaa valokuvaajan ammatin kanssa käpälää paremmin kuin hyvin.

 

 

Suomessa valokuvausala on melkoisen pieni ja tuntemalla kourallisen porukkaa, tunnet jo useimmat solmuihmiset. Sainkin taas nauttia upeista puitteista ja hienoista yhteistyökumppaneista. Oma osuuteni oli jaettu kahtia puheeseen esimerkkikuvineen, sekä valaisudeomoon, jonka jälkeen osallistujat saivat myös kuvat paikalla olleilla Nikonin ja Elinchromen laitteilla Neaa. Hienosti porukka lähtikin mukaan, joten tämän vuodatuksen jälkeen haluankin tässä vielä kiittää kaikkia paikalla olleita, Nikonia, Color-Kolmiota, Epsonia ja erityisesti Neaa! Maltan tuskin odottaa maaliskuuta, koska silloin julkaisen mm kuvan, jossa Nea ottaa luonnonvoimat haltuunsa…

AperDude

 

VALOKUVAAJAN VAPAAPÄIVÄ

Olen parisuhteessa, jossa kaikki munat on samassa korissa, olemme molemmat valokuvaajia. Kun eilen vietimme harvinaista vapaasunnuntaita kahdestaan, niin luonnollisesti halusimme vastapainoa työlle, siksi lähdimmekin Mitjan studiolle kuvaamaan toisiamme.

Kuvaajana on erittäin hyvä käydä välillä kameran toisella puolella tuntemassa niitä tunteita, joita malli kokee. Silloin on helpompaa muistaa kuinka tärkeää on ohjata mallia, kameran edessä kun ei voi tietää miltä kuva näyttää.

AperDude Krister Löfroth ammattivalokuvaaja Mitja Kortepuro

Parhaillaan työn alla olevassa sarjassani teen aika raflaavan piirtävää valaisua ja nyt halusinkin käyttää kovin rauhallista valomaailmaa sekä leikkiä tummien sävyjen hiuksen hienoilla eroilla. Tässä ensimmäisessä ruudussa oli käytössä 4 kpl Elinchromen RX600 salamoita ja muissa 3. Nikon D810:ssa on oli kiinni lempilasit: 85mm f1.4 ja 200mm f2. Pakko kyllä todeta, että molemmat piirtävät käsittämättömän tarkasti.

AperDude Krister Löfroth ammattivalokuvaaja

Mitja hankki Venetsian matkaltamme huomenlahjakuvia varten naamion ja sehän piti tietenkin testata. Musta metallinen siro naamio toimi loistavasti pitsin kanssa.

perDude Krister Löfroth Mitja Kortepuro ammattivalokuvaaja

Kuvatessaan minua Mitja halusi leikkiä suihkupullolla ja jatkoi samaa teemaa käsittelyssäkin. Mallina olen parhaimmillani silloin, kun saan esittää kallioon hakattua patsasta. Ja Varustelekasta ostamani vanha ylivääpelin mantteli pääsi ensi kertaa käyttöön.

Studio Mitja Kortepuro AperDude Krister Löfroth ammattivalokuvaaja

Ensi sunnuntaina kuvaankin sitten Helsingissä upeassa Paasitornissa. Laitan siltä keikalta maistiaisia tänne kahden viikon päästä.

AperDude

”TAI VASTAAVA”

Nyt on melko kiivas pätkä keväästä vedetty läpi. FEPin konferenssi Italiassa ja Kuva&Kamera -messut Messukeskuksessa kruunasivat viimeisten 10 päivän vauhdikkaan rallin. Mitään ei tietenkään opittu, mutta muutama asia jäi toki mieleen…

”TAI VASTAAVA”

