Author Archives: aperdude

KUKAPA EI JATKETTA TARVISI, osa 1 – mieskuvaaja autokaupassa

Posted on by
Vastaus

Kun asioista puhutaan oikeilla nimillä, täytyy todeta että auto on miehelle jatke jos jokin, statussymboli jolla oma paikka maailmassa määritellään. Jo maaliskuussa 1994 menestyksekäs mestarikuvaaja Jaakko Ojala kertoi, että hänen asiakkaansa tulivat naapurikylistä, koska oman kylän tutut olivat liian kateita jenkkiraudoista pihalla tullakseen alueen parhaalle kuvaajalle. Mutta mitä muuta auto myös on ja mitä auton valinta kertoo valitsijasta? Tervetuloa kanssani auto-ostoksille!

Joulukuussa minun oli aika vaihtaa autoni taas kerran ja joudun käymään raadollisia keskusteluja itseni kanssa, kuinka paljon painottaa valinnassa käytännön kannalta tärkeitä asioita ja kuinka paljon egoa pönkittäviä asioita. Yritin lähestyä asiaa poikkitieteellisesti.
Ensin määritin auton pakolliset ominaisuudet miesvalokuvaajalle:
      • Auton täytyy kuljettaa kuvaaja kuvauspaikkaan (tästä voidaan tarvittaessa tinkiä)
      • Autoon täytyy mahtua laitteisto (tästä voidaan tarvittaessa hyvinkin tinkiä)
Sitten määritin mieskuuvaajalle lähes pakolliset ominaisuudet:
      • Auton täytyy pönkittää vahvasti ajajansa miehisyyttä
      • Auton täytyy kertoa ajajan edustamasta yrityksestä toivottuja asioita
      • Autossa pitää olla paljon automatiikkaa, että kuskin on helpompi surffata netissä ajaessaan
      • Auton täytyy toimia enimmäkseen (tai vähintään puolet ajasta)
      • Jonkun (mutta mielellään useiden) täytyy olla kateellinen autosta
      • Moottorin on oltava keskimääräistä tehokkaampi
      • Autossa täytyy olla tämän päivän tekniikkaa
      • Autoon täytyy sopia kissa
      • Auto ei saa houkutella itsetuhoisuuteen (tällaiseksi ei lasketa esim huonossa kelissä päättömän lujaa ajamista)
Asioita joilla ei todellisuudessa ole mitään väliä mieskuvaajalle (mutta joissakin keskusteluissa ei tätä tunnusteta)
      • Auton polttoainekulutus ja kustannukset muutenkin
Huomioita millainen mieskuvaajan auto ei saa missään tapauksessa olla:
      • Pakettiauto olisi liiian järkevä
      • Tila-auto olisi pahoinvointia edesauttava visuualiselta olemukseltaan
      • Pickup olisi liian punaniskaisuuteen viittaava
Oikea väline pakaroiden alle löytyy helpoiten poissulkemistekniikalla kunhan nämä tärkeät ominaisuudet on määritelty. Joten ensin voimme todeta, että koska auton täytyy toimia enimmäkseen, ei ranskalaisia autoja voi valita. Japanilaisia autoja ei taas voi valita, koska jonkun täytyisi olla kateellinen. Saabia tai NSU:ta ei voi hankkia, koska sellaisia ei ole olemassa muuta kuin muinaistaruissa. Alfa Romeota ei voi hankkia, koska autossa täytyy olla tämän päivän tekniikkaa ja kaikki muutkin Italialaiset sekä myös Englantilaiset autot jäävät kauppaan silkasta huonosta teknisestä laadustaan johtuen. Venäläisautoilla ajaminen suistaisi ajajan oitis kuolemankaipuuseen ja Intialaisauton käyttäjä olisi ennen pitkään mielialalääkkeiden orja. Mini olisi liian söpö, Hummer viherpiipertäjäasiakkaiden mielestä liian luonnonvaroja tuhlaileva ja Smart liian pieni. Amerikkalaiset lullat ovat liian kahdeksankymmentälukua ja Kiinalaiset/E-Korealaiset liian halpoja kopioita. Näin olemme saaneetkin rajattua valtaosan merkeistä pois ja voimmekin keskittyä finalistien tarkempaan käsittelyyn.
Jäljellä olevista voimme vielä karsia Seatin pois kehnon statusarvon vuoksi ja Skodan siksi, että aikuiset muistavat merkin säälittävän alkutaipaleen, Opelin, koska kukaan itsetunnon alkeetkaan omaava ei sellaiseen istuisi ja Volkswagenin, joka myy tavallisia autoja premiumhintaan. Meille jää jäljelle Mercedes, jonka valikoimista löytyy mm erinomaisia avoautoja, Audi, joka valmistaa mm imuria vain hieman suurempaa TT urheiluautoa, sekä BMW, joka on perinteisesti osannut valmistaa hyvin mulxxxxle sopivia automalleja.
Ja palataanpa sitten joulukuuhun ja lopulliseen valintaani. Juuri kun olin valitsemassa näiden kolmen viimeisen merkin joukosta jotain hyvin epäkäytänöllistä autoa Suomen oloihin ja valokuvaajana toimimiseen, niin minuun iski yhtäkkiä tekopyhyys kuin märkä sukka. Sen ansiosta hankinkin puoliyllättäen kiinalaisten Belgiassa tekemän Ruotsalaisauton: V60 mallisen Volvon. Se on muka farmariauto, mutta käytännössä siinä on vain hieman normaalia suurempi takaluukku. Tässä yksilössä olevat Ocean Race -purjehdusvarusteet ovat näppärät mm siksi, että tavaratilan suojassa on maailmankarttaan merkittyinä kilpailun reitti, sekä taukokaupungit, navigaattorin tarve siis vähenee. Esitän tällä autonvalinnalla olevani järkevämpi, vihreämpi, perhekeskeisempi, taloustietoisempi, keskiluokkaisempi ja vakavastiotettavampi kuin olenkaan salaa samalla hihittelen englanninkieliselle naisäänelle, joka lukee ääneen kännykkääni tulevat tekstiviestit. Valintani oli täydellinen mukaälykäs salajatke minulle! Tervemenoa autokaupoille…
AperDude

LINKKEJÄ

Posted on by
Vastaus

Tunnustan, surffaamiseni perustuu usein mielikuvituksettomaan ajantappamiseen muka lepäämisen varjolla. Tällöin osoitekenttään usein miten kirjautuu milloin mitäkin nettiauto- tai etuovi.comeja, netflixanderia tai muuta hevon kukkua. Nyt viimeinkin jaksoin laittaa inspiroivan linkkilistani ajan tasalle toivoen, että katselisin ennemmin jotain innostavaa kuin puuduttavaa. Ja ihan kiusallani haastan sinutkin etsiskelemään listaltani mielenkiintoisia kuvia…

Eli iinkkejä-sivultani löytyy tuo lista kokonaisuudessa, mutta otanpa tähän tärppejä, poimintoja ja huomioita. Olen otsikoinut sivuja MQEP-arvoniminen saaneisiin, Nikon ambassdorehin, muuten vaan suomalaisiin sekä sattumalta ulkolaisiin kuvaajiin. Ja lisäksi löytyy sitten vielä jotain, joka ei sovi minkään näistä otsikoista alle.

Sitten niihin tärppeihin, jos et jaksa klipsutella joka ikistä riviä. Keskitytään ensi ulkomaan eläviin ja MQEP-arvon omaaviin kuvaajiin. Esim Vincent O’Byrnen fantasiakuvat kannattaa käydä tsekkaamassa. Nämä erottuvat fantasiakuvina mielenkiintoisesti edukseen, että näitä ruutuja ei ole täytetty harrypottermaisella symboliikalla, vaan kuvat ovat melkoisen pelkistettyjä. Ja kun pelkistää hyvin, on kuva voimakas. Antonio Gibottan reportaasi– ja Filip Kulisevin luontokuvat ovat sellaisenaan pysäyttäviä ilman mitään kikkailuja. Ja Expression Internationalin pojilta taas voi käydä vilkuilemassa vaikka vaikuttavia hääkuvia.

Nikonin ambassadoreissa on ehkä hieman vähemmän muotokuvaajia kuin edellisessä ryhmässä, mutta muuten tarjonta on kyllä yhtä kirjavan rikasta. Kristy Mitchelin Wonderlandissä on vaan pakko käydä, paikka on visuaalisesti paljon valokuvauksellisempi kuin Lissun ihmemaa missään. Staffan Widstrandin luontokuvat pysäyttää myös. Itse kaupunkilaispoikana ja eläinallergikkona en paljoa näistä ymmärrä, mutta jokin omituinen kaipuu meikäläisellä on aina ollut siihen, että voisi erityisesti Suomen luontoa viedä maailmalle otos kerrallaan. Olen kuitenkin aina jättänyt sen taitavammille kavereille. Kadonnut todellisuus löytyy Martin Von Kroghin Fukushima-kuvista. Itse olen valaisun, kontrastien, teatraalisuuden ystävä, mutta näihin kuviin harmaa sumuisuus sopii valitettavan hyvin.

