VALTA VAIHTUI

Suomen Ammattivalokuvaajien alkuvuoden maamerkki Vuoden Muotokuvaaja -kilpailu käytiin viikonloppuna ja tällä kertaa kruunu matkasi Helsingistä Poriin…

Porilainen Johanna Sjövall nappasi Vuoden Muotokuvaja -tittelin ansaitusti! Kilpailussahan ensin arvostellaan yksittäisiä kuvia ja sen jälkeen parhaimmat keskiarvot sarjansa kaikilla kuvilla saaneita sarjoja arvostellaan kokonaisuutena. Tässä jälkimmäisessä osassa kieltämättä yhtenäisyys tai sen puute on läsnäolevien nähtävillä. Vain yksi viiden kuvan sarja on kerrallaan esillä…

Tästä pääset SAV Ry:n sivuille katsomaan Johannan sarjaa ja tästä Johannan omille sivuille. Itse pidän tästä sarjasta erityisestä yhtenäisestä ja tasaisen niukasta sävymaailmasta, sekä ihanan pysähtyneestä tunnelmasta. Joko tunnetta ja tekemistä saisi olla lähes kiljumiseen asti tai sitten tällainen kaukaisen eteerinen maailma on myös loistava. Niiden välimaastossa monesti ollaankin sitten EHKÄ turhan tavanomaisissa maailmoissa, että kuvat nousisivat kisoissa muiden yläpuolelle.

Vuoden Hääkuva 2016 – Mä sua

Tämä meikäläisen parempi puolisko ylläpiti perheen kunniaa tässä kisassa. Mitja Kortepuro nappasi kaiken kaikkiaan viisi plakaatia (hääsarjan kulta ja hopea, valmistujaissarjan hopea, sekä kaksi kunniamainintaa lapsikuvasarjassa), joista mielivaltaisesti nappasin kolme kuvaa tähän esille.

saDasd

Hopeaa hääkuvasarjassa – Voikukkarakkautta

Yhä edelleenkin kuvan katsojalle välittyvä tunnelma on se kuvan tärkein voima. Näissä kaikissa kolmessa kuvassa on hieman eri tavoin kuin Johannan kuvissa toteutettua yksinkertaistamista. Itse olen aina viisastellut kuvan rakentamisprosessin menevän niin, että ensin on musta tyhjä tila, johon tuodaan ihminen/ihmisiä. Sen jälkeen mitään väriä/muotoa/struktuuria tai muuta elementtiä ei saa kuvaan tuoda, JOS SE EI PARANNA KUVAA. Esim tässä yläpuolella olevan hääkuvan alan jako 1/3 vihreää ja 2/3 sinistä ja parin sijoittaminen kultaiseen leikkaukseen on kauniin klassinen ja toimiva asettelu. Tai alla olevan kuvan pehmeät materiaalit ja hiuksen hieno vaaleiden sävyjen leikki yhdistettynä hellyttävään olemukseen on todellakin yksinkertaista ja toimivaa. Mitjan sivuilla pääset tästä

asdfasd

Kunnimaininta lapsikuvasarjassa – Ihan vaan pikkutorkut

Itse olen näitä kisoja seurannut vuodesta 1994 lähtien ja ainoa selkeä murros tapahtui vuosituhannen vaihteen tienoilla. Yhä edelleenkin hyvä kuva on hyvä kuva ja parhaat kuvat kestävät aikaa totaalisesti, mutta murroksessa oli havaittavissa ehkäpä jossain määrin haparoiviakin yrityksiä ottaa uusi väline haltuun. Sanoisin, että viime vuosien kilpailussa ei enää olekaan tullut välinekipuilun aiheuttamia ylilyöntejä. Niin Johanna kuin viime vuoden vuottaja Vesa Tyni käyttivät kuvankäsittelyä lähinnä viimeistelyyn ja kuvien yhtenäistämiseen, eikä lainkaan kikkailuun kikkailun vuoksi.

