Sami Eskonlahden kanssa olemme miettineet jo jonkin aikaa järjestävämme sellaisia tilaisuuksia, joiden avulla voisimme tarjota kuvaajille käytännönläheisiä vinkkejä kaikenlaiseen tekemiseen, ihan jopa laitteiden hankinnasta, aina valmiiden kuvatuotteiden tekemiseen asti. Niinpä Interfoton ja JAS Kamerakaupan yhteistyö poikikin Fototour nimisen kurssisarjan. Fototourin nettisivuille pääset tästä.
Ensimmäinen Fototourin tilaisuus oli viime viikon maanantaina 26.8 Tampereella Visuaaliviestinnän Instituutti VVI Oy:ssä. Tilaisuuden idea oli se, että Mitja Kortepuron ja meikäläisen demokuvauksista sekä käsitellään, että Samin toimesta printataan ja pohjustetaan valmiita kuvia. Tilaisuus oli menestys, paikat täyttyivät todella pian ja meitä olikin melkein 50 henkilöä paikalla. Ja vaikka olenkin jäävi, totean silti, että ilmapiiri oli läheisen toimiva. Pipo ei kiristänyt kenelläkään.
Seuraava Fototourin tilaisuus pidetään 10.9 klo 17-20 Helsingissä, Interfotolla osoitteessa Vellamonkatu 30 B. Ohjelma pyörii Suvi Sievilän löydöistä luovuuden ympäriltä. Itse olen avoimen innostunut kuulemaan Suvin ajatuksia aiheesta. Tässä vähän tarkemmin…
Palataan sitten vielä viime maanantaihin ja Tampereelle. Laitan myöhemmin omia tekemisiäni esille, mutta otetaanpa oheen Mitjan pari kuvaa. Nämä kuvat on siis otettu ja käsitelty yleisön katsellessa vierestä.
Mallina näissä Mitja kuvissa on @jeannedemone. Oli hienoa nähdä Mitjan ja Samin kyky tehdä kaikki asiat samoin yleisön edessä, kuin rauhassa yksin omissa tiloissa. Aito tilanne vaan on niin paljon kertovampi yleisön edessä. Sitten vaan Hesaan kuuntelemaan Suvia…
Joillakin rankoilla tarinoilla on onnellinen loppu. Onneksi tämä kertomus on juuri tällainen, tämä on selviytymiskertomus. Mitja Kortepuro on ennenkin tehnyt kuvia/projekteja, joissa sisältö on hyvin henkilökohtaista ja koskettavaa. Mukana Mitjan lisäksi kuvaa oli synnyttämässä meikkitaitelija ElinaK ja itse olin assaroimassa Jinbein salamoiden kanssa. Joten tässä siis tositarina kuvien kera…
Joskus kaikki muuttuu silmänräpäyksessä. Joskus maailman kumoaa lääkärin sanoma lause. Sen jälkeen voi kaikki olla toisin, sen jälkeen voi tulevaisuuteen katsominen vaikeutua tai jopa päättyä. Anne-Marie Kainulaisella on kokemusta aiheesta, tässä hänen tarinansa itse kerrottuna:
Elämä voi heittää eteensä ilman varoituksia isojakin muutoksia ja vaikeita asioita käsiteltäväksi. Itse kohtasin oman elämäni suunnan muuttavan päivän syksyllä 2018. Vaikka olen viimeisen vuoden aikana kokenut raskaita asioita, olen myös oppinut uutta itsestäni ja elämästäni.
Aktiivisena liikkujana, liikunnanohjaajana sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin puolestapuhujana lähdin kesällä 2018 innolla mukaan tarjottuun mahdollisuuteen osallistua Firstbeat hyvinvointianalyysiin. Toivoin saavani arvokasta tietoa omasta palautumisestani ja stressitasoistani. Mutta, tuon analyysin tulos olikin käynti työterveyslääkärillä sekä kardiologilla ja diagnoosina sydänsairaus. Muistan yhä edelleen kuinka tuntui, kuin olisin ollut kärpäsenä katossa seuraamassa tilannetta jossa kardiologi kertoo minulle sydänsairaudestani. En oikein sisäistänyt kuulemaani enkä edes kokenut shokkia.
