Nyt on melko kiivas pätkä keväästä vedetty läpi. FEPin konferenssi Italiassa ja Kuva&Kamera -messut Messukeskuksessa kruunasivat viimeisten 10 päivän vauhdikkaan rallin. Mitään ei tietenkään opittu, mutta muutama asia jäi toki mieleen…

”TAI VASTAAVA”

Slim fit -on meidän ponäköiden nöyryyttämiseksi keksitty termi ja vaatteiden muotoilu. Samaan tapaan kusetusta on autovuokraamoiden ”tai vastaava” käsite. Triesteen pääsee järkevästi vain yhdella tai kahdella välilennolla, joten taloudellis-aikataulullis-mielekkäisyydellisin perustein lenneltiin suoraan Milanoon hakemaan vuora-autoa, jolla huitaistaisiin loppumatka autostradaa näppärästi. Mitään isoa autoa ei tietenkään kahdelle hengelle tarvi laittaa, joten perushelppo ja tukeva saksalainen VW Golf oli varma valinta. No vuokraamon faabian myytyään vakuutuksen löi sitten Fiatin avaimet käteen. Ehkäpä Itaaliassa itaalialaisten mielestä Fiat on ”tai vastaava” Golffin kanssa. Sitten kun itaalialaiset tulee Suomeen pitämään mallikurssia ja tilaa meikäläiseltä 18-vuotiaan fitnesmallin, joka on ammatiltaan kilpatanssija ja harrastaa sirkusakrobatiaa, rahtaan niille siwan kassalta työttömäksi jääneen Tyynen, jonka tanssikokemus on jäänyt sunnuntai-iltojen tanssitekotähtienkanssataiitke -ohjeman varaan ja joka käyttää normikokoisia salileggareita toisen pohkeensa ympärillä säärystimenä. Siinä teille ”tai vastaavaa”…

No joka tapauksessa ilmoitetussa ruudussa odotti tuliterä Fiat 500L. Autohan näyttää räjähtämispisteeseen pumpatulta reino-tohvelilta, mutta siitä huolimatta päätin antaa autolle mahdollisuuden. Luetteloin teillä tässä havaitsemiani ominaisuuksia tuosta uudesta 500L -auton kaltaisesta laitteesta:

• Penkki on tueton ja kova. Pakaroita ei tunne omikseen 15 kilometriä ajettuaan, eikä ollenkaan 30 km matkan jälkeen.
• Jousitus ja alusta on täysin tunnoton. Auto heiluu kuin teinipoika limudiskossa ensikänneissään. Päivän ajomatkan jälkeen auto ei ehtinyt yöllä heilua valmiiksi, vaan seuraavana aamuna jatkettiin matkaa edellisen päivän heilunnoista.
• Kojelauta oli kiiltävää materiaalia ja muodoltaan pyöreä, joten se kiilsi kuskin silmiin koko ajan päivän valossa. Lisäksi poppikoneen näyttö oli sellaisessa kulmassa, että noin 90 % aurinkoisesta ajasta sekin kiilsi kuskin silmiin. Poppikone oli lisäksi huono.
• Kuskin paikalta oli mahdotonta havoita reinon mitään kulmaa ja ajoergonomia oli rakennettu siten, että vain apinan käsivarsilla olisi ylettynyt vaihdekeppiin.
• Auto oli aika tilava, mutten tajua mitä tilalla tekee pään yläpuolella. Muuten auto oli pieni.
• Autoon oli laitettu 2 A-pilaria, ettei etukulmista havainnut tulevia autoa ja auton ohjaus oli sen verran tunnoton, että kaikki ilmansuunnat ratissa koilisen ja luoteen välillä saattoivat viedä autoa suoraan eteenpäin.

No tässä vain päällimäiset huomiot, siirrytään eteenpäin, että kirjoitukseen tulee muutakin asiaa kuin katkeraa autofaktaa.

FEPin konferenssi Triestessä

Osallistuin ensimmäistä kertaa FEPin konferenssiin ja kokemus oli monella tavalla mielekäs. Muutama inspiroiva luennoitsija oli koko jutun suola, mutta hienoa oli huomata myös se, että suomalaiskuvaajien taito kuvata ja esiintyä, sekä kyky järjestää messuja/koulutustilaisuuksia kestää kyllä vertailun.

Ehdoton tähti oli Portugalilainen Andre Boto. Kaverilla on uskomaton hahmotuskyky, mitä kaikkea kuvankäsittelyssä kannattaa tehdä ja miten se kannattaa tehdä. Erityisesti pidin Andren SURREALISM-sarjasta. Nämä kuvat on hyvä esimerkki siitä, että kun tyylitaju paiskaa kättä taitojen kanssa, voi jopa fantasiakuvat olla uskottavia. Hahmottamiskyvystä voin esimerkkinä linkittää vaikkapa tämän videon, josta käy ilmi mm kuinka Andre luotuaan kuvaan välonlähteen luo myös ko valosta syntyvät varjot sekä luo märkään katuun asianmukaiset heijastukset. Teknisesti kun käsittely ei tässäkään ole ylivertaisen vaikeaa, mutta tieto mitä kannattaa tehdä sitä saattaa olla.

Paikalla oli kolme suomalaista mieskuvaaja ja tämän jälkeen koko Eurooppa luulee, että suomalaiset mieskuvaajat ovat pitkätukkaisia mustiin pukeutuvia aavistuksen peikon oloisia olentoja, sattui sen verran hauskahkosti osumaan ulkoinen habitus yhteen. Onni Kinnunen ja Vesa Tyni menestyivät erityisen hyvin FEPin kisassa ja Vesan kanssa haettiin QEP-plakaatit. Eiköhän Suomi jäänyt mieleen tällä kertaa muustakin kuin kovaäänisestä huutelusta illan pimetessä.

Ja vaikka näinkin Venetsian ensimmäistä kertaa, niin Triesteen jäi ikävä. Sinne haluan vielä uudestaan…

Haluan lämpimästi suositella aktiisuutta kaikille kuvaajille. Mökkihöperyyden voittamiseen ja silmien avautumiseen on kollegoiden töihin tutustuminen parasta lääkettä.

KUVA&KAMERA -messut

En lakkaa ihmettelemästä sitä, kuinka uskomattomia tuotteita hinta-laatusuhteeltaan Elinchrom on viime vuosina tuonut markkinoille. Kun itse olin teini niin kameralaukullinen putkia ja runkoja tuli kyllä ostettua, mutta salamat jäivät kauppaan hintansa takia. Nykyään löytyy monenlaista eri sarjaa eri tarpeisiin ja edullisimmat laitteet ovat suorastaan halpoja…

Vetäisin itse kahdeksan valaisudemoa ja koska edellisessä postauksessani näytin jo kuvia, en sen kummemmin tässä enää palaa asiaan. Haluan kuitenkin todeta, että valokuvaaminen ei ole soololaji ja minulla oli ilo ja kunnia saada olla osa hienoa tiimiä, kiitos Iris Katariina, kiitos Henri Juvonen, kiitos Oskari Sarjakoski ja Kiitos Kai Toivakka/Color-Kolmio!

Onnistuneen esityksen resepti on hyvännäköinen malli, välähtelevät salamat ja muka-järkevä kertoja. (Kuva: Henri Juvonen with iPhone)

Näiden huomioiden kanssa siis uuteen viikkoon…

AperDude