Ensi maanantaina hihkaisen sitten muutaman sanan messuista, Kuva ja Kamera kun on jo ovella…

AperDude

Mainokset

SISÄLLYSLUETTELO

Suomen parhaat henkilökuvat -kirjaprojektin lähtötelineissä oli mielenkiintoisinta pohtia oikeaa kuvaajakombinaatiota, mikä ketju olisi sopivan laaja vieläpä täydentäen toisiaan. Halusin todella voimakkaasti välttää sen riskin, että jälkikäteen saisi todeta eri kuvaajien vahvuuksien ja kuvien olevan samalla tontilla keskenään. Ja hienointahan tässä oli se, että sainkin mukaan Dreamteamini, kun kaikki toivomani henkilöt lähtivät mukaan! 

Haluankin tässä vaiheessa hieman jo raottaa teille tätä tähtikuvion muotoa. Ääripäistä löytyy mm tekniikasta piittaamaton tutkimusmatkailija ja suunnitelmallinen tarinankertoja, taikapölyttäjä ja valomiesten kuningas, kameraa tarvitsematon visiönääri ja tunteiden ikuistaja. Kirjassa paljastan lisäksi mitä ennustaminen tarkoittaa käytännössä ja kuka rakentaa kuvausrekviisiitat livenä kuvankäsittelyn sijaan. Innostun itsekin joka kerta kun selaan mukana olijoiden listaa…

ndwjnidcjnwdc

Sisällysluettelon kyljessä on mallina Saija Sasetar.

Itselleni parasta kirjan antia ovat persoonat ja tarinat, oli todella mielenkiintoista kaivella ihmisiä kuvien takana. Kuvat taas pitänevät huolen siitä, ettei tämä kirja vanhene koskaan. Vaikka kuvaamisessakin on muotivirtauksia, ovat parhaat kuvat ajattomia. Se on loppujen lopuksi yksi mittari, josta huippukuvan tunnistaakin.

Kuva ja Kamera -messuilla 4-6.3. Messukeskuksessa sitten viimeinkin kirja on ottanut fyysisen muodon, mutta kirjoitan erikseen myöhemmin kaikista messumeiningeistä. Nikonin uutta lippulaivaa D5-runkoa kävin menneellä viikolla ihastelemassa, mutta paneudutaan siihenkin sitten vasta kun saan laitetta käytettyä itse teossa.

AperDude

OIKEAT ANGRYBIRDSSIT

Minulta on usein kysytty ”mistä saan ideat kuviini”. Olen usein todennut, että mielikuvitusta minulla on määrällisesti paljon, mutta laadusta en mene takuuseen. Ehkäpä todellinen syy löytyy jostain lapsuudesta, sairaaloisena rääpäleenä kun sadut jatkoivat elämää päässäni kirjan sulkemisen jälkeenkin.

Kuvan elinajan kannalta (ja käytännössä myös laadun) on tärkeintä, että kuva välittää tunteen. Vain jos katsoja kokee katsoessaan jonkun tunteen, kuva on mielenkiintoinen ja jää mieleen. Jos vielä kuva inspiroi katsojaansa kehittelemään kuvan tarina loppuun, on kuva jo räjäyttänyt pankin…

Ja sillä mikä tunne on kyseessä ei sitten olekaan mitään väliä, olkoon jotain kaunista, rankkaa, pelottavaa tai mitä tahansa. Tätä jäin sitten kerran yön hiljaisina tunteina pyörittämään päässäni miettien, mikä olento olisi aseistariisuvan pelottava. No vastaushan on selvä: NAINEN TIETTY! 😉

Malli: Decadenz

Malli: Decadenz MUAH: Making Hell

Niinpä halusin tehdä muutaman kuvan ”angribirds” sarjan, jossa ei hehkuteta naissukupuolen kauneutta, vaan esitetään nainen puhtaasti voimaolentona. Meikkitaiteilija Making Hell oli tekemässä asiaankuuluvat meikit kahteen kuvaan ja pakko vaan todeta, että photosopissa säästää paljon aikaa ja hermoja sekä vieläpä laadun nousu on melkoinen, mikäli ammattitaitoinen pensselinkäyttäjä on tiimissä. THNX VALE!!!

Vanha ratkaisu yksinäisyyteen on se, että katso kauhuelokuva, etkä tunne enää olevasi yksin. Ehkäpä näiden kuvien kanssa saa saman vaikutuksen nopeammin…

Kiitos kaikki mallit, olitte superia!!!