Slim fit -on meidän ponäköiden nöyryyttämiseksi keksitty termi ja vaatteiden muotoilu. Samaan tapaan kusetusta on autovuokraamoiden ”tai vastaava” käsite. Triesteen pääsee järkevästi vain yhdella tai kahdella välilennolla, joten taloudellis-aikataulullis-mielekkäisyydellisin perustein lenneltiin suoraan Milanoon hakemaan vuora-autoa, jolla huitaistaisiin loppumatka autostradaa näppärästi. Mitään isoa autoa ei tietenkään kahdelle hengelle tarvi laittaa, joten perushelppo ja tukeva saksalainen VW Golf oli varma valinta. No vuokraamon faabian myytyään vakuutuksen löi sitten Fiatin avaimet käteen. Ehkäpä Itaaliassa itaalialaisten mielestä Fiat on ”tai vastaava” Golffin kanssa. Sitten kun itaalialaiset tulee Suomeen pitämään mallikurssia ja tilaa meikäläiseltä 18-vuotiaan fitnesmallin, joka on ammatiltaan kilpatanssija ja harrastaa sirkusakrobatiaa, rahtaan niille siwan kassalta työttömäksi jääneen Tyynen, jonka tanssikokemus on jäänyt sunnuntai-iltojen tanssitekotähtienkanssataiitke -ohjeman varaan ja joka käyttää normikokoisia salileggareita toisen pohkeensa ympärillä säärystimenä. Siinä teille ”tai vastaavaa”…

No joka tapauksessa ilmoitetussa ruudussa odotti tuliterä Fiat 500L. Autohan näyttää räjähtämispisteeseen pumpatulta reino-tohvelilta, mutta siitä huolimatta päätin antaa autolle mahdollisuuden. Luetteloin teillä tässä havaitsemiani ominaisuuksia tuosta uudesta 500L -auton kaltaisesta laitteesta:

  • Penkki on tueton ja kova. Pakaroita ei tunne omikseen 15 kilometriä ajettuaan, eikä ollenkaan 30 km matkan jälkeen.
  • Jousitus ja alusta on täysin tunnoton. Auto heiluu kuin teinipoika limudiskossa ensikänneissään. Päivän ajomatkan jälkeen auto ei ehtinyt yöllä heilua valmiiksi, vaan seuraavana aamuna jatkettiin matkaa edellisen päivän heilunnoista.
  • Kojelauta oli kiiltävää materiaalia ja muodoltaan pyöreä, joten se kiilsi kuskin silmiin koko ajan päivän valossa. Lisäksi poppikoneen näyttö oli sellaisessa kulmassa, että noin 90 % aurinkoisesta ajasta sekin kiilsi kuskin silmiin. Poppikone oli lisäksi huono.
  • Kuskin paikalta oli mahdotonta havoita reinon mitään kulmaa ja ajoergonomia oli rakennettu siten, että vain apinan käsivarsilla olisi ylettynyt vaihdekeppiin.
  • Auto oli aika tilava, mutten tajua mitä tilalla tekee pään yläpuolella. Muuten auto oli pieni.
  • Autoon oli laitettu 2 A-pilaria, ettei etukulmista havainnut tulevia autoa ja auton ohjaus oli sen verran tunnoton, että kaikki ilmansuunnat ratissa koilisen ja luoteen välillä saattoivat viedä autoa suoraan eteenpäin.

No tässä vain päällimäiset huomiot, siirrytään eteenpäin, että kirjoitukseen tulee muutakin asiaa kuin katkeraa autofaktaa.

FEPin konferenssi Triestessä

Osallistuin ensimmäistä kertaa FEPin konferenssiin ja kokemus oli monella tavalla mielekäs. Muutama inspiroiva luennoitsija oli koko jutun suola, mutta hienoa oli huomata myös se, että suomalaiskuvaajien taito kuvata ja esiintyä, sekä kyky järjestää messuja/koulutustilaisuuksia kestää kyllä vertailun.

Ehdoton tähti oli Portugalilainen Andre Boto. Kaverilla on uskomaton hahmotuskyky, mitä kaikkea kuvankäsittelyssä kannattaa tehdä ja miten se kannattaa tehdä. Erityisesti pidin Andren SURREALISM-sarjasta. Nämä kuvat on hyvä esimerkki siitä, että kun tyylitaju paiskaa kättä taitojen kanssa, voi jopa fantasiakuvat olla uskottavia. Hahmottamiskyvystä voin esimerkkinä linkittää vaikkapa tämän videon, josta käy ilmi mm kuinka Andre luotuaan kuvaan välonlähteen luo myös ko valosta syntyvät varjot sekä luo märkään katuun asianmukaiset heijastukset. Teknisesti kun käsittely ei tässäkään ole ylivertaisen vaikeaa, mutta tieto mitä kannattaa tehdä sitä saattaa olla.