Vasta muutama viikko diagnoosin jälkeen ymmärsin mitä olin kuullut. Mietin miten voi olla mahdollista, että minä nuori, hyvässä fyysisessä kunnossa oleva, itsestäni huolehtiva ja terve ihminen olenkin muka sairas? Enhän minä ole vanha, vain vanhat ihmiset potevat sydänsairauksia. Miksi minä? Vai onko kyseessä todella törkeä pila? Omat rakkaat harrastukset (juoksu, tankotanssi ja cross training) olivatkin yhtäkkiä kiellettyjä, liikunnanohjaajan työ vaakalaudalla ja mikä pahinta myös omat lapsetkin voisivat olla saman sairauden kantajia. Koin totaalisen romahduksen, aivan kuin pohja elämältä olisi viety. Kapinoin vastaan, otin riskejä tekemällä asioita jotka olivat kiellettyjä. Seuraavana päivänä pelkäsinkin, että kuolenko kun eilen juoksin hetken. Syksy meni kuin sumussa.
Vuoden lähestyessä loppua tuli eteen suuren päätöksen tekeminen. Jatkanko tällaista uutta rajattua elämää vai menenkö sydänleikkaukseen joka ei ole riskitön. Lopulta kuitenkin päätös oli helppo: leikataan! Reilu kuukausi aikaa järjestellä asiat niin että voin hyvillä mielin toipua leikkauksen jälkeiset kolme kuukautta.
Tammikuussa 2019 olin leikkauksessa, alkoi toipuminen sekä sen jälkeinen kuntoutus. Toipuminen oli hurjaa henkistä vuoristorataa. Jonain päivänä tulevaisuus tuntui valoisalta ja seuraavana päivänä pelkäsinkin etten enää koskaan pääse juoksemaan tai tanssimaan. Lopulta opin katsomaan taaksepäin, mikä oli tilanne kaksi viikkoa sitten ja vertaamaan sitä sen hetkiseen tilanteeseen. Huomasinkin toipumisen edistyksen! Merkitsin kalenteriin sellaiset päivät, jolloin saisin viimeinkin tehdä jotain uutta. Sen avulla jaksoin.
Mitä sitten opin? Hetkeen pysähtymisen taidon, nauttimaan tekemättömyydestä. Todellakin opin, osin väkisin, sillä tässä hektisessä maailmassa se ei ole aina helppoa. Opin myös nauttimaan elämän pienistä ilon hetkistä perheen kanssa, töissä tai harrastuksissa. Ja noita ilon hetkiä onkin riittänyt, erityisesti tankotanssin saralla. Riemun kiljahduksia kun onnistun tekemään liikkeen johon en alkuvuonna kuvitellut enää koskaan pystyväni.
Nyt lähes vuosi diagnoosista temppuilen tangolla ja kamera käy. ”Uskomatonta, olenko tuo minä?” kysyn monta kertaa kun näen kuvia. Kyllä! Viimeinkin olen pystynyt hyväksymään sairastumiseni ja sydänleikkauksen.
Hetkellisyys luo aina kuvaan upean jännitteen. Anskun ja Mitjan ajoitus tuntui menevän koko ajan nappiin.
Tämän kuvan synnyttäminen oli hieno kokemus! Anskun voimakas tarina ja valtava taito tangon kanssa oli pysäyttävää. Mitja pystyy luomaan kuviinsa hienosti tunnetta ja hetkellisyyttä. ElinaK on todella ammattilainen meikkien kanssa. Tarina ja sen toteutus paiskasivat hyvin kättä!
Ihanaa, että maailmasta löytyy tarinoille onnellisia loppuja!
