Vuodesta 1993 olen ollut töissä KuvaSeppälä -yhtiössä. Työssäni olen päässyt kosketusetäisyydeltä seuraamaan monia todella mielenkiintoisia ilmiötä, isoimpana tietenkin digitaalisuuden vyöry alalle. Ja nyt on tullut aika kiittää & kumartaa ja lähteä uusiin tuuliin.

Olen aina ollut ihminen, joka tarvii haasteita työssään. Lisäksi minun on pakko olla alalla, jota rakastan. Tämän nimittäin testasin nuorena. Tein ennen KuvaSeppälään menoa vuoden työtä vakuutusmyyjänä. Jep, niin juuri, vakuutusmyyjänä. Se kai on yksi luurangoista kaapissani. Oikeasti kuitenkaan työssä ei ollut mitään vikaa, huomasin vain sen, että mietin iltaisinkin töitäni kotona, joten mielenterveydelle on parempi miettiä jotain itselle rakasta. Ja se oli tietenkin arvokas tieto.

Jo kahdeksannella luokalla otin ensi askeleet valokuvaus alalla. Pääsin työharjoitteluun Foto-Björndahlille Kokkolassa ja sainkin tehdä ensin opiskelujen ohella kesät/lauantait/lomat töitä, sekä myöhemmin kokopäiväisesti. Todella opettavainen kokemus, josta olen kiitollinen. Mutta ei tästä nyt enempää, olen tätä muistellut aiemminkin…

Vuoden ”vakuutusala-syrjähypyn” jälkeen tosiaan palasin valokuvauksen pariin. Kolme ensimmäistä vuotta KuvaSeppälässä olin pääosan vuodesta Vaasassa studiolla ja syksyt kuvasin koululaisia missä milloinkin. Vuonna -97 varsinainen toimenkuvani alkoi muokkaantumaan kohti sitä, mitä olen viime vuosina tehnytkin. Olen siis vastannut ydintuotteen, eli kuvien laadusta. Työtehtävät ovat siis sisältäneet rekrytointia, koulutusta, tulkkina toimimista eri osastojen välillä, testaamista niin laitteiden kuin tuotteidenkin osalta, tietojen hankkimista investointeja suunniteltaessa, yhteydenpitoa yhteistyökumppaneihin, sekä kaikkea muutakin mikä vaikuttaa pitkässäkin juoksussa kuvien laatuun. Itselleni toki työnkuva on ollut looginen, mutta ulospäin se on varmaankin näyttänyt sekavalta jopa yrityksen sisältäkin katsottuna. Olen kiitollinen Heikki Seppälälle tästä neljännesvuosisadan matkasta! Minulla on ollut joukko taitavia kollegoita, joiden kanssa on ollut upeaa työskennellä!

Itsestäni olen huomannut selkeästi sen, että tarvitsen jatkuvaa kehittymistä (tai ainakin illuusiota siitä, itse kun on aina jäävi mittaamaan omaa kehitystään). Kehittymiseni kannalta tärkeintä tuolloin vuonna 1994 oli, että pääsin työni ansiosta aloittamaan opiskelun Visuaaliviestinnän Instituutissa Matti J. Kalevan johdolla. Opiskeluja kestikin töiden ohessa maaliskuuhun 2000, jolloin tein Valokuvaajan Erikoisammattitutkinnon. Ja kiitollinen olen myös kaikista mennen elämän opeista yleensäkin! Ne muokkaavat meistä tämän päivän peilistä katsovan olennon. Eikä kaikkien oppien todellakaan tarvitse olla pelkkää hattaraa ja samppanjaa. Monet löydetyt EI-vastaukset ovat ehkäpä vielä tärkeämpiä kuin täytekakun pöytään tuoneet juhlat. Olen täällä kertonutkin sairaslomastani ja toki olen pohtinut paljon niitä seikkoja, jotka siihen johtivat. Kun into on itsesuojeluvaistoa suurempi pitkään, voi tällaista tapahtua. Varmaan suurin yksittäinen syy lomaan oli jatkuva kulkeminen vuorokausirytmin hämärtymiseen yhdistettynä. Parhaimmillaan/pahimmillaan tuli hektisimpänä vuotena ajettua varsinaisen duunin tekemisen ohessa 70000 kilometriä.

Nyt päättyy siis yli 25 vuotta kestänyt työsuhteeni ja minulla on myös hienoja kuulumisia tulevaisuudestani! Näistä innostavista uutisista kerron kuitenkin vasta kuukauden kuluttua…

Ja vaikkei kuva mitenkään liity tekstiin, niin tässä silti vielä näytille yksi Idan kanssa kuvatuista ruuduista. Itse en ole varma, olenko kuvasta enemmän innoissani vai peloissani…

Pitäkäähän lippu korkealla!

AperDude