Muista ulkomaalaisista kuvaajista löytyy sitten ikiaikainen suosikkini Horst P. Horst. Kaveri oli luomassa muotigenreä ja sekä osasi, että uskalsi valaista. Jos haluaa oppia kuinka tuodaan vaikkapa sukkahousut mallia enemmän esiin, voi palata ajassa taaksepäin opettelemaan asiaa Horstin johdolla. Jos taas haluaa saada silmänsä tukkoon visuaalisesta tykityksestä voi katsoa David LaChapellen julkkiskuvia. Olemalla niin kovamaineinen fotaaja, että julkkikset suostuvat mihin vaan kun pyydät, tiedät olevasi huipulla. Kokonaan toisesta maailmasta on sitten ihanan seesteinen, mutta tarkoituksenmukaisesti silti valolla muotoileva Erik Almås. LaChapellen kuvien aiheuttama epilepsiakohtauksen uhka väistyy ja pikkupojan mieli lähtee 80 sekunnissa maailman ympäri. Hyvän kuvan pitääkin aloittaa tarina, ei lopettaa sitä.

No sitten on vuorossa sokeri ja pohja, eli tarkoituksella viimeiseksi jättämäni suomalaiset valokuvaajat. Koska olen yksinkertaisen mahtipontisuuden ilmentäjä omissa kuvissani, niin jotenkin osaan arvostaa ihan toisissa maailmoissa kulkevia kuvaajia. Krista Keltasen sävypelkistetyt ja vähäeleisyydessään pysäyttävät kuvat ovat upeita. Kerrottakoon ylimääräisenä knoppitietona, että kaksi Kristan työtä roikkuu kesämökkini makuuhuoneen seinällä. Yrittäjyyden myötä herkkään kukkaan puhjennut Onni Kinnunen on myös pakko mainita tässä maailmallakin kunniaa niittäneistä mainoskuvistaan. Musta huumori toimii aina rennon oloiseen rumaan mieheen piilotetun valokuvaajanörtin luomana.

Tässäpä kaikki tällä erää. Ota joko tärpit tästä tai käy kelaamassa koko linkit-sivuni ja surffaa kerrankin inspiroivilla laineilla. Ja muista, että jos kopioi niin kannattaa kopioida parhaita.

AperDude

 

TUNNUSTA VÄRIÄ!

Posted on by
Vastaus

Me Suomalaiset emme ole värin tunnustamisessa kovin hyviä. Mielipiteitä joko vaihdellaan näppärästi vaalilupausten ja äänestysten jälkeen ennen haastattelua ihan teflonina tai sitten harrastetaan toista ääripäätä, jossa unohdetaan älykäs keskustelu kokonaan ja heitellään polkupyörätelineitä muiden omistamiin ikkunoihin. Meillä saa olla käsityksiä ja arvostuksen kohteita, me saamme kannattaa ideologioita sekä tukea jotain toimintaa. Ja upeaa on, jos olisimme kiinnostuineita jostain rakentavasta eikä pelkästään oman navan venyttelystä…

9.1 avasi Jere Hietala WILDLIFE-näyttelynsä Postitalon Rajalaan Helsingissä. Jere on kasvanut kodissa, jossa eläimillä on ollut arvo kuten ihmisilläkin. Nyttemmin miestä onkin kiinnostanut eläinten oikeudet ja jopa halu säilyttää uhanalaisia lajeja. WILDLIFE-näyttely syntyi kun pari vuotta pehmitetty The Silent Heroes -yhdistys viimein uskoi, että joku hullu suomalainen valokuvaaja haluaa oikeasti auttaa salametsästyksen vastaista toimintaa lisäämällä ihmisten tietoisuutta asiasta ja kutsui miehen Afrikkaan. Ja kyllä silmät avautuvatkin avajaisissa karulla tavalla. Maailman suurimmat terroristijärjestöt rahoittavat sarvikuonojen salametsästystä ja syykin on selvä, sarven kilohinta on kultaa ja platinaa suurempi. Ja jos ei asiaan päästä puuttumaan riittävän tehokkaasti, on sarvikuonojen sukupuuttoon tappamisen jälkeen vuorossa joku seuraava eläinlaji. Ihminen leikkii taas jumalaa. Ja kuten usein ennenkin, on tällaisissa leikeissä surullinen loppu.

Vuosikin on päässyt vaihtumaan ja jotkut ovat ottaneet uudenvuodenlupailun vakavasti. Esimerkiksi Studio Mitja Kortepuro lahjoittaa jokaisesta vuoden 2015 kuvauksestaan yhden euron Uudelle Lastensairaalalle 2017.

Arvostan kaikkia henkilöitä, jotka ilman eri korvausta haluavat tehdä jotain muiden hyväksi. Omalla tekemisellä ja esimerkillä vaikuttaminen kun on ainoa todellinen vaikuttamisen muoto. Sinne asti mihin kädet ylettyy ja ääni kuuluu voi vaikuttaa.

Kiitos Jere ja Mitja! Tsemppiä projekteihinne!

AperDude

PS. Tässä linkkejä aiheesta:

”EN OLE AMMATTILAINEN, MUTTA VOIN VILKAISTA”

Posted on by
Vastaus

”Tervetuloa häihini, ota kamera mukaan!” versus ”Tervetuloa häihini, ota kaivinkone mukaan!” Kumpi kuulostaa normaalimmalta? Pitäisikö toisen ylipäätään kuulostaa normaalimmalta? Vai pitäisikö kysyjän olla normaalia älykkäämpi ja jättää moiset kysymykset kysymättä?

Kerran vastasin puhelimeeni ja minulta tiedusteliin voisinko ottaa selkähierontaan asiakkaan vielä kyseiselle päivälle. Pahaksi onneksi rehellisyyteni toimi niin nopeasti, että ehdin tunnustaa ääneen numeron olevan väärän ennen kuin tajusin että olisin voinut ”leikkiä lääkäriä” suuresta rahasta.

"Vedä kauhkot täyteen ilmaa..."

”Vedä keuhkot täyteen ilmaa…”

Tehdään nyt heti selväksi, että valokuvaus on hyvä harrastus ja myös hyvä ammatti. Lisäksi harrastajuuden ja ammattilaisuuden asteita on monia, eikä ole vain yhtä oikeaa. Tänään aloittavalla harrastajalla on ihan yhtä suuret oikeudet ilmoittaa valokuvaus harrastuksekseen kuin elämänsä kuvanneella kävyllä. Kuvalle on erilaisia tarpeita ja kameran käytölle on erilaisia tarpeita. Itse olen vakuuttunut että meillä jokaisella kannattaa olla jotain asioita, mitä teemme vain siksi että se on hauskaa ja/tai kehittää meitä. Itse menetin aikoinaan kuvaamisharrastuksen ammattilaisuudelle, mutta en ole katunut sitä asiaa lainkaan…

Jos puhutaan sitten kuvasta ja sen käytöstä, niin täytyy korostaa että kuvan tarve aina määrittää mikä on hyvä kuva kyseiseen tarpeeseen. Jos joku haluaa ilmaisen kuvan itsestään ja hankkii sellaisen, on se täysin OK. Ei silloin kannata maksaa ammattilaisen palveluista kun tarve on ilmainen kuva. Ja jos ammattilainen on näyttämällä kuvien laatueroja onnistunut kasvattamaan asiakkaan haluamaan jotain ihan muuta, niin silloin taas on OK maksaa paremmasta kuvasta. (Tämä perustuu olettamukseen, että ammattilainen on taitava ja kouluttautunut ammattilainen joka todella tietää mitä tekee!) Käytänhän itsekin puhelimen kameraa silloin kun tarve on päiväkirjan omainen, olin täällä tällaisella ilmeellä -tyyliin. Ja jos haluan Helsingistä Rovaniemelle voin kävellä, pyöräillä, hiihtää, autoilla omalla autolla, vuokrata auton, varastaa auton, vuokrata helikopterin, lentää, aseella uhaten matkustaa Sari Essayahin reppuselässä tai valita jonkun muun ensin mieleen tulevasta miljoonasta vaihtoehdosta. (Huomatkaa että jätin junan pois vaihtoehdoista. Käsittämättömän kallis ja aina myöhässä oleva ”muka” vihreä vaihtoehto ei ole listallani muuta kuin äärimmäisen pakon edessä.) Ja se vaihtoehto on paras, mikä täyttää matkatarpeen parhaiten sillä hetkellä kun minun Rovaniemellä on oltava. On todella hyvä, että ammattilaisia on monenlaisia ja monen hintaisia. On hyvä, että on olemassa puoliammattilaisia ja innokkaita harrastajia. Ainoa asia mikä ei ole hyvä, on se, että joku maksaa saadakseen kuvata tilauksesta kuvia toiselle, eli että joku ei osaa hinnoitella siten, että kulut tulisivat peitettyä saati sitten että kuvauksesta jäisi jotain voittoa. Sellainen vääristymä muokkaa ihmisten käsitystä alasta epärealistisempaan suuntaan.