AperDude

PS. Kaikki kuvat on kuvattu Nikon D810 + 85mm f1.4 & Elinchrome laitteistolla.

VÄLITILINPÄÄTÖS

Välitilinpäätöksiä pitäisi ihmisen tehdä silloin tällöin, joko tajutakseen olevansa harhassa tai ihan vaikka vaan tietääkseen olevansa oikealla tiellä. Näin joulun katkaistua hetkeksi rutiinit ja vuoden vaihteen symboloidessa uutta alkua olisi tähän se luontevin aika. Niinpä teenkin pari huomiota ennen heräämistä uuteen vuoteen…

Minä maailmantarkastelijana

 

Tänä vuonna ihmiset ovat joutuneet opettelemaan omien pelkojensa kanssa elämisestä uusia asioita. Ennen kuin osaisimme lähettää ulkomaiset roistot koteihinsa, meidän pitäisi opetella kunnioittamaan ihmisen koskemattomuutta säätämällä esim raiskauksien ja murhien rangaistukset monin verroin talousrikoksista saatavia kakkuja kovemmiksi. Mutta kun poliitikoista löytyy seksuaalirikollisia ja valehtelijoita, niin ehkäpä minäkin pilapiirroksen tavoin ryhdyn uskomaan enemmän joulupukkiin kuin nk ”kansanedustajien” haluun vaikuttaa toiveideni suuntaisesti. Pelon lisäksi toinen vuoden teemoista on linsseissäni tekopyhyys. Isänmaallisuuden nimissä joukko mulkeroita uhkailee järjestelmällisesti suomalaisia naisia ja osa on ihmeissään kun joutuu omista nettikirjoituksistaan tilille. Se ettei tiedä panemisesta voivan tulla raskaaksi ei riitä ehkäisyksi. Samoin kun nelivedolla voi päästä jumiutumaan pahempiin paikkoihin, voi joku onnistua tuomaan häpeänsä yhä isomman yleisön parjattavaksi näin somen valtakaudella.

 

Hienot ilmastosopimukset nähdään vasta vuosien päästä käytännössä toimiviksi tai vitseiksi, kuten myös esim sekin, kuinka Viron yrittämistä tukeva kulttuuri toimii Suomen yrittämistä ei-niin-jeesailevaa peliä vastaan. Ei kaiken kaikkiaan ole fiilistä, että olisimme kansakuntana ottaneet askelia eteenpäin. Ennemmin olemme jakaantuneet selkeämmin eri leireihin ja se on syvältä. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että eri mieltä olevien pitää hankkia oma hiekkalaatikko. Mielestäni tähän samaan voisi vain rakentaa vaikkapa useamman kulman, silloin ainakin säilyisimme puhe-etäisyydellä toisistamme. Tosin se taas vaatisi muiden mielipiteiden kunnioittamista, joten ehkäpä antaa vaan asian olla…

 

Minä valokuvaajana

 

Kulisseissa on ollut vipinää, Suomen parhaat henkilökuvat -kirjani ja uusi näyttelyni julkaistaan Kuva ja kamera -messuilla 4-6.3.2016. Olenkin saanut tavata valtavan joukon upeita ihmisiä, kirjassa esittelemieni tähtien lisäksi joukon loistavia malleja! Olen ollut ihmeissäni kuinka paljon Suomesta löytyy lahjakkaita ja inspiroivia malleja, joiden asenne on enemmän kuin kohdillaan. Ilman muuta nämä kohtaamiset ovat olleet tähtihetkiä vuodessani valokuvaajana. Olen syvästi kiitollinen teille kaikille jotka tiedätte tässä joukossa olevanne! Kiitos ja kumarrus!
njnjnjnj

Malli: Saija Sasetar          Gear: Nikon D810 + 85mm f1.4

Lisäksi olen saanut laitteiden osalta nauttia silkkaa inspiroivuutta ja toimivuutta. Olen kiitollinen Nikon ja Elinchrom leluistani, jotka tekevät minusta paremman kuvaajan! Yhdenkään kuvaukseni onnistuminen ei ole ollut laitteista kiinni, vaan syyllinen on aina löytynyt kameran takaa, jos sellaista on pitänyt etsiä.

