LINKKEJÄ

Tunnustan, surffaamiseni perustuu usein mielikuvituksettomaan ajantappamiseen muka lepäämisen varjolla. Tällöin osoitekenttään usein miten kirjautuu milloin mitäkin nettiauto- tai etuovi.comeja, netflixanderia tai muuta hevon kukkua. Nyt viimeinkin jaksoin laittaa inspiroivan linkkilistani ajan tasalle toivoen, että katselisin ennemmin jotain innostavaa kuin puuduttavaa. Ja ihan kiusallani haastan sinutkin etsiskelemään listaltani mielenkiintoisia kuvia…

Eli iinkkejä-sivultani löytyy tuo lista kokonaisuudessa, mutta otanpa tähän tärppejä, poimintoja ja huomioita. Olen otsikoinut sivuja MQEP-arvoniminen saaneisiin, Nikon ambassdorehin, muuten vaan suomalaisiin sekä sattumalta ulkolaisiin kuvaajiin. Ja lisäksi löytyy sitten vielä jotain, joka ei sovi minkään näistä otsikoista alle.

Sitten niihin tärppeihin, jos et jaksa klipsutella joka ikistä riviä. Keskitytään ensi ulkomaan eläviin ja MQEP-arvon omaaviin kuvaajiin. Esim Vincent O’Byrnen fantasiakuvat kannattaa käydä tsekkaamassa. Nämä erottuvat fantasiakuvina mielenkiintoisesti edukseen, että näitä ruutuja ei ole täytetty harrypottermaisella symboliikalla, vaan kuvat ovat melkoisen pelkistettyjä. Ja kun pelkistää hyvin, on kuva voimakas. Antonio Gibottan reportaasi– ja Filip Kulisevin luontokuvat ovat sellaisenaan pysäyttäviä ilman mitään kikkailuja. Ja Expression Internationalin pojilta taas voi käydä vilkuilemassa vaikka vaikuttavia hääkuvia.

Nikonin ambassadoreissa on ehkä hieman vähemmän muotokuvaajia kuin edellisessä ryhmässä, mutta muuten tarjonta on kyllä yhtä kirjavan rikasta. Kristy Mitchelin Wonderlandissä on vaan pakko käydä, paikka on visuaalisesti paljon valokuvauksellisempi kuin Lissun ihmemaa missään. Staffan Widstrandin luontokuvat pysäyttää myös. Itse kaupunkilaispoikana ja eläinallergikkona en paljoa näistä ymmärrä, mutta jokin omituinen kaipuu meikäläisellä on aina ollut siihen, että voisi erityisesti Suomen luontoa viedä maailmalle otos kerrallaan. Olen kuitenkin aina jättänyt sen taitavammille kavereille. Kadonnut todellisuus löytyy Martin Von Kroghin Fukushima-kuvista. Itse olen valaisun, kontrastien, teatraalisuuden ystävä, mutta näihin kuviin harmaa sumuisuus sopii valitettavan hyvin.

Muista ulkomaalaisista kuvaajista löytyy sitten ikiaikainen suosikkini Horst P. Horst. Kaveri oli luomassa muotigenreä ja sekä osasi, että uskalsi valaista. Jos haluaa oppia kuinka tuodaan vaikkapa sukkahousut mallia enemmän esiin, voi palata ajassa taaksepäin opettelemaan asiaa Horstin johdolla. Jos taas haluaa saada silmänsä tukkoon visuaalisesta tykityksestä voi katsoa David LaChapellen julkkiskuvia. Olemalla niin kovamaineinen fotaaja, että julkkikset suostuvat mihin vaan kun pyydät, tiedät olevasi huipulla. Kokonaan toisesta maailmasta on sitten ihanan seesteinen, mutta tarkoituksenmukaisesti silti valolla muotoileva Erik Almås. LaChapellen kuvien aiheuttama epilepsiakohtauksen uhka väistyy ja pikkupojan mieli lähtee 80 sekunnissa maailman ympäri. Hyvän kuvan pitääkin aloittaa tarina, ei lopettaa sitä.

No sitten on vuorossa sokeri ja pohja, eli tarkoituksella viimeiseksi jättämäni suomalaiset valokuvaajat. Koska olen yksinkertaisen mahtipontisuuden ilmentäjä omissa kuvissani, niin jotenkin osaan arvostaa ihan toisissa maailmoissa kulkevia kuvaajia. Krista Keltasen sävypelkistetyt ja vähäeleisyydessään pysäyttävät kuvat ovat upeita. Kerrottakoon ylimääräisenä knoppitietona, että kaksi Kristan työtä roikkuu kesämökkini makuuhuoneen seinällä. Yrittäjyyden myötä herkkään kukkaan puhjennut Onni Kinnunen on myös pakko mainita tässä maailmallakin kunniaa niittäneistä mainoskuvistaan. Musta huumori toimii aina rennon oloiseen rumaan mieheen piilotetun valokuvaajanörtin luomana.