Paikalla oli kolme suomalaista mieskuvaaja ja tämän jälkeen koko Eurooppa luulee, että suomalaiset mieskuvaajat ovat pitkätukkaisia mustiin pukeutuvia aavistuksen peikon oloisia olentoja, sattui sen verran hauskahkosti osumaan ulkoinen habitus yhteen. Onni Kinnunen ja Vesa Tyni menestyivät erityisen hyvin FEPin kisassa ja Vesan kanssa haettiin QEP-plakaatit. Eiköhän Suomi jäänyt mieleen tällä kertaa muustakin kuin kovaäänisestä huutelusta illan pimetessä.

Ja vaikka näinkin Venetsian ensimmäistä kertaa, niin Triesteen jäi ikävä. Sinne haluan vielä uudestaan...

Ja vaikka näinkin Venetsian ensimmäistä kertaa, niin Triesteen jäi ikävä. Sinne haluan vielä uudestaan…

Haluan lämpimästi suositella aktiisuutta kaikille kuvaajille. Mökkihöperyyden voittamiseen ja silmien avautumiseen on kollegoiden töihin tutustuminen parasta lääkettä.

KUVA&KAMERA -messut

En lakkaa ihmettelemästä sitä, kuinka uskomattomia tuotteita hinta-laatusuhteeltaan Elinchrom on viime vuosina tuonut markkinoille. Kun itse olin teini niin kameralaukullinen putkia ja runkoja tuli kyllä ostettua, mutta salamat jäivät kauppaan hintansa takia. Nykyään löytyy monenlaista eri sarjaa eri tarpeisiin ja edullisimmat laitteet ovat suorastaan halpoja…

Vetäisin itse kahdeksan valaisudemoa ja koska edellisessä postauksessani näytin jo kuvia, en sen kummemmin tässä enää palaa asiaan. Haluan kuitenkin todeta, että valokuvaaminen ei ole soololaji ja minulla oli ilo ja kunnia saada olla osa hienoa tiimiä, kiitos Iris Katariina, kiitos Henri Juvonen, kiitos Oskari Sarjakoski ja Kiitos Kai Toivakka/Color-Kolmio!

Onnistuneen esityksen resepti on hyvännäköinen malli, välähtelevät salamat ja muka-järkevä kertoja. (Kuva: Henri Juvonen with iPhone)

Onnistuneen esityksen resepti on hyvännäköinen malli, välähtelevät salamat ja muka-järkevä kertoja. (Kuva: Henri Juvonen with iPhone)

Näiden huomioiden kanssa siis uuteen viikkoon…

AperDude

UUSI KURKO JA VANHA MESSUJYRÄ

Jostain syystä tämä kohta kalenterista täyttyy myös viikonloppujen osalta. Ja kaikki ylimääräiset ”pyhämenot” liittyvät valokuvaamiseen, joten vastapainosta ei ole tietoakaan ja ylikuntoa puskee päälle puuttinin lailla. Ensi viikonloppuna on luvassa tähtien luentoja Triestessä ja sitä seuraavana sirkushuveja messukeskuksessa, mutta eilen on oli kuninkaallista menoa täällä Tampereella, nimittäin Suomen Ammattivalokuvaajat kruunasivat Vuoden Muotokuvaajaksi 2015 VESA TYNIn!

Vesa Tyni on nuoren polven tulokas, joka on suunnannut voimakkaan innostuksensa oikeaan asiaan, omaan kehittymiseensä. Kilpailukuvien koko kirjossa näkyi toisessa ääripäässä temppuja, jotka oli tehtyjä tempun takia ja toisessa ääripäässä hieman kankeaa koneen käyttöä. Vesa osaaminen näkyykin siinä, että laadukas näkemys tuodaan muodokkaasti valaisten ja koneella tarkoituksenmukaisesti viimeistellen esille. Ei yhtään ylimääräistä kikkaa, kaikki vaan on kunnossa.