 

Minä ihmisenä

 

En ole oppinut tänäkään vuonna nukkumaan, minulle ei ole tänäkään vuonna selvinnyt mitä haluan isona, en ole tänäkään vuonna kasvanut järkeväksi vanhaksi mieheksi, en ole oikeastaan petrannut missään lajissa paskaakaan. Ainoa mistä voi oikeasti olla ylpeä on tyttärieni tekemiset ja heidän menestymisestään on minun ansiotani noin 0 prosenttia. Me ihmiset kun yleensä asetamme itse reitillemme esteitä ”ei nyt niin voi tehdä” tai ” en minä osaa”, niin jälkikasvuni asuu molemmat tällä hetkellä ulkomailla, koska se kuuluu osana heidän unelmansa tavoitteluun. Arvostan tällaista visioidensa seuraamista ja toivoisin itsekin osaavani tehdä niin… Edes vielä joskus… Mutta kuitenkin luultavasti kuitenkaan en…

 

4-6.3.2016 on sitten Messukeskuksessa Kuva ja kamera -messut ja jos haluat tavata apinan, niin suosittelen saapumaan paikalle lauantaina 5.3 puoleen päivään mennessä. SiIlloin availen tämän vuoden saalista julkisemmin parillakin eri lavalla aihe kerrallaan. Siihen asti toivon vuotesi alkavan lupaavasti sopivien lupausten säestämänä! Kaikkea kaunista vuoteesi!

 

AperDude

QUADRA, QUADRA, QUADRA

Väline on vain väline ja välineellä on aina vain välinearvo. Silti tunnustan olevani välineurheilija, minkähän ihmeen takia sitten???

Mikäli laitteet inspiroivat käyttäjäänsä, on lopputulos parempi. Minua inspiroi laitteiden osalta omavaraisuus, käytettävyys, monipuolisuus sekä laadukkuus. Antakaas kun kerron tarkemmin, mitä näillä asioilla käytännössä tarkoitan…

Omavaraisuus on sitä, kun starttaan auton kuvauskeikalle lähtiessä, minun pitää pystyä olemaan varma, että saan kaiken mahdollisen hoidettua. Kameroiden osalta se tarkoittaa täyskokoista kennoa ja vararunkoa lisättynä 14-200 millin hyvävalovoimaisilla putkilla. Salamoiden osalta se tarkoittaa sitä, että salamoiden täytyy toimia ilman ulkopuolista virtaa ja niistä täytyy saada irti sekä kovaa/piirtävää valoa, että pehmeintä/kauneinta valoa. Toisin sanottuna vermeiden täytyy toimia akuilla ja valonmuokkaimia täytyy olla laidasta laitaan.

Käytettävyys tarkoittaa minulle sitä, että laitteiden roudaaminen sekä kuvaukseen rakentaminen ei saa olla kivulias toimenpide. Parasta salamoissa on, kun välähdyspää on kevyt ja painavamman akkuosan voi piuhalla vetää maahan, piiloon tai milloin minnekin. Ihan kuin moottoripyörässä niin salamoissakin kannattaa painopiste pitää matalla…

asdfasdf

Neljällä Quadran A-Headillä ja kolmella Quadra akulla Sokos Hotelli Tammerin käytävässä halloweeninä vetäisty pose. Malli: Noora Cosplay

Monipuolisuus taas on sitä, että saman valmistajan tuotevalikoimasta löytyvät kaikki koskaan tarpeellinen ja että niitä myyvä yritys tarjoaa joko itse, tai yhteistyökumppaninsa kautta myynnin lisäksi myös Suomessa sijaitsevan asiantuntevan huollon. Itse en yleensä käytä kolmannen osapuolen valmistamia lisäosia koskaan, uskon pitkällä tähtäimellä siihen, että yksi valmistaja pystyy kokonaisuutena valmistamaan paremmin yhteensopivan kokonaisuuden.