Tässäpä kaikki tällä erää. Ota joko tärpit tästä tai käy kelaamassa koko linkit-sivuni ja surffaa kerrankin inspiroivilla laineilla. Ja muista, että jos kopioi niin kannattaa kopioida parhaita.

AperDude

 

ANTI-GRAVITY WOMEN 2.0

Kuten viime maanantaina lupasin, avaan tänään hieman ajatuksiani suunnitelmastani tehdä Master QEP -arvonimeen oikeuttava sarja. Silläkin riskillä että minun syytetään sortuvan mielikuvituksettomuuteen, pidän ANTI-GRAVITY WOMEN -aiheeni. Sarja tulee kokemaan merkittävän muokkauksen ja laajennuksen, mutta olen sen verran jäänyt ideaan kiinni, etten halua sitä pelkän vaihtamisen vuoksi  vaihtaa. 

POHDI ENSIN – HEILU SITTEN (ja yökerhossa päin vastoin)

Olen aina nauttinut kokonaisuuksien pohtimisesta, olivatpa ne sitten sitten jotain kurssien luentoja tai juuri tällaista kuvasarjojen tekemistä. Ei ole olemassa yhtä oikeaa sabluunaa rakentaa sarja, mutta itse ole havainnut hyväksi pohtia jo ennen lähtölaukausta vähintään seuraavat asiat:

  1. Tavoite
  2. Teema
  3. Visuaalinen tyyli
  4. Jaottelu
  5. Muoto

Siispä itse käytän tätä listaa yksinkertaistettuna tällä kertaa näin:

TAVOITE – Saada MQEP -arvo ja oppia matkalla (sekä pitää lystiä kameran kanssa).

TEEMA – Itsevarmat, oman elämänsä kuljettajina toimivat naiset. Osittain satuolentoja, osittain totta.

VISUAALINEN TYYLI – Voimakaskontrastisuus, teatraalisuus, kevyttä kaatumista käsittelyssä fantasian puolelle… Ääripääpolttovälejä 14 ja 200 millisiä perus 85 millisen lisäksi… Riittävä vaihtelu kuvakulmissa ja rajauksissa…

JAOTTELU – 20 kuvan sarjaan 2-4n kuvan pienkokonaisuuksia, pääosin parittomia kuvamääriä näissä…

MUOTO – Kaikki kuvat yhtä korkeita, ei yhtään pystykuvaa, pienkokonaisuudet juuri saman muotosia keskenään. Vähintään yksi pienkokonaisuus suhteella 16:9.

Tämä siis todellakin voimakkaasti yksinkertaistetettuna… Ja minua ainakin auttaa merkittävästi asian nimeäminen, edes työnimellä. Itse haluan että koneellani on työstettävästä asiasta jopa logo, joka armottomasti muistuttaa mitä projektia pitäisi säilyttää aivojen atiivisessa osassa. Siispä silmiini osuukin usein koneellani tällainen taustakuva:

Ettei tavoite unohtuisi...

Ettei tavoite unohtuisi…

Mitä yksinkertaisempi kaveri, sitä selkeämmän suunnitelman tarvii… 😉

MITÄ MUUTOKSIA?

Kuvamäärä kasvaa 12sta 20een, joten uusia kuvia on tulossa joka tapauksessa paljon. Ja onneksi sain salaisen agentin kautta tärkeän tiedon jyrytystilanteen keskusteluista. Tein sarjan nykyisen vaiheen siten, että 12 kuvan kokonaisuus muodostui neljästä kolmen kuvan pienkokonaisuudesta. Ja yksi näistä oli ”perinteisen tyyliset todelliset painovoiman vastustamiset”, koska ajattelin että irtautuminen kokonaan todellisuudesta olisi liian extremeä. Nämä kuvat olivat kuitenkin ne, joista jyry oli keskustellut kriittiseen sävyyn. Eli jyry siis haluaa yksinkertaisesti tulla vaikuttuneiksi, kaikki normaali kannattaa siis unohtaa ja ampua kerralla yli kunnolla.

Heidå hetkiseksi Ritva, Pinja, Milla ja Heidi, toivottavasti tapaamme uudessa sarjassa!

Heidå hetkiseksi Ritva, Pinja, Milla ja Heidi, toivottavasti tapaamme uudessa sarjassa!

Toistaiseksi muut kuvat jäävät, mutta luulenpa että niistäkin vielä karsiutuu osa kunhan toteutus etenee.

WTF?