Vuoden Muotokuvaaja -kilpailua uudistettiin vuodesta 2011 siten, että yksittäisillä kuvilla kisataan yksittäisissä sarjoissa, mutta kokonaiskilpailussa arvioidaan sarjaa myös kokonaisuutena tarkasti. Hyvälaatuisia yksilöitä kisassa olikin enemmän kuin ennen, mutta kokonaisuuksien luomisessa oli parhaillakin kuvaajilla ollut säätämäistä. Paitsi Vesalla… Yhtenäinen valomaailma, yhtenäinen tyylittely ja viimeistely, sekä ehdoton tasaisuus niin teknisesti kuin ilmailullisesti sopivien variaatioiden kera toi ansaitun voiton. Tempuilla Vesa ei kurkoksi tullut, vaan tarkoituksenmukaisella ammattimaisella osaamisella. Vedän käden lippaan!

 

Tässä kuusi Vuoden Muotokuvaaja 2015 -kisan

Tässä kuusi Vuoden Muotokuvaaja 2015 -kisan parasta, takarivi vasemmalta: Johanna Sjövall, Heidi Järvi, Irina Kolomijets, Peero Lakanen ja Johanna Uusitalo, kurkon ollessa nöyrän onnellisessa polviasennossa. Ihmettelijöille todettakoon, että juhlagaalassa oli oli pukeutumiskoodina ”retro”…

Se kisasta, Vesaan palataan tässä blogissa sitten joskus myöhemmin erikseen. Siirrytään pari viikkoa ajassa eteenpäin Kuva ja Kamera -messuille.

Kuva ja Kamera -messut on alan suurin tapahtuma ja eräänlainen elinehto. Niin yksittäiset kuvaajat kuin kokonaiset alatkin mökkihöperöityvät, jos pysytellään pimeissä luolissa. Alan säilymiseksi viriilinä tarvitaan tällainen julkinen pläjäys, joten tervetuloa osallistumaan tavalla tai toisella.

Kiitettävästi messuilla on viime vuosina ollut ohjelmaa, kyseessä ei todellakaan ole pelkästään laite- tai palveluesittelyjä. Luentotärppeinä mainottakoon esim Jere Hietala perjantaina Docendo-lavalla klo 10.45 kertomassa mm salametsästyksen vastaisesta projektistaan, Tiina Puputti lauantaina klo 10.30 samalla lavalla kertomassa ”henkilökuvaajan poseerausvinkeistä”, sekä Lauri Laukkanen melkein siihen perään klo 13.50 kertomassa ”luovasta valokuvauksesta”. Itse ajattelin kerrankin olla vain kulisseissa, jättää tutun naamani ja ääneni kerran kuulumattomiin, mutta Finnfoton Mikko Säteri ja Suomen Messujen Osuuskunta/Seventin Marko Sormunen olivat keksineet (minun poissaollessani) mielestään hauskan idean. Minut halutaan pääaulaan keskellä takkikaaosta ja saapuvien ihmisten virtaa! Idea on päätön ja minä olen mukana. Eli lauantaina ja sunnuntaina klo 11 ja 12 löydät minut pitämässä sisäänheittoshowta tarkoituksena saada muualle menijöitä innostumaan kameramessuista. Noh, tiedän sen itsekin etten siihen pysty, mutta kuvausdemon mallikseni lähtee Iris Katariina, joten riittää että olen tärkeän näköinen Elinchrom-salamoiden ja Nikon-kameroiden keskellä. Me miehet kun olemme yleensä lähinnä assareita. Sen jälkeen meidät löytää kumpanakin päivänä vielä Top Shot -studiolta klo 13 ja 14 ja tällaista kuvaa sitten demotaan:

AperDude Krister Löfroth Iris Katariina

AperDude Krister Löfroth Iris Katariina ammattivalokuvaaja

AperDude Krister Löfroth Iris Katariina

Toivottavasti nähdään messuilla!

