Olen parisuhteessa, jossa kaikki munat on samassa korissa, olemme molemmat valokuvaajia. Kun eilen vietimme harvinaista vapaasunnuntaita kahdestaan, niin luonnollisesti halusimme vastapainoa työlle, siksi lähdimmekin Mitjan studiolle kuvaamaan toisiamme.
Kuvaajana on erittäin hyvä käydä välillä kameran toisella puolella tuntemassa niitä tunteita, joita malli kokee. Silloin on helpompaa muistaa kuinka tärkeää on ohjata mallia, kameran edessä kun ei voi tietää miltä kuva näyttää.
Parhaillaan työn alla olevassa sarjassani teen aika raflaavan piirtävää valaisua ja nyt halusinkin käyttää kovin rauhallista valomaailmaa sekä leikkiä tummien sävyjen hiuksen hienoilla eroilla. Tässä ensimmäisessä ruudussa oli käytössä 4 kpl Elinchromen RX600 salamoita ja muissa 3. Nikon D810:ssa on oli kiinni lempilasit: 85mm f1.4 ja 200mm f2. Pakko kyllä todeta, että molemmat piirtävät käsittämättömän tarkasti.
Mitja hankki Venetsian matkaltamme huomenlahjakuvia varten naamion ja sehän piti tietenkin testata. Musta metallinen siro naamio toimi loistavasti pitsin kanssa.
Kuvatessaan minua Mitja halusi leikkiä suihkupullolla ja jatkoi samaa teemaa käsittelyssäkin. Mallina olen parhaimmillani silloin, kun saan esittää kallioon hakattua patsasta. Ja Varustelekasta ostamani vanha ylivääpelin mantteli pääsi ensi kertaa käyttöön.
Ensi sunnuntaina kuvaankin sitten Helsingissä upeassa Paasitornissa. Laitan siltä keikalta maistiaisia tänne kahden viikon päästä.
AperDude