Aina kun käytössä on valaisimia, tai muita esineitä ja pintoja, joita voi valon muokkaimina käyttää, on helpompaa hallita sekä kuvan teknistä, että visuaalista kerrontaa. Mutta jos valaisimia ei käytössä ole, ei sekään välttämättä estä valon läsnäoloa. Tuolloin vain on tärkeämpää valita kuvauspaikka oikein. Tässä muutamia esimerkkejä iltakävelyltä Vanajanlinnasta Mitjan kanssa.
Itse olen välillä lähes pakkomielteinen mahdollisuudesta kontrolloida valaisua, joten käytännössä aina kun on mahdollista, kuskaan mukanani Jinbei HD-601 akkusalamoita. Tällöin kun ei joudu olemaan säiden ja vallitsevan valon varassa. Monesti toki on mahdollista käyttää vaikkapa vaaleita ja tummia seiniä isoina heijastimina. Ja vielä helpompaa on tietenkin käyttää auringonvaloa päävalona muodon luomiseen. Tällöin paras ajankohta on joku auringon nousu, tai -lasku. Silloin kontrastit eivät mene yli kennon toistokyvyn ja lopullinen sävymaailma on helpompaa pitää ”kasassa”. Lisäksi valaisukulma on loivempi, eli parempi kasvoja ajateltuna.
Keskustapainoitteinen tai kultaiseen leikkaukseen perustuva kuvapinnan jako toimii aina. Vain harvoin ja erityisestä syystä muutan ihon/kasvojen sävyjä neutraalista. Nytkin koko kuva-alan ollessa todella lämmin, tein raw-kuvasta myös neutraalin version, josta ”nappasin” kasvoille nautraalimpaa säyvä.
Kun kasvoille tulee valoa vain suoraan ylhäältä taivaalta, jää silmät (ja ilmeestä riippuen myös suun ympärys) väkisinkin varjoon. Tämän ilmiön pystyy käytännössä poistamaan vain tuomalla malliin lisävaloa matalammasta kulmasta.
Näistä kuvista tämä keskimmäinen (yllä oleva) näyttää, kuinka erilaisia kuvia samassa paikassa samaan aikaan voi ottaa. Kun tiiliseinäiseen taustaan ja kasvoihin osuu suora auringon valo, on koko kuva-ala yhtenäisen lämmin. Ja kun auringonvalo piirtääkin takaa vain ääriviivaa, muuttuu koko kuvan tunnelma.
Joten kameraa kannattaa pitää iltakävelyilläkin mukana, vaikkei muuta kalustoa ole pakettiautollista käytössä! 😉
Mun uusi lempilelu on DJI Osmo Pocket, ei paljoa linkkaria isompi videokamera. On meinaan sen verran pieni värkki, että jaksaa pitää mukana… Aiheesta on kirjoitus myös JAS Kamerakaupan blogissa.
Tässäpä maailman tylsimpiä speksejä, jos jotain sattuu kiinnostamaan:
2.3 tuuman kenno, 80° kuvakulma ja 2.0 aukko
4K/60fps video ja 1080p/120fps slow motion video
Universal portti, jonka avulla voi liittää älypuhelimen tai jonkin lisävarusteen
Mekaaninen gimbal tärinänvaimennus, joka toimii huomattavasti tarkemmin kuin pelkkä elektroninen tai optinen vaimennus
Akunkesto 140 min
Äänetön jäähdytys
Älykkäät toiminnot kuten ActiveTrack, Motionlapse ja 3×3 Panorama
Paino: 116g Mitat: 121.9mm x 28.6mm x 36.9mm
DJI Mimo -aplikaation avulla voit muokata kuvaamiasi videoita (ilmainen)
Käyttää microSD-korttia (myydään erikseen). Terävintä 4K 60fps videota hyödyntääksesi kortin tulee olla vähintään V30 tason microSD. Max. 256 GB
Kun kytkee Osmo puhelimeen, avautuu oma softa heti. Puhelimen näytön kanssa on merkittävästi helpompaa tehdä haluamansa säädöt ja tietenkin hahmottaa rajaus tarkemmin.