AperDude

LINKKEJÄ

Tunnustan, surffaamiseni perustuu usein mielikuvituksettomaan ajantappamiseen muka lepäämisen varjolla. Tällöin osoitekenttään usein miten kirjautuu milloin mitäkin nettiauto- tai etuovi.comeja, netflixanderia tai muuta hevon kukkua. Nyt viimeinkin jaksoin laittaa inspiroivan linkkilistani ajan tasalle toivoen, että katselisin ennemmin jotain innostavaa kuin puuduttavaa. Ja ihan kiusallani haastan sinutkin etsiskelemään listaltani mielenkiintoisia kuvia…

Eli iinkkejä-sivultani löytyy tuo lista kokonaisuudessa, mutta otanpa tähän tärppejä, poimintoja ja huomioita. Olen otsikoinut sivuja MQEP-arvoniminen saaneisiin, Nikon ambassdorehin, muuten vaan suomalaisiin sekä sattumalta ulkolaisiin kuvaajiin. Ja lisäksi löytyy sitten vielä jotain, joka ei sovi minkään näistä otsikoista alle.

Sitten niihin tärppeihin, jos et jaksa klipsutella joka ikistä riviä. Keskitytään ensi ulkomaan eläviin ja MQEP-arvon omaaviin kuvaajiin. Esim Vincent O’Byrnen fantasiakuvat kannattaa käydä tsekkaamassa. Nämä erottuvat fantasiakuvina mielenkiintoisesti edukseen, että näitä ruutuja ei ole täytetty harrypottermaisella symboliikalla, vaan kuvat ovat melkoisen pelkistettyjä. Ja kun pelkistää hyvin, on kuva voimakas. Antonio Gibottan reportaasi– ja Filip Kulisevin luontokuvat ovat sellaisenaan pysäyttäviä ilman mitään kikkailuja. Ja Expression Internationalin pojilta taas voi käydä vilkuilemassa vaikka vaikuttavia hääkuvia.

Nikonin ambassadoreissa on ehkä hieman vähemmän muotokuvaajia kuin edellisessä ryhmässä, mutta muuten tarjonta on kyllä yhtä kirjavan rikasta. Kristy Mitchelin Wonderlandissä on vaan pakko käydä, paikka on visuaalisesti paljon valokuvauksellisempi kuin Lissun ihmemaa missään. Staffan Widstrandin luontokuvat pysäyttää myös. Itse kaupunkilaispoikana ja eläinallergikkona en paljoa näistä ymmärrä, mutta jokin omituinen kaipuu meikäläisellä on aina ollut siihen, että voisi erityisesti Suomen luontoa viedä maailmalle otos kerrallaan. Olen kuitenkin aina jättänyt sen taitavammille kavereille. Kadonnut todellisuus löytyy Martin Von Kroghin Fukushima-kuvista. Itse olen valaisun, kontrastien, teatraalisuuden ystävä, mutta näihin kuviin harmaa sumuisuus sopii valitettavan hyvin.

Muista ulkomaalaisista kuvaajista löytyy sitten ikiaikainen suosikkini Horst P. Horst. Kaveri oli luomassa muotigenreä ja sekä osasi, että uskalsi valaista. Jos haluaa oppia kuinka tuodaan vaikkapa sukkahousut mallia enemmän esiin, voi palata ajassa taaksepäin opettelemaan asiaa Horstin johdolla. Jos taas haluaa saada silmänsä tukkoon visuaalisesta tykityksestä voi katsoa David LaChapellen julkkiskuvia. Olemalla niin kovamaineinen fotaaja, että julkkikset suostuvat mihin vaan kun pyydät, tiedät olevasi huipulla. Kokonaan toisesta maailmasta on sitten ihanan seesteinen, mutta tarkoituksenmukaisesti silti valolla muotoileva Erik Almås. LaChapellen kuvien aiheuttama epilepsiakohtauksen uhka väistyy ja pikkupojan mieli lähtee 80 sekunnissa maailman ympäri. Hyvän kuvan pitääkin aloittaa tarina, ei lopettaa sitä.