Laadukkuus taas tarkoittaa ihan kirjaimellisesti sanaa itseään, eli terävää piirtoa, sekä tasaisia ja oikeanvärisiä välähdyksiä nyt ihan päällimmäiseksi todettuna… Mitä harvemmin huomaat mietiskeleväsi ”mitähän äsken tapahtui” niin sitä laadukkaammat laitteet sinulla on.

Ihmepeli!

Kameroiden osaltahan olen omistanut 16-vuotiaasta lähtien Nikonin laitteita, mutta höpistään niistä toinen kerta. Tarkastellaan nyt salamakalustoa tarkemmin. Kuvaan usein mitä ihmeellisimmissä paikoissa oikeastaan siksi, että mitään omaa studiota ei minulla ole. Luulenpa, että muutavat ystäväni rupeavat olemaan jo näpyillä kun huomaavat minun soittavan. Että kiitos ja anteeks vaan studionne lainaajat! Joka tapauksessa omat laitteeni olen hankkinut yllä esittelemieni periaatteiden mukaan ja valinta on kohdistunut Elinchromen Quadroihin. Niiden voimaosien/akkujen paino-tehosuhde on loistava ja ennen kaikkea välähdyspäät ovat uskomattoman kevyitä, joten niitä on helppoa rakennella mihin tahansa puiden oksiin tai minne vaan. Quadroihin käyvät ihan samat valonmuokkaimet kuin mihin tahansa Elincoihin, mutta tietenkin laitteiden tehot täytyy aina huomioida, joten tehosyöppöjä telttoja ei kannata Quadrojen kanssa käyttää. Itse käytän niitä lähinnä erilaisten varjojen kanssa, pelkällä kuupalla tai kuupa+hunajakenno yhdistelmällä. Litemotiv teltan, pesuvadin tai muuten vaan aurinkoa vasten tapellessa minulla on käytössä isoveli Ranger. Kieltämättä lisääntynyt teho vaatii myös akulta enemmän painoa, joten keikat jolloin pärjää pelkillä Quadroilla, niin Ranger jää yksin autoon itkemään. Eli kolmella Quadra voimaosalla ja neljällä välähdyspäällä, sekä Ranger voimaosalla ja kahdella päällä pystyn tekemään yleensä kaiken missä milloinkin. Ja löytyy kaapista pölyttymästä vielä ring-flassikin, mutta sitä ei tule kyllä käytettyä lainkaan. Akkulaitteiden kanssa ainoa tasoitus mitä normikompaktisalamalle joutuu antamaan, on ohjausvalojen käyttö. Luonnollisesti akkulaitteilla ei ole tarkoitus polttaa koko ajan polttimoa (ja samalla akkua), silloin kun on seinästä virta käytössä, niin asialla ei tietty ole merkitystä. Ja mikäli käyttää salamoita vain studiossa, niin on täysin turhaa maksaa akkulaitteiden kalliimpaa hintaa. Elinchrom tarjoaa kolmea eri kompaktisalamasarjaa todella laajalla hintahaitarilla…

Jännityksellä odottelen Elincan EL-Skyport Plus HS lähettimen esittelyä Nikonin runkoon sopivana. Tähän asti kun Elinca ei ole vielä esitellyt omaa lähetintä, jolla synkronointi vaikkapa 1/8000 sekunnilla onnistuu. Onhan laitteessa mm monipuoliset salamoiden ohjausmahdollisuudetkin, mutta itse minua kiehtoo nimen omaan tuo mahdollisuus tarvittaessa lyhyiden aikojen käyttöön siksi, että silloin voi päästä kilpailemaan auringon kanssa myös pienemmillä tehoillakin. Odotellaas ensi kesää tämän asian kanssa…

Valo ei ole koskaan muuttunut, eikä muutu… Laitteet kylläkin muuttuvat ja Quadrat ovat kyllä mielestäni parasta mitä salamamaailmassa on tapahtunut viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen, minkä olen ammattilaisena sekoillut. Nyt valaisun rakentaminen myös pöpelikköön on käytännössä mahdollista. Ja kiitokset tässä vielä Elinchromen maahantuojan Color-Kolmion asiantuntija Kai Toivakalle kaikesta jakamastasi tietoudesta! Käyttöohjeiden lukeminen kun ei oiken ole meikäläiselläkään hallussa…

AperDude

JOKAISEN NAISEN KAKSI PUOLTA?

