Äänihuulet kovilla

Kaksi viimeistä viikonloppua on ollut paljolti lavalla oloa. Toissapäivänä olin Mitjan kanssa Tampereen Valokuvausseuran vieraana ja edellinen viikonloppu meni Helsingissä Kuva ja Kamera -messuilla, jossa sielläkin tuli oltua äänessä.

Luennointi, demoaminen ja kaikenlainen vuorovaikutus valokuvaajien kanssa on hienoa. Oraakkelimainen totuuden julistaminen ei ole meikäläisen juttu, vaan homma toimii parhaiten kun yleisö on mukana tarinassa. Käsikirjoituksen tulee taipua läsnäolijoiden ehdoilla. Lisäksi luennoiminen täytyy mielestäni hoitaa nimen omaan esiintymisenä. Sisällön lisäksi yhtä tärkeää on niin sanoman sujuvuus ja keveys, kuin myös rytmitys ja tärkeimpien asioiden korostukset. Lottotarkastajana ei lavalle saa mennä…

Messujen Jinbei salamademossa tsekattiin nopeasti ja aika pienessäkin tilassa tehtävissä oleva kolmen kovan valon kokonaisuus. Tasoittava salama tulee hopeiselta varjolta normaalisti kameran suunnasta, päävalo metallikuupan ja hunajakennon kanssa suoraan ylhäältä mallin kasvoihin ja ylhäältä takaa tehdään malliin ääriviiva metrin leveästä stripistä, josta on hajoituskankaat poistettu. Tausta on normiharmaa vannetausta, jonka tummuutta olen säädellyt siirtämällä sitä tietylle etäisyydelle tasoittavasta salamasta. Halusin todella tumman taustan, silti kuvan alareunassa pitää mallin juuri ja juuri irrota harmaalta. Simppeliä, toimivaa ja voimakkaan tuloksen tuottavaa.

340_2isopieni_logolla

Malina kummassakin tilanteessa on Noctrexa.

 

Tampereen Valokuvausseuran kanssa olikin sitten hieman pidempi veto. Käytettiin kuusi tuntia valon luonteiden, kuvan elementtien, tunteen luomisen ja kaikken muunkin tärkeän pohtimiseen. Pulinaa rytmittämään pidettiin myös sekä mallikuvaus, että valaisudemo.

Näinkin voimakkaan hetkellisyyden voi luoda nopeasti yleison katsellessa kunhan mallin ohjaus, valaisu ja kuvankäsittely on hallinnassa…

Hieno nähdä, että on olemassa tällaisia aktiivisia yhteisöjä. Valokuvausseuran väkeä oli lauantaina paikalla 77 henkilöä. On todella arvostettavaa, että näin isoa porukkaa saadaan pyöritettyä vapaaehtoisvoimin. Valokuvausharrastus voi siis Tampereella todella paksusti, tämä mainittu ryhmittymä kun ei ole edes ainoa…

Kerron tulevaisuudessa tarkemmin uudesta valaisukalustostani, mutta tässä silti kaksi  löytämääni yksityiskohtaa, jotka helpottivat/nopeuttivat demoamista. Nyt pystyn vaihtamaan lähettimestä salamoiden tahoja ja uudet telttani avataan sateenvarjoista tutulla mekanismilla. Tilanteen kun pitää olla sujuvaa varsinkin esiintyessä… Lisäksi odottelen kevään miljöökuvauksia erityisesti siksi, että tästä eteenpäin minulla on käytössä akkusalamoissani high-speed sync, joten tänä kesänä joutuu aurinkokin taipumaan meikäläiselle… 😊 Mutta niitä kuvia sitten kun lumet ovat lähteneet…

AperDude

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s