No sitten on vuorossa sokeri ja pohja, eli tarkoituksella viimeiseksi jättämäni suomalaiset valokuvaajat. Koska olen yksinkertaisen mahtipontisuuden ilmentäjä omissa kuvissani, niin jotenkin osaan arvostaa ihan toisissa maailmoissa kulkevia kuvaajia. Krista Keltasen sävypelkistetyt ja vähäeleisyydessään pysäyttävät kuvat ovat upeita. Kerrottakoon ylimääräisenä knoppitietona, että kaksi Kristan työtä roikkuu kesämökkini makuuhuoneen seinällä. Yrittäjyyden myötä herkkään kukkaan puhjennut Onni Kinnunen on myös pakko mainita tässä maailmallakin kunniaa niittäneistä mainoskuvistaan. Musta huumori toimii aina rennon oloiseen rumaan mieheen piilotetun valokuvaajanörtin luomana.

Tässäpä kaikki tällä erää. Ota joko tärpit tästä tai käy kelaamassa koko linkit-sivuni ja surffaa kerrankin inspiroivilla laineilla. Ja muista, että jos kopioi niin kannattaa kopioida parhaita.

AperDude

 

TUNNUSTA VÄRIÄ!

Me Suomalaiset emme ole värin tunnustamisessa kovin hyviä. Mielipiteitä joko vaihdellaan näppärästi vaalilupausten ja äänestysten jälkeen ennen haastattelua ihan teflonina tai sitten harrastetaan toista ääripäätä, jossa unohdetaan älykäs keskustelu kokonaan ja heitellään polkupyörätelineitä muiden omistamiin ikkunoihin. Meillä saa olla käsityksiä ja arvostuksen kohteita, me saamme kannattaa ideologioita sekä tukea jotain toimintaa. Ja upeaa on, jos olisimme kiinnostuineita jostain rakentavasta eikä pelkästään oman navan venyttelystä…

9.1 avasi Jere Hietala WILDLIFE-näyttelynsä Postitalon Rajalaan Helsingissä. Jere on kasvanut kodissa, jossa eläimillä on ollut arvo kuten ihmisilläkin. Nyttemmin miestä onkin kiinnostanut eläinten oikeudet ja jopa halu säilyttää uhanalaisia lajeja. WILDLIFE-näyttely syntyi kun pari vuotta pehmitetty The Silent Heroes -yhdistys viimein uskoi, että joku hullu suomalainen valokuvaaja haluaa oikeasti auttaa salametsästyksen vastaista toimintaa lisäämällä ihmisten tietoisuutta asiasta ja kutsui miehen Afrikkaan. Ja kyllä silmät avautuvatkin avajaisissa karulla tavalla. Maailman suurimmat terroristijärjestöt rahoittavat sarvikuonojen salametsästystä ja syykin on selvä, sarven kilohinta on kultaa ja platinaa suurempi. Ja jos ei asiaan päästä puuttumaan riittävän tehokkaasti, on sarvikuonojen sukupuuttoon tappamisen jälkeen vuorossa joku seuraava eläinlaji. Ihminen leikkii taas jumalaa. Ja kuten usein ennenkin, on tällaisissa leikeissä surullinen loppu.

Vuosikin on päässyt vaihtumaan ja jotkut ovat ottaneet uudenvuodenlupailun vakavasti. Esimerkiksi Studio Mitja Kortepuro lahjoittaa jokaisesta vuoden 2015 kuvauksestaan yhden euron Uudelle Lastensairaalalle 2017.

Arvostan kaikkia henkilöitä, jotka ilman eri korvausta haluavat tehdä jotain muiden hyväksi. Omalla tekemisellä ja esimerkillä vaikuttaminen kun on ainoa todellinen vaikuttamisen muoto. Sinne asti mihin kädet ylettyy ja ääni kuuluu voi vaikuttaa.

Kiitos Jere ja Mitja! Tsemppiä projekteihinne!

AperDude

PS. Tässä linkkejä aiheesta:

”EN OLE AMMATTILAINEN, MUTTA VOIN VILKAISTA”

”Tervetuloa häihini, ota kamera mukaan!” versus ”Tervetuloa häihini, ota kaivinkone mukaan!” Kumpi kuulostaa normaalimmalta? Pitäisikö toisen ylipäätään kuulostaa normaalimmalta? Vai pitäisikö kysyjän olla normaalia älykkäämpi ja jättää moiset kysymykset kysymättä?