Kulurakenteen pitäisi olla aina hinnoittelun pohjana. Jos ammattilainen on kouluttautunut, hankkinut asialliset tilat, liikuntavempeleen, kamerat, salamat, tietokoneet, tiloihin sisustuksen ja rekvisiittaa, sekä kaiken muun pakollisen hänellä yleensä on mukava laina muistuttamassa töihin menon tärkeydestä (ehkä ainakin ensimmäiset 15 vuotta). Yleensä tämä laina ja tietoisuus syömisen pakollisuudesta saa aikaan terveen motivaation tehdä asiat toisin kuin harrastaja. Ja jos näin on, kuvat näyttävät toiselta ja ne maksavat reilusti enemmän. Harrastajalla kun ei ammattikuluja ole, jos hän on vaikkapa saanut ilkeältä äitipuoleltaan huonon kameran joululahjaksi. Ja näin pitää ollakin, tarkoittaahan ammattilaisuus ja harrastaminen eri asioita. Onhan minullakin pari harrastusta. Pidän esim kirjoittamisesta ja soittamisesta. Kummastakaan en tajua paskaakaan, mutta olen tehnyt niitä sen verran pitkään ja suurella innolla, että saan aikaan meteliä ja tekstiä jopa siinä mielessä sujuvasti, että joskus sellaisiakin palveluja olen myynyt. Viimeisin tällainen projektini oli runokirja TUHKASTA NOUSEE MIES, jonka kansien sisään kaadoin välitilinpäätöksen omaisesti yhden elämänvaiheeni kipuilut ja orastavan toivon. En kuitenkaan koskaan voisi edes humalassa sanoa olevani kirjailija tai muusikko. En koskaan. Itse en edes tiedä mitä minun pitäisi noista asioista oppia ollakseni ammattilainen. Enkä haluakaan tietää. Haluan pitää nuo harrastuksina, en halua uhrata niitä tietämisen ja suorittamisen alttarille.

asdfasfd

Kas tällainen elämän suolaama karun nihkeä ja hävytön teos on syntynyt innokkaan harrastajan, ei kirjailijan toimesta.

Ammattilaisuus valokuvaajana minusta merkitsee sitä, että kuvaaja pystyy tilauksesta tekemään luotettavasti tilatun kuvan olosuhteista ja tilaajasta riippumatta toistuvasti. Minusta ammattilaisuus merkitsee myös vastuuta asiakkaista siten, että palvelua kehitetään jatkuvasti. Harrastaja taas voi olla vaikkapa jonkun tietyn kuvauslajin suvereeni taitaja pelkän intonsa vuoksi, eikä hänen tarvisekaan tehdä asiaa muilla perusteilla. Tunnen esimerkiksi useita luontokuvauksen harrastajia, joilta minulla olisi paljon opittavaa ja heillä ei minulta mitään. Paitsi ehkä pohjalaista asennetta… 😉

Usein kuulee viisasteluja siitä, että harrastajilla on ”pidemmät putket” kuin ammattilaisilla. Ja loogistahan se olisikin, ammattilaisen kun on pakko kohdistaa ja kuolettaa kulunsa mitä harrastajan ei tarvitse. Ja virnistellen tunnustan että näin voi hyvinkin tapahtua. Nimittäin vaikka elämässäni onkin ollut vallalla viime aikoina todella vähän soittamisen aika, on minun pakko tunnustaa soitinteni olevan aivan liian arvokkaat ja laadukkaat huomioiden käsiini ohjelmoidut soittoliikeradat.

Onkos tästä kaikesta jotain opittavaa? Ehkäpä se, että kannattaa olla kiinnostunut omasta tekemisestään, miettiä omat rakenteensa ja perusteensa, tekemisensä ja sijoittamisensa sellaiselle tolalle, että voi allekirjoittaa elämänsä. Parin päivän kuluttua toivottavasti olisikin hyvä hetki meillä kaikilla miettiä tuota oman elämänsä allekirjoittamista, kun (itseluodut) joulukiireet muuttuvat joulupäiviksi. Itselläni oli hetki takaperin mielenkiintoinen tapaaminen kardiologin kanssa ja liputan kyllä yhä edelleenkin intohimoisen elämäntyylin puolesta, mutta nykyään myös orastavan kieltäytymiskyvynkin puolesta. Meidän jokaisen pitää jossain vaiheessa opetella valitsemaan eteemme siunaantuvista ovista myös ne, joita emme avaa. Priorisointi, elämämme tärkeimpien asioiden hahmottaminen ja niihin sijoittaminen olisi hyvä joululahja. Vietän joululomaa blogimaailmasta ja palaan 19.1 jälleen tälle taajuudelle. Olkoon joulusi läheistesi rakkaudella vuorattu!

AperDude

 

VILLE WIKSTEDT TEKEE MITÄ TAHTOO!

Posted on by
Vastaus

Monet valokuvaajat uneksivat siitä, että saisivat toteuttaa näkemyksiään ja villejä unelmiaan kuvissaan. Karu totuus kuitenkin on se, että mikäli ei ole sattunut syntymään kultalusikka siellä ja toinen täällä on enimmäkseen kuvattava sitä mitä asikas haluaa. Ville Wikstedt on valokuvaaja ja entinen mainostoimiston vetäjä, joka vain päätti ruveta kuvaamaan ”omiaan”. Tähän vaadittiin (tyhmän)rohkeutta, heittäytymiskykyä sekä selkeä visio. Hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä: VILLE WIKSTEDT.

Kuka on Ville Wikstedt?
”40-vuotias valokuvaaja, joka käsittelee omaa suhdettaan maailmaan valokuvan kautta. Rajaamalla maailmasta pienen palan kameran etsimen kautta on helpompi käsitellä näkyvää osaa, kuin että koittaisin jäsennellä koko maailman kerralla. Tämä on ollut todella opettavainen retki läpi aikuisikäni, tuoden paljon näkökulmia omaan rajoittuneeseen ajatusmaailmaani. Tämä on varmasti määrittänyt paljon sitä mitä minä olen ja miten sitä heijastan ulospäin. Pohjimmiltaan koen olevani hiukan rauhaton, joka on näkyy historiani monissa käänteissä. Kuitenkin pohjalla oleva uteliaisuuteni maailmaa kohtaan on mahdollistanut pitkäjänteisen työn tulla siihen mikä nyt olen ja mikä hienointa prosessi jatkuu ja näen toivottavasti itseni 40 vuoden päästä hyvin erilaisena kuin nytten, vaikkakin pohjimmiltaan samat arvot ja perusluonteen omaavana.”

asdf

Galleria Wikstedt Tampereella Hämeenpuistossa on käymisen arvoinen paikka.        (Nikon D810 + 24 mm f1.4)

Miksi mainostoimiston johtaja lähtee galleristiksi?
”Mainoskuvaajana kyllästyin kaksi kertaa valokuvaukseen. Suurin syy oli työtahti ja tilaajan näkemysero itseni kanssa. Usein kuvan määrä tuntui enemmän merkitykselliseltä kuin sen laatu, johon ajatukseen en millään voinut samaistua. Molempien kertojen jälkeen pidin pienen tauon ja mietin mitkä syyt johtivat tähän, minulle todella rakkaan harrastuksen/työn väljähtymiseen. Ensimmäisellä kerralla en ottanut vielä opiksi, osittain toki taloudellisistakin syistä mutta toiseen kertaan liittyi paljon muutakin, kuten esikoiseni syntymä. Tällöin päätin että jos jossain vaiheessa elämää on se oikea aika vaihtaa kurssia täysin, niin se on nyt. Näin sain enemmän aikaa perheelleni ja luomisprosessille. Eli tavallaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Päivääkää en ole päätöstäni katunut ja joka päivä olen entistä vakuuttuneempi tekemästäni ratkaisusta.”

Mitä Robert Doisneau sinulle merkitsee?
”Doisneau on yksi merkittävimmistä valokuvaukseen sysäyksen antaneista valokuvaajista. Kävin nuorena poikana katsomassa hänen näyttelyn VB-valokuvakeskuksella, jonka jälkeen valokuva vei minut mukanaan ja sitä polkua olen kulkenut parikymmentä vuotta. Toki alkuajalta on paljon muitakin merkittäviä kuvaajia kuten Philippe Halsman sekä Man Ray. Varsinkin näiden kahden viimeisen kuvaajan vaikutteet näkyvät minun ensimmäisessä sarjassa, jonka kuvaamisen aloitin vuonna 2006.”