Samainen agentti kertoi myös faktat ohittavaa ”rajatietoa”. Nimittäin eräs ensimmäistä kertaa mukana ollut venäläinen jyryläinen (kansalaisuutta ei muutettu) oli kertonut sarjani nähdessään ”olevansa kyvytön arvostelemaan sarjaani, koska sarja tuo hänen mieleesä pirun jotan hän on pelännyt lapsesta asti”. Hmm… En tässä lähde arvailemaan kyseisen herrasmiehen varhaisia lapsuuskokemuksia äidistään, jotka epäilemättä ovat muokanneet hänen aikuisiän naiskäsitystään merkittävästi.

 KUVIAKUVIAKUVIA

Jep, tiedän että tämä teoreettinen teksti on tylsää, pahoittelen. Tosiasia vaan on, että varsinaisia sarjan uusia kuvia ei lähitulevaisuudessa ole täällä näytillä. Olen vasta yhden uuden kuvan kuvannut ja kaksi kuvaan ensi viikolla. Aikatauluni nautinnollisesta pituudesta johtuen (joudun paniikkiin vasta vuoden päästä) rupean näillä näkymin vasta syksyn pimeinä hotelli-iltoina edes käsittelemään kuvia. Edellisen kokonaisuuden kuville teki todella hyvää, että kuvien photoshopversiot saivat elää ja muotoutua koneella kuukausia. Ja lopullisen käsittelyn/tyylittelyn kun kuitenkin voi tehdä vasta kyseisen pienkokonaisuuden kuvaamisen jälkeen.

Mutta eipä sinänsä hätää, taidan ensi maanantaina kuitenkin laittaa teille making of -kuvia tuosta mainitsemastani kuvauksesta. Silloin esittelen teille Miss Rock 2014 – Daniela Koskisen.

Aperdude

 

QEPSVLMVATVUMUVEAT – BULLSHITTIÄ VAI PÄÄOMAA

FEPin raati:Congratulations, you are a QEP!

Matti J Kaleva:Olin eilen suomalaisen ammattikuvaajan,  Krister Löfrothin,  valokuvanäyttelyn avajaisissa Helsinki-Vantaan lentoasemalla, jossa myös  julkistettiin hänen uusin runokirjansa.  Molemmat kolahtivat, ainakin minuun, kuin metrin halko, tuntemattomalta ajattelijalta  lainatulla määritelmällä.  Kristerin molemmissa näytöissä ei tarvittu muilta lainauksia, niissä puhui sekä  taito, että sielu. Pohjalaisella jämeryydellä ja onneksi myös herkkyydellä.

Kameralehti: ”MIES JOKA KUMOSI PAINOVOIMAN

Jore Puusa:AntiGravity on nolostuttavan kökköä kuvankäsittelyä eilisen päivän valoissa vääntäytyvissä rouvissa.”

Alkuvuodesta 2013 koin yllättävän kunnian, minut kutsuttiin pitämään näyttely Helsinki-Vantaan lentokentälle. Ja ANTI-GRAVITY WOMEN -sarjani onkin parhaillaan T2:ssa aina syyskuun alkuun asti. Yllä muutamia julkisia kuvistani kirvonneita kommentteja ja alla yksi mielivaltaisesti sarjasta napattu otos…

Malli: Veera Konga, Kuvauspaikka: Ilmailumuseo, Vantaa, Laitteet: Nikon D800 + 17-35 mm f2,8 sekä Elinchrom Ranger Quaddra

malli: Veera Konga     kuvauspaikka: Ilmailumuseo, Vantaa     laitteet: Nikon D800 + 17-35 mm f2,8 sekä Elinchrom Ranger Quadra

LAISKUUS KANNATTAA

Ei ollut varsinainen vahinko, että sarjani sisältää 12 kuvaa (joista 9 kentällä) mikä nyt vaan sattuu olemaan myös se kuvamäärä, jolla voi hakea FEPin QEP-arvonimeä. Tuon arvonimen sainkin juuri tällä samaisella sarjalla, tekemättä mitään muuta lisätyötä kuin teettämällä yhdet ylimääräiset vedokset. Mitä ihmettä sitten minä tai kukaan tekee tuolla QEP-lyhenteellä? Olenko vain arvonimenkipeä, kuten minulle on sanottu vai onko tälle seuraukselle joku syykin?

LYHENNE VAIN KÄYNTIKORTIN TÄYTETTÄ?