Osmoon löytyy myös kaiken maailman lisävälineitä, joita voit tsekata tästä. Videot voi halutessaan leikata puhelimessa, joten julkaisujakin voi hoitaa tien päällä. Suosittelen lämpimästi Osmoa, tarvit kameraa sitten asiallisiin hommiin tai pelkään hauskan pitoon. Itselläni tämä vekotin on kyllä synnyttänyt halun videoiden kuvaamiseen…
Esittelin hetki takaperin kuvan Bella von Wolfkilllista, joka murtautui irti köysistä. Samalla kertaa napattiin toinenkin kuva ja en tiedä miksi, mutta taas mulle huudettiin… 😉 (Tämä kuva julkaistiin myös JAS Kamerakaupan blogissa.)
Tämän kaltainen kuva kannattaa aina tehdä liikkeessä. Eli tunnelma syntyy merkittävästi helpommin, jos malli saa kävellä kameraa kohti, repiä paitaansa ja huutaa ihan livenä. Yllättävän hyvin suoraan ylhäältä 40 asteen hunajakennon synnyttämän valonkin sai osumaan kasvoille, kun muutaman kerran peräkkäin toistettiin liikkuminen/kuvaaminen.
Bellan asento ja taustan ”taivasosuus” osuivat hyvin muodoiltaan toisiinsa lähes sellaisenaan. Niinpä mallille syntyi kehys itsestään…
Päävalon ja tasoittavan salaman lisäksi irrottelin ääriviivoja kummaltakin puolelta takaviistosta. Taustakuva on kuvattu Ruotsissa lähellä Vadstenaa sijaitsevissa raunioissa.Tuolloin mukana oli Nikonin vanha käsikäyttöinen kalansilmä, jolla sai tiiliskivet vääntymään omituisesti. Hieman öisemmät sävyt viilasin lopuksi Nikin Color Efex Pro 4:lla.
Kiitos Petra Sertamo, P. Itäsalo ja Visuaaliviestinnän Instituutti VVI Oy!!!
Olen tärissyt jo muutamaankin otteeseen Jinbein akkusalamoista, joten kaivellaan niiden ominaisuuksia hieman tarkemmin tässä kirjoituksessa. Itse käytän siis HD-601 -akkusalamoita.
Kun vaihdoin salamani Jinbeihin, oli perusteet selvät: piuhattomuus, lähettimestä säädettävät salamat, high speed sync, monipuoliset valon muokkaimet ja hinta. Toki voisi luetella muitakin vertailukelpoisia asioita, mutta nuo mainitut asiat painoivat vaakakupissa meikäläiselle. Yritän pitää muutenkin asiat yksinkertaisina. Salaman toinen pää välähtää ja juuri siihen päähän voi laittaa valomuokkaimia. Niin salamamoissa, kuin varsinkin kameroissa on ihan liikaa ominaisuuksia. Itse kaipaisin noihin laitteisiin ominaisuutta, jolla minullle ”turhat” ominaisuudet saisi näytöstä piiloon. Esim kaikki kamerasäädöt olisi tosi nopeaa tehdä, jos 90% valikoista olisi piilossa yleensä…
Uudella TR-Q7 -lähettimella pääsen säätämään kameran päältä kuutta eri salamaa tehojen, ohjausvalojen ja monen muunkin asian osalta. Todella helpottavaa, kun ei tarvi koko ajan juosta salamoilla säätämässä. (Tuolla vanhemmalla TR-6N -lähettimellä pääsee säätämään kolmea erillistä ryhmää.)
HD-601:ssä on 6000 mHh:n akku, josta riittää 500 välähdystä täydellä teholla. En ole saanut ainakaan toistaiseksi yhdessäkään kuvauksessa akkuja edes läheskään tyhjäksi. Tehoa 601:ssä on 600ws ja painoa on 2,7 kiloa akun kanssa. Ja olennainen asia on, että Jinbeillä on telttojen ja muiden muokkaimien osalta laaja valikoima. Teltat ovat sateenvarjomekamismin ansiosta todella helppoja ja nopeita käyttää.