Kerran vastasin puhelimeeni ja minulta tiedusteliin voisinko ottaa selkähierontaan asiakkaan vielä kyseiselle päivälle. Pahaksi onneksi rehellisyyteni toimi niin nopeasti, että ehdin tunnustaa ääneen numeron olevan väärän ennen kuin tajusin että olisin voinut ”leikkiä lääkäriä” suuresta rahasta.

"Vedä kauhkot täyteen ilmaa..."

”Vedä keuhkot täyteen ilmaa…”

Tehdään nyt heti selväksi, että valokuvaus on hyvä harrastus ja myös hyvä ammatti. Lisäksi harrastajuuden ja ammattilaisuuden asteita on monia, eikä ole vain yhtä oikeaa. Tänään aloittavalla harrastajalla on ihan yhtä suuret oikeudet ilmoittaa valokuvaus harrastuksekseen kuin elämänsä kuvanneella kävyllä. Kuvalle on erilaisia tarpeita ja kameran käytölle on erilaisia tarpeita. Itse olen vakuuttunut että meillä jokaisella kannattaa olla jotain asioita, mitä teemme vain siksi että se on hauskaa ja/tai kehittää meitä. Itse menetin aikoinaan kuvaamisharrastuksen ammattilaisuudelle, mutta en ole katunut sitä asiaa lainkaan…

Jos puhutaan sitten kuvasta ja sen käytöstä, niin täytyy korostaa että kuvan tarve aina määrittää mikä on hyvä kuva kyseiseen tarpeeseen. Jos joku haluaa ilmaisen kuvan itsestään ja hankkii sellaisen, on se täysin OK. Ei silloin kannata maksaa ammattilaisen palveluista kun tarve on ilmainen kuva. Ja jos ammattilainen on näyttämällä kuvien laatueroja onnistunut kasvattamaan asiakkaan haluamaan jotain ihan muuta, niin silloin taas on OK maksaa paremmasta kuvasta. (Tämä perustuu olettamukseen, että ammattilainen on taitava ja kouluttautunut ammattilainen joka todella tietää mitä tekee!) Käytänhän itsekin puhelimen kameraa silloin kun tarve on päiväkirjan omainen, olin täällä tällaisella ilmeellä -tyyliin. Ja jos haluan Helsingistä Rovaniemelle voin kävellä, pyöräillä, hiihtää, autoilla omalla autolla, vuokrata auton, varastaa auton, vuokrata helikopterin, lentää, aseella uhaten matkustaa Sari Essayahin reppuselässä tai valita jonkun muun ensin mieleen tulevasta miljoonasta vaihtoehdosta. (Huomatkaa että jätin junan pois vaihtoehdoista. Käsittämättömän kallis ja aina myöhässä oleva ”muka” vihreä vaihtoehto ei ole listallani muuta kuin äärimmäisen pakon edessä.) Ja se vaihtoehto on paras, mikä täyttää matkatarpeen parhaiten sillä hetkellä kun minun Rovaniemellä on oltava. On todella hyvä, että ammattilaisia on monenlaisia ja monen hintaisia. On hyvä, että on olemassa puoliammattilaisia ja innokkaita harrastajia. Ainoa asia mikä ei ole hyvä, on se, että joku maksaa saadakseen kuvata tilauksesta kuvia toiselle, eli että joku ei osaa hinnoitella siten, että kulut tulisivat peitettyä saati sitten että kuvauksesta jäisi jotain voittoa. Sellainen vääristymä muokkaa ihmisten käsitystä alasta epärealistisempaan suuntaan.