Millainen on luomisprosessisi?
”Luomisprosessi lähtee pääsääntöisesti normaalista arjen elämästä, ja signaaleista joita kohtaan ympäristössäni. Näistä nousee yleensä joku asia päälimmäiseksi, jota haluan lähteä prosessoimaan. Kuva on minulle samalla työkalu jäsennellä omia mielipiteitä ja ajatuksia aiheesta. Kirjoitan aluksi raakaversion viestistä jonka pyrin teoksieni kautta välittämään, jonka jälkeen aloitan valokuvateknisen suunnittelun. Mietin miten halua visualisoida ajatukseni. Lopuksi tekeminen on muutaman yrityksen ja erehdyksen kautta, hyvin perinteistä valokuvaamista. Kun olen saanut uuteen sarjaan muutaman työn tehtyä, kirjoitan kolleegani, Tiina Puputin, kanssa puhtaaksi, sarjan tematiikan, josta muodostuu lopulliset tekstit mm. näyttelykatalogeihin jne. Tämä yhteistyö on osoittautunut todella hedelmälliseksi ja nykyään minun ei tarvitse enään vääntää rautalangasta ajatuksiani, kun Tiina saa niistä heti kopin.”

Kerrot työskenteleväsi vain ”sydämellisten yritysten” kanssa, mitä se tarkoittaa?
”Taiteilijaurani alussa halusin itselleni yhteistyökumppaneita, joiden palveluja ja tuotteita tarvitsen mm. näyttelyiden avajaisissa, viestinnässä, kuvaamisessa, jne. Lähdin kartoittamaan yrityksiä jotka jakavat jollain tasolla samanlaisen ajatusmaailman kanssani. Tämän kautta minulle on muodostunut hieno yhteisö, jonka kanssa pystymme toteuttamaan asioita, joihin taiteilijana ei yksin olisi mahdollisuutta.”

Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?
”Hyvin todennäköisesti olen fyysisesti Tampereella. Mahdollisesti tulen pienen jakson olemaan muualla ennen lapsieni koulun alkua. Teos ja ura -näkökulmasta olen viiden vuoden päästä ylittänyt kansalliset rajat. Tämän eteen teen parhaillani paljon töitä. Suunnitelmiini kuuluu vuoden 2016 aikana aloittaa kansainvälinen näyttelytoiminta. Siihen asti tulen panostamaan vahvasti Suomeen. Kotimaa on usein aliarvostettu kohde, monien haikaillessa suoraan kansainvälisille kentille. Olen aina pitänyt tärkeänä rakentaa asioita suunnitelmallisesti ja siten että kaikki tekeminen luo kertautuvaa arvoa. On helpompi siirtyä Kuopiosta, Tampereen kautta Helsinkiin ja sieltä vaikka Tukholmaan, kuin lähteä suoraan hakemaan jalansijaa Berliinistä.”

Millainen on ”tavallinen” asiakkaasi?
”Suurin osa asiakkaistani on yksityishenkilöitä. Monilla on juuri alkamassa oleva tai päättynyt kodin rakentaminen. Iältään tyypillinen asiakkaani on n. 35-65 vuotias nainen tai mies. Toki teoksia on mennyt yrityksille ja viimeisimpinä kohteina ollut mm. Oulun taidemuseo, jonka kokoelmiin myi)n kaksi teosta sekä muutama yksityinen kokoelma.”

kuva: Vincent Westberg/Ibis

Villellä on tällä hetkellä kaksi näyttelyä käynnissä: HIDDEN PERSONALITY Vaasassa Galleria Ibiksessä, sekä PYHÄ – PERINNE – PAHA galerie Art Roomissa Helsingissä. Kannattaa tutustua!                                                                                                                          (kuva: Vincent Westberg/Ibis)

 

Miten kuvailisit itseäsi valokuvaajana? Vai oletko taiteilija?

”Taiteilijanimike pitää ansaita. Se pitäisi tulla jonkun muun tahon kautta. Olen ollut siinä mielessä onnekas, että teoksiani on ostettu taideinstituutioiden kokoelmiin ja minut on kutsuttu pitämään näyttely useisiin museoihin ja gallerioihin, joten pikkuhiljaa valokuvaajatittelin rinnalle uskallan ottaa myös taiteilijanimikkeen.

Valokuvaajana minussa on kaksi persoonaa. Toinen on hyvin pedantti teknisorientoitunut kuvaaja, johtuen koulutuksestani ja mainosvalokuvaaja historiastani. Toisella laidalla on kameraa ja valoa konseptuaalisena työvälineenä käyttävä persoona, jolloin ns. oikeaoppisuus ei ole päälimmäinen arvo. Toki nämä kaksi puolta sekoittuvat taiteen tekemisessä ja jotkut sarjani lähestyvät paljon ns. perinteistä valokuvaoppia, toisten ollessa hyvin kaukana valokuvailmaisusta. Ollen enemmänkin sekatekniikkatöitä, jotka on vain sattumoisin tallennettu valoherkälle materiaalille.”

Villen siirtyessä valokuvataiteilijaksi oli moni varmaan ja usea vielä valmis suosittelemaan miehelle hyvää lääkitystä. Ja ymmärrän toki vääränlaisen turvallisuuden lietsomisen, siinähän me suomalaiset olemme hyviä. Tämä tarina on onneksi kertomus nimen omaan siitä, kuinka kannattavaa on kyseenalaistaa tekemisensä sekä lähteä toteuttamaan visioitaan. Tehkäämme kaikki samoin joka päivä. Kiitos Ville hyvästä esimerkistä!

Aperdude

 

 

MJK – MIES JOSTAIN KAUKAISUUDESTA

Posted on by
Vastaus

Oletko koskaan törmännyt ihmiseen, johon luonnonlait eivät yksinkertaisesti näytä pätevän? Asia voi ilmetä vaikkapa ravinnon tai unen tarpeettomuudesta, tietomäärästä joka ei mahdu tavallisiin ihmisaivoihin tai vaikkapa kyvystä luoda viisauksia, jotka ovat oikeasti oppimisen arvoisia. Minä olen tällaisen nimenomaisen ihmisen tavannut. Hänen nimensä on Matti J. Kaleva.

Kirkonkirjoissa on merkintä Matin syntymästä jalossa Kokkolan kaupungissa. Mutta merkinnän tekijää ei enää muista kukaan ja se on ollut täyslihahampurilainen salaliittoteoreetikoille. Monet ihmiset ovatkin tänään vakuuttuneita siitä, että MJK on saapunut planeetallemme jostain kaukaisuudesta suorittamaan jaloa koulutustehtävää. Itse aioin ottaa avoimin silmin selvää aiheesta, päätin selvittää onko MJK:n lanseeraamat termit, viisaudet ja aforismit niin ylimaallisia, että ne todistavat hänen alkuperänsä olevan ihan muualta kuin omalla pikku Tellukseltamme. Puettuani tinahattuni ja astuttuani rohkeasti Kalevan aluksen komentosillalle esitin salaperäisesti Matille kysymyksiä…

Matti J. Kaleva, mitä tarkoittavat lanseeraamasi käsitteet:

CLEPS?
”Valokuvataiteilija Stu Williamsonin jäsentely sellaisena kuin minä sen sisäistin, eli  hyvän tilatun kuvan kaava. Toteutusjärjestyksessä: Composition, Lighting, Expression, Pose,  Story. Pitempi vastausversioni löytyy eräästä vanhasta blogistani. Stu:n kotisivuilta löytyy loistavia käytännön esimerkkejä.”

JOKIPOLIISI?
”Karmein ja likaisin henkilövalaisu. Silmissä on kahdet valopisteet, joiden perusteella katse näyttää kohdistuvan molemmille rannoille samanaikaisesti. Tästäkin pitempi pohdiskelu vanhassa blogissani.”

EI TONTILLAKAAN?
”Taiteellis-ilmaisullis-viestinnällinen teos, joka on äärettömän kaukana toimeksiannon vaatimuksista tai tekijänsä sille ilmoittamasta sisällöstä ja osaamisesta.”

KOIRANOKSENNUS?
”Visuaalinen saaste toteutustavasta riippumatta.”

SHAKKILAUTA?
”Kyllin kaukaa katsottaessa tasaharmaa, läheltä valöörijakaumaltaan tylsän tasa-arvoinen.”

ITIKAT?
”Sukupuoli- ja -polvineutraali arvo- ja hellittelykutsumanimi aktiivisille kanssaoppijoilleni.”

SEITSEMÄN MINUUTIN SEKOILUTAUKO?
”Parempi kuin kusitauko tai tupakkatauko ja vastaa enemmän todellisuutta.”

APINAT KOONNEET VARPAILLA VANAZUELASSA?
”Laatumääre sellaisista huonoista tuotteista, joita hypetetään kotimaisena lähikäsityönä.”