Omiin laitteisiini merkitsin ryhmien kirjaimet askarteluliikkeen tarroilla. Näkeepä olennaisen vähän kauempaakin…
Jos haluat kaivella speksejä vielä tarkemmin, niin JASsin sivuille pääset tästä, JInbein sivuille tästä ja esitettä voit selailla tästä. Nyt piuhattomuuden ansiosta olen lopettanut salamoiden kaatelun ja kompastelun johtoihin…
Tavaran roudaaminen miljöökuvauksissa ei ole koskaan itsetarkoitus, mutta kieltämättä haasteellisetkin olosuhteet selättyvät akkusalamoilla ja ennen kaikkea valollinen laatu kasvaa merkittävästi, jos on mahdollisuus yhdistää vallitsevaan valoon ”studiosalamoiden” valoa.
Mainittakoon vielä ennen varsinaista asiaa, tässä yhteydessä tarkoitan studiosalamalla laitetta, joilla voi synnyttää haluttaessa oikeasti pehmeää valoa vaikkapa teltoilla tai heijastinvarjoilla. Eli käsisalamahommiin ei mennä tässä blogissa.
Toki miljöössä voi hifistellä useammallakin salamalla saaden todella kontrolloitua jälkeä, mutta monesti normaaleissa tilanteissa on järkevää ja perusteltua olla liikenteessä yhdellä akkusalamalla. Eli nämä kaikki kuvat on valaistu yhdellä Jinbei HD-601 -salamalla, joka oli varustettu 102 cm halkaisijaltaan olevalla läpiampuvalla varjolla.
Tuijan ja Jarin kihlakuvat otettiin Vanajanlinnassa ja kieltämättä upeista taustoista on runsauden pula. Se helpottaa ulkokuvissa toki paljon erityisesti siksi, että kun yleensä kannattaa pitää aurinko mallien takana, niin hienoja taustoja löytyy joka tapauksessa. Suunnitelma olikin tehdä kaikki kuvat ulkomiljöössä ja kolmannella kerralla sää ja sovittu aika kohtasivat hyvin…
Tässä käytössä oli Nikonin 24mm f1.4 linssi. Sen kuvakulma riittää jo synnyttämään melko mahtipontista jälkeä alaviistosta kuvattuna.
Yleensä kannattaa tämän kaltaisissa kuvauksissa käyttää eri polttovälejä, eri rajauksia, sekä eri kuvakulmia. Sama ympäristö ja jopa sama kuvauspaikka sekä valaisukin luo todella erilaisen perspektiivin ja sitä myötä kuvan olemus muuttuu kun tekee variaatioita.
Kaikissa oheisissa kuvissa siis loin kasvoille akkusalamalla valaisten päävalon muodon. Jos olisin käyttänyt toista salamaa, niin olisin käyttänyt sitä kontrolloimaan mallien varjopuolta. Eli nyt yhdellä salamalla synkkasin mallien valopuolen vallitsevaan valoon. Tämän kaltaisissa kuvissa yksi valaisun kriteereistä onkin luontevuus. Kasvojen hienovarainen muotoilu ei huuda itseään lujan teatraalisena esille, vaan luo pelkästään hieman kolmiulotteisuutta ja valon läsnäoloa.
85-millisella perspektiivi on sopivasti hieman litistynyt.
Kaikessa muutenkin piti tyylilajin olla ”luonnollisuus”, siksi käsittelytkin ovat olleet kovin maltillisia. Ja taas, kuten käytännössä aina kaikissa kuvauksissa mallien heittäytymisestä syntyy todellinen laatu. Tekniikan tulee vaan olla hanskassa tukemassa luotua tunnelmaa.
Todettakoon, että julkaisutiheys blogissani on kovin rauhallinen. Tämä johtuu siitä, että julkaisen viikottain blogia JAS Kamerakaupan sivuilla. Ja luonnollisesti aihepiiri osuu sen verran yhteen omani kanssa, ettei kannatta päällekkäisyyksiä viljellä. Juuri tänään illalla myöhemmin kannattaakin käydä JASsin blogia vilkaisemassa. Siellä nimittäin kerrotaan miten voit saada kameralaukun.