Kulurakenteen pitäisi olla aina hinnoittelun pohjana. Jos ammattilainen on kouluttautunut, hankkinut asialliset tilat, liikuntavempeleen, kamerat, salamat, tietokoneet, tiloihin sisustuksen ja rekvisiittaa, sekä kaiken muun pakollisen hänellä yleensä on mukava laina muistuttamassa töihin menon tärkeydestä (ehkä ainakin ensimmäiset 15 vuotta). Yleensä tämä laina ja tietoisuus syömisen pakollisuudesta saa aikaan terveen motivaation tehdä asiat toisin kuin harrastaja. Ja jos näin on, kuvat näyttävät toiselta ja ne maksavat reilusti enemmän. Harrastajalla kun ei ammattikuluja ole, jos hän on vaikkapa saanut ilkeältä äitipuoleltaan huonon kameran joululahjaksi. Ja näin pitää ollakin, tarkoittaahan ammattilaisuus ja harrastaminen eri asioita. Onhan minullakin pari harrastusta. Pidän esim kirjoittamisesta ja soittamisesta. Kummastakaan en tajua paskaakaan, mutta olen tehnyt niitä sen verran pitkään ja suurella innolla, että saan aikaan meteliä ja tekstiä jopa siinä mielessä sujuvasti, että joskus sellaisiakin palveluja olen myynyt. Viimeisin tällainen projektini oli runokirja TUHKASTA NOUSEE MIES, jonka kansien sisään kaadoin välitilinpäätöksen omaisesti yhden elämänvaiheeni kipuilut ja orastavan toivon. En kuitenkaan koskaan voisi edes humalassa sanoa olevani kirjailija tai muusikko. En koskaan. Itse en edes tiedä mitä minun pitäisi noista asioista oppia ollakseni ammattilainen. Enkä haluakaan tietää. Haluan pitää nuo harrastuksina, en halua uhrata niitä tietämisen ja suorittamisen alttarille.

asdfasfd

Kas tällainen elämän suolaama karun nihkeä ja hävytön teos on syntynyt innokkaan harrastajan, ei kirjailijan toimesta.

Ammattilaisuus valokuvaajana minusta merkitsee sitä, että kuvaaja pystyy tilauksesta tekemään luotettavasti tilatun kuvan olosuhteista ja tilaajasta riippumatta toistuvasti. Minusta ammattilaisuus merkitsee myös vastuuta asiakkaista siten, että palvelua kehitetään jatkuvasti. Harrastaja taas voi olla vaikkapa jonkun tietyn kuvauslajin suvereeni taitaja pelkän intonsa vuoksi, eikä hänen tarvisekaan tehdä asiaa muilla perusteilla. Tunnen esimerkiksi useita luontokuvauksen harrastajia, joilta minulla olisi paljon opittavaa ja heillä ei minulta mitään. Paitsi ehkä pohjalaista asennetta… 😉

Usein kuulee viisasteluja siitä, että harrastajilla on ”pidemmät putket” kuin ammattilaisilla. Ja loogistahan se olisikin, ammattilaisen kun on pakko kohdistaa ja kuolettaa kulunsa mitä harrastajan ei tarvitse. Ja virnistellen tunnustan että näin voi hyvinkin tapahtua. Nimittäin vaikka elämässäni onkin ollut vallalla viime aikoina todella vähän soittamisen aika, on minun pakko tunnustaa soitinteni olevan aivan liian arvokkaat ja laadukkaat huomioiden käsiini ohjelmoidut soittoliikeradat.

Onkos tästä kaikesta jotain opittavaa? Ehkäpä se, että kannattaa olla kiinnostunut omasta tekemisestään, miettiä omat rakenteensa ja perusteensa, tekemisensä ja sijoittamisensa sellaiselle tolalle, että voi allekirjoittaa elämänsä. Parin päivän kuluttua toivottavasti olisikin hyvä hetki meillä kaikilla miettiä tuota oman elämänsä allekirjoittamista, kun (itseluodut) joulukiireet muuttuvat joulupäiviksi. Itselläni oli hetki takaperin mielenkiintoinen tapaaminen kardiologin kanssa ja liputan kyllä yhä edelleenkin intohimoisen elämäntyylin puolesta, mutta nykyään myös orastavan kieltäytymiskyvynkin puolesta. Meidän jokaisen pitää jossain vaiheessa opetella valitsemaan eteemme siunaantuvista ovista myös ne, joita emme avaa. Priorisointi, elämämme tärkeimpien asioiden hahmottaminen ja niihin sijoittaminen olisi hyvä joululahja. Vietän joululomaa blogimaailmasta ja palaan 19.1 jälleen tälle taajuudelle. Olkoon joulusi läheistesi rakkaudella vuorattu!

AperDude