EI KATTOS VAPAAEHTOSESTI EES PIMEESSÄ?
”Määre vain tekijänsä ihailemasta visuaalisesta tuotoksesta.”

SURKEE MUTTA TEHTY?
”Työelämän tutkintojen arviointiasteikon alin ja yleisin taso. Urbaanilegenda kertoo sellaisen kelpaavan jossakin myös tutkintojen läpäisyyn, joka on kunnianloukkaus oikeille ammattilaisille.”

VIRHEETÖN MUTTA VÄRITÖN?
”Saman asteikon keskiväliarvosana. Osaaminen riittää käyttöönsä, mutta into- ja kunnianhimo puuttunut tekotilanteesta. Joka näkyy tuloksesta.”

AINA ON VIELÄ YKSI KEINO, EIKÄ SEKÄÄN OLE KOSKAAN VIIMEINEN?              ”Kelvannut motokseni yli puolivuosisadan. Ja  osoittanut toimivuutensa siinä käytössä.”

NOIN EI VALAISISI PAVIAANIKAAN, PERSEENREIJÄLLÄNSÄKÄÄN?                    ”Valaisu, joka on sekä epälooginen, että epäluonnollinen ja lisäksi kontrastit täysin hallitsemattomat.”

EI MAHDU BRIEFFIIN VAIKKA VOISSA PAISTAIS?                                               ”Käytetään silloin kun toimeksianto ja tuotoksen selityskään eivät kohtaa, tuotoksesta puhumattakaan.”

EI TOIVOOKAAN?                                                                                                         ”Tuotos, jota tarjotaan väärässä  vaatimusviitekehyksessä.”

LÖYSÄÄ VALOA AIHETTA KOHTI JA SITTEN VAAN RUKOILLAAN?                  ”Tyypillisin asiakastyö useimmilla kuvantekijöillä.”

ET TAJOAIS MULLE EDES HIKAN PARANTAMISEEN?                                               ”Kyllä silmäänkin sattuu ja se joutuu epävireeseen jos jatkuvasti pitää katsoa likaista valo- ja välöörimaailmaa.”

HAUTAUSTOIMISTON HYVÄKSYMÄ LAITE?                                                              ”Kaikki omatekoiset mekaaniset ja sähköiset laitteet ja useimmat halpiksetkin.”

MENI VÄHÄN TAITEEN PUOLELLE?                                                                               ”Kun myyntiselitys on ratkaisevasti  mielenkiintoisempi  ja monitasoisempi kuin selityksen kohde.”

TALEBAN SUODIN?                                                                                                           ”Kun valo-osaamattomuutta on yritetty parantaa posliiniblurrauksella iholla.”

MITÄ SE SYNTINEN NYT SANOISI SIITÄ?                                                                      ”Kun odotettavissa on hyvät perustelut hyvälle suoritukselle.”

JYRYKIN KATSOISI OKSENTAMATTA?                                                                          ”Kun esillä on puhtaasti toteutettua estettistä, teknistä ja sisällöllistä tuotantoa.”

TON TYYLIN KUN HALLITSEE EI TARVI KUMARRELLA KETÄÄN?                            ”Kun joko suoritus tai sen selitys on ylivoimaista osaamista laijissaan.”

ÄLÄ TAPA PINTAA JOSSA ON MUOTOA?                                                                      ”Kun  elävästä ja  monimuotoisesta pinnasta on tehty huonolla valolla lentokentän tasainen.”

LAATUA EI SYNNY KUIN SYVENTYMÄLLÄ?                                                                 ”Kyllä taustatyöskentelyn määrä näkyy aina lopputuloksen laadussa.”

JOS SAA AINA KEHUJA KANNATTAA POHTIA ON SE REHELLISTÄ?                      ”Kuka olisi niin tyhmä, että uskoisi ikuista imartelijaa.”

OLE ENEMMÄN ARVOINEN KUIN PYYDETÄÄN?                                                         ”Mitä iloa on työskentelystä, jonka päämääräksi riittää  vain  asiakkaalle kelpaava laatu.”

Vastattuaan MJK hävisi savupilveen ja pyörryttyäni sekä laskettua alleni silkasta haastattelun jännittävyydestä, en lainkaan uskaltanut enää vetää johtopäätöksiä MJK:n alkuperästä näiden vastausten perusteella. Niinpä jätän päättelemisen jokaiselle teille, tietäkää itse paremmin.

"Ai

”Aina on vielä yksi keino, eikä sekään ole koskaan viimeinen!”                                                  (Nikon D810 & 16mm f2.8 fisheye)

AperDude

LIVE AND LET LIVE

Posted on by
Vastaus

Asuin tämän viikonvaihteen elämäni ensimmäistä kertaa opiskelija-asunnossa. Yhtäältä tämä johtuu siitä, etten ole koskaan ollut motivoitunut opiskelemaan (VVI:tä lukuun ottamatta) ja toisaalta siitä, etten ole asunut kovin pitkiä aikoja koskaan yksin.

Tämä 665 kämppää omaava opiskelijakenno sijaitsee Malmöön Rosengårdissa. Rosengård on Malmöölle sama kuin Hervanta Tampereelle, Huutoniemi Vaasalle tai mies parisuhteelle. Tämä kaupunginosa on siinä mielessä erikoinen, että täällä Ruotsalaisetkin ovat vähemmistössä. Jos lähtee bussipysäkiltä väärään suuntaan pääsee alueelle, jossa historia kertoo olleen monimuotoisia levottomuuksia. Voisi kuvitella siis, että ilmapiiri olisi jotenkin uhkaava, mutta suoraan sanoen uhkaavampaa on aina kun vähintään kolme suomalaista miestä osuu toistensa näköpiiriin. Kyllä kolmen juntin kesken aina joku riitaahaastava vertailu saadaan käyntiin. Ja jos ei saada, niin riidellään politiikasta tai naisista, asioista joita ei voi ymmärtää. Kun täällä täysin tuntematon ja erikoisen värinen heppu saapuu rikkinäisen peilin kanssa hissiin, hän moikkaa ja kiittää myöhemmin kun pidän ovea auki.

IMG_1202.JPG

Täällä joka bussissa, junassa ja kaupassa on kaikki maailman ihonvärit ja pukeutumistyylit edustettuina. Eilistä isänpäivää vietin illastamalla italialaisessa ravintolassa Ruotsissa asuvan suomalaisen ja ruotsalaisen arabin kanssa. Kaikki tämä väriloisto ja kielitulva vaikuttaa ajatteluun väkisinkin. Täällä et voi välttyä tajunnan avartumiselta, Kälviällä se on mahdollista mutta täällä ei. Muistan kun kuvasin vuosina 94-96 Pietarsaaressa aina yhden erityiskoulun, jossa oppilaat olivat erityishoitoa kaipaavia. Se oli aina vuoden opettavaisin kuvaus mallien erilaisuuden ansiosta. Jos ympärillä on vain peilikuvia, tiedostamatta rupeaa uskomaan että se on totuus myös maapallon mittakaavassa. Ihmismieli on niin itsekusettuva.

Olen itsekin saanut treenata vähemmistöön kuulumista aina. Syntymävikani, ruotsinkielinen nimeni, luonteeni, harrastukseni ja valintani ovat olleet valtavirrasta poikkeavia. Selviydyttyäni yläasteelle rupesin kasvattamaankin varovaisesti ylpeyttää omista ratkaisuistani, olivat ne sitten minkälaisia tahansa muihin verrattuina. Viime vuosina olen ollut kiitollinen siitä opista, että olen saanut tutustua hyvin erilaisiin ihmisiin, myös joissain asioissa täysin erilaisiin kuin minä. Olen saanut varmistuksen omalle käsitykselleni, että ihmisarvo on yhtäläinen kaikille riippumatta yhtään mistään ominaisuudesta ja minä saan olla täysin eri mieltä kaikkien kanssa, mutta en saa luulla etteikö jokaisella ole oikeus omiin mielipiteisiinsä. Saan olla pitämättä jostain asiasta, mutta en saa väheksyä ihmistä joka vaikkapa määrittää itsensä juuri sillä asialla, josta en pidä. Minun totuuteni on minun totuuteni, sinulla olkoon omasi. Live and let live.

Upeaa huomata vielä oppivansa jotain. Tajunnan avartaminen ilman laittomia aineita on hienoa. Ei arkuutta tarvi väkisin tappaa, mutta tuntuu hyvältä osata kävellä halutessaan sen yli. Suosittelen ihmisiin tutustumista ihan kasvotusten…

AperDude

3 SYYTÄ OLLA VALOKUVAAJA

Posted on by
1

Ollaanpas kerrankin rehellisiä. Puhutaanpas kerrankin asioiden oikeilla nimillä. Unohdetaanpas kerrankin tekopyhyys, taiteelliset ambitiot sekä tekeltelevat selitykset ja avataan asia suolistettuna kaikkien pällisteltäväksi. Ohessa on esitelty kolme eri syytä ryhtyä kuvaamaan ja pysyä kuvaajana, eikä tässä tapauksessa ole eroa onko kuvaaja harrastaja tai ammattilainen. Jos kuvaat, niin mikä tai mitkä ovat sinun syitäsi? Älä kuitenkaan vastaa ääneen, äläkä varsinkaan tunnusta kenellekään moista häpeää, vaan jatka kaikessa hiljaisuudessa kuvaamistasi.