Olen elämäni aikana tuntenut muutaman naisen, mutten ole ymmärtänyt heistä ketään. Vika on epäilemättä minun ymmärryskyvyssäni, siitä olen vakuuttunut. Sellaisen havainnon olen kuitenkin tehnyt, että naisessa piilevät persoonien ääripäät ovat melkoisen kaukana toisistaan…

Halusin tallentaa samaan kuvaan sen ihanan, söpön, kauniin, ymmärtäväisen ja luottavaisen herkän pikkuneidon sekä verenimijän, joka ei epäröisi ottaa henkeä kaikilta kaksilahkeisilta, jos vaan sattuu huvittamaan.

asdfadfasdf

Realistinen luonnekuvaus…

Vihaan jalustan käyttöä, mutta nyt sillekin oli tilaus. Nimittäin kun lähtee kasaamaan lopputulosta useammasta ruudusta, niin ainoa järkevä lähestymistapa on lyödä kamera kunnolla kiinni. Tämä kuva syntyi lopuksi seitsemästä eri ruudusta. Kasaaminen on helppoa, kun kaikki ruudut ovat jo valmiiksi kohdakkain.

askdcnkajsdnc

Tällaisten ruutujen yhdistely on helppoa…

Molempien persoonien lisäksi kannatti kaiteet, portaat ja eri seinät valaista palasina omille ruuduillen, silloin sai jättää kompromissien tekemisen kuuden euron pizzerioihin. Pärjääpä reissussa vähemmillä salamoillakin, jos ei tarvitse valaista koko kuva-alaa kerrallaan.

adfasdfsdf

(Kuvat: Jenni Laine)

En voi kyllin korostaa mallin merkitystä kokonaisuudessa. Nimittäin Saija (Sasetar) harrastaa vaatteita (ja kaikenlaista muutakin, lukekaa neidon sivuilta itse) ja oli upeaa kun sai vaan ihastella vaatekokonaisuuksia, meikkaamisen helppoutta sekä poseja. Aina kannattaa tuntea mallit sen verran hyvin, että vaatekaapin sisällöstä on jo keskusteltu.

(Kuva: Jenni Laine)

(Kuva: Jenni Laine)

Kiitos Janne Mönkkönen ja Sokos Hotelli Tammer loistavista puitteista, Jenni Laine assaroinnista ja ”making of” -kuvista, sekä Saija vaatekaapistasi, siveltimistäsi sekä posettamisesta.

Ja pakko on hehkuttaa eilen ja tänään vietettyjä Suomen Ammattivalokuvaajat Ry:n syyspäivien tähtivierasta André Botoa. Mies on ihan äijä erityisesti kuvankäsittelyssä, käykää penkomassa sivut jos että ole sitä jo aiemmin tehneet.

Älkääkä piilotelko persoonianne!

AperDude

ROAD TRIPILLÄ IRLANNISSA

Olen tarvittaessa ekstrovertti, mutta kieltämättä lomat eivät mielestäni ole sitä varten, että painaudutaan ”Plaija De Plaijalaijan” rannikolla hikisen suomalaisturistin kylkeen tai mennään Tallinan kylpylän altaaseen uimaan virtsassa 16000 eläkeläisen kanssa. Enkä siltikään vastusta Kanarian saaria, hiekkarantoja, Viroa, eläkeläisiä tai virtsaamista, olen vaan sitä mieltä, että lomalla lennetään jonnekin ja otetaan kentältä vuokra-auto. Pienen hetken saa kaupunkilaispoika elää vascodakaamana… 

Potkikaa kuulkaas lapsenne maailmalle, saatte hyvän syyn matkustella heidän perässään. Nyt kun nuorempikin tyttäreni painui maailmalle au pairiksi Dubliniin, niin oli syytä tutustua Irlantiin oikein oman etsimen läpi. Niinpä siis painuin Norjalaisin siivin hakemaan vuokra-autoa tarujen saaren pääkaupungin lentokentältä. Auto ei ollut paskan häävi, sitä savuttavaa volkkarisukua, eli merkittävästi mopoautoa muistuttava Skoda jotainmitäenmuistanimeltään. Koska paikan ab-orginaalit ajelee väärällä puolella, niin päätinpä ottaa kulkimen oikein automaattilaatikolla. Se oli virhe! Skodan automaatti vaihtoi niin hitaasti, että enemmän aikaa meni vaihtaessa kuin edetessä. Italiaan verrattuna irkut on kohteliasta autoilijakansaa, vilkkujakin käytettiin toisin kuin välimeren läheisyydessä.