Esiteltäköön nyt ja tässä yksi uusista lempikuvistani. Hetki takaperin kuvasin Visuaaliviestinnän Instituutin studiolla ja mallina oli Bella von Volfkill. Pidemmän aikaa päässäni on pyörinyt ajatus köysistä irti murtautuvasta neidosta. Kieltämättä on tätä ”supersankarityyliä” tullut viime vuosina viljeltyä vähintäänkin riittävästi. Silti itse pidän tämän kaltaisista saduista, koska voi rauhassa tehdä kuvankäsittelyssä ratkaisuja normaalistandardien ohitse.
Harvoin onnistuu rakentaa näinkin yhtenäinen kokonaisuus värien ja valaisun osalta komposiittikuviin.
Lopputulos syntyy aina suurelta osin mallin heittäytymisestä ja kuvaajan luomasta tilanteesta joka juuri tuon heittäytymisen mahdollistaa. Bellan posetusta oli hienoa katsella ja helppoa ikuistaa. Petralla ja Pasilla on assareina melko duuni pitää köydestä kiinni…
Tällaisista pohjaruuduista kuva syntyi. Vasemmalla on epäterävä lomakuva (jostain Walesistä kai) ja oikealla orginaaliruutu Disasta.
Pakko taas kerran todeta myös se, että mitä tarkemmin on etukäteen tehty suunnitelma, sitä todennäköisemmin tulos vastaa toiveita. Tämän ruudun ottamiseen ei tarvittu paljoakaan aikaa eikä otoksia. Kiitos Bella von Volfkill ja kiitos VVI/Petri Heinonen, Petra Sertamo ja P. Itäsalo!
Kaksi viimeistä viikonloppua on ollut paljolti lavalla oloa. Toissapäivänä olin Mitjan kanssa Tampereen Valokuvausseuran vieraana ja edellinen viikonloppu meni Helsingissä Kuva ja Kamera -messuilla, jossa sielläkin tuli oltua äänessä.
Luennointi, demoaminen ja kaikenlainen vuorovaikutus valokuvaajien kanssa on hienoa. Oraakkelimainen totuuden julistaminen ei ole meikäläisen juttu, vaan homma toimii parhaiten kun yleisö on mukana tarinassa. Käsikirjoituksen tulee taipua läsnäolijoiden ehdoilla. Lisäksi luennoiminen täytyy mielestäni hoitaa nimen omaan esiintymisenä. Sisällön lisäksi yhtä tärkeää on niin sanoman sujuvuus ja keveys, kuin myös rytmitys ja tärkeimpien asioiden korostukset. Lottotarkastajana ei lavalle saa mennä…
Messujen Jinbei salamademossa tsekattiin nopeasti ja aika pienessäkin tilassa tehtävissä oleva kolmen kovan valon kokonaisuus. Tasoittava salama tulee hopeiselta varjolta normaalisti kameran suunnasta, päävalo metallikuupan ja hunajakennon kanssa suoraan ylhäältä mallin kasvoihin ja ylhäältä takaa tehdään malliin ääriviiva metrin leveästä stripistä, josta on hajoituskankaat poistettu. Tausta on normiharmaa vannetausta, jonka tummuutta olen säädellyt siirtämällä sitä tietylle etäisyydelle tasoittavasta salamasta. Halusin todella tumman taustan, silti kuvan alareunassa pitää mallin juuri ja juuri irrota harmaalta. Simppeliä, toimivaa ja voimakkaan tuloksen tuottavaa.
Tampereen Valokuvausseuran kanssa olikin sitten hieman pidempi veto. Käytettiin kuusi tuntia valon luonteiden, kuvan elementtien, tunteen luomisen ja kaikken muunkin tärkeän pohtimiseen. Pulinaa rytmittämään pidettiin myös sekä mallikuvaus, että valaisudemo.