  1. OLET TIRKISTELIJÄ – Kameran silmän edessä pitäminen on ainoa uskottava syy tirkistelyyn. Kun jäät kiinni rysänpäältä keikkuessasi naapurisi puussa zoomailemassa puolipukeista 17-vuotiasta ja olet sekunnin päästä elämäsi selkäsaunasta, niin jos otat kameran esiin ja sopertelet ”nähneesi tirvahuispan joka yleensä ei talvehdi näillä leveysasteilla” olet kuivilla. Nimittäin teinin isä ei tietenkään kehtaa tunnustaa moukkamaisuuttaan kyseenalaistamalla eläinlajin jota ei ole olemassa, vaan hän oitis pyytää anteeksi ja poistuu nolona paikalta, vaikka kasvojesi väristä on aukottomasti pääteltävissä, että verenkiertosi on keskittynyt muuhun kohtaa kehoasi.
  2. HALUAT TEHDÄ VAIKUTUKSEN VASTAKKAISEEN SUKUPUOLEEN – Vaikka ”voin tehdä susta tähden” -lauseen voima on hiipunut vuosien varrella voimakkaassa käytössä, toimii idea kuitenkin yhä edelleen. Kun joku esittäytyy valokuvaajaksi ja pitää suunsa kiinni seuraavat 10 minuuttia, hänet tulkitaan salaperäiseksi taiteilijaksi, jolle halutaan poseerata kuvissa joita vanhemmille ei kannata näyttää. Sinut suorastaan pakotetaan kuvaamaan tarjokkaista kuvia ja jos osaat pitää kuolaamisesi kurissa sekä estää äänesi nousemasta kahta oktaavia pelkästä innostuksesta saat väkisin shown, josta monet maksavat viikottain maltaita herrain- tai ladyjenklubeilla. Sinulla voi myös olla aina työn alla joku ”myöhemmin ison julkisuuden saava projekti”, jossa kaikki haluavat olla mukana, mutta haluat pitää tietävien piirin pienenä. Tällä tavoin tulet saamaan keskimäärin 3,2 kosintaa viikossa henkilöiltä jotka normaalisti eivät edes katsoisi sinua.
  3. HALUAT KESKITTYÄ SISÄLLÖN ASEMASTA VÄLINEISIIN – Valokuvaaminen mahdollistaa sen, että sinulla ei tarvitse olla yhtään kuvaa missään esillä, saati että niiden pitäisi olla laadultaan edes siedettäviä vaan voit painaa käyntikortteja ammattinimikkeellä ”valokuvaaja” ja kertoa laajasti laitteistasi niitä taianomaisesti hypistellen. Voit virittää keskusteluja objektiivien himmenninlamellien muodon vaikutuksesta bokeh-ilmiöön, kennon koon vaikutuksesta syväterävyysalueeseen puolipitkän teleobjektiivin täydellä aukolla tai kuvanvakaajan vaikutuksesta päiväntasajakuvauksissa keskipäivällä vaikket ymmärtäisi mistään asiasta mitään silloinkaan kun joku oraakkeli aivopesisi sinut itsensä kopioksi. Voit ostaa kalleimman kameran sekä kylän pisimmän putken ja kävellä kehonrakennuksen maailmanmestaruuskilpailujen lavan eteen kuolaamaan ottamatta yhtään kuvaa saaden samalla köyhät ammattilaiset vieressäsi myös kuolaamaan, tosin ei lavan olentoja vaan kallista kameraasi.
asdf

Muista, että vain peilikuvasi tulee tietää totuus.

AperDude

SUPERMIEHESTÄ KUOLEVAISEKSI

Posted on by
Vastaus

Mitä tapahtuu kun kaikkeen pystyvä ja kaiken jaksava yrittäjä joutuu toteamaan mielen ja kehon rajat? Valokuvaaja Petri Olli on tarkistanut tilanteen, eikä kehoita muita ylittämään jaksamistaan.

Petri Olli on toimitusjohtaja, yrittäjä ja valokuvaaja Seinäjoella Studio Streetissä. Puusepäntyöt valokuvaamiseen vaihtanut pitkän linjan yrittäjä törmäsi yllättäen pahimpaan haasteeseensa toistaiseksi kun oma kroppa irtisanoi itsensä.

Tämä on on pohjalaisen miehen selviytymistarina…

Milloin ja mistä huomasit, että jotain jaksamisessasi on oikeasti vialla?

2012 keväällä huomasin olotiloissani muutoksia ja rupesin niitä tarkemmin seuraamaan. Väsymys ei ollut enää vain väsymystä, vaan uupumusta. Silmät meinasivat mennä työpäivän aikana useasti kiinni, veto oli pois ja motivaatio oli usein kadoksissa.

Myös muistin kanssa rupesi tulemaan ongelmia. Saattoi olla tilanteita, etten saanut parhaan ystäväni sukunimeä mieleeni, post it -lappuja ei ollut vain toimistossa ja autossa kertomassa mitä piti tehdä, vaan kotonakin kaikkialla, jopa yöpäydällä ja kylpyhuoneen peilissä. Näistä epätoivoisista muistin virkistämislapuista huolimatta unohtelin asioita ja oli vaikea myös keskittyä vaativiin tehtäviin. Joinain päivinä saattoi sujua asiat normaalisti, mutta tekemisen suunta oli selkeästi menossa alaspäin. Illalla oli vaikea nukahtaa ja aamulla vaikea saada itseään käyntiin. Aamulla olin huonovointinen, minua huimasi ja jopa oksetti, sekä olin kärttyinen.

Tähän aikaan alkoivat myös rajummat paniikki- ja ahdistuskohtaukset. Paniikkikohtaukset tulivat aluksi hieman lievempinä esim. kassajonossa saattoi tuntua huimausta, raajat saattoivat puutua, sydän löi tiheämpään ja tuli pakokauhunomainen tunne päästä tilanteesta pois. Yleensä helpotti kun hetken ulkona hengitteli raikasta ilmaa. Aluksi kohtauksia tai tuntemuksia tuli harvakseltaan, välttämättä ei edes joka päivä. Kohtauksia kuitenkin pian alkoi tulla lähes päivittäin ja jonain päivinä useammankin kerran. Tämä rupesi haittaamaan jo jokapäiväistä elämää niin töissä kuin vapaa-ajallakin.

asdf

”Elämä on hauras ja vain sinä voit päättää kuinka hyvin voit ja kuinka onnellinen olet.”

Mitä teit asialle?

Kävin yleislääkärin vastaanotolla juttelemassa oireistani ja sovimme, että seuraamme mihin tilanne johtaa. Myös tällöin sain kohtauksiin ja ahdistukseen rauhoittavaa lääkettä tarvittaessa reseptillä. Muitakin tutkimuksia tehtiin pitkin syksyä ja talvea. Sydänkäyrät, verenpaine, laaja verenkuva, verensokerit, kilpirauhasen vajaa- ja liikatoiminta testattiin. Verenpaine oli hieman koholla mutta muuten kaikin puolin terveen paperit.