Olen usein sanonut, että jos joku sairaanhoidon ammattilainen näkisi lomakuvani, saisin pitkähiaisen nahkatakin ja kuljetuksen pehmeässä pakettiautossa. Normaalisti kun kuvaan vain sillä tavoin, että kuvat soveltuvat käytettäväksi taustoina tai palasina muissa kuvissa. Tämä matka ei tehnyt siltä osin poikkeusta…

Ensin yksi yö upean vanhassa hotellissa Dublinin keskustassa, mutta koska shoppailu ei oikein iskenyt, niin aamun valjetessa neito ja kamera autoon ja navigaattorin kanssa seikkailemaan rauniobongailu tavoitteena. Seuraava yö kuluikin Trimin linnan katveessa ja tuo linnan on monille meistä tuttu Breveheartin yhtenä kuvauspaikkana. Oli mielenkiintoista nähdä ja kuulla tuonkin elokuvan tekemisestä. Sunnuntaina ennen seikkailun loppumista piti tietenkin käydä tarkastamassa Muir Éireann… 😉

asefawfr

Trim Castle…

Koska tiesin Irlannin olevan pullollaan raunioita, niin normireissuputken 24-120mm f4 lisäksi mukaan lähti 14-24mm f2.8 ja käytännössä kuvasinkin kaikki kuvat tällä jälkimmäisellä. Lomalla haluan yleensä fiilistellä kuvaamalla Df:llä, sillä pääsee muinaisiin tunnelmiin, vaikka kenno onkin tämän päivän kuosissa. Ja koska olen varusteurheilija, niin kamat kulkivat niiden tyyliin sopivasti uudessa Onan Astoria bagissä.

asdcdsc

Ylhäällä Mellifont Abbey ja alhaalla Slane Castle, jonka mailla mm Foo Fighthers on käynyt vetämässä keikan. Jälkimmäiseen satuttiin samaa aikaa arvotavaroiden huutokaupan kanssa ja siitä syystä parkkipaikan autojen yhteisarvolla olisi saanut Kreikan jaloilleen.

Joten yhtään kuvaa en ottanut ”olin täällä” -päivänkirjan omaisesti, mutta toki niitä sellaisenakin voin käyttää. Silloin kun kuvaa tausta- yms kuvaa sellaiseen käyttöön, pitää ajatella kuvakulmia, perspektiivejä ja asettelua. Monesti esim kannattaa kuvata niin, että rakennus on suorassa, tai se on ainakin saatavissa suhtkoht suoraan. Olen jo testaillut kuviani ja luulenpa, että maaliskuussa näette yhden kolmesta kuvasta kokoamani taustan eräässä kuvassani…

asdcasdc

Hill Of Slane… Yksi abouttiarallaa miljoonasta kirkonrauniosta, joka on sittemmin toiminut hautausmaana…

Tällä kertaa kun Dublin jäi käytännössä koluamatta, niin sovin jo itseni kanssa ihan kaupunkiviikonlopustakin. Paikka näytti sen verran kodikkaalta, että hengailu asvalttiviidakossakin tulee kalenteriin.

Tärppinä voin suositella Irlantia, siellä Trimiä ja siellä Highfield House Guesthousea. En sen takia, etteikö joku muukin mesta voi olla hyvä, mutta ainakin kombinaatio majoituksesta, raunioista ja koko paikasta jätti erittäin lämpimän tunteen.

Menkääs kuulkaa oikeasti seuraavalla lomallanne omaehtoisesti raapimaan maaseutua, missä sitten leinettekin.

AperDude