Näinkin voimakkaan hetkellisyyden voi luoda nopeasti yleison katsellessa kunhan mallin ohjaus, valaisu ja kuvankäsittely on hallinnassa…
Hieno nähdä, että on olemassa tällaisia aktiivisia yhteisöjä. Valokuvausseuran väkeä oli lauantaina paikalla 77 henkilöä. On todella arvostettavaa, että näin isoa porukkaa saadaan pyöritettyä vapaaehtoisvoimin. Valokuvausharrastus voi siis Tampereella todella paksusti, tämä mainittu ryhmittymä kun ei ole edes ainoa…
Kerron tulevaisuudessa tarkemmin uudesta valaisukalustostani, mutta tässä silti kaksi löytämääni yksityiskohtaa, jotka helpottivat/nopeuttivat demoamista. Nyt pystyn vaihtamaan lähettimestä salamoiden tahoja ja uudet telttani avataan sateenvarjoista tutulla mekanismilla. Tilanteen kun pitää olla sujuvaa varsinkin esiintyessä… Lisäksi odottelen kevään miljöökuvauksia erityisesti siksi, että tästä eteenpäin minulla on käytössä akkusalamoissani high-speed sync, joten tänä kesänä joutuu aurinkokin taipumaan meikäläiselle… 😊 Mutta niitä kuvia sitten kun lumet ovat lähteneet…
Olen ennenkin hehkuttanut Kuva & Kamera -messujen merkitystä alalle. Se, että kerran vuodessa alan tekijät kerääntyvät yhteen mahdollistaa suurelle joukolle laitteisiin tutustumisen, muiden kuvaajien tapaamisen, sekä kouluttautumisen luentojen kautta. Siispä tervetuloa messuille!
Ja sitten hieman tarkemmin kahdesta ohjelmanumerosta mihin messuilla olen sekaantunut. Lauantaina päälavalla klo 13 NAISET JYRÄÄ, eli haastattelen Vuoden Muotokuvaaja 2018 -kisan kolmea parasta, naisia kaikki. Tarkoitus on selvittää, onko kyseessä vahinko, vai ovatko naiset jostain tietystä syystä putsanneet pöydän. Ja lisäksi pohditaan onko naisten ja miesten kuvilla eroja…
Haastattelussa vilkaistaan jokaisen voittoisat kuvat ja myös hieman uudempaa tuotantoa. Ja näistä jälkimmäisistä on myös erikseen näyttely messuilla. Siihen kannattaa ehdottomasti tutustua!
Samalla lavalla myöskin lauantaina klo 15.30 vedän kuvausdemon Jinbein johdottomilla akkusalamoilla ja mallina on Noctrexa. Tehdään nopean yksinkertaisesti kolmella kovalla valolla voimakas kuva livenä.
Kameran vuosihuollosta on jo nyt voimassa JAS-Tekniikan messutarjous. Hommaa ei siis tehdä messuhallin pölyssä, vaan puhtaissa huoltotiloissa. Ja kun on nopea jo ennen messuja, niin 50 ensimmäiselle irtoaa myös lippu messuille.
Tässä yksi Emmi Virtasen kuva, joka on myös näyttelyssä.
Ja terveiset Visuaaliviestinnän Instituutti VVI:ltä! Kävin juurin äsken viisastelemassa Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkintoryhmäläisille valon luonteesta ja kiskaistiin perään homma käytännössä valaisudemona Jinbein samaisilla akkusalamoilla. Luentojen pitäminen on kyllä hauskaa varsinkin silloin, kun syntyy todellista vuorovaikutusta.
Keskustapainoitteinen tai kultaiseen leikkaukseen perustuva kuvapinnan jako toimii aina. Vain harvoin ja erityisestä syystä muutan ihon/kasvojen sävyjä neutraalista. Nytkin koko kuva-alan ollessa todella lämmin, tein raw-kuvasta myös neutraalin version, josta ”nappasin” kasvoille nautraalimpaa säyvä.
aperdude.com 