Vuodenvaihteessa 2013 rupesin olemaan todella väsynyt päivittäin ja masennustakin oli lievänä ilmassa. Tuntui epätodelliselta, että viikonlopun alkaessa en muistanut mitä olin viikolla tehnyt jos en kalenterista sitä tarkistanut. Kohtauksia tuli useammin ja rajumpina. Rauhoittavia popsin tuolloin jo aika paljon. Pidin maaliskuun aikana kesälomani: 3 viikkoa lomaa. Lähdimme perheen kanssa matkoille ja toivoin mielessäni tämän auttavan, haaveilin ”nollaavani koneiston” lepäämällä. Lomalla huomasin kuitenkin olevani entistä väsyneempi, pahantuulisempi ja haluttomampi kaikkeen. Tunsin, että olen väärässä paikassa ja paikkani olisi olla töissä. Niinpä salaa lomalla töitä teinkin. Lomalta palattuani olin todella lopussa. Kohtaukset rupesivat haittaamaan työntekoa lähes päivittäin. Silti mentiin eteenpäin hampaat irvessä ja rauhoittavia popsien. Enhän minä yrittäjänä voinut sairastaa tai olla väsynyt…

Viimeinen niitti viikko, jolloin minut noudettiin 4 kertaa kotoa milloin aamulla, yöllä, illalla ambulanssilla sairaalaan. Leposyke oli jokaisella kerralla makuulla ollessani 160-170 välillä. Raajat olivat puuduksissa, huimasi, saatoin oksentaa ja ulostaa kaiken sisälläni olevan, taju lähti muutamana kertana, rintaan pisti ja aina oli tunne, että nyt mennään viimeiselle ajelulle. Joka kerta lääkäri sanoi ensiavussa, että olisi syytä käydä kunnon lääkärillä ja antoi jo ensimmäisellä kerralla minulle tietyn lääkärin nimen ja numeron. En kuitenkaan numeroa käyttänyt, olinhan pitkän linjan yrittäjä, oikein yrittäjäsuvun vesa. Ei tällainen voi koskea minua… Viikon viimeisellä sairaalareissulla en saanutkaan rauhoittavaa suoneen vaan lääkäri ilmoitti, että se hoidetaan lääkärin vastaanotolla ja nyt tehdään niin kuin lääkäri määrää. Muistan vieläkin elävästi lääkärin kommentin: ” Olette te luovan alan ihmiset ja yrittäjät sellaista kansaa, että te ette ymmärrä sairastaa. Ymmärrätkö, että tämä johtaa hoitamattomana mullan alle?!! Ei ole perheen ja ystävien mukava lukea lehdestä mitä sinulle kuuluu kun et tajunnut hoitaa ajoissa terveyttäsi kuntoon!”

Matka siis jatkui lääkärin vastaanotolle tärisevänä ja sekaisen oloisena. Silloin vasta rupesin tajuamaan tilanteen vakavuuden ja pystyin myöntämään tilanteen olevan kaukana normaalista kunnostani. Vastaanotolla tehtiin kokeita ja diagnoosoitiin, että kehoni kemiat on sekaisin, kortisolin ja dopamiinin eritystä ei juurikaan ole, verenpaine korkealla ja veriarvot päin prinkkalaa. Tästä alkoi pitkä sairaslomani… Kuitenkin kovin vastahakoisin fiiliksin…

Petrille myönnettiin vuonna 2012 QEP-arvonimi hienosta eläinkuvasarjasta. Tuon kunnianosoituksen on saanut Suomessa vain 13 valokuvaaja.

Petrille myönnettiin vuonna 2012 QEP-arvonimi hienosta eläinkuvasarjasta. Tuon kunnianosoituksen on saanut Suomessa vain 13 valokuvaaja. (Kuva: Petri Olli/Studio Street)

Kuinka pitkä taistelu oli ennen kuin pääsit palaamaan töihin?

Taistelua kesti vuoden kunnes pystyin palaamaan asteittain takaisin työelämään yrittäjäksi ja valokuvaajaksi. Prosessi jatkuu edelleen päivä kerrallaan opetellen uudenlaista tapaa työskennellä energiaa säästäen.

Mikä oli tuossa vaiheessa vaikeinta?

Vointini romahti sairasloman alkaessa täysin. Nukuin käytännössä kaksi kuukautta yhteen menoon. Yöllä täydet 12 tunnin unet, muutama tunti hereillä, useiden tuntien unet, jälleen hetki hereillä ja sitten taas yöunille. Lääkkeisiin totutteleminen oli rajua aikaa. 20 pilleriä päivässä tuntui paljolta ja myös on paljon. Lääkitystä vaihdettiin kolme kertaa vuoden aikana ja aina vaihdosta seurasi vieroitusoireet, joita en ollut ikinä ennemmin kokenut. Käytössä olevat lääkkeitä vähennettiin asteittain ennen uusien aloittamista ja tuolloin paniikkioireet voimistuivat. Siinä karskimpikin mies menee aika nöyräksi ja monesti toivoin noina aikoina kuolevani, pääsisin paljon helpommalla.

Väsymyksestä ja lääkkeiden laskuista ja nousuista seurasi myös keskivaikea masennus. Se oli todella hankalaa ja kuluttavaa aikaa koko perheelle. Muistan sanoneeni useasti pahimpina aikoina vaimolle, että ”katso minulle juna-aikataulut, haluan lähteä kävelemään viimeisen kerran”. Mietin itsemurhaa useaan kertaan mutta aina se jotenkin jäi. Tätäkään en saanut hoidettua… Pelkästään väsytti…

Tänä aikana raha-asiat meni pahasti sekaisin, mm. vakuutusyhtiön uskomattoman toiminnan takia. Olimme yrittäjinä ajatelleet olla jo muutamaa vuotta ennen sairastumistani viisaita ja ottaa kunnon vakuutuksen, joka korvaisi täysin jos meistä omistajista jompikumpi joutuisi keskeyttämään työt pitkäaikaisesti sairauden takia. Vuoden sairauspäivärahat ovat edelleen saamatta. Vakuutusyhtiö keskeytti myös hoitosuunnitelman mukaisen yksityisen terapian, jonka olin hyväksytysti aiemmin saanut aloittaa. Tästäkin on rahaa saamatta. Ei liene tarpeen sanoa mitä ajattelen kyseisestä vakuutusyhtiöstä.

Varmaan jokaista vituttaisi olla reilu 6 kuukautta ilman rahaa. Pieniä säästöjä käytettiin laskuihin maksamalla vain niin pieni osa kuin mahdollista. Kulut kun pyöri ennallaan, vaikka tulot katosivat. Luottotietoihin tuli teitenkin maksuhäiriömerkintä, vaikka olin saanut kaiken sovittua ettei näin kävisi. Selitin tilannetta sinne tänne, mutta ketäs tällainen kiinnostaa kun kyseessä on raha ja bisnes. Ja kun menee talousasiat perseelleen, niin sitten kaatuu kaikki muukin. Seuraavaksi tuli vaimon kanssa riitoja, niin rahasta kuin milloin mistäkin. Pienistä ja suurista asioista. Koko paska tuntui lopun alulta.

Eniten Petri kuvaa ihmisiä, mutta eläinten lisäksi kameran edessä on myös moottoripyöriä ja autoja.

Eniten Petri kuvaa ihmisiä, mutta eläinten lisäksi kameran edessä on usein myös moottoripyöriä ja autoja. (Kuva: Petri Olli/Studio Street)

Mikä on tilanteesi nyt?

Olen työelämässä lähes normaalisti, asumuserossa perheestä, raha-asioita järjestellen pala kerrallaan ja lääkkeitä syön vielä 14 pilleriä päivässä. Paniikki- tai ahdistuskohtauksia ei ole tullut nyt pitkään aikaan, väsymys on läsnä kuitenkin aika useasti. Kun stressiä ja väsymystä on kerätty 12 vuotta 24/7 töitä tehden suurin osa vuosista yrittäjänä, niin kyllä se kestää, että kroppa saadaan toimimaan niin kuin sen kuuluisi toimia.

Mikä on tärkein oppimasi asia?

Monet arvot ja suhtautuminen elämään on muuttunut. Työ ei ole kaikki kaikessa. Täytyy osata levätä välillä voidakseen olla luova, työkykyinen ja tasapainoinen, onnellinen ihminen. Tällä hetkellä olen luova ja työkykyinen. Tärkein oppimani asia on, että elämä on hauras ja vain sinä voit päättää kuinka hyvin voit ja kuinka onnellinen olet.

Mitä merkkejä kannattaisi kaikkien tarkkailla itsestään?

Omaa kehoa kannattaa kuunnella tarkasti. Lääkäriin on syytä mennä heti jos tuntuu, että et esimerkiksi saa nukuttua kunnolla tai et tahdo suoriutua työpäivästäkään kunnialla.

Mitä kannattaa tehdä jos tuntee lähestyvänsä jaksamisensa rajoja?

Kevennä työtaakkaa, lepää ja käy lääkärillä. Psykiatrian erikoislääkärit ovat juuri oikeita ihmisiä auttamaan tämän kaltaisissa asioissa. Jos olisin itse ymmärtänyt mennä yleislääkärin sijasta psykiatrian erikoislääkärin pakeille heti alussa, niin olisin saattanut säästyä vuoden kestäneeltä totaalihelvetiltä. Useat ihmiset eivät valitettavasti tällaisesta loppuunpalamisesta selviydy. Meitä selviytyjiä on prosentuaalisesti valitettavasti aika vähän…

Karvanaagalleria: musta Lex, punainen Petri ja valkoinen Laku. (Kuva: Marko Koivuporras/Studio Street)

Karvanaagalleria: musta Lex, punainen Petri ja valkoinen Laku. (Kuva: Marko Koivuporras/Studio Street)

Vaikka taisteluja on vielä jäljellä, onneksi tämä Petrin tarina on selviytymistarina. En usko että minä tai kukaan voi ymmärtää mitä kaikkea paskaa joutuu tällaisessa tilanteessa läpikäymään.