Nyt heti täytyy eritellä kaksi asiaa: urheilusuoritus ja palkintojen jako. On kyseessä sitten  Vuoden Muotokuvaaja -kilpailu, jonkun arvonimen haku tai pitkäjänteinen tutkintoon tähtäävä opiskelu, on itse matka se todellinen arvo. Se että ponnistelee mielessään ja teoissaan työstäen kuvasarjaa tiettyyn tarkoitukseen tai opiskelee määrätietoisesti uusia asioita, saa aikaan kehittymistä tiedostamisen sekä taitojen lisääntymisen muodossa. Aina. Piste. Tämä kehittyminen on todellista pääomaa ihmiselle, se on todellinen syy  lähteä moiseen matkaan. Kun jossain vaiheessa kaulaan ripustetaan mitali tai käteen lätkäistään kunniakirja, on kyseessä vain tunnustettujen ja jo tapahtuneiden tekojen huomioiminen. Siis yksinkertaistaen, kulkijalleen matka on tärkeä, ”yleisöille” palkinto. Yleisö kun ei näissä gameissä näe suoritusta samaan tapaan kuin vaikkapa näyttelypallon maailmanmestaruuskisoissa Brasiliassa, niin vain nämä hassut lyhenteet ovat ne ulospäin näkyvä osa kuvaajan ponnisteluja. Ja vaikka yleisö ei ymmärtäisi mitä mikäkin lyhenne tarkoittaa, niin ne kertovat silti kuvaajan asenteesta ja tokikin myös ansioituneen kuvaajan kuvissa näkyy se lyhenteisiin johtanut matka.

KUKA, MIKÄ, QEP?

Suomessa, tässä lyhenteiden luvatussa maassa, kuvaajat ovat voineet suorittaa tutkintoja (esim VAT, VEAT, KIP), arvonimiä (esim SAVM) ja hommata kisoista menestystä vaikkapa Vuoden Muotokuvaaja -tittelin muodossa. Nyt Suomen Ammattivalokuvaajat Ry:n Euroopan kattojärjestö FEP on luonut yhtenäisen arvonimistön. Käytännössä siis kun hankit jonkun näistä EP, QEP tai Master QEP -lyhenteistä Eurooppa ymmärtää sijaintisi ”kuvaajakartalla”. Tärkeiden oppien lisäksi nämä arvonimet tuovat mantereen valokuvaajat lähemmäs toisiaan, antavat yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja tulevat pienentämään alaamme paremmin kaikkien yletyttäväksi. Vain siis positiivisia seikkoja toistaiseksi näköpiirissä.

SUOMEN QEP:T JA TULEVAT MASTER QEP:T

Suomeen on myönnetty 13 kappaletta QEP-arvonimiä (ja 10 on niistä tällä hetkellä siten akviisia, että kyseinen kuvaaja on SAV ry:n jäsen ja työelämässä). Sitä ylempää (ja myös samalla ylintä) arvonimeä ei vielä Suomessa ole yhtään. Tätä ylintä arvonimeä on julkisesti ilmoittanut lähtevänsä tavoittelemaan ainakin Tiina Haring (ALIAS CREATIVE, Kuopio). Tiinan nimeä klikkaamalla pääset blogiin seuraamaan sarjan tekemisen vaiheita. Ja se, että joku tällä tavoin avoimen vastuullisesti ja julkisesti lähtee moiseen suureen ja kunnianhimoiseen projektiin sai minun kropassani aikaan toimintaa. Nimittäin olen kyllä salaa suunnitellut Master-titteliin pyrkiväni, mutta Tiinan esimerkkiä kunnioittaen en pysty enää perustelemaan itselleni miksi olisin asiasta hiljaa. Siispä tämän blogin aloittamisen kipinä on yksinkertaisesti se, että aloitan nyt matkan kohti vuotta 2016 ja yritystäni saavuttaa tuo FEPin ylin arvonimi ja varsinkin ne matkalla karttuvat taidot. Matka näyttää pitääkö aikataulut ja muut suunnitelmat, mutta tästä blogista voi halutessaan seurata projektini edistymistä ja kaikkea muuta omituista valokuvaukseen jollain tavoin liittyvää viisasteluani. Ja ennen kaikkea sitten parin vuoden kuluttua voitte juhlia kanssani saavutusta tai naureskella karille karahtamiselleni. Ja toivon myös, että lähiaikoina ilmaantuu muitakin kuvaajia samaan projektiin ja pikkuinen Suomi kiskaistaan myös tällä mittarilla näyttävästi Euroopan kartalle…

Lähiviikkoina sitten hieman lisää tulevasta sarjastani, ensimmäisistä kuvauksista ja ihan kaikesta muustakin.

AperDude

PS. Alun lainausten esittäjistä yksi on järjestö, yksi on eläkkeelle jäänyt arvostettu kouluttaja, yksi on Suomen suurin alansa lehti ja yksi on ”työtön lehtikuvajaa ja kuvajournalismin opettaja”. Arvaatko kuka on mitäkin?