Itsekin reilun kolme vuotta vain unilääkkeillä nukkuneena sekä verenpainelääkkeitä ja betasalpaajia päivittäin popsivana olen kyllä nähnyt jaksamisen rajan välillä lähempänä ja välillä kauempana. ”Tämä on tunnollisten ihmisten sairaus” sanoi lääkärini kun ensimmäistä kertaa avauduin kahden vuosikymmenen uniongelmista. Ja siinä kai se suuri riski onkin, on helppoa vaatia itseltään liikaa varsinkin jos tekee jotain mistä pitää, on helppoa tehdä asiat silloin ”liiankin hyvin”. Omilta vanhemmiltani kun jo lapsena sain esimerkin työn kunnioittamisesta…

Kiitos Petri että jaoit tarinasi meidän kanssamme! Tähän olisi kiva laukaista joku kaiken kattava latteus viisaudeksi naamioituna, mutta en viitsi niin tehdä. Todettakoon vain, että jatka juuri tuohon suuntaan mihin nyt oletkin menossa…

AperDude

 

 

 

 

 

KYMMENETTÄ KERTAA KINAAMASSA

Posted on by
Vastaus

Ensimmäistä kertaa kävin Kölnin Photokina messuilla 1994, joten toissa viikonloppuna vietin messujen 20-vuotisjuhlaani. Kerran on messut jääneet minulta välistä ja koska niitä järjestetään vain joka toinen vuosi, niin kertoja tuli täyteen tällä kertaa tasakymmenen. Vaikka maailmassa on paljon asioita, jotka eivät muutu koskaan, on tänä aikana messut ja niiden merkitys on muuttuneet melkoisesti…

SILLOIN ENNEN…

Viime vuosituhannen puolella maailma oli hitaampi. Uutiset uutuuksista levisivät puhelimessa ja painetuissa esitteissä. Kun halusit tutustua johonkin tavaraan ensimmäistä kertaa, oli Photokina siihen paras paikka. Isoilla filmimerkeillä, kuten esim Kodak ja Agfa, oli messuilla kokonaiset omat hallit. Nikon ja Canon oli tuolloinkin suurimmat kameramerkit, mutta muutkin perinteiset laitevalmistajat olivat vielä järkkärikisassa täysillä mukana. Ja Lomo oli tuolloin se omituinen brändäämätön hassuilumerkki, jota myytiin ideologialla ”kuvaa 1000 epäterävää kuvaa kaikesta ja taperoi seinäsi kuvillasi”. Tarjolla ei ollut vaikkapa palveluita upeiden albumien tekemiseen, vaan kaikkea leimasi vielä käsityön tarve. Voihan kaikkea tätä nostalgisoida jos haluaa, mutta se ei ole sinänsä kannattavaa. Eteenpäin on menty…

TÄNÄÄN

Nyt on älypuhelimiin apsit, joilla näet koko ajan mitä tapahtuu missäkin ja mistä kenetkin löydät. Messujärjestäjän omilta sivuilta löytyy paljon (photokina in the Social Web) järkevää ja järjetöntä surffattavaa. Nyt useimmat uutuudet julkaistaan jo ennen messuja ja laitteiden speksit ovat netissä pengottavissa jo hyvissä ajoin. Niinpä se ”ensitapaamisen uteliaisuus” on kieltämättä hyvin pitkälle poistunut. Eikä se mikään huono asia ole, nyt ei ole pakko tunkea kahden nelliön tiskille 10000 muun fanaatikon kanssa. Täytyy muuten tiskeistä puheen ollen sanoa, että Nikonin osaltolla on käytäntö ja sisustusarkkitehti sopineet yhteen kuin nyrkki silmään. Jokaiselle uutuudelle oli omansa, ylhäältä katsoen neliön muotoinen tiski ja kun laitteita oli tiskit täynnä, pääsi iso määrä ihmisiä räpläämään tuotteita kerrallaan. Muutenkin Nikon on keksinyt hauskan hömpän messuvieraille. Jo muutamia kertoja on messujen pääsisäänkäynnillä on kulkureitti Nikon kuvauspisteelle. Siellä käytyään saa koodin, jolla voi hakea oman kuvansa messuosastolta. Näppärä tapa saada väki käymään omalla osastolla.

Monet perinteiset merkit ovat kuihtuneet tai hävinneet ja IT-maailma on vallannut kokonaisia halleja. Enää Photokina-messut eivät täytä koko messukeskusta, mutta ei eipä suomalainen silti edes meinaa hahmottaa hallien kokoja. Missään tapaulsessa ei parissa päivässä ole mahdollista nähdä kaikkea, täytyy päätää mitä aikoo etsiä.

Satunnaisia poimintoja...

Satunnaisia poimintoja…

Lomo on tuotteistettu pilalle, saatavana on noita kameran kaltaisia laitteita jopa pinkkeinä. Samaa sontaa jälki on kuin ennenkin, mutta nyt voit hankkia laitteen myös mauttoman näköisenä. Retroilu on muutenkin nyt muotia. Ihan kuten automaailman Minit ja Fiatit ovat syntyneet uudelleen, on myös mm Nikonit ja Leicat tehneet saman. Nikon Df  tosin kylläkin esiteltiin jo kauan ennen messuja. Elinchrom toi fresnelin takaisin valikoimiin, mutta  pääpalkinnon retroilussa saa eittämättä Petzval. Tuo vuonna 1840 luotu objektiivi on nimittäin kokenut uuden tulemisen, kun Venäjän Krasnogorskissa ruvettiin tekemään uudestaan samaa putkea Nikonin ja Canonin sovitteilla. Putki on 85-millinen f2.2 ja omituisuutena on epäterävyysalueella olevat valopisteet, jotka soikion muotoisina muodostavat ympyrän, tai jotenkin jotain, parempi että katsot itse… Ja JAS-Kamerakauppa myy Suomessakin näitä putkia.

Kävin tutustumassa tarkemmin myös Chromaluxen metallikuviin, jälki on melkoisen vaikuttavaa ja materiaali uskomattoman monikäyttöistä. Todella mielenkiintoista!

Hohenzollernbrückeen kiinnitetyt lukot

Messukeskuksen kupeeseen Hohenzollernbrückeen kiinnitetyt lukot todistavat sekä parisuhteiden olemassaoloa, että lukkokauppiaitten nousukautta. Kaiken tuon romantiikan inhimillisti kaveri, joka etsiskeli pulttisaksien kanssa omaa lukkoaan…

ON ASIOITA JOTKA EIVÄT MUUTU KOSKAAN

Messuilla ramppaa monenlaista kulkijaa, mutta on olemessa yksi ihmisryhmä, joka löytyy kaikista kansalaisuuksista ja on näilläkin messuilla enemmistö. Nimittäin keski-ikäiset miehet. Tämän lajityypin tunnusmerkkejä ovat keskivartalolihavuus sekä kaulassa roikkuva keskimääräistä laadukkaampi kuvain. Ja messuille on tultu esittelemään omaa kameraa väkirikkailla käytävillä, sekä ahmimaan esitteistä ja esittelyistä tarpeettomia speksejä. Sellaisia me ollaan, omituisia mutta harmittomia ja varmasti myös ihan aitoa retroa…

Ja onneksi valo ei muutu koskaan, eikä osaamisen tarve vähene. Ahkeruudella on yhä arvonsa ja lahjakkuus palkitaan. Yhä edelleen on tärkentä omata näkemys ja hankkia taidot toteuttaa sitä.

SUMMA SUMMARUM

Messuista on siis tullut selkeästi enstistä enemmän sosiaalisten kohtaamisten paikka. Enää ei ole välttämätöntä käydä katsomassa uutuuksia, mutta täällä on helppoa tavata kauempaakin olevia kollegoita ja kontakteja. Ja hullua kyllä, on myös joukko suomalaisia, joita tapaa vain Saksassa. Omasta kalenteristani löytyi mm Nikonin pohjoismaiden yhteinen illanvietto, jossa pääsi tapaamaan laajastikin uusia tuttavuuksia. Ja todettakoon, että pohjoismaitten välisissä laulukilpailuissa voitimme kyllä laadussa, vaikkemme vähälukuisina desibeleissä pärjänneetkään.

Jokaisella messumatkalla on täysin pakollista käväistä myös Kölnin tuomiokirkossa. Siellä ymmärryksen ylittävässä arkkitehtuurissa on helppo tajuta oma pienuutensa. Ja rauhoittavaa on käydä istuksimassa hetki kirkon kryptassa. Kölniin kipattiin toisessa maailmansodassa 1,5 miljoonaa pommia, joten on suoranainen ihme, että tämä rakennus on vielä meidän ihailtavanamme.

Photokinamessut kannattaa ottaa paljon enemmän kokonaisena elämyksenä kuin vain valokuvaustapahtumana. Suosittelen lämpimästi saapumaan Kölniin 20.-25.9.2016!

AperDude